Kauppaa Faaraoiden Egyptistä Euroopan Unioniin Flipbook PDF

Kaupanteon historiaa

---

186 Views
79 Downloads
FLIP PDF 1.16MB

DOWNLOAD FLIP

REPORT DMCA

3

FAARAOIDEN EGYPTISTÄ EUROOPAN UNIONIIN

Lappeenrannan Teknillinen Korkeakoulu

Esko Passila

4

Alkusanat Tutkimushanketta aloitettaessa ei ole aina helppoa tietää tai ennustaa, miten tutkimus tulee etenemään ja mihin se tulee tutkijan itsensä johtamaan.1 Näin kävi tämänkin tutkimuksen osalta jopa niin, että tutkimus alkoi johtaa tutkijaa. Alun alkaen väitöskirjaksi tarkoitettu tutkimus tuotti niin runsaasti mielenkiintoista historiallista materiaalia itse tutkimuksen sivusta, että sitä ei ollut mahdollista eikä järkevää käyttää varsinaisen väitöskirjan tarpeisiin. Muodostunut kokonaisuus on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että sen kirjaaminen kansiin yleistä käyttöä silmällä pitäen tuntui luonnolliselta. Kiinnostukseni yrittämiseen muodostui varsin konkreettisesti toimiessani itse yrittäjänä yli kaksikymmentä vuotta ja koska suvussamme yrittäjyyttä on ollut useiden sukupolvien ajan, tuntui sen tutkiminen luonnolliselta. Yrittäjyys on siis tavallaan painunut koko elinkaareltaan aivokuoreen. Aloittaessani yrittäjyyden tutkimuksen ja perehtyessäni luotuihin teorioihin jouduin ihmettelemään oman kokemukseni ja näiden teorioiden välillä vallitsevia suuria eroja, etten sanoisi suorastaan ristiriitoja. Teoriat olivat hajanaisia ja käsittelivät yrittämisen kapeita osa-alueita, jolloin kokonaisuuteen nähden syntyy eriskummallisia johtopäätöksiä. Tämä johtunee siitä, että ylivoimaisesti suurin osa alan tutkimuksesta on tehty tutkivien tieteentekijöiden toimesta, joiden käytännön kokemus yrityselämästä on rajoittunut lehtien lukemiseen. Ero ulkopuolisen tutkijan ja asioihin sisältäpäin kokemuksen kautta perehtyneen välillä on varsin merkittävä sekä tieteellisesti että erityisesti asenteellisella tasolla. Kuun tutkiminenkin oli helpompaa, kun siellä oli ensin käyty! Edellisen lisäksi olen tutustunut yrittämiseen ulkomailla työskennellessäni viennin parissa kolmisenkymmentä vuotta ja tavattuani satoja eri suuruisten yritysten omistajayrittäjiä useilla eri mantereilla. Antoisaa oli myös toimiminen englantilaisen agentuuriyrityksen johdossa sekä irlantilaisen vastaavan yrityksen hallituksen jäsenenä. Nämä antavat varsin selkeän kuvan eri kulttuurien suhtautumisesta yrittäjyyteen ja sen historialliseen taustaan. Etenkin Irlannissa pienyrittäminen on kokenut renessanssin, mutta siellä esimerkiksi EUprojektit hoituvat ilman ministeriöiden kahlitsevaa otetta. Yhtenevässä Euroopassa kulttuurierot ja niiden mukainen suhtautuminen yrittämiseen ja etenkin pienyrittämiseen, tullee muodostamaan merkittävän uuden tutkimusalueen. Tämä johtuu paljolti siitä, että pientenkin yritysten toiminta ei ole enään sidottu kansallisiin rajoihin, vaan kilpailu leviää yhä laajemmille alueille. Myös suomalaiset pienyritykset tulevat kohtaamaan kasvavaa kilpailua muualta Euroopasta. Tämän vuoksi on hyvä valottaa yrittäjyyskulttuurin taustoja, jotta voitaisiin arvioida, mikä meitä odottaa! Päättäjien on hyvä muistaa, että pienen kansallisvaltion mahdollisuus onnistua kansainvälisessä kilpailussa riippuu sen joustavuudesta ja nopeudesta hyödyntää yrityksissä piilevää potentiaalia kansantaloudellisen jakovaran lisäämiseksi. En halua vähätellä muiden yrittäjyys tutkijoiden saavutuksia yrittäjyyden syntymän ajankohdasta, jokainen päätelköön tämän luettuaan mikä on yrittämistä ja mikä sen perusteella olikaan yrittämisen historiallinen ikä. Yrittäjyyttä on pyritty tieteellisesti selittämään myös lukuisien teorioiden avulla, mutta niistäkin voisin todeta sen verran, että sellaista teoriaa, joka synnyttää yrityksiä, ei ole vielä keksitty. Teorioilla ei yleensäkään ole merkitystä, ellei niitä voida soveltaa käytäntöön. Vaikka en puutukkaan tässä teorioihin kansantaloustieteilijöiden kiusaksi, niin tarkkaavainen lukija voi tehdä melko pitkälle meneviä johtopää1

Olkkonen, T., Johdatus teollisuustalouden tutkimustyöhön Otaniemi 1993, 82

Esko Passila

5 töksiä siitä, missä ja milloin yrittäjyydelle on suotuisat ilmasto-olosuhteet. Voin tähän lopuksi lisätä vain muurarin rukouksen: ”Herra ota pois minulta tämä katkera kalkki - minä muuraan pelkällä sannalla”

Esko Passila

6

ALKUSANAT ............................................................................................... 4 1 JOHDANTO ............................................................................................. 9 1.1 Tarinan tausta ja tarkoitus ............................................................... 9 1.2 Yrittäjyyden historiallinen tausta ................................................... 10 1.3 Yrittäminen ja sen perinne Suomessa ........................................... 11 2 YRITTÄJYYDEN KANSAINVÄLISTÄ HISTORIAA .................... 13 2.1 YRITTÄJYYS JA MITEN SE ON YLEISESTI YMMÄRRETTY? ..................... 13 2.11 Käsitteitä yrittäjyydestä .............................................................. 13 2.12 Semantistit, modernistit ja primitivistit ........................................ 16 2.13 Tutkimuksen kontribuutio ............................................................. 18 2.2 YRITTÄJYYDEN HISTORIAA ................................................................. 20 2.3 ESIHISTORIALLINEN AIKA ................................................................... 22 2.31 Kauppiaat (Merchants) uskon rakentajina .................................. 23 2.311 Ebla ............................................................................................................................. 23 2.312 Heettiläinen Anatolia................................................................................................... 24 2.314 Israel ............................................................................................................................ 25

2.32 Maksuvälineet ja kolikot .............................................................. 25 2.321 Mesopotamia ja sinetöidyt rahamassit. ........................................................................ 26 2.322 Egypti .......................................................................................................................... 26

2.33 Metallurgia – esihistorian teknistä kehittyneisyyttä .................... 27 2.4 ATEENALAINEN YRITTÄJYYS .............................................................. 29 2.41 Pankkitoimintaa, rahanlainausta ja riskien hallintaa ................. 30 2.42 Teollisuutta ja kaivostoimintaa .................................................... 32 2.43 Maatalousyrittäjyyttä ................................................................... 35 2.44 Locus classicus – huonekaluja ja ruokailuvälineitä. ................... 39 2.45 Työvoiman vuokrausta, rakennusurakointia ja tukkukauppaa .... 43 2.46 Antiikin yritysverkostoja .............................................................. 45 2.47 Kehittynyttä taloutta ja ajan edellyttämää kirjanpitoa ................ 46 2.48 Vaihtokauppaa vai käteisostoja ................................................... 48 2.49 Yrityksen koko ei ratkaise yrittäjyyden olemusta ......................... 52 2.5 ANTIIKIN AJAN KERTAUSTA ................................................................ 56 2.51 Antiikin ajan henkilöitä ................................................................ 56 2.52 Tärkeitä tapahtumia ..................................................................... 57 2.53 Mitat ja rahat ............................................................................... 58 3 SUOMALAISEN YRITTÄJYYDEN JUURET .................................. 59 3.1 ESIHISTORIALLINEN AIKA 10 000 – 0 EKR. ......................................... 59 3.11 Asutuksen vakiintuminen 2 500 – 0 eKr.. ..................................... 61 3.12 Roomalainen rautakausi n. 1-400 jKr.......................................... 61 3.2 FRIISIEN JA VIIKINKIEN KAUSI (500-1050 JKR.) .................................. 62 3.21 Birka ............................................................................................. 62 3.32 Silkkitie ......................................................................................... 63 3.33 Staraja Ladoga............................................................................. 64 3.34 Varjagit ........................................................................................ 65 3.35 Khazar 650 - 1016........................................................................ 66 3.3 RUOTSIN VALLAN AIKA 1155 - 1809 ................................................... 68 3.31 Oikeusjärjestelmästä uskonpuhdistukseen ................................... 69 3.32 Suomen ensimmäinen vientituote – terva. .................................... 71 Esko Passila

7 3.4 VENÄJÄN VALLAN AIKA 1809 - 1917 .................................................. 72 3.41 Väestönkasvu synnyttää yritystoimintaa ...................................... 73 3.42 Yritysten lisääntymien synnyttää rahoitus- ja vakuutustarpeita. . 75 3.43 Osuustoimintaa ja yksityisiä maakauppoja.................................. 76 3.44 Teollisuuden ja kaupunkien kasvu ............................................... 77 3.5 SUOMEN ENSIMMÄINEN TASAVALTA .................................................. 79 3.51 Itsenäistymisen alkuvuodet ja kansainvälinen hyväksyntä .......... 80 3.52 Markan arvo ja pankkitoiminnan kehitys..................................... 81 3.53 Lama ja teollisuuden kehittyminen .............................................. 82 3.54 Liikenneyhteyksien kehittyminen .................................................. 84 3.55 Tulitikut – tärkeä osa Suomen teollisuushistoriaa ....................... 86 3.56 Maailman vanhimman yrityksen historiaa ................................... 89 3.6 SUOMI - TOINEN TASAVALTA ............................................................. 90 3.61 Integroitumiskehitys ..................................................................... 95 3.62 Idänkauppa................................................................................... 96 3.63 1990-luvun lama ja suurtyöttömyys ............................................. 97 3.64 Suomen kolmas tasavalta ............................................................. 99 4 YRITTÄJYYS UNHOSTA UUTEEN NOUSUUN........................... 103 4.1 RAUHANTEKO ................................................................................... 103 4.2 ISO-BRITANNIA................................................................................. 106 4.21 Määräävän aseman valtaus ....................................................... 107 4.22 Thatcherismi ja hullun munkin tarina ........................................ 108 4.23 Talouspolitiikan U-käännös ....................................................... 111 4.24 ”The Lady’s Not for Turning ja Thatcherin laki........................ 116 4.25 Yksityistäminen ja miten se tehtiin ............................................. 118 4.251 British Gas................................................................................................................. 119 4.252 Brirtish Coal, British Airways, British Steel jne. ...................................................... 120

4.26 Vallanvaihtuminen ..................................................................... 121 4.3 Ranska .......................................................................................... 122 4.31 Konjakkikauppias – Euroopan isä ............................................. 123 4.32 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, Nato ja OEEC ......................... 125 4.4 SAKSA – SAVUKEVALUUTAN MAA .................................................... 126 4.41 Ordoliberaalit ............................................................................ 127 4.42 Wirtschaftswunder – Saksan talousihme.................................... 129 4.5 SEKATALOUDEN ISÄ – JOHN MAYNARD KEYNES? ............................ 130 4.51 The General Theory of Employment, Interest and Money ......... 131 4.52 Common Market ......................................................................... 132 4.53 Yksityistäminen muualla Euroopassa ........................................ 133 4.6 LAAJENTUVA EUROOPAN UNIONI ..................................................... 134 5 LOPPUPÄÄTELMÄT JA POHDISKELU ....................................... 136 5.1 O TEMPORA, O MORES ...................................................................... 136 5.2 SUOMEN TIE EUROOPAN UNIONISSA – RUSINAT PULLASTA .............. 137 5.21 Ihmisoikeudet ............................................................................. 138 5.3 MISSÄ SE SYNTYI .............................................................................. 138 5.4 MISTÄ SE SYNTYI .............................................................................. 139 KRONOLOGIA ...................................................................................... 142 LÄHDEKIRJALLISUUS....................................................................... 144

Esko Passila

8

Kuva 1 Kiinalainen elinkeinotoimintaa tarkoittava merkki........................ 14 Kuva 2 Silkkitien reitit Lähde: Birka Arkeologer . 64 Kuva 3 Khazaria suurimmillaan Lähde: Khazarian Heritage. 67 Kuva 4 Suomen suurimmat yritykset 1890/91 Lähde: Yrittävä Suomi .. 75 Kuva 5 Suomen suurimmat yritykset 1912/191 Lähde: Yrittävä Suomi .. 79 Kuva 6 Suomen suurimmat yritykset 1927 Lähde Yrittävä Suomi .. 83 Kuva 7 Suurimmat yritykset 1938 Lähde: Yrittävä Suomi .. 88 Kuva 8 Suomen suurimmat yritykset 1949 Lähde: Yrittävä Suomi .. 93

Esko Passila

9

11 JJoohhddaannttoo 1.1 Tarinan tausta ja tarkoitus PK-yritysten merkitys on noussut viime vuosina voimakkaasti valokeilaan merkittävimpänä kansantalouden perusyksikkönä. Sitä mukaan kuin aiheen arvostus on lisääntynyt, on lisääntynyt myöskin alan tutkimustyö. Tämä koskee sekä kansainvälistä että myöskin suomalaista tutkimusta. Tutkimusten aihealueet ovat melko kapeita yrittäjyyden poikkitieteellisessä kokonaisuudessa. Yrittäjyyden ja kulttuurin keskinäistä vuorovaikutusta ja sidonnaisuutta ei ole kuitenkaan suomalaisissa tutkimuksissa merkittävämmin tutkittu. Ainoastaan Raimo Havuselan väitöskirja vuodelta 1999 koskettaa tätä yrittäjyyden historiallisen tutkimuksen kannalta erittäin tärkeätä yrittäjyyteen ilmenemiseen vaikuttavaa tekijää – yrittäjyyden kulttuurisidonnaisuutta. Tällä on ollut merkittävä vaikutus oman tutkimukseni tekoon, koska kulttuurin ja yrittäjyyden yhteys sitoo myöskin käytännön kokemukset tieteellisesti yrittäjyystutkimukseen. Kulttuurin mukaan tuominen tutkimukseen auttaa myöskin ymmärtämään sen, miksi eri kulttuureissa yritysten lukumäärä suhteutettuna väkilukuun vaihtelee niin suuresti. Kytkentä kulttuuriin lisää myös kontaktipintaa käytäntöön. Kulttuuriin kasvaminen alkaa varsinaisesti jo ennen kouluikää, mutta koulu on se varsinainen instituutio, joka muokkaa yksilön arvomaailmaa kulttuurin hyväksymällä tavalla. Tästä ilmeisesti on vedetty se johtopäätös, että yrittäjyyteen voidaan kouluttaa yksilöitä aina yhteiskunnallisten tarpeiden mukaisesti. Koulutuksen puutteella on ainakin pystytty pitämään Suomen suhteellinen yrittäjämäärä likimain teollisuusmaiden alhaisimmalla tasolla. Koulukirjojen tarkastusta dominoiva äärivasemmistolainen liike auttoi suuresti tässä tehtävässä estämällä yrittäjyyttä käsittelevien oppikirjojen pääsyn kouluihin. Samoin aina jopa lääninhallituksiin asti tulleet paimenkirjeet Neuvostoliitosta pitivät koulujohtajat kurissa ja kommunismin nuhteessa! Tämä oli sopusoinnussa Suomen suurteollisuuden tarpeiden kanssa kurinalaistamalla kilpailua. Kun yrittäjyyden kansantaloudellinen merkitys 1970-luvulla Thatcherin toimesta keksittiin, johti se Suomessa etenkin pk-yritysten kurittamiseen moninkertaistuvalla kahlitsevalla ja rajoittavalla lainsäädännöllä. Mauno Koiviston itsepäinen ja kunnianhimoinen vahvan markan talouspolitiikka johti Suomen sen historian syvimpään lamaan 1990-luvun alussa, jota pahensi vielä maailman laajuinen lama. Tämä hävitti Suomessakin eräiden arvioiden mukaan jopa neljänneksen pk-yrityksistä. Näitä yrittäjiä ei lohduta vähääkään se, että Suomi selvisi hyvin tästä lamasta. Kenen kustannuksella? Kiistämätöntä on myös se, että vahvan markan miesten kädet ovat sotkeentuneet monen itsemurhan tehneen yrittäjän vereen! Toisten riistäessä itseltään hengen he saivat varhaiseläkkeen ja kultaisen käden puristuksen! Kuolleiden yritysten tilalle tarvittiin uusia parantamaan romahtanutta työllisyyttä. Tämä ilmeisesti innosti maan oppilaitoksia ja työvoimaviranomaisia aloittamaan voimakkaan yrittäjyyskoulutuksen. Opetusta annetaan yrittämisestä aikuiskoulutuksena, työttömyyskoulutuksena ja akateemisena koulutuksena. Opetusohjelmia tarkasteltaessa on kuitenkin todettavissa yksi yhteinen piirre. Opetusohjelmat on laadittu oppilaitosten toimesta ilman, että niissä olisi tarpeellista yrittäjäkokemuksen tuntemusta. Käytännön yrittäminen ei kuitenkaan ole pelkästään teoriaan pohjautuvaa vaan käytännössä tehtäviä monitasoisia

Esko Passila

10 päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan yrittäjän omaan hyvinvointiin. Suurin2 osa näissä organisaatioissa toimivista kouluttajista omaa hyvin todennäköisesti vain palkkatyöhön perustuvan kulttuurin. Voidaan siis kysyä, voiko palkkatyökulttuurin omaava opettaja sisäistää yrittäjyyden ja menestyksellisesti kouluttaa ihmisiä yrittäjiksi? Havuselan3 tutkimuksen mukaan näin ei ole. Olisi hyvä myöskin miettiä mikä on yrittämiseen yllyttämisen sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Yhteiskunnan toimenpiteillä on merkittävä ja kiistaton vaikutus niin markkinoihin kuin suoraan yritysten toimintaan. Yleinen käsitys taloustieteilijöiden keskuudessa on se, että puolestaan markkinoiden vaikutus on lisääntynyt sekä yrityksiin että yhteiskuntaan. Suljetuissa talouksissa on kansallisin toimenpitein voitu vaikuttaa huomattavasti nykyistä enemmän yritysten syntymiseen tai kuolemiseen. Aluepoliittinen ajattelu puolestaan pyrki vaikuttamaan yritysten sijoittumiseen siten, että myöskin syrjäiset alueet pysyivät palvelujen piirissä ja asuttuina. Samoin laeilla ja määräyksillä vaikutettiin eri teollisuudenalojen kehittymisnopeuteen ohjaamalla rahoitusta vallitsevien periaatteiden mukaisesti. Suomessa tämä on tapahtunut pääosin erilaisten teknologiaohjelmien ja KTM:n rahoituksen painotusten avulla. EU:in liittymisen jälkeen myös Maa- ja metsätalousministeriö on ryhtynyt rahoittamaan maatalouden sivuelinkeinoja Euroopan yhdentyessä kansallisissa toimenpiteissä joudutaan ottamaan myöskin huomioon vähintään koko EU-alueen vaikutus. Vain kansallisiin näkökohtiin perustuvat päätökset johtavat kestämättömään tilanteeseen monilla kansantaloudellisesti tärkeillä aloilla. Tämä voitiin havaita jo 80-luvun muutostoimenpiteiden hallinnassa. Rahamarkkinoiden vapauttaminen ja samanaikainen markan arvon keinotekoinen vahvistaminen johtivat osaltaan 90-luvun ennennäkemättömään lamaan. Vähätellä ei voi myöskään Ay-liikkeen oman voiton tavoitteluun perustuvia itsekkäitä yleissitovuus vaatimuksia, jotka heikentävät selvästi pk-yritysten mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisessä kaupassa. 1.2 Yrittäjyyden historiallinen tausta Yrittäjyyden alkuhistorian tarkastelu on tärkeää, jotta sen monimuotoisuus tulisi riittävästi ymmärretyksi. Niillä tutkijoilla ei ole yrittäjyys taustaa on vaikea hahmottaa sitä, mikä on yrittäjyyttä ja mikä jotain muuta. Teoriat ja määritelmät, jotka on laadittu teollisen vallankumouksen jälkeen, eivät voi tunnistaa monia historiallisia tapahtumia yrittäjyyden ilmentymiksi. Toisaalta aina viime vuosikymmenille saakka tutkijoilla oli luotettavaa tietoa vain Rooman ja Kreikan kaupunkivaltioiden ajalta. Uusin arkeologinen tutkimus ja erityisesti uudet tutkimusmenetelmät ovat kuitenkin mahdollistaneet entistä paremman kokonaiskuvan saamisen ihmiskunnan kehityksestä ja siihen kiinteästi liittyvästä yritystoiminnasta. Toinen erittäin tärkeä tekijä yrittäjyystutkimuksen kannalta on, että myöskin taloustieteilijät ovat kiinnostuneet aiheesta, jota ennen tutkivat vain historioitsijat. Historioitsijan tulkinta yrittämisestä ei aina ota huomioon taloustieteen faktoja, jolloin historioitsijoiden ja taloustieteilijöiden tulkinnat siitä, mikä on yrittäjyyttä ja mikä ei, saattavat olla hyvinkin ristiriitaisia. Tämän johdosta yrittäjän on helpompi yhtyä taloustieteilijän näkökulmiin.

2 3

Havusela: Kulttuuri – Yrittäjyyden kehto, 146 Sama, 146

Esko Passila

11 Aluksi tutkimuksessa paneudutaan yrittämisen historialliseen ja filosofiseen käsitteeseen. Aivan viimeisten parin kolmen vuoden aikana tapahtunut tutkimus johdattaa meidät yllättäen jopa 10 000 vuoden taakse alkuyrittäjää etsittäessä. Tämä johtopäätös yrittäjyyden iästä perustuu siihen olettamukseen, että ihminen on varsin rationaalinen, eikä tee mitään tarpeetonta. Tämän osan tarkoituksena on yrittää tarkastella yrittäjyyttä kunkin aikakauden kulttuuri kehyksen kannalta, että voitaisiin todistaa yrittäjyyden alkaneen tarpeesta, eikä jostain tietystä suhteellisen tarkasti määritellystä tapahtumasta kuten esimerkiksi ”Teollisesta vallankumouksesta” alkaen. Yrittäjyyden määrittelyssä noudatetaan nykyistä EU:n vahvistamaa ja käyttämää jakoa mikro-, pien- ja keskisuuriin yrityksiin. Paula Kyrö aloittaa teoksensa ”Yrittäjyyden tarinaa kertomassa” näin: Vaikka yrittäjyys tämän päivän määrittämänä voidaan liittää vaikkapa paimentolaisaikaan asti, ilmiönä ja tieteen selityksinä sen kasvualusta löytyy 1700-luvun Ranskasta. Sen syntykotina ovat valistuksen ajan aatteet, feodalismin ja ammattikuntalaitoksen murtuminen ja näitä seuraava teollistumisen aika” Tämän käsitys yrittäjyyden historiasta on varsin yleinen nykytutkimuksessa kansainvälisestikin. Tämä yrittäjyyden yleistys liittää yrittäjyyden tiiviisti teollistumiseen ja teolliseen yrittäjyyteen. Kyrön, kuten usean muunkin tutkijan, tutkimuksissa yritys ja yrittäjyys jäävät määrittelemättä. Eikö olisi loogista ja suorastaan välttämätöntä määritellä ensin yrittäjyys ja yritys, ennen kuin sitä ja sen syntyä aletaan tutkia?? Vai onko määritteleminen liian vaikeaa? Toisaalta pitääkö aina olla joka asiaan teorioita. Teoreetikkojen mukaan ampiainen ei voi lentää! Se kuitenkin lentää, koska se ei ole tietoinen teoriasta! 1.3 Yrittäminen ja sen perinne Suomessa Suomea ryhdytään tarkastelemaan siirtymällä kauas Suomen varhaishistoriaan, jonka aikana on muotoutunut se kalevalainen kulttuuri, missä nyt elämme. Myöskin meidän historiaamme on viimeisin tutkimustekniikka tuonut aivan uutta tietoa. Suomi onkin eräs maailman historian kauimmin asuttuja alueita. Täällä on ollut aivan viime aikaisten tutkimusten perusteella todistettavasti asutusta jo 100.0004 vuotta sitten. Aivan noin kauas ei kuitenkaan ole syytä tutkimuksessa mennä. Ensimmäisen osan teeman mukaisesti ovat kuitenkin lähiaikoina suoritetut kansainväliset tutkimukset tuoneet uutta aineistoa Suomenkin historian osalta. Suomen kautta on kulkenut jo varsin varhaisella keskiajalla yksi Silkkitien reiteistä Bysantista aina Englantiin saakka. Toinen osa tarkasteleekin puolestaan suomalaisen yrittäjyyden kehittymistä historian kulussa ja näin muodostunutta suomalaista kulttuuriympäristöä. Raimo Havuselan väitöskirja todistaa, että Suomesta löytyy varsin suuria alueellisia eroja yrittäjyyden suhteen. Päteekö tämä myöskin kansallisvaltiollisella ja globaalilla tasolla. Yrittämisen henkinen vapaus säilyi aina Suomen ensimmäisen Tasavallan loppuun, mutta II maailmansodan jälkeinen Suomen toinen Tasavalta teki, K.Marxin5 tulkintaa orjatyöläisistä soveltaen, yrittäjistä vastaavasti orja-yrittäjiä kahlitsemalla yrittäjän päätösvapauden tuhansiin säännöksiin. Yksityisen yrittäjyyden kilpailijaksi otettiin myöskin valtiollinen yrittäjyys, joka puolestaan toi mukanaan kartellit ja muut kilpailun rajoitukset, joita EU nyt purkaa yrittäen nostaa erityisesti perinteistä yrittäjyyttä eli pienyrittäjyyttä uudelleen kansantalouden perusyksiköksi.

4

Etelä-Suomen sanomat 8.7.1999 artikkeli koskien Museoviraston kaivauksia ns. susiluolassa s. 5 Karl Marxin teoksien teemana käytetään palkka-orja-käsitettä. Tämän mukaan työläinen luovutti työpanoksensa alihintaan. Yrittäjät Suomessa puolestaan tekevät yhteiskunnalle palveluksia täysin ilman palkkaa.

5

Esko Passila

12 Pystyykö suomalaisen yrittäjyyden kulttuuriympäristö kilpailemaan rajojaan poistavan Euroopan maiden ja yleensä historiallisesti vanhempien yrityskulttuurien kanssa. Poliittinen kiinnostus yrittäjyyteen niin meillä kuin muuallakin on lisääntynyt siitä alkaen, kun sen työllistävä vaikutus huomattiin. Eräässä tutkimuksessa6 todettiin, että kun Suomessa vuonna 1950 laadittiin 680 säännöstä ja 1195 lakitekstisivua, niin 1990 niitä laadittiin 1399 säädöstä ja 2981 sivua ja 1993 1700 säädöstä ja noin 4800 sivua. Samaan aikaan työttömyys on noussut 60 000:sta yli 500.000:en 1990-luvun puolivälissä. Vastaavasti yrittäjien ja avustavien perheenjäsenten määrä oli 1950-luvulla 832 000, 1992; 303 112 ja 1996 enään ainoastaan 259 036. Mitä tämä tasainen ja pitkän aikavälin väheneminen merkitsee? Onko havainto pk-yritysten työllistävästä vaikutuksesta johtanut päätöksentekotasolla täysin päinvastaiseen suuntaan! Oman osansa saavat tästä kantaa myöskin yrittäjäjärjestöt ja ay-liike, koska osalla näissäkin organisaatioissa toimivista henkilöistä on palkkatyökulttuuriin perustuva käyttäytymismalli. Onko siis myöskin lainsäädäntöpuolella lakeja valmisteltaessa ymmärretty asia siten, että rajoituksia lisäämällä yrittämistä voidaan elvyttää ja työllisyyttä parantaa? Vastauksen kysymyksiin tulee vastaamaan Suomen kolmas Tasavalta, joka alkoi Suomen liittyessä EU:in. Tämä tasavalta joutuu kohtaamaan avautuvan kansainvälisen kilpailun huomattavasti vähentyneen yritysten määrän ja toisaalta ennätysmäisen työttömyyden vallitessa. Vaikka en ole saanut koulutusta historian tutkimukseen muutoin kuin opiskelemalla antiikin historiaa 1950-luvulla, historia on kuitenkin aina kiehtonut mieltäni. Suurelta osin tästä syystä hakeuduin jo tutkimuksen alussa antiikin Ateenan yrittäjyydestä kertovien tietolähteiden pariin, jotka johtivat tutkimuksen yhä kauemmas historian hämärään. Suuri kokemus ja perehtyneisyys markkinointiin ja markkinoiden toimintaan johdatti minut tarkastelemaan yrittäjyyttä yhteiskunnan toimivuuden kannalta eli vapaan markkinatalouden lähtökohdista. Meidän ei siis tule seurata niitä, jotka sanovat, että meidän ihmisinä ja kuolevaisina tulee ajatella ihmisten ja kuolevaisten asioita. Meidän on tehtävä itsemme kuolemattomiksi siinä määrin kuin se on mahdollista ja tehtävä kaikkemme elääksemme sen mukaan, mikä meissä on korkeinta. Sillä vaikka se olisi vähäistä, se ylittää kaiken voimassa ja arvokkuudessa – Aristoteles

6

Paula Kyrö: Yrittäjyyden tarinaa kertomassa s. 10

Esko Passila

13

22 Y Yrriittttääjjyyyyddeenn kkaannssaaiinnvväälliissttää hhiissttoorriiaaaa Yrittäjyyden tarkastelu on pyrittävä aloittamaan sen tunnetuilta alkulähteiltä. Kehittyneet tieteelliset tutkimus- ja ajanmääritysmenetelmät ovat mahdollistaneet sekä löytöjen lisääntymisen että niiden ajankohdan historiallisen määrittelemisen entistä tarkemmin. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että historiaa kirjoitetaan uudelleen jopa päivittäin. Näiden arkeologisten löytöjen perusteella myös yrittäjyyden syntyhistoriaa siirtyy yhä kauemmas meidän päivistämme. 2.1 Yrittäjyys ja miten se on yleisesti ymmärretty? Yrittäjyyttä on parin viimeisen vuosikymmenen aikana tutkittu niin Suomessa kuin maailmallakin. Yrittäjän näkökulmasta katsottuna tutkimukset ovat kuitenkin fragmentoituneita ja sirpaleisia. Niiden perusteella ei voi muodostaa kokonaiskuvaa yrittäjyyden varsin laaja-alaisesta luonteesta. Yrittäjän näkökulmasta tarkastellen kaikki taloudellinen toiminta perustuu tarpeeseen. Mitään menestyvää yritystä tai liiketoimintaa ei voida perustaa vain siksi, että se on hauskaa tai, että on hienoa olla yrittäjä. Liiketoiminta-ajatus perustuu aina jonkin olemassa olevan tai tulevaksi arvioidun tarpeen tyydyttämiseen. Tämä antaakin paljon luontevamman selityksen elinkeinonharjoittamiselle tai yrittäjyydelle, jos tätä nimitystä halutaan käyttää. Tällainen asian määrittely aiheuttaa toisaalta sen, että yrittäjyyden historia muodostuu nykyisiä Suomessa yleisesti esitettyjä käsityksiä huomattavasti paljon vanhemmaksi. Edellä olevien kysymysten todistamiseksi on 90-luku tuonut esille huomattavan määrän uutta arkeologista tutkimustietoa. Näin ollen on olemassa riittävästi empiiristä tietoa kvalitatiivisenkin tutkimuksen suorittamiseksi. Käytettävissä ollutta vanhaakin aineistoa on tarkasteltu tieteentekijöiden näkökulmasta eikä juurikaan yrittäjien näkökulmasta. Taloustieteilijä Morris Silver7 on eräs harvoja tutkijoita, joka on 80-luvun puolivälistä alkaen tutkinut aktiivisesti tehtyjä arkeologisia löytöjä liiketaloudellisesta näkökulmasta. Jatkossa on tarkoitus käsitellä olemassa olevaa historiallista aineistoa myös yrittäjänä pitkään toimineen näkökulmasta. 2.11 Käsitteitä yrittäjyydestä Loogisesti edettäessä joudutaan ensin käsittelemään yrittäjyyden olemusta. Koska yrittäjyys ei ole syntyisin suomalainen, vaan sen juuret johtavat pitkälle antiikin historiaan, on ensin tarkasteltava kuvaako sana yrittäjyys ja yrittäjä oikealla tavalla itse toimintaa. Sanan tutkimuksena hyvä tietolähde on Nykysuomen Sanakirja. Sen mukaan yrittäjyys ei ole laisinkaan liiketoimintaan liittyvä termi, vaan se on alun perin tullut meille epämääräisestä lähteestä Itämeren alueelta joskus 1700-luvulla. Elinkeinonharjoittamista kuvataan sanalla liikeyritys. ”Yrittäjä luonnollinen tai juridinen henkilö, joka omaan laskuunsa ja omalla tappionvaaralla aktiivisesti johtaa ja organisoi tuotannontekijöiden yhdistelemistä, so. Harjoittaa tulon hankkimiseksi tuotantotoimintaa. Kun juridinen henkilö on y., edellyttää se erinäisiä

7

Morris Silver, Ancient Economies I-II, http://members.tripod.com/%7Esondmor/index.html

Esko Passila

14 järjestelyjä (Yritys) lopullisen päätösvallan ja yrityksen johtamisen suhteen: tällöin voidaan käyttää nimenomaan palkattua liikkeenjohtoa. Y:iin luetaan omaa tai vuokrattua tilaa viljelevien ns. maatalousyrittäjien ohella myös itsenäiset käsityöläiset ym. ”omaa työtään” tekevät sekä ns. vapaan ammatin harjoittajat(esim. yksityispraktiikkaa harjoittava lääkäri). Sen sijaan sellainen pääomanomistaja (kapitalisti), joka sijoittaa pääomaa johonkin yritykseen, mutta ei ole aktiivisesti mukana yrityksen johdossa, ei ole y. – Yhteisö-Y:ksi kutsutaan juridista y:ää, jnka yritys on yhtiö-. Osakeyhtiö- tai osuuskuntamuodossa. Yksinäis-y:ksi sanotaan y:ää, jolla ei ole palkattua työvoimaa. Yksityis-y. On talaouselämän yksityisellä sektorilla toimiva y. (T Browaldh, Företagaren och samhället 1961.”8

Edellä oleva 1960-luvulta peräisin oleva määritelmä poikkeaa oleellisesti esimerkiksi verottajan nykyisistä määritelmistä. Suomessa yrittäjä sana ja yrittäjyys käsite lienevät otetut käyttöön Kyrön mukaan vasta joskus 1930-luvun alussa. Aikaisemmin käytettyjä sanoja olivat tehtailija, kauppias, ravintoloitsija jne. Nimi on saattanut yleistyä käyttöön alanjärjestön, Yksityisyrittäjien Liitto 1933 ja vuodesta 1961 Yrittäjien Liitto, aloittaessa toimintansa. Ruotsissa käytettiin 700luvulla jKr. sanaa birka puhuttaessa kaupankäynnistä ja nykyisin "näringsliv ja företag, företagare", Saksassa ”Gewerbe, unternehmer”, turkkilainen sana birlak, joka alunperin oli Kristuksen syntymän aikoihin muodossa birlighi, olisivat kaikki voineet tulla yrittäjyyttä merkitseviksi yhtä hyvin kuin entrepreneur. Khazarien 700-luvulla jKr. kehittämä ”lingua comerca”-kieli käytti sanaa ”comerca” merkitsemään yritystoimintaa. Tämä khazarien kieli tunnetaan nykyisin ”Yiddishinä tai Jiddishinä eli Jewishinä” nykyisin. Valinnanvaraa on siis ollut, eikä luotettavaa tietoa ole siitä, miksi juuri entrepreneur-sanaa on alettu käyttää länsimaisissa kielissä. Kiinasta on puolestaan löydetty 2000 eKr. peräisin oleva merkki, joka tarkoittaa elämää ja selviytymistä. Tämä kirjoitusmerkki on nyt käytössä merkitsemässä elinkeinonharjoittamista. Ranskankielestä löytyy myöskin useita muita filologisia lähtökohtia kuten "vie economique, commercan, societè". Etenkin economique sanalle löytyy vastine nykyisen tulkinnan mukaan jo antiikin kreikan sanasta "oikonos".

Kuva 1 Kiinalainen elinkeinotoimintaa tarkoittava merkki

Yrittäjyyden määrittäminen on siis tuottanut tutkijoille runsaasti päänvaivaa ja näin ollen myöskin tekstiä on syntynyt melkoisesti. Usein tutkijat pyrkivät erottamaan toisistaan omaa yritystään johtavan yrittäjän eli entreprenöörin ja toisen yrityksessä toimivan sisäisen 8

Encyclopedia Fennica Vol. 10 Keuruu 1965 469-470

Esko Passila

15 yrittäjän eli intraprenöörin. Näissä onkin monia yhtymäkohtia toisiinsa9, mutta niillä on myöskin yksi oleellinen ero, joka liittyy riskinottamiseen. Sisäisen yrittäjän riski ei ole vertailukelpoinen suomalaisessa kulttuurissa omaa yritystään johtavan yrittäjän riskeihin. Ratkaisua ongelmaan on etsinyt 1700-luvulla Cantillon10. Hän määritteli yrittämisen siten, että yrittämistä on toiminta, jonka kulut tunnetaan, mutta tulot ovat epävarmoja ja tuntemattomia. Jean-Baptiste Say (1767-1832) puolestaan määritteli yrittäjän sellaiseksi harvinaiseksi henkilöksi, joka osaa yhdistellä tuotannon eri tekijöitä11. Schumpeter12 yrittää määritellä yrittäjyyttä siten, että se on eräänlainen abstraktio. Jokainen on yrittäjä vain silloin, kun hän esittää uusia yhdistelmiä. Hän menettää tämän ominaisuuden heti, kun aloittaa yritystoiminnan. Tämän jälkeen hän toimii kuten kuka tahansa yritysjohtaja. Lähellä tätä ajatusmallia ovat myös ne tutkijat13, jotka katsovat yrittäjiä olevan vain innovatiiviset yrittäjät, jotka kehittävät uutta, muotoilevat arvoja ja rikkovat yleisiä käsityksiä. Ehkä kulttuuri näiden tutkijoiden kotimaissa on kovin erilaista, koska Suomessa näkijät ovat hyvin harvassa tapauksessa myös tekijöitä. Riskin ottaminen vaatii muutakin kuin innovatiivisia abstraktioita. Vaikka yrittäjähenkisyys ei katoakkaan, niin teknisesti yrittäjä lakkaa olemasta yrittäjä silloin, kun kaikki hänen henkilökohtaiset riskinsä liittyvät vain osakkeiden omistamiseen. Silloin hän muuttuu sijoittajaksi.14 Tämä määrittely rajaa myöskin yrittäjyyden pitkälti pk-yrityksiin, joihin yrittäjyyden katsotaan pääsääntöisesti kuuluvan. Edellä olevasta huolimatta voidaan yhtyä siihen Schumpeteriläiseen perusnäkemykseen siten, että ilman innovatiivisuutta ei ole myöskään yrittäjyyttä. Se ei voi kuitenkaan olla ainoa kriteeri yrittäjyydelle. Innovatiivisuutta toki tarvitaan jo liikeidean löytämiseen ja yrityksen perustamiseen. Siitähän kaikki alkaa. On helppo yhtyä tässä Havuselan15 toteamukseen, että yrittäjiksi tulisi määritellä kaikki omaehtoisesti itseään yrittämällä elättävät. Yhtälailla voidaan yhtyä Marjosolan saman suuntaiseen käsitykseen, että myöskin ammatinharjoittajat ovat yrittäjiä. ” Vaikka ammatinharjoittaminen ei tavoitteiltaan olisikaan samanlaista kuin liikkeenharjoittaminen, ammatinharjoittajat luovat ainakin yhden työpaikan olemalla poissa palkkatyöstä”16 Tämä tulkinta saa vahvan historiallisen painoarvon aiemmin esittämistäni historiallisista viitteistä, jotka katsovat yrittämisen elinkeinonharjoittamiseksi. On myöskin tutkimattakin selvää, että suurin osa suomalaisista pk-yrityksistä on syntynyt nimen omaan ammatinharjoittajien aloittamina. Yrittäjiä ovat myöskin sellaiset yrittäjät, jotka eivät itse ole innovaattoreita vaan vain benchmarkkaavat 17, eli käyttävät muiden yrittäjien ideoita. Etenkin puualalla monet yritykset syntyvät näin ja silloin toiminnan idea on usein tekninen sovellus tai tietyn markkinointikanavan tuntemus. Huuskonen18 tunnistaa yrittäjät toimintojen perusteella, jotka poikkeavat muusta väestöstä ja muista johtajista. Yrittäjä on samanaikaisesti kokonaisvastuussa yrityksestään, 9

Routamaa 1993: Peltonen & Ruohotie 1987 Cantillon, R., Essai sur la nature du commerce en général. Engl.ranskal. taloustieteilijä (1680-1734), jonka em. teosta on pidetty eräänä alan perusteoksena. Määritteli ensimmäisen inflaation vaikutuksen tulonjakoon. 11 Binks ja Vale 1990; 9-40 12 Schumpeter 1952:78 13 Drucker 1986: 31-38 ja Foster 1993: 123-129 14 vertaa Encyclopedia Fennica Vol. 10 Keuruu 1965 469-470 15 Havusela: Kulttuuri-yrittäjyyden kehto 1999:13 16 Marjosola: 1979:13 17 Hart: 1989: 129-140 18 Huuskonen: 1989:46 10

Esko Passila

16 yrityksen riskipääoman sijoittaja, ylimmän päätösvallan käyttäjä ja ylin auktoriteetti. Tämä on jo hyvin lähellä todellisuutta, kun siihen lisätään vielä yrityksen luottojen henkilökohtainen takaaminen, aletaan olla suomalaisen yrittäjyyden perimmäisten totuuksien äärellä. Yrittäjäksi ryhtymistä ja yrityksen aloittamista on myöskin tutkittu runsaasti. Osa tutkijoista19lähtee siitä, että yrittäjäksi ryhtyminen on aina tietoinen valinta. Laajana käsitteenä näin varmasti onkin, mutta jos vaihtoehtoina ovat vain yrittäjänä toimiminen tai palkkatyö. Yhdeksänkymmentäluku on kuitenkin tuonut mukanaan yrittäjäksi pakottamisen. Tällaisena toimintana voidaan pitää sitä työvoimaministeriön pyrkimystä, jolla työvoimatoimistoja kehotettiin kouluttamaan kaikki yli 50-vuotiaat yrittäjiksi ja aloittamaan starttirahan avulla yrittämisen. Kieltäytyminen saattoi johtaa jopa karenssiin20 asettaminen. Huuskonen21 tarkastelee myöskin yrittäjyyden symboliikkaa toteamalla, että yrityksen perustaminen on eräs yrittäjyyden selkeimpiä ilmenemismuotoja. Tämän perusteella yrittäjyyden ilmenemistä on tarkasteltu eri alueilla syntyneiden ja kuolleiden yritysten määrän perusteella. Tämä ei välttämättä ole täsmällinen tapa, kuten eräät tutkijat22 ovat todenneet. Näin onkin, koska osa aloittavien yritysten rekisteröitymisistä on yhtiömuodon muutoksia. Toisaalta on alueellisesti paljon lakitoimistojen perustamia ”kirjahylly-yhtiöitä”, jotka odottavat omistajaansa ja näin ollen eivät toimi. Suomessa yrityksen rekisteröiminen Kaupparekisteriin ei takaa, että yritys tulisi hyväksytyksi, vaan siihen hyväksyykö verottaja rekisteröinnin riittäväksi vai katsotaanko toiminta palkkatyöksi. Verottaja voi ”purkaa” yrityksen vielä vuosienkin päästä, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Vaikka tämä on EU:n perustamisartiklojen vastaista, niin verottaja perustelee toimintaansa sillä , että verotukseen liittyvät asiat ovat kansallisia kysymyksiä. Näinhän tietenkin onkin, mutta toisaalta yrittämisen vapaus ei ole veropolitiikkaa EU-direktiivien mukaan. 2.12 Semantistit, modernistit ja primitivistit Semanttiseen lähtökohtaan perustuva käsitys yrittäjyyden syntymisestä perustuu sanaan entrepreneur, kuten edellä on jo todettu. Suomessa tähän kansainvälisestikin laajaan koulukuntaan kuuluu mm Paula Kyrö23. Vastakkaisen koulukunnan, joka lähti enemmän yrityksen toiminnallisesta hahmottamisesta, tunnetuin edustaja on Sir Moses Finley. Finleyn edustamaa koulukuntaa puolestaan jakaa Scott Meikle modernisteihin ja primitivisteihin. Modernistit käsittävät antiikin talouden siten, että se on oman aikamme talouden varhaisempi versio. Tämän koulukunnan tunnetuimmat edustajat ovat Schumpeter ja Eric Roll. Tätä näkökohtaa pyrkii myös tämä tutkimus todistamaan. Primitivistit taas lähtevät siitä, että antiikin ajan taloudellinen toiminta ja liiketoiminta ovat olleet niin omanlaatuisiaan, että niitä ei voi nykyisillä talouskäsitteillä tulkita. Näiden kahden näkökulman välillä on mielestäni vain hiuksen hieno ero. Tarkempaa tarkastelua tässä yhteydessä tarvitsee ”entrepreneur”-sanaan perustuva näkökulma. Ensinnäkin Havusela lähtee siitä, että sana on alkuperältään latinaa ja jo edellä 19

Fritsch:1992; Marjosola 1979; Huuskonen 1992: 2-25 Karenssi = määräajaksi sulkeminen työttömyysturvan ulkopuolelle 21 Huuskonen: 1992;46 22 Mustaniemi ja Teikari: 1995; 8-9 23 Kyrö, P., Yrittäjyyden tarinaa kertomassa (perustuu hänen väitöskirjaansa) 20

Esko Passila

17 mainittu Kyrö puolestaan siitä, että se on alun perin ranskalainen. Molemmat ovat tässä oikeassa tavallaan, koska Gallian alueella käytetty kieli oli alun perin latinalaisperäinen. Tässä tapauksessa sanan merkitys on kuitenkin tärkeämpi, kuin se mistä se on tullut Merkitystäkin on tosin tulkittu eri tavoin, mutta tässä kontekstissa luontevalta tuntuu ”väliintulija”. Tällöin tutkijan kokemus tulkitsee sanan liiketoiminnallisesta näkökulmasta tarkoittavan nykykielen sanoja: agentti, välittäjä, kauppias jne. Myöskin nämä ovat yleisnimityksiä, jotka kuvaavat hyvin monenlaisia yrityksiä. Aikaisemmin esitettyihin vaihtoehtoihin nähden voidaankin varsin perustellusti lähteä siitä, että tuohon aikaan yrityksiä alkoi olla siinä määrin runsaasti, että tarvittiin yleisnimitys erilaista toimintaa harjoittaville yrityksille ja tavaran välittäjille, jotka hankkivat tuotteita valmistajilta ja toimittivat niitä kuluttajille. Maalta kaupunkeihin toimitettiin elintarvikkeita ja kaupungeissa toimivilta tuottajilta maalla tarvittavia hyödykkeitä kuluttajille. Toisin sanoen ruokakauppiaille, vaatekauppiaille, ase- ja työkalukauppiaille, majatalonpitäjille, suutareille, räätäleille jne. kaivattiin yksi helpompi ja selkeämpi yleisnimitys. Tällaiseksi sitten muodostui entrepreneur, joka levisi sitten myös anglosaksisiin kieliin. Tämä todistaisi, että yrittäminen ei alkanutkaan sanasta vaan tarpeesta kuvata yhdellä yleisellä nimityksellä erialojen elinkeinonharjoittajia. Alkuperäisessä muodossaan entrepreneur merkitsi väliintulijaa eli jonkinlaista välittäjää. Näin ollen sana ei itse asiassa olekaan liiketoimintaa sinänsä kuvaava sana vaan yleisnimitys, jolla alettu helpottaa ja nopeuttaa kielen toimintaa. Samanlaisia sanoja löytyy useita muitakin. ”Hooverointi” tarkoittaa Englanninkielisissä maissa pölyimurointia eikä suinkaan pölyimurimerkkiä, josta nimitys on saanut alkunsa. XEROXIN ottaminen tarkoittaa englanninkielisissä maissa valokopiointia jne. Suomessa tällaisia sanoja ovat mm. IKIlevy. Kaikki laminaatit ovat IKI-levyjä. Anna pala ”serlaa” merkitsee WC-paperia jne. Nimitykset liittyvät voimakkaasti uuden teknisen innovaation ensimmäisenä markkinoille tulleeseen merkkituotteeseen. Tuotemerkkiä alettiin käyttää kuvaamaan tuotteella suoritettua toimintaa ennen kuin toiminnalle itselleen keksittiin nimi. Vacuum cleaning tai pölynimurointi tulivat käyttöön vasta huomattavasti paljon myöhemmin. Näin saattoi tapahtua myös sanan entrepreneur suhteen. Siitä tuli toimintaa kuuvaava ”tuotemerkki”. Ilmeisesti siis yrittäjyyden eli liiketoiminnan tai elinkeinonharjoittamisen olemuksen tutkimuksessakin on lähdettävä liikkeelle jostakin toisesta näkökulmasta. Toinen lähestymiskulma on itse toimintaan perustuva. Yrittäjälle on selvää, että yrittäminen on yritystoimintaa kutsuttiinpa sitä sitten hotelli-yrittämiseksi, palveluyrittämiseksi, käsityö -yrittämiseksi tai miksi muuksi yrittämiseksi tahansa. Yrittäjänä olen itse sitä mieltä, että ajatus ratkaisee ja nimityksiä syntyy yhteiskunnan tarpeen mukaan. Paremmat edellytykset olisi ollut tutkia asiaa lähtien esim. elinkeinoelämä-sanasta, eli Ruotsin "näringsliv" tai Englannin "business" elinkeinonharjoittamista merkitsevistä sanoista. Kuten Einstein on sanonut " Problems cannot be solved at the same level of awareness that created them". Ongelmia ei voida ratkaista samalla tietoisuuden tasolla, millä ne ovat syntyneet. Näin ollen emme voi nyky kriteerein arvostella sitä, kuinka ihmiset tulkitsivat itsensä yrittäjiksi tuhansia vuosia itse. Voimme vain kunnioittaa heidän työtään ja koittaa asettua tulkinnoissamme heidän asemaansa ja aikaansa.

Esko Passila

18 2.13 Tutkimuksen kontribuutio Yrittäjyyden alkulähteitä etsittäessä ei ole syytä pelkästään rajoittua etsimään yrittäjyydelle tyypillisiä piirteitä toiminnasta. On syytä myöskin tarkastella asiaa laajemmin. Egyptiläinen kulttuuri alkoi kukoistaa n. 2900 eKr. ja kesti valtiomuodoltaan samana yli 2500 vuotta aina vuoteen 332 eKr., jolloin Aleksanteri Suuri liitti sen osaksi valtakuntaansa. Itä-Rooman päättyi Konstantinopolin valloitukseen 1453. Nykyiset Euroopan valtiot ovat vanhimmillaan tulossa tuhannen vuoden ikään laskutavasta riippuen. Toisaalta lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että nykyaikainen yhteiskunta ei voi toimia ilman yrittäjyyttä ja yrityksiä. Tällä perusteella olisi varsin epäloogista kuvitella, että yli tuhat vuotta kestäneet valtakunnat aiemminkaan olisivat selvinneet ilman riskiä ottavia yrittäjiä. Ratkaisevaksi näyttääkin näin jäävän se millaisen yrittäjyyden muodon hyväksymme yrittämiseksi. Se käytetäänkö rahaa kaupan maksuvälineenä, myydäänkö maata vai vuokrataanko sitä tai kuka omistaa välineet, orjat rakennukset jne., ei ole tärkeää yrittäjyyden perusolemuksen kannalta. Koko yrittäjyys kulminoituu siihen, mikä erottaa palkansaajan ja yrittäjän toisistaan. Ainoa ratkaiseva ero on tavoitteisiin pääsemisen vuoksi tehtävän uhrauksen laatu ja laajuus. Tämä taas johtaa kysymykseen, kuinka suuren riskin yksilö on halukas ottamaan päästäkseen tavoitteisiinsa. Näin ollen riski näyttäisi olevan se perusero, joka erottaa palkansaajan ja yrittäjän toisistaan ulkopuolisessa tarkastelussa. Reunaehtona on kuitenkin pidettävä yleisesti olevissa oloissa hyväksyttävää toimintaa. Eli siis esim. aseellinen ryöstö ei riskistä huolimatta ole liiketaloudellista yrittäjyyttä tai elinkeinon harjoittamista. On selvää, että riskinotto on vaihdellut paljonkin historian eri vaiheissa. Primitiiviyrittäjän jatkuvista riskeistä taloudellinen riski on ollut se pienin riski. Suurin riski on ollut hengen menetys. Samaan aikaan työntekijällä on myöskin ollut hengen menettämisen riski, mutta jo silloinkin orjia on suojeltu, koska heillä oli rahallinen arvo. Tämän vuoksi heidät katsottiinkin omaisuudeksi. Mitkä ovat nykyisin palkkatyön ja yrittämisen erot:

Palkkatyö Yrittäjä Työsuhdeturva hyvä Työaikaturva lakisääteinen Ylityöaikaturva rajoitettu Ylityökorvausturva korvataan Ansioturva 100% Lomaturva lakisääteinen Sairastumisturva KELA/työnantaja Tapaturmaturva hyvä Eläketurva itse/työnantaja Työttömyysturva hyvä Lakiturva liitot/kotivakuutus Esko Passila

ei lainkaan ei lainkaan ei rajaa ei korvata ei turvaa ei turvaa Kela/palkkaperust. omakustanteinen omakustanteinen spekulatiivinen omakustanteinen

19 Taloudellinen riski

ei riskiä

oma ja perheen omaisuus kokonaan Kokonaisvastuu yritysoikeudelliset tyksen ja omista toi-mista siviili- ja rikosoikeudellisesti

Työhön liittyvät Verotusturva

ei riskiä lakisääteinen

harkinnanvarainen

Edellä on lueteltu vain joitakin peruseroja palkkatyön ja yrittämisen välillä, koska jopa tutkijoidenkin parissa on suurta tietämättömyyttä yrittämisen luonteesta verrattuna palkkatyöhön. Erojen tarkastelu on siitäkin syystä tärkeää, että nykyisten käsitysten ja EU direktiivien mukaan yrittäjiksi luetaan myöskin itsensä elättävät ja omalla riskillään työskentelevät henkilöt. Näin ei yrittäjyys myöskään riipu siitä tuottaako yritys fyysisiä tuotteita vai palveluja. Viimeaikoina on ryhdytty puhumaan myöskin sisäisestä yrittäjyydestä, joka entisestään mutkistaa yrittäjyyden määritystä siirtämällä yrittäjyyden myös henkiselle ja asenteelliselle tasolle. Sisäinen yrittäjyys on huomattava yritysten voimavara, mutta se ei täytä varsinaisen ulkoisen yrittäjyyden elementtejä ainakaan henkilökohtaisen riskinoton osalta. Yleisesti ottaen saatavilla oleva historiallinen yrittäjyyteen liittyvä aineisto keskittyy kauppaan, merenkulkuun, kaivostoimintaan ja maksuvälineisiin. Ateenan ajoilta 500-300 eKr. löytyy myöskin riittävä määrä esimerkkitapauksia teollisuuden harjoittamisesta: ruokailuvälineiden valmistus, 24 sohvien valmistus,25 hajuvesitehdas,26 kilpienvalmistus27 ja laajamittainen rakennustoiminta.28 Teollisesta toiminnasta varhaisemmilta ajoilta ei ole juurikaan merkintöjä kirjallisuudessa ennen vuotta 1998. Tällöin löydettiin entisen Mesopotamian alueella sijaitsevan Amuq-laakson29 kaivauksista runsaasti aineistoa metallurgisen teollisuuden olemassaolosta. Valmistus on myöskin ollut teknisesti erittäin korkeatasoista. Mikä voisi siis olla syy siihen, että kauppiaat ja heidän toimintaansa liittyvät seikat saavat varsin suuren ja tärkeän osan löydetyissä teksteissä? Hyväksyttävänähän voidaan pitää myös sitä tosiasiaa, että ilman tuotteita ei voi olla myöskään niiden myyjiä. Tietenkin kauppaa on käyty myöskin maataloustuotteilla, mutta maatalouden kuuluminen yritystoimintaan on laajasti kiistanalainen asia, joten keskittyminen vain palvelujen ja teollisuuden tarkasteluun lienee tärkeämpää. Toisaalta aiemmin ei ole ollut juurikaan mahdollista tutkia maataloutta, koska sen merkit häviävät varsin nopeasti evoluution mukana. Vasta nyt on voitu erilaisten siemen löytöjen perusteella määritellä maatalouden kehitystä historian saatossa. Syy siihen, miksi kaupankäyntiin liittyviä löydöksiä on varsin runsaasti, on varmaan sama kuin nykyisinkin. Tärkeät asiat saavat huomattavan suuren huomion nykyisessäkin historian kirjoituksessa. Käsitelty aineisto osoittaa selvästi, että matkustavien kauppiaiden (kulkukauppiaat, ”laukkuryssät”) merkitys on ollut jo esihistoriallisille yhteiskunnille elin24

Dem.: 27, 9-10 ja 31-32 Supra 26 Athenogenes, 6, 10 ja 19 27 DEM., 36, 4 , 45 ja 64 28 L'Antiquitè classique 51 (1982), s. 73 29 K. Aslihan Yener, Tony J. Wilkinson, The Amuq Valley Projects, Annual Report 1997-98 25

Esko Passila

20 tärkeä. Tämä merkitty ”kauppatie” vie meidät ajassa taaksepäin jo varhaiselle pronssikaudelle eli n. 3000 – 3500 vuotta eKr. Aineiston perusteella voidaan myöskin päätellä, että kauppiaat matkustivat pitkiäkin matkoja kaupunkien välillä laivoilla, kameleilla, hevosilla ja jopa jalkaisin. Kaupungeissa harjoitettiin myöskin sekä tori- että myymälämyyntiä. Torimyyntiä harjoittivat paikalliset maanviljelijät ja ulkopaikkakuntalaiset kauppiaat. Näyttöä sille, että matkustavat kauppiaat olisivat myyneet tuotteitaan paikallisille kauppiaille, ei varsinaisesti ole löydetty. Kaupankäynnin ainoa syy on ollut kiistatta kysyntä. Ilman kysyntää tarjonta loppuu hyvin nopeasti. Asiaa tarkasteltaessa on tietenkin tärkeää tietää, miten kysyntä on syntynyt. Egypti sijaitsi silloin nykyistä huomattavasti laajemmassa Niilin laaksossa kuin nykyisin ja tuotti runsaasti viljaa. Viljaa myytiin Kreikkaan ja Roomaan ja paluulastiksi pyrittiin saamaan puuta, metalleja ja niistä valmistettuja tuotteita. Krimiltä puolestaan tuotiin puutavaraa ja turkiksia ja sinne toimitettiin viljaa ja aseita. Tämä kuvaa selvästi nykyistä ”comparative advantage” käsitettä, jossa jokainen valtio pyrkii hyödyntämään omia luonnonvarojaan hankkiakseen niitä tuotteita, joita heillä itsellään ei ole. Ihmisen halu saada sitä, mitä hänellä ei ole, synnyttää kysynnän. Kysyntä taas puolestaan synnyttää vastaavasti tarjontaa. Esihistoriallisena aikana ei ole ollut kyse kerskakysynnästä vaan hyvin läheisesti elämän säilyttämiseen liittyvästä kysynnästä. Miten ja milloin kysyntä on siis voinut syntyä ja aikaansaada yritystoimintaa? Yleisesti kai voidaan nykyisten yrittäjyys määritteiden käsitellyn aineiston perusteella hyväksyä, että antiikin ajan ateenalainen harjoitti kaikki kriteerit täyttävää yritystoimintaa. Tällä perusteella jo voidaan näyttää, että yrittäjyyttä on siis ollut noin ainakin parituhatta vuotta ennen entrepreneur sanan ilmestymistä kielenkäyttöön. Jotta voitaisiin määritellä todellinen yrittäjyyden alkukoti, on siis kuitenkin siirryttävä ajassa huomattavasti kauemmaksi. Pohjoismaista ja suomalaista liittymää kansainväliseen kehitykseen on hidastanut jääkausi tai napajäätiköiden laajentuminen. Tämä ajanjakso pyyhki sananmukaisesti pois elinmahdollisuudet suuresta osasta Pohjois-Eurooppaa. Kehityksen kulku on kuitenkin ollut samankaltainen kuin muuallakin tunnettua maailmaa ja sen historiaa. Suomi lännen ja idän välisenä kauttakulkupaikkana "gatewaynä” on ollut tunnettu jo huomattavasti ennen Euroopan Unioniakin. Turkikset, jotka nyt ovat kiivaan kiistelyn kohteena, toivat Suomen maailmankartalle ja terva lisäsi mielenkiintoa Suomeen. Vasta käydyt maailmansodat kahlitsivat vapaan yrittäjyyden kehittymistä Suomessa ja vasta EU:in liittyminen yrittää palauttaa entisen arvon ja vapauden yrittäjyydelle. 2.2 Yrittäjyyden historiaa Kuten edellä olen todennut semantistit lähtevät siitä ajatuksesta, että ensin keksittiin sana ja sitten sen ympärille kehitettiin yritystoiminta. Tällainen ajatus alkoi ilmetä 1800luvun historioitsijoiden keskuudessa. Näitä historioitsijoita30 olivat mm. Max Weber, The Agrarian Sociology of Ancient Civilizations (käännös I Frank 1976), Johannes Hasebroek, Trade and Politics in Ancient Greece (käännös L M Fraser ja D C MacGregor 1933). Näiden historioitsijoiden ajatus perustui siihen, että ateenalainen oli vuokraaja eikä yrittäjä (entrepreneur), joka harvoin lainasi rahaa ostaakseen tai kehittääkseen maata tai tuottaakseen 30

Artikkelista W E Thompson " Entrepreneur" - "The Athenian Entrepreneur", L'Antiquitè classique 51 (1982) 53-85

Esko Passila

21 tavaroita. Hän pyrki peittämään liiketoimintansa vuokraamalla yrityksensä toisille ja itse mieluummin esiintyi filosofina ja mietiskelijänä kuin liikemiehenä. Tällainen käyttäytyminen liittyi ajan henkisiä ja taiteellisia arvoja korostavaan kulttuuriin. Mikäli hän sattui omistamaan pajan tai kaupan, jonka työntekijät olivat orjia, hänellä ei riittänyt mielenkiintoa ja pitkäjänteisyyttä laajentaa toimintaa. Tästä syystä ateenalainen mieluimmin jätti yrityksen hoitamisen orjilleen. Ne, jotka omistivat varallisuutta, eivät yleensä osallistuneet yritystoimintaan vaan varsinaiset yrittäjät olivat täysin riippuvaisia lainarahasta. Lisäksi oli näiden historioitsijoiden mielestä selvää, että kauppiaat halusivat luopua yrittämisestä niin pian, kuin heillä oli siihen suinkin varaa. Yrittäjän näkökulmasta katsottuna tämä varsin rajoittunut näkökulma Ateenan talouteen perustui muutamien 1800-luvun historioitsijoiden reippaaseen ja naiviin olettamukseen siitä, että liiketoiminta Ateenassa perustui heidän oman aikakautensa kaltaiseen tuotantoon ja yritystoimintaan eli economy of scale. Teorian käyttö tällaisessa yhteydessä on kuitenkin erittäin vaarallista. Tällaiset suurtuotannon edut toteutuvat vasta maailmassa, jossa ei ole kaupallisia rajoja, eikä muita fyysisiä esteitä. Lisäksi käsitys johtui silloisen varsin puutteellisen aineistosta ja sen tarkastelusta. Historioitsijoiden elinkeinoelämän tuntemus oli myöskin varmaan melko puutteellinen, eikä ainakaan vastannut nykyisiä käsityksiä. Tämä ajatusmalli on kuitenkin saanut kannattajia aina meidän päiviimme asti. Aiemmin mainittu Kyrö kirjassa Organisaatio ja yrittäjyys31 selvittää yrittäjyyden alkua entrepreneur-sanan pohjalta. Tästä voidaan todeta myöskin, että antiikin historian ja yrittäjyyden tuntemuksen puute on leimaa antavana teeman käsittelyssä. Teoria ei myöskään liity millään tavoin yrittäjyyden olemuksen kuvaamiseen, koska sen mukaan yrityksiä ovat vain suuret yritykset. Näin se sulkee pois pk-yritykset, jotka kuitenkin ovat nyky-yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkeimpiä. Kuten aatteen aloittajatkin, myöskin Kyrö päätyy semanttisen lähtökohtansa johdosta kirjassaan siihen, että yrittäjyys on vasta noin 300 vuotta vanha ilmiö. Tästä hän tekee yksinkertaisesti sen johtopäätöksen, että ensimmäinen yrittäjyyttä kuvaava sana entrepreneur, on otettu yleisempään käyttöön noin 300 vuotta sitten. Voisiko yrittäjyys olla todella näin moderni aate ja yleistettävissä vain yhteen sanaan? Yrittäjänä ja tutkijana ajatus tuntuu mahdottomalta. Miten ovat esihistorialliset tuhatvuotiset valtakunnat tulleet toimeen ilman yrittäjiä? Olisiko tällaiseen johtopäätökseen syynä vain täydellisesti puuttuva yrittäjyyden perimmäisen olemuksen ymmärrys? Etenkin antiikin historioitsijat ovat voimakkaasti vastustaneet tätä käsitystä. Käsitystä hämää se, että antiikin ajan yrittäjyyden ja 1700-luvun murroksen välillä oli n. 1000 vuoden hajaannuksen ajanjakso, jolloin Rooman keisarikunta oli pirstoutunut pieniksi heimoiksi ja kansallisvaltioiksi, jotka olivat ainaisessa taistelussa keskenään. Semanttinen lähtökohta on yrittäjän näkökulmasta katsottuna väärä ja vaarallinen, koska liiketoiminta ei ole semantiikkaa, vaan se on hyvin monien erikoisalojen osaamista ja hallintaa. Semanttiset seikkailut asian tiimoilla antavat toiminnasta väärän ja liian romanttisen kuvan. Ne viitisenkymmentä tuhatta yrittäjää, jotka 90-luvulla ovat konkursseissa menettäneet omaisuutensa ja elämänsä ovat romanttisuudesta varmaankin eri mieltä. Asiaa tullaan tarkemmin käsittelemään tämän tutkimuksen toisessa osassa.

31

Aaltio-Marjosola (toim.) Organisaatio ja yrittäjyys WSOY 1997

Esko Passila

22 Tätä ajanjaksoa antiikin kulttuurin häviöstä sen uudelleen syntymiseen kutsutaan keskiajaksi. Keskiajan lasketaan yleensä alkaneen kansainvaelluksista ja Rooman valtakunnan jaosta vuonna 395 tai sitten Länsi-Rooman häviöstä 476. Keskiajan katsotaan päättyneen Konstantinopolin valloitukseen ja Amerikan löytöön 1492 tai uskonpuhdistukseen. Ajanjaksolle oli luonteenomaista paavin johtaman kristillisen kirkon hallitseva ja yhdistävä vaikutus ja sen taistelu keisariutta vastaan. Keskiajan läänityslaitosjärjestelmä piti yllä valtiollista hajanaisuutta. Pirstoutunutta Eurooppaa hallitsi ritarilaitos, joka piti yllä kirkon valtaa. Keskiaika oli hiljaisen kehityksen aikaa, jolloin suurin todellinen valta oli katolisella kirkolla. Kirkko alkoi tällöin harjoittaa myöskin laajamittaista liiketoimintaa, joista aneiden myynti on ehkä tunnetuimmin säilynyt. Vatikaania voidaankin pitää maailman vanhimpana yrityksenä, jonka liiketoiminta on tänä päivänä laajaa globaalista toimintaa. Keskiajan kukoistuskaudella 1100- ja 1200-luvuilla länsimaat ottivat kirkon johdolla osaa yhteisiin ristiretkiin. 1200-luvun lopulta lähtien alkoivat keskiajalle luonteenomaiset piirteet hävitä. Voimistuvat kansalliset kuningaskunnat pääsivät vähitellen voitolle paaveista ja ritarisäädyistä, näiden heikentäessä voimiaan Euroopan ulkopuolisissa sodissa. Olivatko kirkon aikaansaamat ristiretket tarkoitettu vain kirkon liiketoiminnan laajentamiseen uskon varjolla, on ratkaisematon kysymys. Ristiretkien seurauksena alkoi kuitenkin klassinen sivistys jälleen nostaa päätään. Syntyi uusia merkittäviä keksintöjä ja tehtiin tärkeitä maantieteellisiä löytöjä. Kirkon sisäinen turmellus johti uskopuhdistuksiin Euroopassa: alkoi uusi aikakausi. Näihin aikoihin on jäljitetty Ranskan historiassa yrittäjyyteen yhdistetty sana - entrepreneur, joka sitten 1600-1700-luvuilla alkoi yleistyä kansainväliseen sanastoon. Jos tarkastellaan sanaa entrepreneur semanttisesta lähtökohdasta, niin kantasanana pidetään Ranskan kielen sanaa entreprendre. Tämä merkitsee jonkin tekemistä ja esiintyy ensi kerran 1100luvun kirjallisuudessa. Sen sijaan entrepreneur-sanan 1400-luvulta katsotaan merkinneen myös jonkinlaista sopimuksentekoa32. Tässä kohden käsitykseni poikkeaa semanttistien käsityksestä. Loppuliite neur tarkoittaa tekijäryhmää ja -joukkoa, joka vastaa englannin kielessä er-päätettä esim. builder jne. Ruotsin kielessä samoin målare eli pääte on re. Suomen kielessä on sanoja, joihin alkuperäinen neur on otettu foneettisena nööri-päätteenä, joka ilmenee esim. sanoissa insinööri, speditööri, chafööri jne.. Sanat ovat Suomen kielessä varsin nuoria ja kulkeutuneet tänne Ruotsin kautta, johon ne ovat tulleet suoraan Ranskasta. Muissa kielissä saman tyyppisiä sanoja ovat mm. painter ja målare, jotka foneettisesti viittaavat lähteeseen. 2.3 Esihistoriallinen aika Ryhdyttäessä tarkastelemaan aikaa ennen antiikin Ateenan tapahtumia joudutaan yrittäjyyttä tutkimaan hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Raja esihistoriallisen ja historiallisen ajan välillä ei eri maissa ole selkeä eikä samanaikainen. Kun Länsi-Euroopassa elettiin vielä esihistoriallista aikaa (3000/2600/1200/1100 eKr.)33 niin, Mesopotamiassa jo oli siirrytty historialliseen aikaan. Säilyneitä tekstejä ei myöskään ole näin varhaisilta ajoilta yhtä paljon kuin Antiikin ajoilta, joten todisteaineisto joudutaan hakemaan muista lähteistä. 32 33

Finley, M.I., The Ancient Economy, 14 Encyclopedia Fennica (1961), 1078

Esko Passila

23 Kaupankäynnin luonne oli myöskin hyvin erilaista, koska hallitsijat itse olivat vahvasti mukana yritystoiminnassa.34 Suuremmaksi vaikeudeksi tuleekin tällöin hallitsijoiden kauppiaiden ja itsenäisten kauppiaiden luotettava erottaminen toisistaan. Ei ole toistaiseksi myöskään todisteita siitä, kumpiko järjestelmistä oli yleisempi. Pääteltävissä kuitenkin on, että erilaisten kulttuurien välillä on suuriakin eroja. Uusimmat tekniset menetelmät hiiliatomeihin perustuvien ajanmääritysten myötä ovat antaneet arkeologisille löydöille aivan uuden merkityksen ja tarkan tieteellisen ajanmäärityksen. Tämä koskee niin löydettyjä kirjoituksia kuin etenkin rahoja ja niihin verrattavia muita maksuvälineitä. Parantuneet tutkimusmenetelmät ovat antaneet uuden ajanmääritysmahdollisuuden myös aiemmin löydetyille esineille. 2.31 Kauppiaat (Merchants) uskon rakentajina Jo Platon totesi kuuluisassa Republicassaan:35 ’ And also the number of its workers, I suppose, who import and export all the different kinds of goods – which is to say merchants’ Edellä on jo selvitetty, että kaupankäynti oli varsin laajaa ja vilkasta antiikin aikoina, mutta kuinka pitkälle ennen noita aikoja voidaan kaupankäyntiä jäljittää. Platonin teksti antaa myös ymmärtää, että kaupankäynti ja kauppiaat olivat varsin vakiintunutta käytäntöä ensimmäisen vuosituhannen eKr. aikana. Uusien todisteiden valossa kaupankäynti näyttää muodostuvan koko yrittäjyyden historialliseksi perustaksi. Kauppaa on nähtävästi alettu käydä viimeistäänkin silloin, kun ihminen on alkanut perustaa pysyviä yhteisöjä ja aloittanut maanviljelyn. 2.311 Ebla Ensimmäiseksi Internet kuljetti tutkijan Eblan kaupunkiin, joka sijaitsi nykyisessä Pohjois-Syyriassa 3000 luvun eKr. puolivälissä. Pettinaton36 mukaan itsenäisiä kauppamiehiä on silloin kutsuttu löydetyissä kirjoituksissa nimellä ”lu-kar – man from the commercial center”. Hallitsijan kauppiasta puolestaan kutsuttiin nimellä ”lu-kas – messenger”. Yrittäjän näkökulmasta nimityksiä voisi tulkita esim. niin, että hallitsijan kauppias pikemminkin määrää kaupanteosta, kun taas mies kaupallisesta keskuksesta pyrkii myymään tuotteitaan. Ero nimityksissä on pieni mutta merkityksellinen. Toisaalta kieleen vakiintuneet nimitykset merkitsevät sitä, että kaupankäynnin on ollut säännöllistä ja jatkuvaa. Lyhytaikaiset ilmiöt eivät olisi jättäneet näinkin runsaasti merkkejä kielenkäyttöön. On myös syytä huomata, että muistiin merkitseminen noina aikoina ei ollut niin helppoa kuin nykyisin. Tämän vuoksi vain tärkeät asiat merkittiin tulevien sukupolvien tiedoksi.

34

Morris Silver, Economic Structures of Antiquity (ESoA) (1995), luku 3, Plato, Republic 371a 36 Silver, M., Ancient Economy: http://members.tripod.com/%Esondmor/ 35

Esko Passila

24 2.312 Heettiläinen Anatolia Todisteet itsenäisistä heettiläisistä kauppiasta ovat harvalukuisia eivätkä aivan yksiselitteisiä. Muu aineisto kuitenkin antaa perustellun syyn olettaa, että itsenäisten kauppiaiden toiminta on ollut varsin laajaa niin volyymiltään kuin alueellisestikin. Käsitystä puoltaa mm. Heettien Lain kappaleet 5 ja 637, jossa säädetään, että jos joku tappaa heettiläisen kauppamatkustajan, hänen pitää maksaa korvaus ja korvata kauppiaan tavarat. Kun tätä verrataan muihin saman lain vastaaviin tapauksiin, tämä tarkoittanee korvausta kauppiaan perheelle tai hänen yhtiökumppaneilleen, eikä siis kuninkaalle. Tätä tulkintaa tukee myöskin heettien hallitsijan kirje Babylonian hallitsijalle n. 1300- luvulla eKr., joka koskee korvausta kauppiaiden murhaamisesta. Molemmat seikat vahvistavat sitä käsitystä, että kauppias, jonka murhasta maksetaan korvaus hänen kumppaneilleen tai perheelleen, toimii itsenäisenä yrittäjänä. Käskykirjeessä38 Heettien kuninkaalta Ugariittien kuninkaalle todetaan, että sellainen ugariitti, joka ei pysty maksamaan Urasta olevalle kauppiaalle velkaansa, on toimitettava heille orjaksi. Kauppiaita on siis pidetty hyvin tärkeinä yhteiskunnan toiminnalle, koska heitä ja heidän toimintaansa ja omaisuuttaan on pyritty kaikin keinoin turvaamaan. Todennäköistä on, että jo muinaiset heettiläiset käyttivät samoja rahoitusjärjestelmiä, joita myöhemmin kuvataan antiikin Ateenasta löytyneissä kirjoituksissa. Edellä olevat lainsäädännölliset esimerkit vahvistavat kuvaa, jonka kieleen jääneet nimitykset luovat laajasta ja monipuolisesta kaupankäynnistä heettiläisessä Anatoliassa. 2.313 Ugarit Ugarit oli tärkeä syyrialainen satamakaupunki n.1400-1200 eKr., josta peräisin olevat kirjoitukset kertovat itsenäisistä rahtilaivojen omistajista ja kauppiasta ( = mkrm), jotka maksavat suuria summia kultaa kauppatoimiluvista ja satamamaksujen keräysoikeuksista. Sieltä tunnetaan jopa tapaus, jossa Ugaritin kuningas vapautti laivan satamamaksuista, koska se saapui Kreetalta. Tämä saattaisi kuvata tärkeää verovapauden saanutta tuotetta tai jopa vapaakauppasopimusta. Ugaritin hallitsijoiden ja ympäristövaltioiden välillä oli myös sopimus, jonka mukaan oli mahdollista muodostaa yhteisyrityksiä ”tapputu” Egyptiin suuntautuvia kaupallisia retkikuntia varten. Samoin kirjoituksista löytyy tapaus, jossa yksityinen henkilö otti velkaa neljältä muulta Egyptiin suuntautuvaa kauppamatkaa varten. Jotkut kauppiaat, joilla ei ollut nimenomaisia suhteita valtaistuimeen, puhuivat ”minun kauppiaistani” tai ”merchants of my hand.”39 Lähteen mukaan40 Heltzer on jopa mennyt tätä melko selvää todistetta pidemmälle ei-kuninkaallisista itsenäisistä kauppiaista. Hänen mukaansa Ugariitissa tunnettiin kaksi eri tyyppistä kauppiasta: tamkaru sha shepi, jotka olivat kuninkaasta riippuvaisia, sekä tamkaru sha mandatti, jotka selkeästi omistivat yrityksensä ja sen vaihto-omaisuuden eli kauppatavaran.

37 38

H.A. Hoffman, Hittite Law, Critical Edition (1997): http://members.tripod.com.. H.A. Hoffman, Hittite Law, Critical Edition (1997) sama

39

Hesekiel, 27.15,21

40

Amuq Valley Project http://www-oi.uchicago.edu/OI/AR/97-98/97-98_Amuq.html

Esko Passila

25 2.314 Israel Raamatusta löytyy runsaasti kuvauksia kauppiaista ja kaupankäynnistä. Vasta nykyteknologia on pystynyt todistamaan, että lukuisat Raamatun paikat ovat olleet olemassa ja tapahtumat ovat todella tapahtuneet. Raamatussa kerrotaan Salomonin ja Tyren kuninkaan Hiramin retkikunnasta Ofiriin41 kullan, santelipuun ja kallisarvoisten kivien sekä hevosten ostoon. Retkikuntalaiset olivat sochare ha-melek eli kuninkaan kauppiaita ja kotoisin Kevahista. Nämä olivat siis kuninkaan kauppiaita hänen tai tässä tapauksessa heidän asiallaan. Raamattu tuntee kuitenkin myös ei-kuninkaallisia kauppamiehiä Salomonin ajalta eli tuhatluvulta ennen Kristusta. Ensimmäisessä Kuninkaiden kirjassa 10.15 kerrotaan, että osa Salomonin kullasta oli peräisin yrittäjiltä (tarim) kerätyistä veroista (ònshe) ja matkustavien kauppiaiden (roklim) maksamista liikennemaksuista (missahar), jota piti maksaa myös kaikkien arabikuninkaiden ja maata hallitsevien.. Vaikka käännöksistä voidaankin olla eri mieltä, on kuitenkin melko todennäköistä, että myös Israelissa oli kahdenlaisia kauppiaita: roklim, jotka palvelivat kuninkaita ja itsenäisiä veroa maksavia tarim. Tämä käytäntö on sama, joka kuvattiin edellä heettiläisten yhteydessä. Tämä vahvistaa sitä käsitystä, että kauppiaat ovat toimineet varsin laajalla alueella välimeren itäpuolisilla alueilla. Löydettyjen tekstien perusteella voidaan ajatella, että jo yli tuhat vuotta ennen antiikin Ateenan tapahtumia eli noin 1500-2000 eKr. Välimeren ja Lähi-idän kaupunkien välillä on ollut varsin vilkasta ja säännöllistä liikennettä, kaupankäyntiä ja yritystoimintaa. Samoin on myös kannettu hallitsijoiden toimesta erilaisia maksuja, jotka voidaan tulkita verojen ja tullien esiasteiksi. Mielenkiintoista on myös se, että erilaisin määräyksin on suojeltu matkustavia kauppiaita ja heidän omaisuuttaan. Koska muilta laoilta ei ole löytynyt vastaavia sääntöjä ja määräyksiä, on kaupankäynti ollut valtaapitävien mielestä erityisen tärkeää ja suojeltavaa toimintaa. 2.32 Maksuvälineet ja kolikot Rahat ovat eräs vahvimmista todisteista esihistoriallisten aikojen taloudesta ja kaupankäynnistä. Välillisesti maksuvälineet ovat myöskin todisteita yritystoiminnasta, koska ne ovat huomattavasti helpottaneet liiketoimintaa vapauttamalla toiminnan vaihtokaupan aiheuttamasta myynnin ketjuttamisesta. Vaihdantatalouskin oli kaupankäyntiä, mutta voidaanko se jo tulkita riittäväksi näytöksi yritystoiminnan ja yrittäjyyden olemassaolosta, on jäänyt tutkijoilta ratkaisematta. Vaihdantaahan ilmenee vielä nykyisinkin ja varsin laajamittaisesti. Suomen ja Neuvostoliiton välinen bilateraalinen kauppa oli laajamittaista vaihdantaa, vaikkakin se mitattiin rahassa eli ”clearing-ruplissa”. Samalla tavoin voidaan väittää, että tämä toiminta ei perustunut oikeaan rahaan, vaan eräänlaiseen mittayksikköön. Kukan ei kuitenkaan ole tällä perusteella väittänyt clearingkaupan muuttavan yrittämisen joksikin muuksi toiminnaksi. Samoin 1990-luvulla Venäjän kanssa käytävä barter-kauppa on selvää tavaran vaihdantaa. Molemmat nämä tavat olivat jo käytössä paljon ennen ajanlaskumme alkua. 41

1. Kunink., 9.26-28; 10.1

Esko Passila

26 Miten siis voidaan katsoa, että tavaranvaihtoa harjoittaneet olisivat olleet vähemmän yrittäjiä 10.000 vuotta sitten kuin meidän ajassamme? Riskit ovat olleet huomattavasti konkreettisemmat silloin kuin nyt, koska silloin yrittäjien riskinä oli myös hengen menetys! Vallitseva käsitys rahan käyttöönotosta on se, että ensimmäiset kolikot otettiin käyttöön42 Lyydiassa Vähässä-Aasiassa seitsemänsataa luvun puolivälin tienoilla. Samaa vakuuttelee myöskin Ksenopfanes.43 Ainut säilynyt ja hyväksytty sinetillä merkitty jalometallista valmistettu kolikko on peräisin 700-luvulta eKr.. Kreikkalaisia kolikoita on löydetty myöskin paljon varhaisemmiltakin ajoilta. Historian kirjoituksista tunnetaan Argosin kuningas Pheidon, joka esitteli ensimmäisen hopearahansa 800-luvulla eKr. Arkeologia on kuitenkin viimeaikoina tuonut esiin uutta varsin vakuuttavaa todistusaineistoa rahan käytöstä. Suurehko määrä vuokaleivän muotoisia merkittyjä harkkoja pronssikaudelta on löydetty laivan hylystä Gelidoniasta ja Ulu Burunista. Kaksoiskirveellä merkittyjä kupariharkkoja on samoin löydetty samalta alueelta. Nämä voidaan tulkita rahoiksi, koska sinetti on myöhemmin katsottu maksuvälineen varmistukseksi. 2.321 Mesopotamia ja sinetöidyt rahamassit. Sinetöidyt pussit valuuttana. 2000-luvun lopulle ajoittuvista teksteistä on löydetty sanat ”kaspum kankum”, jotka merkitsevät sinetöityä hopeaa sisältävää pussia. Samaa tekstiä on löydetty myös 3000-luvunalun e.Kr. assyrialaisista kirjoituksista. Tämä saatta viitata samaan käytäntöön, joka oli vallalla 1100-luvulla Egyptissä ja Pohjois-Afrikassa, jossa metallisiruja laitettiin pusseihin, jotka sitten sinetöitiin ja merkittiin niiden arvolla. Udovitch44 joka on tutkinut näitä Islamilaiselta keskiajalta toteaa: ”these packaged and labelled purses made settlement of accounts much more convenient... by obviating the need to weigh, array, and evaluate coins for every individual transaction. Significantly, most payments and transfers of funds were executed by the actual physical transfer of purses.”

Tällaiset pussit toimivat siis samalla periaatteella kuin nykyiset suuret setelit. Näin voitiin määritetellä suuria summia yhdellä pussilla. Tällaista kaspum kankum-roolia vahvistaa myöskin 18. vuosisdalta eKr. peräisin oleva sopimus Larsasta, joka vaati kauppiaita maksamaan ostoksensa palatsin myymistä tavaroista ”sinetöidyllä hopealla”. Varmuudella on todettu rahapussin ”Sin-uselli” olleen sinetöity ja todennäköisesti peräisin yritykseltä nimeltään ”Assayer of the House of Truth”. Lukuisia samanlaisia viitteitä ja nahkaisia rahamasseja on sittemmin löydetty eri puolilta Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää. Lisäksi on löydetty myös raharuukkuja, joita on ilmeisesti käytetty samaan tarkoitukseen silloin, kun on edellytetty todella suurien summien käyttöä. 2.322 Egypti Rahamassien tai säkkien käyttö monetaarisina yksikköinä on näytöltään vieläkin vakuuttavampaa Egyptistä kuin mitä se on Mesopotamiasta. Egyptologit ovat löytäneet todis42

Herodotus, 1.93-94, 5.101 Pollux, 9.83 44 Silver, M Ancient Economies II, 118 http://memebers.tripod.com.. 43

Esko Passila

27 teita jopa varhaisemmilta ajoilta kuin 2500 vuotta eKr. Fetetkan hautakammioista Abusirista on löytynyt kirjoituksia hinnoista, jotka on merkitty shat/shaty/shenat/seniu. Sanat on kirjoitettu symbolikirjoituksella ja merkitsevät lyhyesti ”kappaletta”. Egyptin vanhassa kuningaskunnassa (Valtakunta) ”kappale” puolestaan merkitsi nimenomaan metallikappaletta ja myöhemmin se tunnettiin määräyksen (kappale, artikla, pykälä) käsitteenä. Tästä voidaan päätellä, että kyseessä on metallinen kappale, jolla on määrätty paino ja arvo. Rahan arvo oli yleisesti sen sisältämän hopean tai kullan painon arvo, ennen kuin siirryttiin ns. kultakantaan ja setelirahoihin. Tästä tulkinnasta on löydetty runsaasti lisätodisteita mm.:


Brooklynin Papyruksessa 35.1453A: 18. Dynastian ajalta on merkintä, hopeashatyjen toimittamisesta naiselle, joka ilmeisesti myi tuotteita torilla




Boulaqin Papyrus 11: myös todennäköisesti 18. Dynastian ajalta kauppias maksoi ostamansa lihan ja viinin shatyillä




Gizan monumentin teksteistä 2500 eKr. löytyy talojen ja maaalueiden hintoja näissä monetaariyksiköissä




Visuaalinen näkymä markkinoilta, jossa mies ostaa tuopin olutta tai viiniä kojusta ja maksaa kahdella pyöreällä esineellä. (Thebesin hautakammio 1300-luvulta eKr.). Lähteen mukaan45 Glanvillen tulkinta on, että ne ovat suurennettuja kuvia shatyistä.

Edellä olevat esimerkit riittänevät todistamaan väitteen maksuvälineiden käytöstä jo ennen varsinaisten puristettujen kolikoiden käyttöön tuloa. Niitä voidaankin varsin luotettavasti pitää kolikon kehityksen esiasteina. Tärkeää on huomata sinetin tai leiman merkitys, koska se voidaan kytkeä todistettavasti merkitykseltään kolikoiden leimoihin myöhäisemmällä ajalla. Sinetti tai leima oli noiden aikojen eräänlainen standardi  vakuutus painosta/ määrästä/arvosta. Sanallisesti kuvattu muoto vuokaleipä, pulla, pitko ja harkko ovat ilmeisesti olleet ajan valutekniikan aikaansaannoksia. Ne ovat kuitenkin mitä ilmeisemmin nykyään tunnetun kultaharkon esiasteita. Samalla tavoin toimii leimattu kultaharkko tai myös hopeaharkko nykyisin rahana. Harkkojen arvokin vaihtelee pitkälti samojen perusteiden mukaan kuin valuuttojenkin. Se, että pussit ja harkot muuttuivat kolikoiksi johtuu varmaankin kahdesta loogisesta syystä. Ensinnäkin tekniikan kehittyminen on mahdollistanut kolikoiden tekemisen joko takomalla tai valamalla. Toisaalta yksilöinti kolikoiksi on helpottanut huomattavasti kaupallisia transaktioita, koska pois ovat jääneet metallin testaus, punnitus ja arviointi. Yhteenvetona voidaan todeta, että olipa muoto sitten kolikko, pitkon muotoinen harkko tai pussi, niin niitä käytettiin maksuvälineinä (rahana) jo liki kolmetuhatta vuotta eKr. 2.33 Metallurgia – esihistorian teknistä kehittyneisyyttä Metallien käsittely on aivan ilmeisesti antanut mahdollisuuden maksuvälineiden kehittymiselle. Tämä voidaan päätellä lukuisista löydöistä, joissa eri tavoin metallipaloja on 45

Silver, M., Ancient Economies I Internet http://memebers.tripod.com..

Esko Passila

28 yhdistelty painon mukaan. Näiden perusteella voidaan seurata miten metallien työstö on kehittynyt. Toisaalta on ollut mahdotonta tuottaa edes metalliharkkoja ilman a) kaivosteollisuutta ja b) malmien sulattamista taitoa. Ensimmäiset metalliesineet on löydetty egyptiläisistä haudoista 4000 – 2000 vuotta eKr.. Nämä ovat kuitenkin olleet meteoriperäisiä malmeja, joten kaivosteollisuuden varsinaista alkuhetkeä on vaikea täsmällisesti määritellä. Selvää kuitenkin on, että etenkin jalometallien muokkaaminen oppiminen on ollut tärkeää rahan kehityksen kannalta. Raha on puolestaan ollut edellytys laajamittaisen kaupankäynnin ja yritystoiminnan syntymiselle ja kehittymiselle. Seuraava kuvaus Amuq-laakson46 kaivauksien löydöksistä kertoo metallurgian korkeasta tasosta huomattavasti aikaisempaa käsitystä varhaisemmilta ajoilta.. Löydöksiä on tutkittu Argonne National Laboratoriossa uudella ”Advanced Photon Source - menetelmällä (APS) yhteistyönä Chicagon yliopiston kanssa. Tällä menetelmällä on saatu aikaan tuloksia, jotka eivät ole aiemmin olleet mahdollisia. Uusi menetelmä on tehnyt mahdolliseksi tutkia metalliseoksia, niiden hehkutusta, valua ja hitsausta. Judaidahin pienoiskuva n. vuodelta 3000 eKr. ja japanilainen Samurai miekka skannattiin Argonnen laboratoriossa. Tulokset olivat erittäin mielenkiintoisia: ”pienoiskuvan polvissa havaittiin murtumat, jotka oli hitsattu paikoilleen lyijyllä”. Arkeologien tekninen terminologia johtaa hieman harhaan ja kyse on mieluummin juottamisesta kuin hitsaamisesta. (teksti on suora käännös englanninkielisestä raportista). Pienoiskuva oli tehty pronssista, jossa oli suuri määrä tinaa. Veistoksen vyö ja rinta oli koristettu kulta- ja hopea koristein. Päässään veistoksella oli hopeinen kypärä. Suuret barium piikit spektrissä viittaisivat puolestaan juotosaineen käyttöön. Tällainen juotostekniikka on yllättävän pitkälle kehittynyttä ajankohdan, n. 3000 eKr., huomioiden. Antwerpenin Yliopiston Mieke Aedriaens analysoi uudelleen veistoksen Secondary Ion Mass Spectrometrillä (SIMS) ja vakuuttui siitä, että valuseos on tulos kuparin ja tinan yhdisteestä ja, että lejeerinki oli tehty löytöpaikalla. Tutkimukset osoittivat myös, että tinan sisältö yhdisteissä vaihteli 35-75%:in. Tämä merkitsee sitä, että sepät käsittelivät varsin suuria tinamääriä tina-pronssimetallurgiassaan valmistaessaan erilaisia tuotteita. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että heillä oli hyvät mahdollisuudet tinan saantiin Taurus-vuorilta ja Kestel kaivoksista ja valmistajien tekninen osaaminen on ollut varsin korkeatasoinen. Amuq laakso sijaitsee Alalakhin ja Aleppon alueiden välissä . Sen suurimmat kaupungit ovat olleet Tell Kurdu ja Tell Ìmar. Alueella on ollut asutusta jo ainakin 4500 eKr. ja sieltä on löydetty mm. kultaa. Asutus on ollut varsin tiheää ja kaupunkimaista. Suuria ruukkulöytöjä on myöskin tehty noilta ajoilta, joten myös savenvalajia on ollut paikalla. Tutkijat ovat lisääntyvässä määrin alkaneet pitää juuri tätä aluetta urbanisoitumisen kehtona ja tämä olettamus saa nyt entistä vankempaa todistusaineistoa varhaisesta kulttuuristaan näiden uusien löytöjen myötä. Se johtaa tutkimuksen myöskin ajallisesti selvästi kauemmas tunnettua egyptiläistä kulttuuria ja siihen liittyvien löytöjen ikää. Alueen tutkimuksiin on nyt suunnattu mittavasti resursseja ja uusin teknisin menetelmin voidaan saavuttaa uusia aiempaa tarkempia ajan määrityksiä. Tutkimuksissa on myöskin havaittu, että esineiden valmistus on tapahtunut muutaman työntekijän pajoissa tai hyteissä. Tämä voisi puolestaan olla sama malli, jota toteutettiin mm. Ruotsissa toisen vuosituhannen alussa eli n. 5500 vuotta myöhemmin maailman vanhimman yrityksen alkamisen aikoina.

46

K. Aslihan Yener, Tony J. Wilkinson, The Amuq Valley Projects, Annual Report 1997-98, http://wwwoi.uchicago.edu/OI/AR/97-98/97-98_Amuq.html

Esko Passila

29 2.4 Ateenalainen yrittäjyys Kuten jo edellä todettiin Ateena ja sen yrittäjät on otettu tässä tutkimuksessa esille melko laajasti sen vuoksi, että 50-luvulla historian opetus perustui ja alkoi tunnetusta antiikin ajan historiasta. Vaikkakin tuolloin historian opiskelu paljolti käsitti sotien ja taiteen tutkimista, saattoi sieltä kuitenkin aistia etenkin kaupankäynnin säännöllisyyttä ja monipuolisuutta. Sotia käytäessä aineelliset intressit olivat suuria ja kauppayhteyksien ja reittien valloittaminen tärkeää. Tämä puolestaan aiheutti sen, että näiden sotaretkien rahoittajina toimivat usein myös kauppiaat eli yrittäjät, jotka saivat valloitusten myötä etuja itselleen. Tutkimuksen suuntautuminen tuohon ajanjaksoon johtui siis siitä, että sitä osattiin etsi ja toisaalta siksi, että ajanjaksolta on saatavissa runsaasti jo aiemmin todistettua tietoa. Toisaalta nimenomaan lähteiden runsaus ja antiikin tutkimuksen painottuminen omiin opiskeluaikoihin antoi tiettyä turvallisuuden tunnetta lähteä etsimään yrittäjyyden juuria normaalia käytäntöä kauempaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut Rooman ajan tutkimus, mutta aineistoa ei ollut kovin paljon Suomesta löydettävissä. Tutkimusta helpotti myös huomattavasti se, että antiikin ajan tutkimus on yltynyt Yhdysvalloissa uuteen renessanssiin kehittyneiden tutkimusmenetelmien ja tekniikan myötä. Tutkimuksen pohjana ollut Finleyn kirja Ancient Economy on saanut uudistetun ja ajan tasalle saatetun painoksen tällä vuosikymmenellä. Sitä ei kuitenkaan ollut saatavilla Suomessa, joten oli tyytyminen vanhempaan versioon ja internetin suomiin mahdollisuuksiin. Ajankohdan tietoja on löydettävissä myöskin fragmentteina yleisissä tietosanakirjoissa ja historian kirjoissa. Kuten monet muutkin aatesuunnat, jotka perustuvat vääränlaisiin käsityksiin, meni semanttistienkin ajatus äärimmäisyyksiin. He aliarvioivat ateenalaisten sekä taloudellisen aktiivisuuden laadun ja laajuuden että Ateenan kansalaisten riskinottokyvyn ja halun. Antiikin ekonomiaan syvällisesti perehtynyt historioitsija M.I.Finley kiteyttää asian lainaamalla Ksenofonin perustelut hänen suunnitelmalleen, jonka mukaan valtion tuli hankkia valtava määrä vuokrattavia orjia: "Olen nyt esittänyt ne valtion toimenpiteet, joilla jokainen Ateenan kansalainen voitaisiin ylläpitää yhteiskunnan kustannuksella". (Käännös Finleyn englanninkielisestä tekstistä ). Laajasti tulkittuna tässä on valtiollisen yritystoiminnan perusta. Toisaalta myöhemmin tullaan huomaamaan, että jo esihistoriallisen ajan valtaistuimet harjoittivat laajaa liiketoimintaa. Koituiko se valtakunnan hyödyksi, jää tutkimuksessa selvittämättä. Ajatuksena oli yksinkertaisesti hankkia sotimalla orjia, joita valtio sitten leasingperusteisesti47 vuokraa halukkaille. Näillä varoilla Ksenofon katsoi valtion voivan kustantaa kansalaistensa ylläpidon. Hasebroek panee vielä paremmaksi toteamalla, että: "Kreikkalaiset elivät sotien kustannuksella. Heillä ei ollut aikaa rauhan ajan työhön ja kaupankäyntiin. Saattaa ehkä näyttää siltä, että ateenalaiset olisivat mielellään eläneet yhteiskunnan avustuksilla, mutta katkera todellisuus ei antanut siihen mahdollisuuksia. Esityksessään Ksenofon vertasi Ateenaa Spartaan, joka todella eli sodankäynnillä koko muuta Kreikkaa vastaan. " Muissa kaupungeissa kaikilla on kiire tehdä niin paljon rahaa kuin mahdollista. Kuka harjoittaa tilanpitoa, kuka toimii taas laivan kapteenina, joku kauppamatkustajana ja jotkut elättävät itsensä jopa käsityöläisinä (crafts)48. Sokrates (469-399 eKr.) lisää, että Ateenan elinkeinorakenne muodostui vanuttajista (fuller), nahkureista, rakentajista, pronssisepistä, 47

Leasing tai liising, jota myös näkee nykyisin käytettävän Suomen kielessä, merkitsee tietynlaista vuokrausta. Tulen käyttämään sanaa jatkossa tässä tarkoituksessa. 48 Rep.Lac., 7,1. , L'Antiquitè classique 51 (1982), 54

Esko Passila

30 maanviljelijöistä, kauppamatkustajista sekä niistä, jotka ostivat halvalta eri paikoista ja myivät voitolla edelleen.49 (Sokrates on eräs kuuluisimpia kreikkalaisia filosofeja, vaikka hän ei itse kirjoittanut mitään. Hänestä saadut tiedot perustuvat hänen oppilaittensa Platonin ja Ksenofonin kirjoituksiin.) Jopa nekin, joiden ei olisi ollut välttämätöntä työskennellä, tekivät niin. Kuten Sokrates edelleen toteaa: " Tunnen monia henkilöitä, joilla on paljon rahaa, pitävän itseään niin köyhinä, että heidän pitää uhmata kaikkia mahdollisia vaaroja ja olosuhteita hankkiakseen sitä lisää"4. Myöskään Ksenofon ei suunnitelmassaan katsonut näiden ihmisten tarvitsevan valtiolta avustuksia: hän lupaa avustuksia kotiutetuille ja verohelpotuksia rikkaille, jotka kuitenkin vuokraavat valtiolta orjia hopeakaivoksiinsa.51 2.41 Pankkitoimintaa, rahanlainausta ja riskien hallintaa Suurin osa semanttistien argumenteista perustuu aineiston yleistykseen sekä puutteellisiin käsityksiin yrittäjyyden luonteesta. Suomalaisten osalta antiikin historian opetuksen vähentyminen koulutuksessa luo myös vääriä ja ylimitoitettuja käsityksiä modernin ajan saavutuksista. Kuten Finley toteaa:" Viimeaikainen perusteellinen tutkimus kreikkalaisesta pankkitoiminnasta ja rahanlainauksesta ei ole onnistunut tuomaan esiin kahta enempää oikeaksi todistettua tapausta pankkiirien suorittamasta rahan lainaamisesta liiketoiminnan tarpeisiin". 52 Siis vain kaksi tapausta on löydetty rahan lainaamisesta yritystoiminnan tarpeisiin. Toisaalta ei ole myöskään löydetty kovin monia tapauksia rahan lainaamisesta henkilökohtaiseen kulutukseenkaan. Näitä tapauksia on löydetty ainoastaan viisi, joista neljä on annettu samalle henkilölle, kenraali Timotheokselle.53 Ateenan tärkeimmän pankkiirin lainoista vain kaksi prosenttia oli annettu yksityisille ja nämäkin olivat poikkeuksellisia ja korottomia lainoja. Ainoastaan yksi merkintä löytyy rahan lainauksesta kiinteistön korjaukseen.54 Rahanlainaaminen sotilaallisiin tarkoituksiin, kuten ilmeisesti Timotheoksen tapauksessa on kyse, voitaisiin myöskin tulkita lainaamiseksi valtiolle. Tällöin Timotheos olisi toiminut vain asiamiehenä. Muuten on vaikea ymmärtää, miksi pankki lainaisi niinkin riskialttiiseen toimintaan kuin sodankäyntiin!! Liiketoiminta on toki riskien kannalta turvatumpaa. Käsitys siitä, että yrityksen omistaja sai säännöllistä palkkaa perustuu pitkälti Francotten suorittamaan perustutkimukseen Kreikan teollisuudesta. Hän esittää yhden ainoan tapauksen siitä, kuinka Demosthenesin uskotut miehet hoitivat hänen huonekalu- ja hienotaostehtaitaan55. Mikäli hänen käsityksensä asiasta on oikea, niin selittämättömäksi jää se, miten omistaja voi jättää liiketoimintansa täysin ammattitaidottomien hoidettavaksi. Tätä tapausta käsitellään myöhemmin tarkemmin, koska se on eräs tärkeimpiä todisteita antiikin ajan yritystoiminnasta. Kuten aiemmin todettiin, yrittäminen ei ollut kovin suosittua antiikin ajan Ateenassa. Nekin, jotka toimivat kauppiaina tai muina yrittäjinä, halusivat eroon siitä 49

Ksenofon, Mem., III, 7,6. ", L'Antiquitè classique 51 (1982), 54 Vect., 4, 22 ja 6,1, Artikkeli L'Antiquitè classique 51 (1982), 54 50 Finley :The Ancient Economy, 141 51 L'Antiquitè classique 51 (1982,).55 49

54 55

Finley: Studies in Land and Credit, s. 82 ,artikkelissa L'Antiquitè classique 51 (1982) Henri Francotte, L'industrie dans l Grèce ancienne. (1900). Tapaukseen palataan tarkemmin jäljempänä.

Esko Passila

31 niin pian kuin se taloudellisesti oli mahdollista. Demosthenes kertoo kahdesta kauppiaasta, joista toisesta on tullut kiinteän toimipaikan omistava rahanlainaaja, mutta toinen kiertää edelleen matkustavan kauppiaana, vaikka hänellä olisi varaa ryhtyä rahanlainaajaksi.56 Vaikkakin edellä oleva viittaa selvästi yritystoiminnan olemassa olosta, tärkeimmät todisteet kansainvälisestä liiketoiminnasta tulevat kuitenkin oikeudenkäynneistä rahanlainaajien ja lainanottajien välillä. Klassinen tapaus on kertomus merenkulun luotosta, jossa lainattiin rahaa väärillä perusteilla ja jätettiin maksamatta takaisin. Nämä olivat henkilöitä, jotka pienillä omilla pääomilla ottivat epätoivoisia riskejä toisten rahoilla. Mikäli uhkapeli onnistui, he maksoivat lainansa ja välttivät oikeudenkäynnin. Näyttääkin siltä, että kauppiaat ja eri tyyppiset muut yrittäjät toimivat pitkälti omien pääomiensa varassa. Jos hän joutuikin lainaamaan satunnaisesti rahaa, hän pystyi kattamaan mahdolliset tappiot omista pääomistaan. Tämän vuoksi historiallisia esimerkkejä on jäänyt kirjautumatta. Tästä syystä onkin tärkeää ottaa huomioon merenkululle annettujen lainojen merkitys Ateenan taloudelle. Merenkulun luototuksen riskit veivät lainanottajan pois lainanantajan näköpiiristä mahdollisesti jopa sodan riskeihin, merirosvouteen, myrskyihin ja tavarakaupan voimakkaisiin hintavaihteluihin. Tällaisissa tapauksissa erimielisyydet vaativat poikkeuksetta tuomioistuinten ratkaisuja, joista jäi kirjallista aineistoa. Sen sijaan paljon pienemmällä selvittiin yksinkertaisissa maakaupoissa, jotka eivät näin kirjautuneet oikeuksien pöytäkirjoihin. "Kaiken kaikkiaan on olemassa vajaa tusina esimerkkejä Kreikan kirjallisuudessa maatilan tai kaupunkitontin arvojen korotuksista ja vain muutamia harvoja tapauksia innokkuuden, kovan työn, kieltäymyksien ja muiden moraalisten hyveiden tuloksista verrattuna suuriin liiketoiminnan ja kiinteistöjen kehittämiseen ja parantamiseen käytettyihin kuluihin."57 Tämä onkin odotettavissa käsillä olevan todistusaineiston perusteella. Ateenalaisissa tuomioistuimissa kerskailtiin sillä, kuinka paljon rahaa on tuhlattu julkisiin palveluihin mieluummin kuin sillä, miten paljon on käytetty investointeihin. Tämä johtuu kirjallisuuden antamasta kuvasta ateenalaisesta kulttuurissa. Antiikin Ateenassa arvostettiin enemmän omistamista, sosiaalista kanssakäymistä ja tuhlaamista, kuin yrittämisellä hankittua omaisuutta. Rahan lainaaminen ystäville osoitti sosiaalista vastuuntuntoa, joka vankisti antajan omaa asemaa – statusta ja sopi ajan henkeen. Sen sijaan rahan investoiminen liiketoimintaan so. rahanhankkimiseen oli yksityisasia, jonka korostaminen ei sopinut ajankohdan henkisiä arvoja ihannoivaan kulttuuriin. Oikeudelle kerrotaan kuinka isä on ottanut velkaa ostaakseen kaivosoikeudet ja näyttääkseen hurskaasti, kuinka hän maksoi takaisin lainan ilman huonomaineisen veljensä apua, joka oli jutussa vastaajana.58 Kukaan ei tullut oikeuteen kehuskelemaan, kuinka oli ansainnut omaisuuksia hopeakaivoksilla kymmenien orjien avulla. Päinvastoin Demosthenesin lähde kertoo, miten hän hankki rahaa työskentelemällä fyysisesti itse kaivoksessa. Jos asianosainen mainitsee maatalouteen käytetyistä investoinneista, ne on aina poikkeuksetta tehnyt isäpuoli velipuolelle todisteena hyväntahtoisuudesta heidän välillään.

56

L'Antiquitè classique 51 (1982), s. 56 Finley, Studies in Land and Credit, 82-83 58 Demosthenes, artikkelissa L'Antiquitè classique 51 (1982), s. 57 57

Esko Passila

32 On paradoksaalinen tosiasia, että tietomme ateenalaisten omistuksesta on tavallaan käänteisessä muodossa. Esimerkiksi kuvauksessa, jossa Isaeus kuvailee Stratoksen kiinteistöjä siten, että hänen oman asiakkaansa omaisuus näyttäisi siihen verrattuna pieneltä. Aeschines puolestaan kuvailee Timarkoksen perintöä näyttääkseen kuinka tämä hävitti sen. Demosthenes taas kertoo kuinka hänen uskotut miehensä ryöstivät hänen omaisuutensa sen sijaan, että kuinka hänen isänsä oli hankkinut lukuisat kiinteistönsä. Tällainen käänteinen esittämistapa oli tyypillistä tuon ajan Ateenassa. Saman ongelman kohtaa myös tutkittaessa hautakirjoituksia, joista voisi toivoa löytyvän runsaasti tietoa yhteyksistä yrittäjien ja julkisen vallan välillä, mutta vähän yksityisten välisestä kanssakäymisestä. Informaatiota löytyykin paljon kaivostoiminnasta ja niihin liittyvistä maasopimuksista, mutta hyvin vähän tehdasteollisuudesta ja maakaupoista. Edellä olevankin todistusaineiston perusteella voidaankin jo todeta, että semanttinen lähestymistapa yrittäjyyteen on jättänyt tyystin ottamatta huomioon antiikin ajan yrittäjyyden laajamittaisuuden. Antiikin yrittäjyyden arvostelijat ovat selvästi väheksyneet ateenalaisten kykyä ja halua investoida tuotantoon ja maatalouteen. Sen sijaan todisteita aivan päinvastaisesta on löydettävissä. Vaikkakin nämä todisteet ovat harvalukuisia, ne ovat kuitenkin kiistattomia ja osoittavan yritystoimintaa olleen varmuudella jo ainakin 500 eKr. Yleinen aikakauden filosofinen ilmapiiri myöskin vähätteli yrittämistä ja sen merkitystä. Tämä suhtautuminen ei voinut olla jättämättä jälkiään myös siihen, mitä historiaan on kirjoitettu. Materiaali koostuu osittain yleisistä kuvauksista siitä, mitä ihmiset tekevät ja toisaalta selvistä tapahtumista. Kuvaukset toimivat siten pitkälti lisänäyttönä harvalukuisemmille tapahtumille. Jotta yritystoiminnan olemassaolo voitaisiin todistaa, tarvitaan riittävä näyttö sille, että yrittäjä on omistanut yrityksensä ja kantanut siitä johtuvat riskit. On myös etsittävä todisteita yhtiökumppaneista ja organisoidusta veronkeräyksestä, sekä kaivosten ja tehtaiden hyödyntämisestä palkattujen johtajien avulla. Avain näihin on Sokrateen huomautus: the willingness to undergo toil and risk - halu raataa ja ottaa riskejä. 2.42 Teollisuutta ja kaivostoimintaa Ensimmäinen paikka yrittäjähengen tutkimiseksi ateenalaisessa taloudessa on kaivosteollisuus, joka jo luonteensa vuoksi vaatii jatkuvaa valvontaa ja riskinottoa. Jokainen voi kuvitella kaivostoiminnan aloittamista silloisilla tiedoilla ja tekniikalla. Tuotannollisessa toiminnassa ateenalainen saattoi periä tai avata itse verstaan ja tuottaa saman määrään tuotteita vuosi toisensa jälkeen. Kaivostoiminnassa oli ensin suoritettava raskas etsintä ja sillä tavoin löydettävä kannattava malmisuoni. Asiakirjat 400-luvun puolivälistä eKr. tarjoavat tutkittavaksi lukuisia esimerkkejä kaivosvuokrasopimuksista. Thompsonin mukaan kuuden vuoden ajalta tutkituista asiakirjoista löytyi 149 vuokrasopimusta. Melkein kaikki vuokraajat olivat kansalaisia eivätkä metoikkeja 59. Suurin osa sopimuksista kuvasi kaivoksia, jotka vuokraajat olivat hylänneet epäonnistuttuaan malmisuonen löytämisessä tai joiden malmio oli ehtynyt. Nimenomaan tämä viimeksi mainittu todistaa riskinotosta. Vaikka olisikin pystytty varmistamaan suonen olemassa olo, sen laajuutta ei voinut todeta muutoin kuin kaivamalla. On myöskin mahdollista, että suoni ehtyi niin nopeasti, että toimintaan uhrattuja varoja ei saatu takaisin. Alue oli myöskin altista maanjäristyksille, jotka saattoivat siirtää 59

Metoikeiksi kutsuttiin muukalaisia, joilla ei ollut Ateenan kansalaisuutta

Esko Passila

33 malmisuonen omistajan ulottumattomiin. Joka tapauksessa kaivostoiminta oli hyvin riskialtista ja vaatii jatkuvaa päätöksentekoa siitä jatkaako kaivamista vai ei. Vaikkakin vuokrasopimusten saaminen ei ollut kovinkaan kallista, niin toimivan kaivoksen osto sen sijaan oli kallis ja riskialtis. Kun nykyiset suuret yhtiöt edellyttävät suurelta kaivokselta vähintään 10-20 vuoden tuotantoa, ei ateenalaisella yrittäjällä ollut minkäänlaista keinoa tietää malmionsa todellista laajuutta. Silti on löydettävissä merkintöjä, että yksi tai kolme talenttia (korkein kreikkalainen rahayksikkö60) oli maksettu poletaille61 kaivosoikeuksista. Lisäksi tiedämme, että Lysias kertoi miehestä, joka oli lainannut 2000 drakhmaa62 ostaakseen kaivoksia. Silloin kun riski yhdelle muodostui liian korkeaksi useampia perheitä liittyi yhteen syndikaateiksi. Hyperides mainitsee erittäin tuottoisasta kaivoksesta, jonka omistivat "rikkaimmat miehet". Vaikka ei ole löytynyt selviä lukuja kaivostoiminnan harjoittamisesta on perusteltua olettaa, että sen on täytynyt olla kallista. Kaivautuminen syvälle maan sisään toivossa löytää kannattava malmio, kuilujen ilmastointi ja mahdollisesti veden poisto, ei ole silloinkaan voinut olla halpaa. On suorastaan kunnioitettavaa, että silloisella tekniikalla on päästy niihin syvyyksiin ja mittakaavoihin kaivostoiminnassa kuin he ovat päässeet. Jotkut kaivokset vaativat jopa vuosien työn ennen kuin voitiin aloittaa varsinainen malmin kaivu. Luonnollisestikaan eivät "rikkaat miehet" vaivautuneet itse valvomaan kaivoksiensa toimintaa jatkuvasti paikanpäällä vaikka muut ehkä niin tekivätkin. On löydetty ainoastaan yksi kaivoksen omistajan puhe, jossa hänkään ei kerro itsestään juuri mitään. Sen sijaan tiedämme, että hän ja hänen veljensä perivät 45 minaita, joka käyvällä korolla antaisi molemmille 540 drakhman vuotuisen tuoton, joka oli varsin hyvä aikana, jolloin ammattimiehen päiväpalkka oli yksi drakhma Samaan aikaan ammattitaitoinen käsityöläinen hankki kaksi drakhmaa päivässä. Kertojamme toteaa, että toinen veljeksistä katsoi kuitenkin summan liian pieneksi ja päätti investoida kaivostoimintaan. Hän kertoo ansainneensa omaisuuden raatamalla itse kaivoksessaan. Eikä hän myöskään häpeä tunnustaa sitä loppuyhteenvedossaan oikeudelle vaan sen sijaan esittämättä normaalia liturgiaa, pyytää oikeutta puolestaan tukemaan hänen vaatimustaan. Toinen asiamies puolestaan kertoo oikeudelle, että hänellä oli mahdollisuus olla joko luotottaja tai osakas metallurgisessa tuotantoyhtiössä. Työ tehtiin 30 orjan voimin, mutta osakkaana hänen tuli osallistua toimintaan myös henkilökohtaisesti. Ateenalaisten yrittäjämieli on näkyvissä myös Theofrastuksen kertomuksesta ateenalaisesta Kalliaksesta, joka Efesoksessa keräsi tietynlaista hiekkaa luullen sen kiiltonsa perusteella sisältävän kultaa. Vaikka hiekka ei sisältänytkään kultaa, hän kuitenkin piti sen väristä. Tämä saattaa olla eräs historian ensimmäisiä kuvauksia T&K-prosessista. Mies nimittäin kehitti menetelmän sinooperin valmistamiseksi. Prosessissa hiekka jauhetaan kivillä hienoksi pulveriksi. Saatu pulveri pestään kupariastioissa, jonka jälkeen sedimentti jauhetaan ja pestään uudelleen. Prosessi vaatii erityistä taitoa, koska samasta raaka60

1 Talent = 60 minae = 6,000 drakhmae

61

poletai oli viraomainen, notaari 1 Talent = 60 minae = 6,000 drakhmae. Talent ja minae olivat pikemminkin harkkoja kuin kolikoita. Drakhma oli kreikkalaisen rahan perusyksikkö ja se jakaantui kuuteen OBOLSiin. 62

Esko Passila

34 ainemäärästä jotkut työntekijät saivat suuren määrän sinooperia, mutta jotkut vain vähän tai ei yhtään. Kertomus siis kuvaa miestä, joka epäonnistui alkuperäisessä tavoitteessaan valmistaa kultaa, mutta käänsi tappion voitokseen kehittämällä sinooperin valmistustekniikan täysin uudesta raaka-aineesta. Semanttistienkin on hyväksyttävä tämä näytöksi innovatiivisesta yrittäjyydestä ja näin ollen se kuvaa myöskin hyvin suurta sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tämä sotii selkeästi semanttistien luomaa kuvaa vastaan. Jo tuolloin oli myöskin yrittäjyyden vastustajia. Tämä selviää Hyperidesin varoituksesta demagogeista, jotka tekevät kaivosyrittäjien elämän vaikeaksi.63 Yrittäjyys yhdistettiin ajan hengen mukaista oli riskinottaminen eikä niinkään vuokraaminen. Luonnollista oli myöskin se, että hankittuaan riittävästi rahaa kaivostoiminnalla, kaivosyrittäjät yleensä vetivät voittonsa pois yrityksistä riskittömämmille alueille ja jatkoivat elämällä riskittömämmillä vuokratuloillaan. Vastakohtana edelliselle Ksenofon toteaa: " Ne, joilla oli orjia kaivoksissa, kukaan ei halunnut vähentää niiden lukumäärää, vaan pyrki lisäämään sitä niin paljon kuin suinkin".64 Edelleen Timarkosin isä omisti kerran tuotantolaitoksen kaivosalueella. Vaikkakin Aeschines voi osoittaa, että Timarkos myi perimänsä omaisuuden, hän on silti huolissaan siitä, että tuomioistuin tulee väärään johtopäätökseen: tuomioistuin saattaa ajatella, että hän on sijoittanut rahansa edelleen, ennemmin kuin haaskannut ne irstailuun. Tässä olemme tekemisissä ajan yleisen hengen mukaisen toiminnan, emmekä niinkään irralliseen ilmiön kanssa. Tämä puolestaan osoittaa tuon ajan lyhyt jännitteisestä "fast buck"liiketoiminnasta. Rahat hankittiin nopeasti ja sen jälkeen siirryttiin ylelliseen elämään tai seuraavaan projektiin. Toisaalta yritystoiminta ei nykyisinkään ole aina pitkäkestoista – huomattava osa perustetuista yrityksistä kaatuu EU:ssakin65 muutaman ensimmäisten vuoden aikana. Toisaalta ihmisluonteesta on löydettävissä samoja eroja – toiset ovat pitkäjänteisimpiä kuin toiset. Samoja eroja löytyy myöskin maantieteellisessä pohjois-etelä suunnassa. Yrityksen perustajan näkökulmasta katsottuna ei ole mahdollista tietää yrityksen elinkaarta. Jälkeenpäin arviointi on huomattavasti helpompaa. Näin ollen toiminnan lyhyttai pitkäkestoisuus eivät voi olla yrittämisen kriteereitä. Ateenalaisten kannalta kaivostoiminta ei suinkaan ollut merkityksetöntä toimintaa. Itse asiassa Finley näyttää uskovan, että hopea oli eräs päävientiartikkeleista, joilla ateenalaiset maksoivat ruoan tuontinsa.66 On mahdotonta päätellä kuinka monta investoijaa ja orjaa oli kyseessä, mutta Finley itse uskoo, että jopa yli 10.000 miestä työskenteli kaivoksissa67. Tämä on enemmän kuin oli niitä kansalaisia, joiden omaisuus oli enemmän kuin 2000 drakhmaa. Näin suuri orjamäärä viittaa suureen joukkoon investoijia, jotka olivat halukkaita investoimaan aikaansa ja rahojaan riskialttiiseen kaivostoimintaan. Etsittäessä todisteita yrittäjämuotoisesta toiminnasta muilta Ateenan talouselämän aloilta on muistettava kaivostoiminnan erikoisluonne verrattuna muihin yrittäjyyden alueisiin. Mikäli rajoitutaan vain tutkimaan kirjallisia lähteitä maatalouden, tuotannollisen toiminnan ja kaupan osalta, tietäisimme perin vähän ateenalaisen kaivostoiminnan luonteesta. Voimme kuitenkin turvautua myös epigraafisiin- ja arkeologisiin todisteisiin, jotka antavat 63

Euxenippos, 37 Vect., 4.4 Vaikka viittaus koskeekin vuokraajia, on kuitenkin oltava joku, joka alunperin työllistää lisä orjat. 65 The European Observatory for SMEs. Mikro-, pieni- ja keskisuuri yritys Euroopan komissio: Pk-yritysten ja käsityöläisammattien harjoittajien hyväksi toteutettu toiminta ISBN 92-828-2858-1 Micro-, Small- and Medium size Enterprises (MSME) 66 Ancient Economy, 134 67 Ancient Economy, 72 64

Esko Passila

35 suuren määrän todisteita. Käytettävissä on piirtokirjoituksia vain siksi, että investoijien oli ostettava kaivosoikeudet valtiolta. Tätä emme kuitenkaan voi odottaa tutkittaessa muita taloudellisen toiminnan muotoja. Lisäksi kaivostoiminta on jättänyt suuren määrän selkeitä merkkejä maaperään, joita taas maanviljely, tuotannollinen toiminta ja kaupankäynti eivät ole tehneet. Tästä syystä kaivostoimintaan verrattavien todisteiden puuttuminen edellä mainituista toiminnoista johtuu mieluumminkin toiminnan luonteesta kuin niiden puuttumisesta. 2.43 Maatalousyrittäjyyttä Maatalouden tulkitseminen yritystoiminnaksi on ollut kiistanalaista. Kiistat ovat johtuneet lähinnä maatalouden erikoisluonteesta kansantaloudessa ja siihen liittyvistä avustusjärjestelmistä. Antiikin aikana maataloutta ei sen sijaan tuettu mitenkään kuten ei muutakaan liiketoimintaa. Maatilanhoito oli kuitenkin hyvin tärkeää ja monet tilat harrastivat tuohon aikaan myös sivuelinkeinoina muuta yritystoimintaa. (vertaa Demosthenes) Siirryttäessä käsittelemään maataloutta kohtaamme täydellisen informaation puutteen ateenalaisen maanviljelijän tavoitteista ja keinoista. Finley toteaa: The absence in our sources of any evidence of investment (including loans) for improvement of land or in manufacture is noteworthy, especially against the considerable evidence of relatively large-scale borrowing for conspicuous consumption for expensive political obligations68.

Todisteiden puuttuminen investoinnista maatalouteen tai tuotannolliseen toimintaan verrattuna poliittiseen toimintaan käytetyistä suurista lainoista kiinnittää huomiota. Se ei ole kuitenkaan tärkeää perusongelman kannalta, eli oliko ateenalainen säännönmukaisesti halukas parantamaan tai lisäämään maaomistuksiaan. Todistusaineiston luonne antaa olettaa, että painotus on erityisesti yhteiskunnallisten palvelujen osalla ja siksi viitteet yksityiseen aloitteellisuuteen ovat tulleet laiminlyödyiksi.. Silti Finley huomauttaa yhteiskunnallisista maanvuokraussopimuksista: " Only once there is a reference to improvements in proper sense of the term, despite the length of time involved (ten years at least)"69. Häneltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta 500-luvun eKr. Neleuksen jäämistön säädös, joka vaatii vuokralaista istuttamaan vähintään 200 oliivipuuta osana vuokrasopimusta seuraavien 20-vuoden aikana.70 Kuitenkin suurin osa 400-luvun eKr. maanvuokrasopimuksista tehtiin vain kymmeneksi vuodeksi tai jopa lyhyemmäksi ajaksi. On helppo ymmärtää miksi kukaan ei ollut halukas sijoittamaan maatilan viiniköynnöksiin tai oliivipuihin, jotka eivät anna täyttä satoa 5-7-vuoteen ja nähdä heti sen jälkeen työnsä tulosten siirtyvän vuokranantajan käsiin. Kuinka ateenalaiset suhtautuivat maanvuokraukseen ja mikä oli heidän asenteensa oman maansa kehittämiseen tuottavaksi selviää parhaiten Sokrateen kertomuksesta hekumallisesta rakkaudesta ja "platonisesta" rakkaudesta: For the one who pays attention to (his beloved's) appearance seems to me like one who takes a lease on a plot of land. For he takes no concern that it become worth more, but that he himself may harvest the largest possible crop. But the one who aims a friendship

68

Past and Present, 47 (1970), 23 Studies in Land and Credit, 82 70 The Athenian Entrepreneur, 63 69

Esko Passila

36 seems more like the one who owns his own farm. At any rate, bringing from all sources whatever he can; he makes the beloved worth more.71

Ksenofonin mukaan maatalouden kehittämisellä on sekä taloudellinen että sosiaalinen vaikutus. "Kaikki ne, jotka omistavat maatilan, voivat sanoa kuinka monta ryhmää tarvitaan maapalaa kohden ja kuinka monta työntekijää niihin tarvitaan. Ja jos joku enemmän laittaa kuin on sopivaa on se tappioksi." Toisaalla Sokrates toteaa, että kukaan ei voi etukäteen kertoa tuloksia toimenpiteistään ja siteeraa sitten esimerkkejä jokapäiväisestä elämästä: miehestä joka istutti puita ja viiniköynnöksiä, miehestä joka rakennutti talon, kenraalista, poliitikosta, miehestä joka nai kauniin naisen ja miehestä joka nai vaikutusvaltaiseen sukuun. Jopa Apollodoros, joka oli surullisen kuuluisa suhtautumisestaan julkiseen kulutukseen, mainitsee tilallaan kasvavista taimista. Finley pitää tärkeänä tosiasiaa, että kolmannes kaikista horoi-merkityistä maista olivat vakuutena joko aviomiehellä vaimonsa myötäjäisten vakuutena mahdollisen avioliiton purkautumisen varalta tai vakuutena maanvuokrasopimukselle. Tämä on myöskin tärkeä havainto siksi, että luokkaerot olivat suuret ja kyseessä olivat nimen omaan ”naimakaupat. Voiko lainaaminen tuotannollisiin toimenpiteisiin olla tärkeätä, jos löydetyt merkinnät koskevat näin suurta joukon perheasioita? Kun painotetaan myötäjäisten tärkeyttä ( tai vaikkapa velanottoa verojen maksuun) ei sillä mitenkään vähennetä tuotannollisten investointien merkitystä, koska kyseessä oli myös tärkeä kauppa. Jos kolmannes ryhmästä käyttäytyy tietyllä tavalle sen voi olettaa samalla kertovan jotain myös koko yhteisön käyttäytymisestä. Tiedetään myös, että rikkaiden keskuudessa myötäjäiset olivat yleisiä ja, että orpojen maatilat yleensä annettiin vuokralle. Myötäjäisillä yleensä ostettiin pääsy ylöspäin tiukassa luokkayhteiskunnassa. Kun tämä käytäntö oli yleistä yhden kolmanneksen käyttäytymisessä, voidaan siitä päätellä, että loput kaksi kolmasosaa muihin tarkoituksiin mm. tuotannollisiin tarkoituksiin käytetyistä lainoista, noudattivat myös samaa käytäntöä. Tästä syystä yhteisön kannalta tärkeät asiat kirjautuivat muistiin ja vähemmän tärkeät harvemmin. Lainaamisen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä kuulua asiaan, kun kyse on investoinneista maatalouteen. Jos edetään pienin askelin, on investoinnit mahdollista suorittaa voitoista kertyvistä säästöistä kuten nykyisinkin on syytä tehdä72. Jos ostettiin orja tai pari helpottamaan työtä tilalla voitiin tällä tavoin lisätä tuotantoa ja tuottoa, istutettiin 50 puuta lisää, tai lisättiin karjaa viidelläkymmenellä, niin ei tarvetta lainaamiseen vielä ollut ja näin ollen hyvin vähän näistä toimenpiteistä kirjautui myöhemmille sukupolville. Toisaalta, kerrottuina sadalla, edelliset määrät olisivat merkinneet huomattavaa lisää maataloustuotannossa. Kuka voisi epäillä, etteivätkö ateenalaiset olisi olleet hyvin työllistettyjä monta vuotta korjatessaan Peloponnesolaissodan heidän pelloilleen ja karjalaumoilleen aiheuttaneita vaurioita. On myöskin otettava huomioon, että ateenalaiset olivat mahdollisesti "maaköyhiä". Jos jatkuvasti auraa säästönsä takaisin maatilaansa, on mahdotonta kohdata yllättäviä tilan71 72

Ksenofon . Symp., 8 , 25 Arie de Geus, The Living Company, 7

Esko Passila

37 teita joutumatta rahan lainauslinjalle. On mahdotonta odottaa tilanteita, jotka ajoivat Apollodoresin lainaamaan rahaa tilaansa vastaan pelastaakseen ystävänsä. Ei ollut myöskään yleistä tarvetta säästämiseen, ei edes myötäjäisiin tai muihin odotettavissa oleviin tapahtumiin. Näihin oli aina mahdollista saada kiinnelainaa maatilaa vastaan ilman suurempia vaikeuksia, jos asiat sitä edellyttivät. Yrittäjänä on selvää, että myös sellainen kauppias, joka vie viiniä, oliiviöljyä ja tehdasvalmisteita Krimille ja tuo paluurahtina viljaa, kalaa ja vuotia on kiistatta yrittäjä. Mikäli näin ei olisi suurin osa nykyisistä yrityksistäkään ei olisi yrityksiä vaan jotain muuta, mutta mitä? Olihan kauppiaan investoitava rahaa omalla riskillään vain sen toiveen varaan, että merimatka onnistuu ja hän saa toivomansa tuotteet. Koska laivan paluuajankohdasta ei ollut mitään varmuutta, riskinä oli myös ylitarjonta markkinoilla tavaran saapuessa Ateenaan. Tällaisessa tapauksessa hän saattoi joutua myymään maahan tuomansa tavarat myöskin tappiolla. Hasebroekin käsityksen mukaan myöskin kauppiaat olivat halukkaita vetäytymään elinkeinonsa harjoittamisesta heti, kun olivat ansainneet tarpeeksi. Epäselväksi jää mihin hän perustaa käsityksensä, koska tiedossa on kuitenkin vain yksi tällainen kauppias, joka hänkin lopetti vasta vuosikausien kovien ponnistelujen jälkeen.73 Yrittämisen vapauteen liittyy myös oikeus lopettamiseen oman tahdon mukaan. Sitä paitsi vain yhden tapauksen yleistäminen väittämän todisteeksi viittaa selvästi jo aiemmin mainittuun puutteelliseen aineiston käsittelyyn. Tässä kohden Hasebroek syyllistyy siihen. Päinvastoin on lukuisia esimerkkejä kauppiaista, jotka jatkoivat elinkeinoaan vielä senkin jälkeen, kun olivat jo hankkineet riittävästi jättääkseen yritystoiminnan. Kaksi heistä antoi lainaksi 45 minaita eli summan, jolla saattoi elää elämänsä huolettomasti tekemättä päivääkään töitä (45.000 päiväpalkkaa). Eräs taas antoi lainaksi 40 minaita ja riiteli sitten velallisensa kanssa "and had constant trouble over so much money". Muuan kauppias luotonantaja kertoo oikeudelle, että hän veljensä kanssa lainasi kaksi talentia ja antoi vakuuden toiselle kauppiaalle, joka lainasi puoli talentia. Yksittäisten esimerkkien yleistäminen on nykyisin enemmän populismia kuin tiedettä. Etenkin, jos yleistykset perustuvat vääriin käsityksiin. On selvää, että myöskin ne, jotka ottivat velkaa joutuivat sijoittamaan hankkeisiin myös omaa rahaansa. Ainakin kaksi tällaista tapausta tunnetaan. Yhdessä tapauksessa lainanottaja jouti itse sijoittamaan 3000 drakhmaa, joka oli myös velan määrä. Toisessa tapauksessa lainanottaja otti kaksi erillistä lainaa, joista toinen oli 20 minaita ja toinen 45 minaita. Lainanantaja vaati, että hän itse sijoittaa saman suuruiset summat omaa rahaansa hankkeeseen. Nämä toimenpiteet näyttävät heijastavan ajan normaalia käytäntöä Ateenassa. Sen sijaan epätavallista oli se, etteivät lainanottaja olisivat pystyneet tätä ehtoa täyttämään. Jos käytäntöä verrataan nykypäivän Suomeen, niin vastaa hyvinkin tarkoin nykyistä rahoituskäytäntöä: kun sijoitat toisen puolen itse, niin saat saman verran luottoa. Henkilö, jolla oli varaa lainata 3000 drakhmaa, ei varmaankaan voinut olla köyhä. Pystyäkseen moiseen tekoon piti päinvastoin olla hyvin varakas. Tuolloin kauppias saattoi nimittäin matkustaa Krimille puolen talentin arvosta kauppatavaraa mukanaan ja toivoa voivansa sillä saada hyvän voiton, sekä kattaa rahdin ym. matkan kulut. Sen piti myöskin riittää kattamaan mahdollisesti itselle aiheutuvat fyysiset vahingot että myös tavaralle mah73

Dem. 33,4. art. The Athenian Entrepreneur

Esko Passila

38 dolliset aiheutuvat vahingot. Mikäli hän lainasi toisen puoli talentia, piti hänen ainakin pystyä maksamaan sille käypä korko. Toisaalta näin menetellen hän myös kaksinkertaisti voittonsa kuitenkaan riskin oleellisesti lisääntymättä. Toinen syy varakkaalle ottaa velkaa oli riskin minimointi. Koska vakuutuksia ei ollut merikuljetuksiin otettuja lainoja ei tarvinnut haaksirikon tapahtuessa maksaa takaisin. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että jos investoi koko omaisuutensa laivan lastiin, joka sitten tuhoutui onnettomuudessa, joutui perikatoon eli nykyisellään konkurssiin. Mikäli taas sijoitti itse puolet ja lainasi toisen puolen, hän tai hänen perillisensä saattoivat haaksirikonkin jälkeen jatkaa toimintaa. Tätä taustaa vasten voimme tulkita usein lainattua Demostheneksen sanomaa: The resources for those who do business are not from the borrowers but from the lenders; nor it is possible that either ship or captain or passenger put to sea if the lenders' share is taken away.74

Tässä puhuja ilmeisesti tarkoittaa sitä, että ellei ole lainanantajan osuutta ei ole myöskään velallisen osuutta. Molempien osuuksia siis tarvittiin, jotta riski olisi yleensä otettu ja hanke olisi toteutunut Lainanottaja oli siis yleensä se, jolla oli idea ja hän etsi idealleen rahoittajan. Kuulostaa kummallisen tutulta, mutta tapahtui 2500 vuotta sitten. Ateenalaiset itse ottivat voimakkaasti osaa tällaiseen kauppaan.. On myöskin pantava merkille, että kaikki matkustavat kauppiaat kuuluivat alansa yhdistykseen75ja valvoivat etujaan sen kautta. Mikä siis on muuttunut? Miksi sama käytäntö nykyisin on merkittävää, mutta antiikin ajassa ei? Mehän olemme vain ”benchmarkereita”. Palatkaamme nyt takaisin kauppiaaseemme, joka lopetti merenkulun ja kaupankäynnin. Ei ole löydetty mitään todisteita siitä, että hän olisi väsynyt yrittämiseen siirtyäkseen turvallisempiin sijoituskohteisiin kuten maanomistukseen tai rahan lainaukseen turvallisesti varastoituihin tavaroihin. Sen sijaan hän sijoitti rahansa vientikaupan rahoitukseen jopa siinä määrin, että hänen riskinsä kasvoivat entiseen toimintaan verrattuna. Kun hän oli lainannut kaikki omat rahansa, hän etsi vielä toisen rahoittajan ja takasi tämän antaman luoton. Sitten meillä on vielä Ateenan kansalainen Diodotos, joka " made lot of money in foreign trade".76 Matkustiko hän itse mukana näillä kauppamatkoilla, ei ole varmuudella tiedossa. Sen sijaan tiedämme varmuudella, että hän ei vaihtanut suuria ansioitaan sijoittamalla ne kiinteistöihin. Aikana, jolloin käsityöläinen ansaitsi yhden drakhman päivässä, hänellä oli sijoitettuna kansainväliseen kauppaan 40.000 drakhmaa. Edellisen perusteella laskettuna tämä summa vastaa 1677 miljoonaa markkaa tällä hetkellä, eli ei suinkaan väheksyttävä summa. Diodotos ja oloneuvokseksi jäänyt kauppias eivät olleet kuten ne tämän päivän ihmiset, jotka ovat sijoittaneet rahansa AAA-luokitettuihin sijoitustodistuksiin tai osakkeisiin, jotka on lukittu vuosiksi tallelokeroihin vain kuponkien leikkaamista varten. Ei, vaan he olivat erikoistuneet lyhytaikaisiin sijoituksiin, joiden kiertonopeus oli suuri, ja jotka vaativat jatkuvaa silmälläpitoa. Diodotos oli todennäköisesti sijoittanut rahojaan noin tusinaan erilliseen kohteeseen. Yrittäjän näkökulmasta tämä on todellista riskejä ottavaa yrittäjyyttä. Minimoidakseen riskinsä kansainväliseen kauppaan sijoittavien oli tunnettava hyvin asiakkaansa, sen 74

Dem., 34, 51 The Anc. Econ. Ksenofon, Mem., III. 7,6. 76 Lys., 32,4. 77 Vertailu on tehty perustuen 250 markan päiväpalkkaan vain suhteen selkiyttämiseksi 75

Esko Passila

39 hetkiset kaupanteko-olosuhteet ja mahdollisen sodan riskin. Tämä on huomattavasti enemmän kuin mitä vaaditaan nykyisiltä pankinjohtajilta. Joissakin tapauksissa heidän piti jopa pystyä arvioimaan itse kauppatavarakin ja sen myyntimahdollisuudet. Tämä siitä syystä, että yleisen käytännön mukaan myös kauppatavara hyväksyttiin lainan vakuudeksi. Kun laiva sitten palasi Ateenaan joko vilja- tai puulastissa, hänen oli myös asetettava orjat vartioimaan laivaa ja sen kallisarvoista lastia. Puun tärkeys ihmiselle on jo tuolloin ollut tekstin perusteella merkittävä. Jokaisella kauppiaalla, joka halusi vetäytyä merien yli tapahtuvasta kaupankäynnistä oli monia muitakin syitä kuin vain rahaan kohdistuva riski. Ageijan merellä purjehtivat olivat jatkuvassa hengen vaarassa joko luonnollisten syiden tai merirosvojen vuoksi. Sitä paitsi kukapa ei haluaisi vaihtaa sen aikaisten matkojen rasituksia luksus elämään kotona Ateenassa. Kun siirrytään tutkimaan tuotannollista toimintaa, on tärkeää tietää kenellä oli taloudellinen riski näissä yrityksissä. John D Rockefellerillä ja Henry Fordilla oli organisaatiot ja esimiehet vaikka itse vastasivatkin liikkeenjohdosta. Sen sijaan tiedetään Sokrateen neuvoneen ystäväänsä menemään varakkaan miehen palvelukseen, joka tarvitsee " superintend the works". Hänen tehtävänään oli valvoa tuotantolaitosta, sadonkorjuuta ja maatilaa. Sananmuodosta voidaan päätellä, että hän ei itse kuitenkaan luopunut omista velvollisuuksistaan. Kun siis tiedämme, että ateenalaisella oli työnjohtaja verstaassaan tai maatilallaan, meidän on vielä varmistuttava yrittäjyyden kannalta siitä, kuka saa voitot ja vastaa riskeistä: oliko se orjien omistaja, vai vuokrasiko hän orjansa kolmannelle osapuolelle, joka puolestaan toimi yrittäjänä. Toisaalta hän saattoi myös vuokrata orjansa kiinteää maksua vastaan ja välttää näin voittonsa altistamisen riskille. 2.44 Locus classicus – huonekaluja ja ruokailuvälineitä. Tämä on klassinen kertomus parista verstaasta, joihin jo aiemmin viitattiin. Tehtaat kuuluivat Demosthenisille. Tämän tutkimuksen kannalta mielenkiintoa lisää se, että toinen tehtaista oli sohvia valmistava huonekalutehdas, joka oli siis tuon ajan mekaanista puunjalostusteollisuutta. Kuten jäljempänä selviää yritys oli aikansa oloissa varsin suuri, eikä ehkä siten enään pk-yritys. Nykyisin hyväksyttyjen kriteerien mukaan se on pienyritys. Näistä toinen valmisti hienotakeita ja ruokailuvälineitä ja toinen huonekaluja. Aluksi on otettava huomioon, että suurin osa kertomuksesta käsittelee hallintakautta Demosthenesin isän kuoleman jälkeen. Kaikki mitä asiasta kerrotaan koskee sitä, että hän omisti orjia ja toimitilat, sekä raaka-aineet ja myös johti yritystä.78 Hänen tulonsa näistä yrityksistä olivat hienotakeiden osalta 30 minaita vuodessa ja huonekalutehtaasta 12 minaita.79 Nämä vastaavat nykymarkoissa 12 miljoonaa ja 4,8 miljoonaa. Tuloina paljon enemmän, kuin suurin osa suomalaisista pk-yrityksistä pystyy kehittämään. Mikäli kate olisi tiedossa, olisi mielenkiintoista laskea myös liikevaihto. Tutkimukseen kannalta on mielenkiintoista, että tässä historiallisesti merkityksellisessä tapauksessa on toisena yrityksenä nimenomaan huonekalutehdas. Tämä on hyvin todennäköisesti ensimmäinen dokumentoitu alan yritys. Yrityksen suuruudesta voidaan päätellä, että teollisuuden ala on ollut varsin merkittävä jo antiikin aikoina. Yhtä merkittävä 78 79

Dem.: 27, 9-10 ja 31-32 Dem.: 9.

Esko Passila

40 kuin ruokailuvälineetkin. Tällä esimerkillä saadaan lisää syvyyttä tutkimuksen seuraaville osille. Demosthenes80kertoo, että hänen isänsä kuoleman jälkeen yrityksiä hoiti Aphobos kaksi vuotta ja hänen jälkeensä Therippides seitsemän vuotta. Viime mainittu tilitti seitsemän vuoden ajanjaksolta 77 minaita, mutta Aphobos käski Demosthenesin tarkkailla taloudenhoitaja Milyasta, vapautettua orjaa, joka johti toimintoja ja hoiti tilinpitoa. Uskottujen miesten mukaan Demosthenes toimitti raaka-aineen näille yrityksille.81 Tästä johtuen sohvatehdas itse asiassa tuotti tappiota, joka vähennettiin Demosthenesin kiinteistötuloista.82 Demosthenesin mukaan, vaikka Aphobos väitti Milyaksen ”hoitelevan raha-asioita”, Francotte ja muutamat muut tekevät tästä sen pitkälle menevän johtopäätöksen, että Milyas oli tietyllä tavoin yrityksen vuokraaja, joka korjasi voiton ja maksoi Demosthenesille kiinteän vuokran. Francotte kysyykin: ” comment Démosthène peut-il soutenir que la fabrique les revenus de la fabrique de couteux, aussi bien que ceux de fabrique de lits sont réguliers et nets. De plus, à nun moment donnè, Therippides a vendu la moitié des esclaves: aussitôt, de l`aveu de Demosthenè, le revenu a baissé de moitié; il réclame quinze mines au lieu des onze que Therippides consent à lui pauyer pour chacune des sept années de sa gestion. Le patron est un vrai rentier qui n`a 83 pas d`autre embarras que celui de toucher ses revenus”. Hänen näkökantaansa valaisee ja laajentaa H Bolkenstein: Not only in the inventory, but regularly throughout the speech the working-profit is merely calculated according to the proceeds of the work of the slaves. In proportion to the price of their acquisition, c.q. their estimated value. The 32 cutlers yield 3,000 dr. a year: when sixteen of them are sold, the remaining sixteen produce 1,500 dr. Of all the elements which we are accustomed to take together as working-capital, only the slaves are considered as productive and the working-profit is only calculated according to their labour: these facts may easily been explained when assuming that Demosthenes senior did not work the cutlery himself as an entrepreneur, with his slaves, but left the performance of this trade with the whole pecuniary responsibility to a third party from whom he only obtained a fixed amount a slave annually or weekly.84

Edellä oleva teksti antaa mielenkiintoisen näkökulman ateenalaiseen talousajatteluun. Nykyisten periaatteiden mukaan edellä oleva voidaan tulkita niin, että orjat on luettu kuuluvaksi yrityksen käyttöomaisuuteen. Tarkasteltaessa edellä olevan todistusaineiston kelpoisuutta ei tule unohtaa Demosthenesin retorista näkökulmaa asiaan. Hänen ongelmansa on seuraava: miten hän voi todistaa, että hänen uskotut miehensä ovat kavaltaneet varoja yrityksestä? Elleivät he pitäneet tarkkaa kuitteihin perustuvaa kirjanpitoa, kummallakaan osapuolella ei ollut mahdollisuuksia todistaa, että yrityksen johto oli toiminut epärehellisesti. Ateenalaiset eivät tietenkään normaalisti käyttäneet kuitteja, eli ainoa tapa oli käyttää tehtaan tulokseen perustuvaa väitettä. Tässä tapauksessa Demosthenesin oli ekstrapoloitava 80

Dem.: 19-22 Dem.: 20 82 Dem.: 24 83 Francotte Op. Cit., 12 84 Economic Life in Greece’s Golden Age (1958), 63 (L´Ant. Class.) 81

Esko Passila

41 aikaisempien vuosien tuloksista kuinka paljon tehtaan olisi tullut ansaita valvojien hallintakauden aikana. Tässä on tärkeää huomata, että hän ei väittänyt tehtaan tuottaneen 15 minaita joka vuosi vaan, että sen olisi pitänyt tuottaa85sen verran. On myöskin syytä olettaa, että Demosthenes halusi tehdä väitteensä mahdollisimman yksinkertaiseksi. Hänen oli pystyttävä todistamaan raaka-aineiden ja muiden käyttöpääomaerien arvo hänen isänsä kuolinajankohtana, mutta sen sijaan hän käytti orjia mukavuussyistä arvioidessaan uskottujen miesten saamia voittoja. Hänen on siis pitänyt olettaa, että orjat olivat varustettuja tarpeellisilla työkaluilla ja riittävällä määrällä raaka-ainetta, jolloin 32 orjaa tuotti x määrän veitsiä päivässä ja näin ollen voittoa x dr. per kappale: näin ollen vastaavasti 16 orjaa tuotti puolet tuosta määrästä. Loogisesti ottaenhan asia onkin näin, mutta tarkastelusta on unohtunut markkinavoimien vaikutus. Ensiksi hän muodostaa käsityksen tehtaan tulovirrasta. Tiedossa ei kuitenkaan ole sitä, miten hän päätyi 30:en ja 12:sta minaihin. Luvut saattavat vain olla niitä, joita hänen isänsä oli ansainnut parin viimeisen elinvuotensa aikana. Ainoa viite hänen puheessaan jatkuvaan ja tasaiseen tuottoon on maininta siitä, että Therippides raportoi yhdentoista talentin vuotuisesta tuotosta seitsemän vuoden ajanjaksolta.86 Demosthenes halusi varmaankin osoittaa, että tehtaan tuotto oli tasainen vuodesta toiseen, kun Aphobos puolestaan pyrki todistamaan, että tuotto vaihteli vuodesta toiseen johtipa tehdasta kuka tahansa. Tämä vaihtelu puolestaan oli syynä siihen, että yritys oli tuottanut tappiota niinä vuosina, joista Demosthenes häntä syyttää. Tätä Demosthenes ei halua myöntää, vaan korostaa puolestaan tasaista vuosituloa: Lionel Pearson, Demosthenes: Six Private Speeches (1972), 122” The assumption that the workshop should produce a fixed income, and half as much with half as many men working, may seem unrealistic, but prosecutor will not do the work of the defence for them by offering reasons for a decline in income or suggesting that there were years when business was bad”

Tästä lainauksesta selviää Demosthenesin ilmeinen tarkoitus, kun hän yksinkertaistaa asioita. Tuomarit ja syyttäjät eivät ole tuolloinkaan ymmärtäneet yritystoimintaa, niin kuin eivät nykyisinkään. Tästä syystä yksinkertainen logiikka on tehokkain. Tästä syystä Demosthenes käytti ainoastaan keskimääräistä tuottoa, mitä Therippides tarkoitti raportoidessaan yhdentoista minain tuotosta seitsemän vuoden aikana. Hänen etuihinsahan ei kuulunut kiinnittää oikeuden mielenkiintoa vuosittaisiin vaihteluihin. Kuten on todettu, Demosthenesin mukaan, Aphobosin versio oli, että Milyas oli vastuussa tehtaasta, eikä näin ollen ollut yrityksen vuokraaja (lessee). Aphobosin asema puolestaan saattoi olla ainoastaan tämä: En tiedä kuinka paljon rahaa voitettiin tai menetettiin, koska Milyas oli vastuussa päivittäisistä toiminnoista ja voi selittää yksityiskohdat paremmin eli kuinka paljon valmistettiin, myytiin ja mihin hintoihin. Samoin hän pystyy selittämään miten paljon rahaa käytettiin työntekijöiden aterioihin. Mutta voidaanko olettaa, että Demosthenes mahdollisesti valehtelee tässä kohden ja, että Aphobos olisikin väittänyt Milyasin olleenkin yrityksen vuokraaja. Minkälaisia voitto-odotuksia tällaisessa tapauksessa Demosthenesillä voisi olla? Aphobos ei suinkaan voinut kertoa laiminlyöneensä maksujen keräyksen vuokralaiselta. Hän saattoi ainoastaan sanoa, että hän kyllä yritti, mutta Milyas teki konkurssin, eikä näin ollen voinut maksaa. Tässä tapauksessa Demosthenes voisi kui85 86

Economic Life in Greece’s Golden Age (1958), 18 (L´Ant. Class.) Economic Life in Greece’s Golden Age (1958), 19 (L´Ant. Class.)

Esko Passila

42 tenkin käyttää alkuperäistä syytettään ja syyttää Aphobosia saatavien vajauksesta, jotka Milyas oli hänelle uskottuna miehenä tilittänyt. Todistusaineisto viittaa johtopäätökseen, että tehtaita hoidettiin omistajan lukuun, koska hän toimitti myöskin orjat, toimitilat ja raaka-aineen. Demosthenes sanoo, että ensin hänen isänsä oli vastuussa yrityksistä ja sen jälkeen uskotut miehet. Aphobos kieltää olleensa todellisessa vastuussa, mutta ei toisaalta näytä kieltävän, että yritykset toimivat Demosthenesin riskillä. Päinvastoin, kun huonekalutehdas ei pystynyt hoitamaan vastuitaan, uskotut miehet käyttivät 1000 dr. orjiin, minkä summan he veloittivat Demosthenesin kiinteistöstä saaduista tuloista. Sitten on vielä tieto, että Therippidesillä oli kolme orjaa töissä veitsitehtaalla, joista hän sai maksun. Kuka oli maksaja? Se ei ollut oletettu tehtaan vuokraaja vaan Demosthenes. Sen sijaan että olisi saanut maksun orjista, Demosthenes maksaa palkkiota orjien palveluksista myös muille. Vertailukohtana voidaan mainita se, kuinka orja Midas johti hajuvesitehdasta. Vaikka Hyperides yrittää näyttää, että Midasin omistaja Athenogenes tiesi ja oli vastuussa moraalisesti veloista, jotka hänen orjansa oli aiheuttanut, hän ei voinut kuitenkaan sanoa, että Athenogenes olisi itse ollut vastuussa, vaan toteaa ainoastaan saaneensa kuukausittaisen rahaa yrityksestä. Lopuksi voidaan todeta, että Demosthenes voitti oikeusjuttunsa. Ateenalainen oikeus uskoi siihen varsin yksinkertaistettuun laskentatapaan, joka sille esitettiin. Samoin oikeus uskoi siihen, että varakas mies saattoi omistaa ja johtaa oman yrityksensä toimintaa. Uskotuilla miehillä ei puolestaan ollut oikeutta puuttua kuolinpesän toimintaan, vaan he olivat vain velvollisia valvomaan sitä. Oikeustapaus on monimutkaisuudessaan varsin mielenkiintoinen esimerkki ajan tuomioistuimen toiminnasta. Tämä klassinen oikeustapaus todistaa monenlaisten nykyisten yrityksiä koskevien siviilioikeudellisten ongelmien olemassaolosta ja niiden ratkaisemisesta tuomioistuimissa jo antiikin Ateenassa.





















Tuon ajan teollisuutta edustivat hienotae- eli ruokailuvälinetehdas, joka työllisti hallinnon lisäksi 32 seppää. Olivatpa välineet, joilla työtä tehtiin millaiset tahansa, tämän kokoinen yritys edustaa selvästi pk-yrittäjyyttä Huonekalu- tarkemmin sohvatehdas mainittiin myöskin Demosthenisin esityksessä, jossa puolestaan toimi 20 orjaa. Kirjanpidon käsitteitä lähinnä nykyaikaiseen tuloslaskelmaan liittyviä mainittiin runsaasti Working capital = käyttöpääoma Working profit = käyttökate Kustannuslaskenta Kassavirta Yritysten vuokraus oli tunnettua ja noissa oloissa nimenomaan käytettyä, koska ateenalainen kulttuuri ei juurikaan arvostanut tällaista toimintaa, vaikka se oli tuiki tarpeellista muiden henkevämpien toimien rahoittamiseksi. Työntekijöitä vuokrattiin, tosin pitkäaikaisemmilla sopimuksilla kuin nykyisin. Oikeustapauksissa riski oli tärkeä määrite tapausten ratkaisemisessa, joka näin ollen on ollut tärkeä omistajuuden mittari.

Esko Passila

43


Yllättävää on myös havaita, että myöskin työpaikkaruokailu, jopa ilmainen sellainen oli järjestetty.

Yrittäjyyden peruselementit ovat siis selkeästi nähtävissä jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Markkinavoimien olemassa olosta kertoo puolestaan hajuvesien valmistus. Tällaisen ylellisyyshyödykkeen valmistaminen vankkaa kysyntää ja sen perusteella tehtyä tuotekehittelyä ja markkinointia. 2.45 Työvoiman vuokrausta, rakennusurakointia ja tukkukauppaa Seuraava esimerkkitapauksemme koskee Lycurgusin puhetta Lycrophronia vastaan. Puheen mukaan vastaaja myi muutamia metallityöntekijöitä eräälle Amyntasille, joka myi heidät edelleen langolleen Timocharesille luotolla.87 Kauppahinta oli 35 minaita ja korko 12 minaita eli 34%:a. Jotkut tutkijat, jotka eivät riittävästi tunne yritystoimintaa, pitävät tätä kiskontana ja korjaavat tekstiä. Tämä on kuitenkin tarpeetonta, koska sopimus voidaan käsittää myöskin leasing-sopimukseksi. Kumpikaan ei tässäkään tapauksessa riskeerannut omaa rahaansa, koska orjien käyttö oli varsin riskinalaista. Mikäli orjat karkasivat tai kuolivat, hän kärsi kuitenkin tappion, koska kaivostoiminnassa vuokralaisen piti korvata tämän laatuiset tappiot.88 Jos väitetään, että Timochares ei itse johtanut kaivosta, vaan vuokrasi sen edelleen kolmannelle osapuolelle tai työntekijöille, pitää myös edellyttää, että toimitaan todella korkeatasoissa ja sofistikoidussa taloudellisessa järjestelmässä. Tämä sotii täysin semantistien luomaa kuvaa vastaan huonosti kehittyneestä taloudellisesta järjestelmästä. Timochares toimii tässä rahoittajana, joka ottaa lainaa 34%:n korolla ja vuokraa sitten ”ostoksensa” vielä korkeammalla hinnalla. Edellinen on yrittäjän näkökulmasta mitä selkeintä liiketoimintaa. Se ei poikkea periaatteeltaan kovinkaan paljon nykyisestä henkilöstön vuokrauksesta. Nykyisin emme vuokraa orjia, eivätkä voitot ole todennäköisesti näin korkeita. Toisaalta riskit ovat myöskin pienempiä. Työstä karkaamiset saattavat aiheuttaa tilapäisiä ongelmia, mutta ne ovat helposti korjattavissa. Toisaalta lainsäädäntö takaa työolosuhteet sellaisiksi, että kuolemat työtä suoritettaessa ovat noista ajoista pienentyneet. Näin on luonnollista, riskien ollessa huomattavasti pienempiä, että myös voitot ovat pienempiä. Toisaalta esimerkissämme voidaan havaita:




Selkeitä piirteitä riskinotosta ja sen suhteuttamisesta tarvittavaan voittoon Kehittyneestä tukkukaupasta ja jakelujärjestelmistä Kehittyneestä sopimustekniikasta, joka mitä ilmeisimmin perustui olemassa olevaan oikeudelliseen järjestelmään

Sokrates puolestaan toteaa, että suuri joukko miehiä ansaitsi huomattavia määriä rahaa sellaisilla liikeyrityksillä kuten myllytoiminta, leipomotoiminta ja tekstiilien valmistus. Näillä yrityksillään he turvasivat sekä oman että orjiensa toimeentulon. Hänen keskustelukumppaninsa vastaa: ” Yes, by Zeus, for they buy and keep foreigners so as to compel them to work.” Tässä yhteydessä ei puhuta mitään bisneksen vuokraamisesta orjille. Omistaja on se, joka elättää ja panee heidät töihin.

87 88

Athenogenes, 6, 10 ja 19 XEN., Vect., 4, 14-16

Esko Passila

44 Piirtokirjoituksista on myöskin löydetty todisteita siitä, että ateenalaiset kauppiaat (shopkeepers) tekivät (undertook) kauppaa omilla nimillään. Restauroitujen pyhäinjäännösten mukaan Demeter ja Kore luettelevat lukuisia tuotteiden ja palveluiden toimittajia. Jotkut ovat itsensä elättäviä käsityöläisiä kuten sahureita, jotkut olivat pieniä kauppiaita, jotka myivät esimerkiksi pigmenttejä ja nauloja. Oli myöskin maahantuojia (importers) kuten mies, joka toi lastin kallisarvoista sypressipuuta.89 Puusorvarit ja puun maahantuojat olivat yleensä ulkomaalaisia. Artesaanit puolestaan olivat sekä kotimaisia että ulkomaisia. Kirjallisuudessa kiinnittyy mielenkiinto erityisesti ryhmään sekä ateenalaisia että ulkomaisia henkilöitä, jotka tekevät suuria toimitussopimuksia erilaisista tavaroista, jotka olisi voitu yhtä hyvin tehdä myös Ateenassa. Näitä henkilöitä kutsutaan nimenomaan yrittäjiksi tai urakoitsijoiksi (contractor µισθωται´) vastakohtana itsensä elättäville artesaaneille. Lycurgoksen Melite toimitti 26 000 tiiltä ja Eleusiksen Euthias puolestaan 9 000 hintaan 360 dr.90(n. 144.000 mk eli 16mk/kpl ja varsin kalliita tämän hetken palkoilla laskettuna. Joissakin lähteissä mainitaan käsityöläisen päiväpalkaksi 2 drakhmaa. Koska inflaatiota ei ole tiedossa voivat palkkiot vaihdella vuosikymmenistä ja –sadoista toisiin. Tämän mukaan laskettuna hinta vastaisi hyvin nykytasoa). Thyr-

meidain Apollophanes hankki 102 dr.(20.000 mk ??) hintaan seitsemäntoista paria kenkiä ja myöhemmin korjasi 68 (??) drakhmalla. Luvut sinänsä ovat mielenkiintoisia ja antavat perspektiivin toiminnan laajuuteen, mutta yrityksen kokoa niistä ei voi suoraan päätellä. Sen sijaan on pääteltävissä, että kyseiset henkilöt toimivat omissa nimissään. Lisäksi lähteestä löytyy vielä kaksi erittäin aktiivista rakennusurakoitsijaa, jotka, jälleen kerran, käyttivät orjatyövoimaa. Kephisian Neokleides teki muuraussopimuksen hintoihin 304, 34, 48,5 ja 150 dr..91(60.000; 7.000; 10.000; 30.000) Otrynen Pamphilos puolestaan teki sopimuksen yleis- ja puusepäntöistä hintoihin 86, 60, 78 ja 100 dr. Kummallakaan ei ollut ilmeisesti kovinkaan montaa työntekijää, mutta heidät voidaan silti hyvinkin tunnistaa nykyistenkin kriteerien mukaan pk-yrittäjiksi. Näin ollen heidän voidaan olettaa työskennelleen Eleusissa jatkuvasti sopimuksia tekevinä yrittäjinä. Kirjallisuus tuntee myöskin ateenalaisen miehen nimeltä Molossos92, joka toimitti hautamuistomerkkejä Delphin ja Epidaurosiin. Häntä voidaan pitää jo kaivosteollisuuden jatkojalostajana, koska hän toimitti jopa 70 vettä suihkuttavaa marmorista leijonan päätä Delphiin. Sopimuksissaan Epidaurosiin hän sitoutui toimittamaan ”Pentelic Marble”, mutta joutui maksamaan 4320 dr. korvauksia epäonnistuttuaan siinä. Hän oli ilmeisen varakas, koska pystyi maksamaan reklamaation. Lyhyesti voidaan näiden kertomusten perusteella lisätä yrittäjyyden merkistöön:


Koska yrittäjät toimivat omilla nimillään, niin ilmeinen yritysmuoto nykykäsityksen mukaan olisi avoin- tai henkilöyhtiö. Samalla perusteella voidaan olettaa, että eräänlaista kommandiittiyhtiömuotoa on käytetty, koska mukana on myös ollut ulkopuolisia rahoittajia. Tämä toteamus siksi, että jotkut tutkijat pitävät yhtiötä merkkinä yrittäjyydestä. Yhtiömuodothan vaihtelevat suuresti maasta ja aikakaudesta riippuen.

89

L'Antiquitè classique 51 (1982), s. 73 sama 91 sama 92 L'Antiquitè classique 51 (1982), s. 73 90

Esko Passila

45


Pelkästään katseltaessa antiikinajan massiivisia rakennuksia, voidaan päätellä, että niiden rakentaminen ei ole onnistunut ”tee-se-itse-” mieheltä, vaan rakentamiseen on vaadittu paljon työvoimaa. Työvoimana käytettiin paljon ammattitaitoisia orjia, jotka puolestaan toimivat aliurakoitsijoiden johdolla. Edellä olevat esimerkit kertovat, että aliurakoitsijoiden käyttö on ollut jo silloinkin varsin laajaa. Triviaalitietoa on, että rakennusten suunnittelijat itse toimivat ”vastaavina mestareina”




Tiilenpanijoita on myöskin ollut useita ja tiiliä on tuotettu huomattavia määriä, joten tuotannon on pitänyt olla teollisesti organisoitua




Antiikin kuvauksista tunnetut marmoriset vettä syöksevät leijonan päät edustavat selvästi jalostavaa teollisuutta, jopa määrät ovat olleet massiivisia. Jos tätä verrataan tähän päivään, niin nimenomaan marmoriset veistokset on vieläkin tehtävä käsin




Liiketoiminnan eräs vaikeimpia ja samalla tärkeimpiä asioita on reklamaatiot ja niiden käsittely. Edellä on käsitelty varsin suuri reklamaatio, jossa toimittaja on todettu syypääksi. Tärkeää tässä on huomata, että järjestelmän kehittyneisyys: virhe on todettu, syyllinen on selvitetty ja reklamaatio korvattu. Käytäntö on tänä päivänä täsmälleen sama. Reklamaation maksaminen puolestaan on edellytys toiminnan jatkamiselle (imago) 2.46 Antiikin yritysverkostoja

Ksenofonin huomautuksista voidaan myös vetää sellainen johtopäätös, että varakkaat kauppiaat hoitivat itsenäisesti kauppojaan, lisäsivät henkilökuntaansa ja laajensivat muutenkin yrityksiään tarpeen siihen ilmaantuessa. Verkostotaloudesta voidaan taas puhua Ksenofonin kuuluisassa kuvauksessa kenkien valmistuksesta: One man makes men’s shoes, another women’s. And someplaces one man supports himself by only stitching, another by cutting, another by only shaping the uppers, and another by doing none of this but by assembling things.

Voiko olla enään selkeämpää kuvausta verkostomaisesta toiminnasta juuri sellaisesta, jota yritämme nyt saada aikaan myöskin suomalaiseen mekaaniseen puunjalostusteollisuuteen. Neljä tällä tavoin työskentelevää henkilöä voi varmasti tuottaa enemmän kenkiä kuin, jos jokainen tekisi kengät valmiiksi asti. Ksenofonin lausumasta ei sen sijaan selviä toimivatko nämä neljä henkeä integroidusti samassa paikassa vai erillään. Sillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, koska esimerkiksi italialaiset huonekaluverkot toimivat integroidusti siten, ettei usein edes väliseinä erota toimintoja toisistaan. Antiikin yrittäjien väheksyjät ovat huomauttaneet tässä kohden, että ”economies of scale” edellyttäisi, että ryhmiä olisi useampia esimerkiksi kahdeksan, jolloin tuotanto olisi vastaavasti suurempi. Tällöin kuitenkin unohdetaan kysynnän volyymi ja sen alueellisuus, joten vertailu nykypäivään ei ole relevantti. Vaikka etua tulisi siitä, että yksi työnjohtaja valvoisi useampaa työntekijää ja näin pienentäisi kiinteitä kustannuksia, markkinoiden volyymi asettaa rajansa laajenemiselle. Yleinen johtopäätös on, että ateenalainen yritys laajensi toimintaansa varsin pienin askelin, sitä myöden kuin kannattavuus antoi siihen mahdollisuuksia.

Esko Passila

46


Nykyaikaisen verkostotalouden perusteet ovat selvästi tunnistettavissa kertomuksista kenkien valmistuksesta. Verkostoparadigmahan alkoi herättää uudelleen mielenkiintoa vasta 1980-luvun alussa( Ks. Esim. Abernathy ym. 1983, Piore ja Sabel 1984), jolloin Pohjois-Italian hyvin toimivat pienyritysverkostot joutuivat tarkastelun kohteeksi. Eli teollinen Vallankumous un tulossa tiensä päähän ja ollaan palaamassa pienuuden kulttuuriin.

2.47 Kehittynyttä taloutta ja ajan edellyttämää kirjanpitoa Niiden tutkijoiden, jotka aliarvioivat antiikin ajan ekonomian kehittyneisyyttä, pahimpiin virheisiin kuuluu antiikin ajan historioitsijoiden jakaminen populistisesti ”modernisteihin” ja ”primitivisteihin”. Polarisointi ja terminologia ovat hämärtäneet sen tosiasian, että ateenalainen liikemies ei muistuttanut sen paremmin Polanyin kirjassaan93 esittämää rannalla vankiensa kanssa odottavaa orjakauppiasta, joka haluaa vaihtaa heidät kupariharkkoihin vaihtavaa afrikkalaista, kuin 1880- tai 1980-lukujen kapitalistia, joka pyrki vain voiton maksimointiin. Yritys toimii aina aikakautensa kulttuurin asettamilla ehdoilla. Tuhannen vuoden päästä voidaan hyvinkin todeta samoin kriteerein, että nykyinen yrittäjyys ei ole yrittäjyyttä. Ratkaisuna oikean vertailupohjan tai keskitien löytämiseksi eri aatesuuntien välille on esitetty yrittäjän mallintamista. Mallintamisen voimme aloittaa tarkastelemalla Arthur H Colea, joka on luokitellut yrittäjät sen mukaan, miten paljon ja kuinka korkealaatuista informaatiota he voivat saada. Sen jälkeen ” informed entrepreneurship, waxing steadily in its rationalizations, grew to prominence ..... especially after about 1860; while evolving particularly since 1890 or thereabouts, a cognitive entrepreneurship has come characterize the leading, and some medium-sized business units of the present day”94 Fritz Redlich määrittelee yrittäjyyden historian kulussa puolestaan heidän ”business orientation” eli yrityshenkisyyden mukaan. Hänen mukaansa ensimmäiset yrittäjät ” were after business whenever and in whatever form it presented itself. Exponents of this type could run a mercantile house, a bank, and a textile mill simultaneously or successively with equal skill. The business aspect of enterprises of all kinds was still essentially the same so that they could be handled by any capable businessman”95 Teknologian muuttuessa yhä monimutkaisemmaksi 1800-luvulla alkoi ilmestyä yrittäjiä, jotka erikoistuivat yksittäisiin tuotannonaloihin. Nykyaikainen yritysjohtaja on ”työ-orientoitunut” myyntijohtaja, tuotantojohtaja tai talousjohtaja yrityksessä, joka suurimmissa yrityksissä voi odottaa myöskin mittavaa bonusta palkkansa lisäksi. Redlichin ensimmäinen yrittäjä muistuttaa suuresti Demosthenesin isää, joka omisti kaksi tehdasta ja jolla oli laina kiinteällä 12%:n korolla sekä riskipitoisen aluslaina.96 Tai Pasionia, joka omisti pankin ja kilpitehtaan. Edellä mainitut yritykset vuokrasi myöhemmin Phormion, joka myös omisti useita laivoja.97 93

Karl Polanyi: Dahomey and the Slave Trade (1966) Enterprise and Secular Change, edited by Frederick C Lane ja Jelle C. Riemersma; 1953, s 117 95 Steeped in Two Cultures (1971), 117 96 DEM., 27, 9-11. 97 DEM., 36, 4 , 45 ja 64 94

Esko Passila

47 Saatavissa olevan informaation laadun vakuudeksi Finley viittaa kreikkalaisten ”rudimentaariseen kirjanpitoon” ja siihen ”vähättelijöiden” halveksuntaan, jotka kohdistuvat Demosthenesin todistuksiin tapahtumista hänen tehtaissaan. Hänen, nykyisillekin yrittäjille silloin tällöin sattuva, perheen (äitinsä jalokivet) ja yrityksen omaisuuden sekaantuminen keskenään, sekä erityisesti hänen epäonnistumisensa orjien arvon alenemisen arvioinnissa voittoa laskettaessa,98 herättivät epäsuotuisaa julkisuutta. Koska verotusta ei nykyisessä muodossaan ollut ei tavallaan ”itseltään” eli yrityksestään lainaaminen ollut mitenkään laitonta eikä poikkeuksellista. Tärkeää osapuolten kannalta oli kuitenkin erottaa se kirjanpidollisesti niin, ettei johto joutunut syytetyksi. Näyttää todellakin siltä, että kreikkalainen kirjanpito oli tarkoitettu lähinnä estämään kavalluksia, eikä näin ollen palvellut varsinaista yrityksen sisäistä tai ulkoista kustannuslaskentaa. Tämä johtui jo siitä edellä esitetystä käytännöstä, jonka mukaan rikkaat eivät kovinkaan usein osallistuneet yritystensä johtamiseen, vaan siitä huolehtivat ulkopuoliset henkilöt. Kirjanpito oli tarkoitettu lähinnä näiden valvontaan. Mikäli nykyaikaista poisto-vähennystä olisi sovellettu orjiin, olisi Demosthenesin tullut huomata, että orjien arvo oli nyt pienempi kuin hänen isänsä kuollessa. On kuitenkin huomattava, että tällainen laskentatapa oli varsin yleinen aina 1800-luvulle saakka nykyisessä Euroopassa. Vasta yritysten verotuksen yleistyminen loi poistojärjestelmän. B.S. Yameyn mukaan ainoa syy tilinpitoon olikin: ”Furnished some proof of the accuracy of the ledgers (/and) ... cleared the ledger of nominal ... and inactive... accounts ... It seems unlikely, however, that the owner of a business would have examined the typical profit-and-loss account of the period with a view to obtaining some special insight into operation and progress of his firm. In the typical profit-and-loss account there was no attempt to group or order the entries in a meaningful or helpful manner: 99 and the heterogeneity of entries must have further complicated interpretation.”

Tileillä käsiteltiin yleensä sellaisia asioita kuten perintökuitteja ja myötäjäisiä.100 Kirjassaan The Genesis of Modern Management (1965) Sidney Pollard toteaa, että teollisen vallankumouksen yrittäjä ” did not develop to any significant extent the use of accounts in guiding management decisions.” Ateenalaisten epäonnistumisesta kehittää arvonalenemisteoriaa Yamey toteaa, että ”Wide spread use of lumpsum outlay seems to have developed only in the second half of the nineteenth century (1850 jälkeen)”.101 Brittiläiseen verolainsäädäntöön arvonaleneminen tai poistot lisättiin vasta vuonna 1878.102 Nykyisin poistomenetelmä on standarditoimenpide käsiteltäessä koneiden ja muiden käyttöpääomaerien arvostusta. Sidney Pollard toteaa, että 1800 luvun alkupuolella tällaiset erät käsiteltiin normaalisti suoraan kuluerinä ja ne näin ollen vähensivät suoraan tilivuoden tulosta.103 Näin meneteltäessä ei itse asiassa jäänyt mitään arvostettavaa tai poistettavaa tilinpäätöksessä arvioitavaksi. Ateenalaiset ovat suurella todennäköisyydellä menetelleet samalla tavoin ja näin myöskin orjien suhteen. Toisaalta käytännössä olisi ollut vaikeaa arvioida orjan poistoarvoa, koska ei ollut mahdollista tietää, milloin hän mahdollisesti kuolisi tai karkaisi. Ralph

98

Ancient Economy, 116 ja 142 Studies in Accaunting Theory, edited by W.T.Baxter and Sidney Davidson (1962) 100 Studies in Accaunting Theory, 33 101 Studies in Accounting Theory, 34 102 L. Goldberg, in Studies in Accounting Theory, 245-246 103 Capital Formation in the Industrial Revolution, edited by Francois Grouzet (1972) 119-144. 99

Esko Passila

48 Davis104 toteaa, että 1600 luvun aluskirjanpidoissa ei myöskään käytetty poistoja lainkaan vaan kaikki tulot, jotka ylittivät kulut käsiteltiin ”as dividends” eli voitto-osuuksina. Tosiasiassa nämä voitto-osuudet olivat siis itse asiassa sijoitetun pääoman tuottoja (SIPO tai ROI). Tämä on ilmeisesti myös se tapa, jolla ateenalaiset käsittelivät orjiaan kirjanpidoissaan. Kreikkalaisten kauppiaiden oli myös pystyttävä toimimaan markkinaolosuhteiden tuoman väärän informaation kanssa. Hasebroek on varsin oikeassa todetessaan: “ When a merchant put to sea he did not know in what port he would be able to make sales: Markets could only be found if he took his wares with him and could display them to potential buyers. Moreover he had no certainty of being able to secure an acceptable return cargo... (and) to carry away coin instead of goods as a return on his sales involved the merchant in considerable loss”105

Lähtiessään kauppamatkalle yrittäjällä ei ollut tietoa saako hän tuotteensa myydyiksi vai ei. Markkinat ja asiakkaat oli löydettävä. Ei myöskään ollut tietoa paluurahdeista, nekin oli hankittava. Samalla tavoin menettelivät kuitenkin myös 1700-luvun englantilaiset laivat purjehtiessaan Välimerellä ja Afrikan rannikolla poiketen satamasta toiseen toivoen löytävänsä ostajia lastilleen ja/tai paluurahtia Englantiin. Englantilainen TV-sarja Onedin Line kertoi värikkäästi tuon aikakauden tapahtumista. Vielä tänä päivänä , 2500 vuotta myöhemmin, tätä kauppatapaa käytetään nykyisessä Venäjän kaupassa. Venäläiset tuovat rekoilla tavaroitaan Eurooppaan ja pyrkivät ostamaan jotain paluurahdiksi takaisin Venäjälle!! Tämä osoittaa ihmisen pyrkimystä mielikuvituksensa ja taitojensa avulla voittaa yrittämisen tielle tulevia esteitä.

Myös nykyiset kauppiaat menevät ulkomaille messuille esittelemään tuotteitaan potentiaalisille ostajille ilman minkäänlaista varmuutta siitä, että asiakkaita löytyy. Näin joutuvat etenkin tekemään pienet ja keskisuuret yritykset, joilla ei ole varaa kalliisiin markkinatutkimuksiin. Henkilökohtainen myynti on myös pitkälti samaa tänään, kuin se oli antiikin aikana. Kulkuneuvot ja muut välineet ovat vaihtuneet, mutta itse myyntityön perusolemus on aivan sama. Näin ollen ateenalainen tehtailija tai matkustava kauppamies kuuluvat selvästi yrittäjän esityyppeihin, mutta heitä ei voida kaikella kohtuudella arvostella vertaamalla nykyajan konsernimittapuun mukaan. Vertailua tehtäessä on muistettava, että n. 500 e.Kr. päämarkkina-alueella eli Välimeren alueella asui 50-60 miljoonaa asukasta. Nykyiset markkinat, jotka ovat periaatteessa kaikkien ulottuvilla käsittävät n 6 miljardia ostajaa. Huomattavasti parempi vertauskohta olisi verrata ateenalaisia yrittäjiä niihin yrittäjiin, jotka panivat alulle teollisen vallankumouksen. 2.48 Vaihtokauppaa vai käteisostoja Pankki-, rahoitustoiminta ja raha ovat olleet eräitä yrittäjyyttä tutkivien ryhmien määrityskriteeri. Vaikka Barter-kauppa ei ole nykyisinkään mitenkään harvinaista, on syytä tarkastella antiikin Ateenan pankkitoimintaa ja rahan lainausta tarkemmin. Edellä on todis104 105

The Rise of English Shipping Industry (1962) 338-346 sama 83

Esko Passila

49 teita siitä, että rahaa lainasivat yrittämiseen enimmäkseen yksityisiltä henkilöiltä. Miksi juuri näin? Pankkeja tiedetään olleen olemassa, mutta ei tiedetä millaiset mahdollisuudet niillä oli yritysrahoitukseen ja millaisia vakuuksia ne vaativat. Mihin ne sijoittivat rahansa ja mistä varat tulivat? Omistiko valtio pankit vai olivatko yksityiset omistajina? Nämä tiedot olisivat oleellisia, jotta johtopäätöksiä voitaisiin tehdä. Sellainen johtopäätös kuitenkin voidaan tehdä, että pankit ovat olleet haluttomampia rahoittamaan yrityksiä kuin yksityiset rahanlainaajat. Kaikesta tästä huolimatta yritystoiminta on ollut laajaa ja vilkasta, joten rahoitus on hoitunut tavalla tai toisella. Finley myös toteaa, että rahan lainaus Ateenassa ei ollut perustaltaan institutionaalista ja jatkuvaa.106 Rahaa lainattiin yksityisiltä kansalaisilta mieluummin kuin pankeilta. Hänen mukaansa ei myöskään ollut mitään koneistoa keräämässä suuria rahamääriä yksityisiin käsiin. Luotot eivät myöskään olleet kovin korkeita, joka viittaa siihen, että vain melko varovaisia määriä lainattiin tiettyjen yksittäisten kohteiden rahoittamiseen. Tapana ei siis ollut nykyisen kaltainen pitkäjänteinen yritysrahoitus. Tämä puolestaan antaa olettaa, että ateenalaisten lainat olivat vain lyhytaikaisia ”projektilainoja”.107 Tapa oli varsin yleinen aina keskiajan lopulle saakka. Samaa käytäntöä noudatettiin myös Englannissa 1600-luvulla. B. L. Andersonin108 mukaan ”almost anyone with the necessary personal credit and connexions was able to arrange mortgages109 and make loans in the eighteenth century (1700-luvulla). Pankit eivät näytelleet kovin suurta roolia kreikkalaisessa yritysmaailmassa, mutta niin ne eivät myöskään tehneet teollisen vallankumouksen aikanakaan. Melkein kaikkien yritysten rahoitus riippui omistajasta, perheestä ja ystävistä. Monet tekstiiliyritykset alkoivat hyvin pienestä ja näin ollen monilla käsityöläisillä oli mahdollisuus säästämällä aloittaa oma yritys. Yritykset laajenivat sijoittamalla tai pitämällä saadut voitot yrityksessä. Jos heillä oli mahdollisuus lainata rahaa, se oli yleensä lyhytaikaista. Yrittäjänä tämän voi tulkita siten, että yrittäjä oli kuitenkin itse viime kädessä vastuussa veloistaan. Vasta kun 1850 jälkeen julkiset osakeyhtiöt alkoivat muodostua hallitsevaksi yritysmuodoksi, käytäntö myös rahoituksen osalta alkoi muuttua. Osakeyhtiömuodon rajoitettu omistajien vastuu on ilmeisesti aiheuttanut tarpeen tarkastella rahoituskäytäntöäkin uudelleen. Ateenalaisen yrittäjän tilanne oli täysin sama: hän lainasi rahaa mieluummin yksityisiltä henkilöiltä kuin pankeilta. Investointeihin saatavilla olevat suhteellisen pienet rahasummat olivat merkityksellisiä vain silloin, kun investoija tarvitsi suuria summia rahaa, mutta ei pystynyt sitä itse sijoittamaan. On myös muistettava, että ateenalaiset saattoivat aloittaa yrityksen melko vaatimattomin investoinnein (ei raskaita rakennuksia eikä kalliita koneita) ja laajentua sitten pienin askelin. Neljä ammattitaitoista orjaa ja investoinnin käyttöpääoma olivat vain vajaan talentin.110( for the cost of four slaves at five minai a piece plus working capital of half a talent). Tämän kokoisen yrityksen aloittaminen oli ateenalaisille riittävän tärkeää, jotta se saisi tällaisen erityismaininnan oikeudessa.111

106

Political Science Quarterly, 68 (1953), 264 Ancient Economy, 117 Political Science Quarterly, 265 108 Capital Formation, 246 109 Postanin ja Heatonin kirjoitukset sekä Crouzetin Capital Formationissa. 107

111

Aristoteles, Ath. Pol, 52, 2.

Esko Passila

50 Samoin saattoi kansainvälistä kauppaa käyvä yritys hankkia käyttöpääomansa. Casson huomasi, että viranomaisille maksettu viljavero muodostui 3000 ja 4000 medimnoin112 (à 25 kg) eristä. Tällä perusteella hän päätteli, että kreikkalaisten viljalaivojen kantavuus vaihteli 75-100:an tonniin.113 Koska medimnoin hinta normaali vuosina oli 5 drakhmaa114 ateenalaisten ostaman laivalastin arvo oli n. 2,5 – 3,5 talentia (6 milj. – 8.4 milj. (1 dr./päivä)). Koska rahan korko Krimin matkoilta oli 30%,115 voimme arvioida, että kauppiaan kustannukset kauppatavaraan, rahtiin ja ylläpitokuluihin matkalla voivat olla korkeintaan. 2 – 2,3 talentia. Puolet tästä summasta hän saattoi saada lainaa. Sellaisten henkilöiden lainat kuin Pasion (lainasi omista varoistaan 39 talentia116), Diodotos (9 talentia117) ja Nausikrates, jolla oli käytännössä koko omaisuutensa lainoina,118 auttoivat yrittäjää huomattavasti. Jos lainanottaja ei saanut velkaa yhdeltä rahanlainaajalta riittävästi, hän teki lainajärjestelyt kahden lainaajan kanssa. Kun Pantainetos perusti metallurgian tehtaansa, hän lainasi rahaa kolmelta henkilöltä ja kun lainat lankesivat maksettavaksi, hän lainasi lisää kahdelta muulta. Kun hänelle sitten tuli vaikeuksia näiden kanssa, hän organisoi rahoituksensa uudelleen lainaamalla vielä muutamalta muulta.119 Kaikissa näissä viidessä ulkomaankauppatapauksessa yrittäjän voidaan todeta lainanneen yhtiökumppaneiltaan tai laillisesti järjestäneen luototuksensa eri luotonantajilta.120 Ei siis ole yllätys näillä perusteilla, että suuri osa merenkulun lainoista oli 3000 tai 4000 drakhmaa eli kolmannes lastin arvosta. Näin ollen yrittäjän oma osuus oli 2/3. Corpus Demosthenicumista löytyviä laivojen lasteihin tehtyjä sijoituksia: 33, 6-8

4000 dr.

1.000.000 mk121

34,6 sama sama 35,8 35, 23 52, 20 56, 6

2000 dr. 4500 dr. 1000 dr. 3000 dr. 1100 dr 4000 dr. 3000 dr.

500.000 1.125.000 250.000 rahti? 750.000 275.000 1.000.000 750.000

Mikäli tällainenkaan rahoitus ei ollut riittävä oli mahdollista organisoida syndikaatteja hankkimaan riittävä osakepääoma. Hyperides122 ja Ksenophon todistavat tämän muodon paljon pääomaa vaativassa kaivostoiminnassa. 112

1 medimnos = 48 choenikes = 192 kotylai

113

Lionel Casson, Ships and Seamanship in the Ancient World (1971), 183-184 Dem. 34, 39; W.K. Pritchett; Hesperia, 25 (1956), 197-198 115 Dem., 34, 23 ja 35, 10 116 Dem., 36,5 117 Lys., 32,6 ja 14-15 118 Dem., 38,7 119 Dem., 37, 4-16 120 W.E. Thompson, The Athenian Entrepreneur 120 L'Antiquitè classique 51:ssä (1982), 79 120 Euksenippos, 35., Vect., 4, 32. 121 Käyttäen jälleen arvioitua 250 markan päiväpalkkaan perustuvaa vaihtosuhdetta. Vaihtosuhteena olisi voinut myös käyttää tiilen hintaa, mutta valmistustapojen ero on liian suuri. 114

Esko Passila

51 Yrittäjien oli myöskin mahdollista rahoittaa toimintaansa normaalien maksuaikojen puitteissa. Tämä näkyy mm. Hyperidesin puheessa Athenogenesille. Orja Midas oli velkaa Pankalosille ja Proklesille ”the price of some francincense”, joka muodostui lainan arvoiseksi.123 Pankalos ja Prokles eivät olleet varsinaisesti luotottajia vaan kauppiaita. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että he myivät tuotteitaan luotolla. Lisäksi Midas myi tuotteita kaupassaan kanta-asiakkailleen luotolla.124 Samanlaista käytäntöä löydetään renessanssiajan Firenzestä ja ancien régimen Ranskasta, joissa vakituisen ansion omaaville kantaasiakkaille myytiin tavaraa luotolla.125 Näillä keinoin, lainaamalla ystäviltä, ostoluotoilla ja muilla luotoilla, Midas kykeni myöntämään tavaraluottoja viiteen talentiin asti. Summa on poikkeuksellisen korkea, mutta keinot sen saamiseen olivat normaalin käytännön mukaisia – ei siis mitenkään poikkeuksellisia tuon ajan Ateenassa. Näistä on varsin harvoja esimerkkejä ateenalaisessa jäämistössä, koska pikkukauppiaat eivät erityisesti kiinnostaneet sellaisia suuria puhujia kuin Demosthenes ja Lysias. Yhteenvetona W.E. Thompsonin artikkelissa The Athenian Entrepreneur, 81 oleva yhteenvetoluettelo ”käyttöluotoista”:
































Timotheos lainasi uransa aikana sekä poliittisiin että sotilaallisiin tarkoituksiinsa Kenraali Timomachos lainasi, todennäköisesti sotilaallisiin tarkoituksiin: Apollodoros toteaa että laina oli lahjus. Vai oliko laina tarkoitettu valtiolle käytävää sotaa varten? Aristophanes lainasi useita kertoja pitääkseen pystyssä elintasoaan Apollodoros lainasi myös useita kertoja samaan tarkoitukseen Demosthenes lainasi samoin kerran elintasonsa ylläpitämiseen Demos yritti samoin useita kertoja, mutta ei onnistunut saamaan luottoa Useat vangeiksi joutuneet ateenalaiset lainasivat rahaa ostaakseen vapautensa Nikostratos lainasi omiksi lunnaikseen ja hänen ystävänsä Apollodoros järjesti lainan Theomnestos lainasi maksaakseen saamansa sakot Manthiteos lainasi isänsä hautajaisia varten Timarchos lainasi ostaakseen julkisen viran Androsista, mutta saattoi myöskin aikoa tehdä rahaa asemallaan Kaupallisia lainoja: Aeschines ja Socratic ottivat lainaa hajuvesitehtaan perustamiseen Aristarchosin laina oli tarkoitettu oman tekstiilitehtaan raaka-aineiden ostoon Samoin Midas lainasi rahaa raaka-aineiden ostoon hajuvesitehtaaseensa Timochares puolestaan osti metallityöntekijöitä Mantias ja hänen poikansa lainasivat kaivostoimintaan Pantainetos käytti lainaansa orjien ostoon ja metallisuonen avaamiseen Vierasmaalainen Apatourios lainasi rahaa laivan ostoon

123

B.D. Meritt, Hesperia 5 ja 10 (1936) kuten yllä, 6 125 Raymond de Roover, Money, Banking and Credit in Mediaeval Bruges (1948), 40-41 124

Esko Passila

52


Phormion, mahdollisesti myös ulkomaalainen, otti velkaa Krimillä rahoittaakseen paluulastin sieltä. Tämä ei ole tyypillinen ”maritime” laina, mutta tyypillinen esimerkki siitä, kuinka rahoittaja lainaa rahaa vakuutenaan varastossa oleva tavara

2.49 Yrityksen koko ei ratkaise yrittäjyyden olemusta Antiikin yritystoiminnan vähättelijät eivät ole oikeassa siinäkään suhteessa, että ateenalaisten liikemiesten toiminta oli pienimuotoista. Nykytasoon suhteutettuina aineistossa olevat summat ovat varsin huomattavia. Vaikkakaan pienimuotoisuus ei ole yrittäjyyden mittari, niin edellä olevat luvut eivät ainakaan todista yrittäjähenkisyyden puutetta tuona aikana. Päinvastoin riskit olivat huomattavasti suuremmat kuin nykyisin. Kuka nykyisin olisi valmis tekemään vastaavan suuruisia sijoituksia samoilla riskeillä? Yrittäjyydeksi luetaan nykyisten EU:n määrittelemien kriteerien mukaan myös pk-sektori ja jopa itsensä työllistäjät,126joiden sijoitukset ja jopa liikevaihdot ovat pienempiä kuin ateenalaisten riskit. Toisaalta voidaan todeta edellisen kohdan määritelmien perusteella, että jotkut ateenalaiset yritykset olivat jopa varsin suuria. Varsinainen tehdastelu-ajatus eli massatuotanto syntyi teollisen vallankumouksen myötä, jolloin kansainvälinen kysyntä aiheutti tarpeen saada suuria työntekijämääriä käyttämään höyryvoimalla toimivia koneita.127 Jennifer Tann toteaa: The climax of the factory movement, the emergence of the purpose-built factory, covered a period of well over a century and a half, for the chronology of factory building generally followed the innovation of powered machinery within each industry.”

Samanaikaisesti kun tekstiilikutomot työllistivät satoja ihmisiä jatkui työ myöskin kotikutomoissa. Koneet eivät pitkiin aikoihin toimineet moitteettomasti,128vaan tarvittiin ihmisiä turvaamaan luvatut toimitusajat ja valmistamaan komponentteja ja tuotteita, joihin koneet eivät aluksi pystyneet. Samalla tavoin vaikka koneet jo alkoivat korvata ihmistyötä kaivos- ja metalliteollisuudessa, tapahtui esineiden lopullinen kokoaminen pitkään pienissä kotipajoissa.129 Mitä tulee huonekalujen ja puusepäntuotteiden valmistukseen normaali valmistuspaikka pitkälle 1900-luvulle oli pieni 4-6 hengen verstas. Tämä johtui siitä, että höyryvoimalla toimivat koneet eivät soveltuneet tähän käsityötä vaativaan toimintaan. Niinpä ala joutuikin odottamaan sähkötyökalujen ja koneiden kehittymistä.130 Edellä olevilla toimialoilla ei siis suinkaan ollut kyse yrittäjien taidonpuutteesta teollisen kehityksen hitaudessa vaan yksinkertaisesti teknologian rajoittuneisuudesta. Höyryllä toimivat koneet sopivat parhaiten raskaisiin ja suhteellisen hidasliikkeisiin töihin, koska niiden säätö oli varsin työlästä ellei suorastaan mahdotonta.

126

Esko Passila, Puu-Suomi I evaluaatio (1998), 95 Jennifer Tann, The Development of the Factory (1970) , 5 128 T.S. Ashton, The Industrial Revolution 1760-1830 (1948), 71-75 129 G.I.H. Lloyd, The Cutlery Trades (1913), 178-182, sekä Henry Hamilton, The English Brass and Copper Industries to 1800 (1926), 217 130 J.L. Oliver, The Development and Structure of the Furniture Industry (1966), 156-157 127

Esko Passila

53 Toisaalta motiivi tehdasteollisuuden kehittymiseen saattaa löytyä tarpeesta saada tuotteet mahdollisimman tasalaatuisiksi ja välttää tuotteiden varastelua. Varmaankin orjien valvonnan tarpeellisuus oli myös suurien ateenalaisten yritysten tarkoitus. Olihan Lysiuksen palveluksessa pitkälti toistasataa orjaa ja Demosthenesin isällä puolestaan kolmisenkymmentä hienoseppää ja parikymmentä sohvan tekijää. Valvonnan on pitänyt olla todella vaikeaa. Ateenalainen, joka ei ollut kiinnostunut itse käyttämään orjiaan, saattoi antaa näiden työskennellä omasta halustaan missä halusivat sovittua kiinteää korvausta vastaan. Tarvitessaan hän saattoi komentaa orjat takaisin taloonsa. Monet teollisen vallankumouksen alkuaikoina toimivat yritykset toimivat myöskin omistajiensa kotona tai sen lähipiirissä.131 Kreikassa puolestaan tehtaiden tarve oli pieni, koska suurimman ajan vuodesta työnteko oli mahdollista ulkona ja vain kevyitä katoksia tarvittiin suojaksi sateilta. On mielenkiintoista verrata Lysiaksen ja Demosthenesin tehtaiden kokoa teollisen vallankumouksen kutomoihin. Vuoden 1833 Englannin hallituksen tutkimusraporttiin132:

Työntekijöitä

Tehtaita

Alle 25

41

25 – 49

70

50 - 74

41

75 - 99

18

100 - 149

19

150 - 199

14

yli 200

22

Yli 90%:a näistä yrityksistä mahtuu siis nykyiseen EU:n SME133-luokitukseen. Englantilaiselle yrittäjälle puolestaan oli suuri hyöty isoista koneista, koska isoissa ko131

S.D. Chapman, Textile History and Economic History (1973), 123-124 D.T. Jenkins, The West Riding Wool Textile Industry 1770-1835 (1975), 69 133 Mikro-, pieni- ja keskisuuri yritys Euroopan komissio: Pk-yritysten ja käsityöläisammattien harjoittajien hyväksi toteutettu toiminta ISBN 92-828-2858-1 Micro-, Small- and Medium size Enterprises (MSME) 132

Esko Passila

54 neissa hinta/hp oli pienempi kuin pienissä koneissa.134Tämä merkitsi ainakin teoriassa sitä, että suuret koneet tuottivat hevosvoimamäärään nähden saman määrän tuotteita ja yksikköhinta näin ollen tuotettua yksikköä kohden laski. Mitä puolestaan tulee laivojen kokoihin kreikkalaisten laivojen todettiin jo aiemmin olleen kooltaan n. 75-150 tonnia. 1700-luvulla rakennettiin toki jo huomattavasti suurempia laivoja, mutta suurin osa oli vielä tuolloinkin samaa kokoluokkaa kuin kreikkalaisten laivat yli 2000 vuotta aiemmin. Vielä niinkin myöhään kuin 1790 keskimääräinen laivan kapasiteetti oli 100 tonnia ja ainoastaan 15%:a oli kantavuudeltaan suurempia kuin 200 tonnia.135 Vielä nykyisinkin 200-500 tonnin alukset kuljettavat sahatavaraa ja muita puutuotteita Itämerellä esim. Latviasta Saksaan ja Ruotsiin. Toinen tapa tarkastella suurusluokkia on verrata Demosthenesin ajan ateenalaisten tuontikauppaa. Viljan tuonti Ateenaan oli n. 32.000 tonnia ja populaatio tuolloin n. 300.000 henkeä.136 Näin ollen jokaista ateenalaista kohden tuotiin noin 100 kiloa viljaa. Koska tuonnista maksettiin tullia se oli melko tarkoin tilastoitua, eikä omaa viljan viljelyä juurikaan ollut. Ralph Davis on puolestaan laskenut, että 1700 luvun alussa Englannin tuonti oli n. 359.000 tonnia ja vuosisadan puolivälissä n. 562.000 tonnia populaation ollessa kuusi miljoonaa. Tämä on noin 93 kg/asukas. Näin ollen ateenalaisten tuonti yli 2000 vuotta aikaisemmin oli ollut marginaalisesti suurempi kuin englantilaisten vielä 1700-luvulla teollisen vallankumouksen alkuaikoina. Tämä monesti ateenalaisen yrittäjyyden vähättelijöiden käyttämä Ateenan viljan tuonnin luku, joutuu tässä vertailussa outoon valoon. Lisäksi edellisten esimerkkien perusteella voisi päätellä, että talousjärjestelmä juuri ennen teollista vallankumousta ja jopa pitkään sen aikanakin Euroopassa muistutti enemmän ateenalaista järjestelmää kuin nykyjärjestelmää. Toisaalta monien esihistoriallisina aikoina syntyneiden periaatteiden muunnelmat ovat vielä tänäänkin selvästi tunnistettavissa. Lopuksi vielä eräs yhtäläisyys tämän päivän ja ateenalaisten yrittäjien välillä eli rakkaus riippumattomuuteen. Finley toteaa varsin sattuvasti: ”Since the idea of a corporation was familiar one, its non-extension to other spheres of activity reflects the absence of a need, specifically of the need to pool capital resources, to transcend the financial capacity of any individual to produce marketable commodities, to carry commerce, to lend money”137

On hyvä muistaa, että yrityksen suuruus ei ole mikään yrittäjyyden mitta. Virallisesti hyväksytyn käsityksen mukaan yritykset jaetaan nykyisin: mikro-, pieniin-, keskisuuriin- ja suuriin yrityksiin. Yrittäminen puolestaan perustuu yrittäjäriskiin. Näin ollen pätee jo aikaisemmin esittämäni:

134

Jennifer Tann, Textile History and Economic History, 215 (L´Ant. Class.) Davis, op. cit. 70 (L´Ant. Class.) 136 A. W . Gomme, The Population of Athens in the Fifth and Fourth Centuries B.C. (1933), 32 137 Ancient Economy, 144 135

Esko Passila

55 Yrittäjyys loppuu silloin, kun yrittäjän henkilökohtainen riski liittyy ainoastaan hänen omistamiinsa osakkeisiin. Tämän osan perusteella voidaan antiikin Ateenan yrittäjyyden merkistöä kartuttaa ja vahvistaa:


Yrityksen kokoa ei voida pitää mittana yrittäjyydestä, vaan koko määräytyy yhtiön strategian ja saavutettavissa olevien markkinoiden perusteella. Niin oli Ateenassa ja niin on myöskin tämän päivän Suomessa. Hallintovirkamiehet ovat koko 1990-luvun ihmetelleet yritysten haluttomuutta laajentamiseen. Markkinat luovat edellytykset laajentamiselle, mutta yhtiön oma halu ratkaisee laajentaako se vai ei.




Markkinat olivat yhtä epävarmat silloin kuin nytkin. Vain informaation saannin helpottuminen on helpottanut yritysten päätöksentekoa.




Kirjanpito tehtiin tarpeisiin perustuen kuten nytkin. Tarpeena ei vain ollut verotus vaan omistajan itsensä tarvitsema kontrolli, sille mitä alaiset tekivät. Ulkoisen ja sisäisen laskennan tarpeet muuttuivat vasta verotuksen alkaessa ja toimintojen paisuessa.




Myyntityö on periaatteiltaan täsmälleen samanlaista kuin se oli Ateenassakin. Asiakkaat on löydettävä, heidän tarpeensa tiedostettava ja täytettävä. Varsin monessa siirtymätaloudessa kaupankäynti on paljon primitiivisempää kuin antiikin Ateenassa.




Rahoitusjärjestelmät olivat varsin tehokkaita, vaikka markkinoita hallitsivatkin pääosin yksityiset eivätkä pankit. Rahoitus oli pääosin omanpääoman ehtoista riskirahoitusta eli sellaista, jota Suomessakin kaivattaisiin juuri tällä hetkellä.




Normaalin käteismyynnin ohella tunnettiin myöskin luottokauppa, jota käytiin sekä yksityisten kuluttajien kanssa että yritysten välillä. Samat perusteet ovat säilyneet kaupankäynnissä läpi vuosituhansien meidän päiviimme saakka.




Kaupan rahoituksessa käytettiin myöskin tavaravakuuksia. Menetelmä jota ei Suomen rahoitusjärjestelmä vielä nykyisinkään tunne. Muualla länsimaissa tämä tapa on normaali eli periaatteessa sama kuin investoinneissa – puolet omaa rahoitusta.




Monipuolista teollisuutta harjoitettiin, joista etenkin hajuveden valmistus antaa kuvan markkinavoimien vaikutuksesta antiikin Ateenassa. Hajuvettä ei voida nimittäin pitää enään minään perushyödykkeenä, vaan pikemminkin se on varsin pitkälle kehitty-

Esko Passila

56 neen kuluttajamarkkinan tuote. Keskiaikana hajuvettä tosin käytettiin muiden hajujen peittämiseen, mutta se alenna mitenkään tuotteen merkitystä hyödykkeenä. Tähän voi ainoastaan lisätä muutaman tutkijan oman kommentin. Useimmat yrittäjyyttä tutkivat lähtevät siitä, että yrittäjyys synnyttää muutosta ja toimii näin kehityksen kärjessä. Miten sitten olisi mahdollista, että aikoina jolloin luotiin astrologian, matematiikan ja monen muun tieteenalan perusteet, yrittäjyys olisikin ollut tämän kehityksen jäljessä?? 2.5 Antiikin ajan kertausta Antiikin ajan tapahtumat, mitat, painot ja rahat ovat ehkä vieraita nykyajan ihmiselle, siksi on ehkä hyvä kerrata joitakin asioita. 2.51 Antiikin ajan henkilöitä


Sokrates, jota kutsutaan filosofian isäksi, eli vuosina 470 – 399 eKr. Hän joutui kiistoihin aatteidensa vuoksi ja tuomittiin kuolemaan Ateenan nuorison turmelemisesta. Hän kuitenkin teki itsemurhan ottamalla myrkkyä.




Platon (427 – 347 eKr.) oli Sokrateen oppilas, joka kirjasi Sokrateen dialogit muistiin. Hän oli varakkaan ateenalaisperheen poika, mutta pettyi Ateenan turmeltuneisuuteen ja poistui kaupungista. Hän kuitenkin palasi takaisin myöhemmin ja perusti koulun. Hänen kuuluisin teoksensa on Valtio.




Ksenofon (430 – 354 eKr.) oli puolestaan ateenalainen historioitsija ja Sokrateen oppilas kuten Platonkin. Hän seurasi Kyyros nuorempaa tämän sotaretkellä ja tämän kaaduttua Kunaksan taistelussa 401 eKr. hän johdatti 10.000 kreikkalaisen palkkasoturin armeijan takaisin Mesopotamiasta läpi Armenian ylätasangon Mustan meren rannalle ja sieltä Byzantioniin. Hänen kirjallinen esitystapansa on yksinkertainen, historiallinen ja selkeä. Hänen opettavaisista ja filosofisista teoksistaan merkittävimåpiä ovat Anabasis, Hellenika, Agesilaos, Apollogia Sokratus, Oikonomikus (keskustelua talouden hoidosta) ja Poroi (valtion tulot).




Aristoteles (384 – 322 eKr.) oli puolestaan Platonin oppilas, joka oli syntynyt silloin Kreikkaan kuuluneessa Makedoniassa. Hän tuli opiskelemaan Platonin kouluun ja oli erityisen kiinnostunut biologiasta ja luontoilmiöiden säännönmukaisuudesta. Hän keräsi ja luokitteli luontoon liittyvää tietoa. Makedonian kuningas Philippos ( 356-336 eKr.) kutsui hänet opettamaan poikaansa Aleksanteria (356 – 323 eKr.). Aristo-

Esko Passila

57 teles palasi myöhemmin takaisin Ateenan ja perusti sinne oman koulunsa Lykeionin, jota kutsui käveleväksi kouluksi.


Aleksanteri Suuri piti ilmeisesti Aristoteleen opit hyvin mielessään, koska hänestä tuli jo 20 vuotiaana kuningas, joka alisti kaikki Kreikan kaupunkivaltiot hallintaansa. Suurimmillaan hänen vallassaan olivat kaikki maat Egyptistä Intiaan.




Demokritos (n. 460 – 370 eKr.) kreikkalainen filosofi ja luonnontieteilijä, jonka teoksista on säilynyt vain katkelmia, mutta jota pidetään tieteellisen materialismin ja atomiopin isänä.




Demosthenes oli ateenalainen sotapäällikkö, joka miehitti 425 eKr. Pyloksen Messeniassa ja lähetettiin vuonna 413 Sisiliaan auttamaan Nikkiaan johtamia ateenalaisia. Joutui kuitenkin syrakusalaisten vangiksi ja mestattiin.




Diodoros oli kreikkalainen historioitsija, joka eli ensimmäisellä vuosisadalla. Hän kirjoitti ensimmäisen laajan maailman historian ( Bibliotheke), joka on itsenäisesti koottu vanhempien historioitsijoiden teoksista, mutta on sikäli merkittävä, että useat alkuperäisteokset ovat kadoksissa.




Muut tekstissä esiintyvät henkilöt ovat aikalaisia, jotka on mainittu teksteissä, mutta joiden merkitys on ollut niin vähäinen, että heistä ei historiassa ole muuta tietoa, kuin teksteissä ilmenevät

2.52 Tärkeitä tapahtumia


Tales ennustaa auringonpimennyksen, 585 eKr.




Buddha n. 563-483 eKr.




Rooman perustaminen n. 508 eKr.




Marathonin taistelu n. 490 eKr.




Panthenonin rakentaminen Ateenaan n. 438 eKr.




Peloponnesolaissodat 431-404 eKr.




Sokrateen oikeudenkäynti ja kuolema 399 eKr.




Platon perustaa Akatemian n. 388 eKr




Aristoteles perustaa Lyceumin n. 334 eKr.




Aleksanteri Suuren kuolema 323 eKr.




Rooma valloittaa Kreikkalaisen maailman 200-128 eKr.

Esko Passila

58


Jeesus Kristus n. 4 eKr. – 30 A.D.




Läntisen Rooman hajoaminen 476

2.53 Mitat ja rahat138 Kreikkalaiset mittasivat kuivia tuotteita lähinnä viljaa MEDIMNOSeilla, joka on 25 kg. ja öljyjä ja muita nesteitä METRETESeillä, joka oli 34 litraa. Kaikki mitat pohjautuivat yleiseen mittaan KOTYLE niin, että nestemitta oli 4,5 kertaa suurempi kuin kuivamitta. Kuivamitat: 1 medimnos = 48 choenikes = 192 kotylai 1 choenix = 4 kotylai 1 kotylai = kyathoi Nestemitat: 1 metretes = 12 choes = 144 kotylai = 864 kyathoi 1 chous = 12 kotylai = 72 kyathoi 1 kotyle = 6 kyathoi Pintamitat: Kreikkalaiset mittasivat maa-alueita sen perusteella kuinka paljon härkäpari pystyi kyntämään yhdessä päivässä. Yksi PLETHRON oli n. 2 hehtaaria. Pituusmitat: Vastaavasti pituusmitta määräytyi yhden päivämatkan perusteella. Tämä armeijan marssima matka vastasi noin 15-17 mailia. Myös persialaista PARASANGia käytetettiin. Se jakautui 30 stadiin. STADION oli puolestaan 600 kreikkalaista jalkaa. Parasang oli siis 3,45 englannin mailia. Rahayksiköt: 1 Talent = 60 minae = 6,000 drakhmae Talent ja minae olivat pikemmin harkkoja kuin kolikoita. Drakhma oli kreikkalaisen rahan perusyksikkö ja se jakaantui kuuteen OBOLSiin. Kreikkalaiset mitat ja rahayksikötkin siis mahdollistivat suhteellisen hyvin kehittyneen talouden. Jalkamitta on jopa säilynyt aina näihin päiviin saakka.

138

http://home port.tcs.tulane.edu/~august/H310/handouts/Finances.htm

Esko Passila

59

33 S Suuoom maallaaiisseenn yyrriittttääjjyyyyddeenn jjuuuurreett Edellä on kuvattu yrittäjyyden syntyhistoriaa siten kuin se Euroopassa ja sen lähialueilla tunnetaan historian ja arkeologisten viimeaikaisten löytöjen perusteella. Onko samanlainen kaava mahdollisesti löydettävissä Suomen historiallisesta kehityksestä? Onko löydettävissä pohjoisen ja etelän väliltä yhteyksiä, jotka olisivat olleet yhdistämässä yrittäjyyden kehitystä tällä akselilla? Seuraavaksi onkin tarkoitus tarkastella taloudellisen toimeliaisuuden ja yrittäjyyden kehitystä Suomen ja sen lähialueiden osalta. Tarkoituksena on myös yrittää löytää mahdollisia yhtymäkohtia ja samankaltaisuuksia yrittäjyyden kehittymisessä. Mikä on ollut se tarve, joka on saanut aikaan yrittäjyyden pohjoisen ulottuvuuden? 3.1 Esihistoriallinen aika 10 000 – 0 eKr. Koska Suomen keskiaikaa ja esihistoriaa koskeva tarkempi tutkimus on varsin puutteellista, joudutaan turvautumaan siihen materiaaliin, joka eri lähteistä on käytettävissä ja täyttämään mahdolliset aukot loogisen päättelyn avulla. Suomen värikkään historian johdosta lisätietoja on tiettävästi saatavilla Pietarista, Tallinnasta, Vatikaanista ja Upsalan yliopiston arkistoista. Koska näiden tutkiminen ei ole taloudellisesti mahdollista tässä yhteydessä, niin mahdolliset aukot jäävät muiden tutkijoiden tieteellisen uteliaisuuden ja apurahojen varaan. Tutkijaa joutuu tässä saman ongelman eteen kuin edellisessäkin osassa. Uudet arkeologiset tutkimukset ja etenkin uudet tutkimusmenetelmät tuovat uutta tietoa historiastamme niin nopeasti, että rajausta on melkein mahdoton tehdä. Tiedot siirtävät juuriamme yhä kauemmas vallitsevista perinteisistä käsityksistä. Encyclopedia Fennica vuodelta 1964 toteaa, että varhaisin asutus maassamme on n. 7500 eKr.. Nyt Suomen ensimmäinen asutus on arkeologisesti varmistunut paleontologiselle jääkaudelle 120.000139 vuoden päähän ja nyt voidaan todeta, että viimeisin asutuskausi on alkanut jo 7 500 – 8 000 eKr. Tutkimuksen kannalta tämä ei sinänsä ole oleellista, mutta mielenkiintoista kyllä, sillä maantieteellinen sijaintimme on vaikuttanut kehitykseemme verrattaessa sitä Välimeren maiden kehitykseen. Parista meitä kohdanneesta jääkaudesta huolimatta Karijoen Susiluolaan on siis jäänyt merkkejä, jotka ovat nyt varmistumassa yli 100.000 vuotta vanhoiksi ja ihmisten aikaansaannoksiksi. Meitä lähimmät samalta aikakaudelta peräisin olevat löydöt ovat Ukrainasta ja Keski-Euroopasta. Näille alueille jääkaudet140 alkoivat pohjoisen Skandinavian vuoristosta ja etenivät sieltä kohti kaakkoa ja etelää. Viimeinen pysähtyi vasta Keski-Eurooppaan ja Ukrainaan Mustanmeren pohjoispuolelle. Syitä näihin jääkausiin ei varmuudella tiedetä. Viimeisin jääkuori jätti Etelä-Suomen yli 14.000 vuotta sitten, jolloin maa oli autio ja tyhjä. Suomen irtonainen maaperä oli suurelta osin työntynyt jään mukana Suomenlahden yli Viroon ja vielä sieltäkin etelämmäksi. Vähitellen alkoi kuitenkin autioon maahan ilmestyä kasvillisuutta ja niiden mukana puita. Koivu oli ensimmäinen141 ajoittuen aikaan n. 8 000 vuotta sitten. Koivua seurasi hyvin nopeasti mänty, jonka levinneisyys oli suurimmil139

MTV uutiset 28.1.1999 07.40 Jotkut tutkijat katsovat, että nämä eivät olleet varsinaisia jääkausia vaan, että ainoa oikea jääkausi oli n. 2 milj. vuotta sitten. 141 http://www.evo.hamkk.fi/luonto/mtulo.htm 11.7.1999 140

Esko Passila

60 laan 5 000 – 7 500 vuotta sitten. Tässä vaiheessa lämpeneminen oli noussut niin suureksi, että mänty oli n. 200 metriä nykyistä korkeammalla Lapin tuntureilla. Etelässä Vaasa – Ilomantsi linjan eteläpuolella kasvoi myös metsälehmuksia, tammia ja jalavia. Nykyiselleen Suomen metsäkuva asettui n. 5 500 - 3 000 vuotta sitten, kun kuusi alkoi asettua viljavammille maille. Samaan aikaan kalastus ja metsästys alkoivat tarjota elinmahdollisuuksia ihmisille, jotka käyttivätkin tilaisuuden nopeasti hyödykseen ja laajensivat mahdollisuuksiaan yhä kauemmas pohjoiseen. Lehtipuiden tuottama humus ja ilmaston lämpeneminen mahdollistivat myös vähitellen viljanviljelyn aloittamisen eteläisimmillä alueilla. Kehitys alkoi hitaasti seurata samaa kaavaa kuin Lähi-idän hedelmällisen puolikuun alueellakin. Ankarammat olosuhteet hidastivat kuitenkin ymmärrettävästi populaation lisääntymistä eteläisimpiin alueisiin verrattuna. Ennen maanviljelyä kuitenkin metsästys ja kalastus ovat olleet pääasiallinen toimeentulon lähde ja se on pitänyt yhdyskunnat liikkeellä. Liikkuessaan ne ovat jättäneet runsaasti merkkejä itsestään, joita on löydöksinä tavattu laajalta alueelta. Turkiksia käytettiin maksuvälineinä vaihdossa muihin tuotteisiin kuten esimerkiksi suolaan, aseisiin ja metsästysvälineisiin. Turkisten herättämä laaja mielenkiinto Euroopassa ja Lähi-idässä on lähinnä ollut se kiihoke, joka on johtanut kaupankäyntiin ja sen myötä asutuksen lisääntymiseen Lounais- ja Etelä-Suomessa. Oma vaikutuksensa on myös ollut Välimeren muodostumisella vaaralliseksi kappareittinä Länsi-Rooman hajoamisen seurauksena. Kauppareittien suuntautuminen pohjoiseen on edesauttanut turkismaiden löytymistä. Ihminen on siis tullut Suomen etelärannikolle, joka oli aivan eri paikassa kuin nykyisin, melko nopeasti koivun ilmestymisen jälkeen. Uudestaan varmoja merkkejä ihmisasutuksesta Etelä-Suomessa on n. 10.000 vuoden takaa eli n. 8 000 eKr.. Näyttää siltä, että ihmiset ovat siis kulkeneet jääkausien tullessa pitkälle etelään ja kaakkoon. Jään vetäytyessä on asutus jälleen palannut takaisin. Varhaisesta asutuksesta kertovat lukuisat eri puolelta aluetta löydetyt muinaisjäännökset. Viimeisimmät Lahden Ristolan alueen kaivaukset kertovat idästä tulleista esineistöstä ja asumuksista alueella n. 7 500 eKr. Vielä 60-luvun historian kirjat kertovat, että jääkausi Suomessa loppui Salpausselän pohjoisilta alueilta ennen kuin eteläpuolelta. Tieto perustui siihen, että kivikautisia löydöksiä ei oltu tehty Salpausselän eteläpuolisilta alueilta. Nyt tiedetään syykin siihen. Veden pinta oli silloin n. 70142 metriä nykyistä korkeammalla. Silloisen Ancylus-järven - nykyisen Itämeren - ranta sijaitsi Salpausselän etelärinteillä. Kivikautisten ihmisten reitit kulkivat siis huomattavasti jotakuinkin nykyisen valtatie 12 linjausta pitkin, jonka eteläpuoli oli veden peitossa.. Saman aikaisesti Lähi-idässä ihmiset alkoivat muodostaa viljelijäyhteisöjä ja Viljavan puolikuun alueella oli maan viljely jo vakiintunut. Eteläisessä Suomessa maanviljelys tuli mahdolliseksi vasta kun maa oli paljastunut veden ja jään alta ja maaperä oli tullut sopivaksi maanviljelylle. Juuri olosuhteista johtuen kulttuurin kehittyminen täällä on ollut hitaampaa, kuin suotuisempien olosuhteiden maissa. Nämä olosuhteet asettavat vieläkin pohjoiset alueet eri asemaan eteläisempiin verrattuna. Joka tapauksessa on siis enemmän kuin todennäköistä, että Suomessa harjoitettiin maanviljelyä jo ainakin 2 500 eKr.143 Mahdollisuudet siihen olivat jo olemassa ja kehitys muualta osoittaa, että viljely alkoi kehittyä melko nopeasti olosuhteiden siihen tultua mahdollisiksi. Maan pinta oli jo kohonnut veden alta n. 50 metriä ja sijaitsi enään parikymmentä metriä nykyistä meren pintaa korkeammalla, jolloin vain aivan nykyinen rannikko oli vedenpeitossa. Tältä alueelta ja ajankohdalta onkin 142 143

Rahapula lopettaa Ristolan kaivaukset, Etelä-Suomen Sanomat 17.7.1999, 3 Lahelma, A., & Olofsson, J., http://www.lysator.liu.se/(print)/nordic/scn/faq433.html 11.7.99

Esko Passila

61 tehty enenevässä määrin uusia mielenkiintoisia arkeologisia löytöjä. Nämä löydöt viittaavat idän kautta etelään johtaviin yhteyksiin 3.11 Asutuksen vakiintuminen 2 500 – 0 eKr.. Maa oli varsin harvaan asuttu, joten uudisasukkailla oli runsaasti mahdollisuuksia asettua maahan ja ottaa käyttöön tarvitsemiaan alueita. Tulijat olivat useimmiten turkiskauppiaita, joiden vanavedessä purjehtivat merirosvot ja seikkailijat etsien helppoa saalista. Kuten muuallakin tunnetussa maailmassa asutus alkoi vakiintua maanviljelyn myötä. Ensimmäisessä osassa todettiin, että yhteydenpito ja sen myötä syntynyt liikenne aiheutuivat kaupankäynnistä ja toisaalta myös kasvattivat sitä. Vesiväylät olivat aikakauden valtateitä ja niitä myöden kuljettiin etsimässä uusia elinmahdollisuuksia. Fyysisten löytöjen lisäksi on tehty tutkimuksia myös kielen perusteella. Lingvistisen tutkimuksen perusteella ensimmäiset germaaniset lainasanat Suomenkieleen ajoittuvat aikaan n. 500 eKr.144Sanat ovat tulleet kieleen todennäköisesti etelästä tulleiden turkiskauppiaiden mukana jo antiikin Ateenan ja Rooman vallan alkuaikoina. Tämä ajanmääritys on mielenkiintoinen, koska se on puuttuva lenkki myöhemmin esiteltävän silkkitien ja antiikin ajan välillä. Yhteydet etelästä pohjoiseen ovat siis olleet olemassa jo n. tuhat vuotta ennen germaanien kansainvaellusta ja samoihin aikoihin, kun antiikin Kreikan kukoistus oli huipussaan. 3.12 Roomalainen rautakausi n. 1-400 jKr. Yhteyden pito Elben suunnalta lännestä ja etelästä Gdanskin (Vistula) vilkastui huomattavasti Rooman vallan kukoistuskautena. Pääsyynä ilmeisesti oli himoittujen harvinaisten turkisten kysynnän lisääntyminen Euroopassa ja sen siivittämä turkiskaupan kasvu. Kauppiaiden mukana kulki ihmisiä, jotka etsivät itselleen uusia pysyviä asuinsijoja. Kauppareitit kulkivat etelästä Gotlannin ja Ahvenanmaan kautta Lounais-Suomeen. Näitä reittejä käyttivät goottilaiset145, friisiläiset146 ja jopa frankit. Kaukaisin kauppareitti reitti kulki Englannista Trondheimin ja Helsinglandin kautta Ahvenanmaalle ja Suomen suojaisia saaristoreittejä Laatokalle, Novgorodiin ja edelleen kauemmas muihin osiin Venäjää. Kaikkinainen kanssakäyminen länteen lisääntyi voimakkaasti ja alkoi vahvistaa eurooppalaisen kulttuurin juurtumista Suomeen. Kristinuskon tultua valtaan ja ainoaksi valtiolliseksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa keisari Theodosiuksen toimesta vuonna 390 jKr., alkoi kristinusko levitä nopeasti myös pohjoiseen siten, että pääosa germaaneista oli kristittyjä 400-luvulla ja ruotsalaisista 800 luvulla. Vähitellen Ruotsista tulevat kristityt siirtolaiset alkoivat aluksi asuttaa Ahvenanmaata ja sieltä edelleen Suomen lounaisrannikkoa. Jos halutaan asettaa Suomen ajanlaskun alku johonkin tiettyyn pisteeseen historiassa, niin tämä voisi olla se ajankohta.147 Maan asukasluku noihin aikoihin oli 4000-5000 henkeä148 ja maa oli jo yleisesti tunnettu. Jostain syystä, ehkäpä reittien yleistymisen vuoksi, alkoi voimakas turkiskaupan noususuhdanne, joka toi maahan sekä kauppiaita että maahanmuuttajia. Maahanmuuttajat tulivat etelästä Virosta ja lounaasta Pohjois-Euroopasta ja he 144

sama Goottilaiset olivat aluperin Etelä-Ruotsissa nykyisen Göötan maan alueella asunut kansa, jotka muuttivat ensin ajanlaskumme alussa Veikselin alajuoksun alueella ja sittemmin Mustan meren pohjoispuolella. 146 Friisiläiset olivat Germaaneja, jotka asuttivat alueita nykyisestä Hollannista Jyllannin niemimaalle ja Itämeren eteläosiin. Drusu ja Germanicus valloittivat alueet Roomalle Jeesuksen syntymän aikoihin. 147 Viita, P., Kalevala ja muinaiset elinkeinot 1999, 12 148 Viita, P., Kalevala ja muinaiset elinkeinot 1999, 12 145

Esko Passila

62 asettuivat asumaan Lounais-Suomen viljaville alueille Kokemäen- ja Kyröjoen mereenlaskupaikoille. Näiltä paikoilta asutus alkoi laajeta vesistöjen latva-alueille eli eteläpohjanmaalle ja Hämeeseen. Merenpinta oli enään vain n. neljä metriä nykyistä korkeammalla. 3.2 Friisien ja viikinkien kausi (500-1050 jKr.) Länsi-Rooman hajoaminen aloitti Euroopassa sekasortoisen aikakauden, jonka ensimmäinen ilmiö oli germaanien kansainvaellus (n. 300-500 jKr.). Germaanien valtakunnan synty ja sen väestönlisäys sekä hunnien hyökkäys pakottivat suuret ihmisryhmät etsimään uusia asuinalueita itselleen. Eurooppaan syntyi valtatyhjiö, jossa periaatteessa kaikki alemanit, frankit, vandaalit jne. ryöstelivät toisiaan ja sotivat keskenään ja maanosassa vallitsi vahvimman valta Tämä loi pohjoisesta tuleville viikingeille otollisen tilaisuuden ryöstelyyn ja kaupankäyntiin. Heidän poikkeuksellinen julmuutensa jätti heidät historian kronikoihin. Heidän tavaramerkkinään olivat salkojen päissä olevat ihmisten päät, joilla he koristivat valloituksiaan. Kansainvaellusten aika ja sekasortoinen tilanne Etelä-Euroopassa avasi ns. Idäntien, jota siis käyttivät ensimmäisinä lännestä tulevat kauppiaat. Tämä reitti kulki aluksi Englannista Trondheimin ja Helsinglandin kautta Ahvenanmaalle, jossa se yhtyi etelästä tulevaan ja Suomen saaristoväyliä itään kulkevaan reittiin Venäjälle. Tätä reittiä, joka muodostui Suomen kehityksen kannalta elintärkeäksi, olivat siis jo ennen viikinkejä kulkeneet gootit (vaiko göötat?) ja friisiläiset perustaen kauppapaikkoja ja tukikohtia suojaamaan kauppatietään. Monet nykyisistä paikannimistämme ovat peräisin jo tältä ajalta. Tästä reitistä muodostui siis Suomen kehityksen kannalta hyvin merkittävä ja se varmisti yhteydet länteen ja länsimaisiin kulttuureihin. Erääksi reitin tärkeäksi tukikohdaksi ja kauppapaikaksi muodostui Birka tai Byrca, kuten sitä kutsuttiin keskiajan eurooppalaisissa kronikoissa. Kaupungin perustaminen ajoittuu 700 luvun lopulle A.D. Kaupungin kukoistukseen nostaneet viikingit eivät olleet pelkästään norjalasia, kuten yleisesti luullaan, vaan joukko muodostui norjalaisista, tanskalaisista ja ruotsalaisista. Myöhemmin heihin liittyi myös jonkin verran suomalaisia. Viikinkien kaupankäynti oli tuolloin muodostunut jo varsin laajaksi, ja ulottui Englannista Khazariin ja muualle Kaakkois-Aasiaan. 3.21 Birka Kauppatietä etelästä päin tuleville merkittäväksi tukikohdaksi muodostui siis tämä Mälaren Björkön saaressa sijaitseva Birkan kaupunki. Puun ollessa tutkimuksen kohteena kaupungin nimen semanttiset mielikuvat ovat mielenkiintoisia – Birka, Birke (die), Björk – koivu. Näin ei kuitenkaan ole ja entrepreneur-semantiikkojen iloksi pieni selvitys Birkanimen synnystä: ”The word birka may, from khazaric Turkis, be translated directly to the medieval Latin word vicus of the cronicles. Both words do roughly mean “site (or shore) for joint trade” (Turkish bir[li]ki[yiev], composed by birlik – “cooperative trade” from bir – “unity, joint” and kiyi – “on the shore” and ev – “site”. The ending of the word ka is traditional form of grammatical locavitus and in early Swedish representing a location. Bir, in early Swedish, may be interpreted as “[joint] trade” . There are, of course, other official interpre-

Esko Passila

63 tations, biased by Nordic romanticism and the poetry of nature, e.g. birch (birk), bear (bjarn), beaver (bjur) and hill (bjark). However, there was a measuring system, once originated in Persia, in use along the Silkroad called birkivitch and the interpretations of birlighi (Turk. “trading unity”) and birlak (Turk. “trade”) still seem actual regarding modern Turkish.”149 Birka “paikka yhteiselle kaupankäynnille” on siis kaupungin nimi. On vain sattuman oikku, etteivät ”vicus”, ”birka” tai turkkilainen sana ”birlighi” nykyisin ”birlak” (trade = elinkeino) olisivat muodostuneet yrittäjyyden symboleiksi entrepreneur- sanan (väliintulija) asemesta. Birlighi- sanaahan on käytetty jo pari tuhatta vuotta ennen entrepreneur-sanaa ja käytetään edelleen samassa merkityksessä Turkin kielessä. Edellä olevat sanat olisivat kuvanneet laajemmin ja paremmin yrittäjyyttä kuin nykyinen entrepreneur- sana. Tutkimuksen kannalta on myös mielenkiintoinen nyanssi se, että birka- sanassa yhtyvät sekä koivu että kauppa. Tämä voitaisiin assosioida käsittämään puukauppaa? Tämä kauppakaupunki sijaitsi Mälarenin saaressa nykyisestä Tukholmasta kolmisen penikulmaa länteen ja oli vauraan Uplannin keskeisin kauppapaikka, jo ennen kuin se muodostui itään suuntautuvan kauppareitin tukikohdaksi. Kuten aiemmin on painotettu, vesireitit olivat entisajan valtateitä. Niitä pitkin kuljettiin laivoilla asutuskeskusten välillä ja perustaen uusia reitin varteen. Sama kaava näyttää vaikuttaneen myös pohjoisilla alueilla. Birkaan pääsi kahta vaihtoehtoista vesireittiä. Toinen reitti kulki tietenkin meritse, mutta toinen järvien muodostamaa vesireittiä pitkin Gotajokea itään. Tämä sisäreitti oli käyttökelpoinen etenkin talvella vesistöjen ollessa jäätyneinä, jolloin vesien kanatavat kannet olivat parhaita talvireittejä. Merkittävää on, että vesireitit olivat pohjoisilla alueilla erinomaisen käyttökelpoisia myös talviaikana antaen mahdollisuuden ympärivuotiseen liikennöimiseen. Kuten jo aiemmin todettiin, Birka oli siis tukikohta turkiskauppaa vilkastuttaneille friiseille, jotka tulivat etelästä, lepäsivät, täyttivät varastonsa ja jatkoivat edelleen itään – Suomeen. Kuten aiemmin mainittiin myöskin gootit ja frankit olivat käyttäneet samoja reittejä kauppamatkoillaan idän turkismaille. Reitin merkitystä korostamaan käytettiin samoja keinoja, jotka olivat jo käytössä Lähi-idässä. Niitä suojattiin laeilla, jonka nimi oli tässä tapauksessa Birk-laki. Lakiin sitoutuneita suomalaisia alettiin tällä perusteella kutsua pirkkalaisiksi.150 3.32 Silkkitie Viikingit valtasivat muilta itselleen siis jo aiemmin avatun Idäntien ja siitä muodostui heidän tärkein kauppareittinsä idän rikkauksiin. He eivät kuitenkaan tyytyneet jäämään vain Venäjälle vaan jatkoivat reittiä sekä kaakkoon Khazariin että etelään Mustalle merelle ja Bysanttiin.

149 150

Sitaatti, Birka arkeologerna, http//home.swipnet.se/~w-14723/birke052.html Viita s. 19

Esko Passila

64 Tätä reittiä viikingit ja myöskin Khazarit alkoivat kutsua silkkitieksi sen tärkeimmän kauppatavaran mukaisesti. Silkkitie käsitti kolme erillistä reittiä, joista pohjoisin kulki Suomen rannikkoa Laatokalle ja siellä olevaan Staraja Ladogaan (Vanha Laatokka), joka oli samanlainen ”Trading Post” kuin Birkakin ja sijaitsi silloisilla suomalaisten asuinalueilla. Eteläisempi vaihtoehto kulki Hanko- tai Porkkalanniemeltä Viroon ja sieltä edelleen itään Staraja Ladogaan. Kuva 2 Silkkitien reitit

Lähde: Birka Arkeologer

Kaikkein eteläisin reitti puolestaan kulki nykyisen Riikan kautta Dneprille ja sieltä edelleen Mustalle merelle. Tämä reitti kytki Suomen jo varhain Keskiajalla Kaukasiaan, Bysanttiin, Arabiemiirien alueilla ja sieltä edelleen silkkitietä aina Kiinaan asti. Yllä olevassa kuvassa on nähtävissä viikinkien tieverkko. Pohjoinen reitti kulkee Suomen rannikkoa Staraja Ladogaan ja jakautuu siellä Dnepriä etelään kulkevaan reittiin sekä Donia ja Volgaa kaakkoon kulkevaan väylään. Läntistä reittiä viikingit puolestaan muuttivat Idäntietä siten, että se kulki alkuperäistä Idäntietä etelämpänä Dorestadin ja Hedebyn kautta Birkaan ja sieltä edelleen itään. Myöhemmin tarkastellaan miten suuri merkitys reitillä on ollut Ruotsi-Suomelle. 3.33 Staraja Ladoga Staraja Ladoga eli suomeksi Vanha Laatokka on kylä noin sata kilometriä itään nykyisestä Pietarista. Viikingit kutsuivat kaupunkia myös nimillä Aldeiga tai Aldeigjuborg. Kaupungin katsotaan syntyneen vuonna 753151, jolloin paikalla aloitti toiminatnsa sepän paja. Ajallisesti synty sattuu jotakuinkin samaan aikaan Birkan syntymän kanssa ja ne muodostivatkin viikinkien matkojen tukikohdat liki 300 vuoden ajan lännestä kaakkoon ja

151

American Society of Russian Naval History, http://feefhs.org/ru/asrnh/staraia.html, 1

Esko Passila

65 etelään kulkevalla silkkitiellä. Täältä reitti kulki Ilmajärven kautta Novgorodiin tai vaihtoehtoisesti jokia pitkin Volgalle. Vaikka silkki olikin nimensä mukaan Silkkitien merkittävin artikkeli, niin myös lasija kiviesineistöä tuotiin etelästä ja myytiin turkiksia vastaan ”Finnic-heimoille”.152 Viikingit välittivät puolestaan vahaa ja suomalaisilta ostamiaan nahkoja hopearahoja vastaan. Rahoilla he sitten ostivat paluumatkalle em. tuotteita. Tämän aikakauden Bysantista peräisin olevia kolikoita on löytynyt viime vuosina runsaasti niin Suomesta kuin etelämpääkin Baltiasta. Kaupunki oli alusta alkaen varsin monikansallinen. Se oli paikka, missä slaavit, skandinaavit ja Khazarit tapasivat toisiaan suomalaisella maaperällä, olihan paikka tuolloin Suomen sukuisten asumaa aluetta. Paikan kasvaessa kaupankäynnin kukoistaessa asukkaat halusivat saada järjestyksen kaupunkiinsa, mutta eivät löytäneet joukostaan yksimielisyyttä paikallisesta kuninkaaksi sopivasta henkilöstä. Näin ollen oli jotenkin luontevaa, että he kutsuivat kuninkaaksi viikingin - Rurikin. Rurik ei kuitenkaan viihtynyt kovin kauan heidän kanssaan vaan siirtyi Novgorodiin, jonne hän loi dynastian, joka hallitsi Venäjää 800luvun lopulta aina 1500-luvulle saakka. Rurikin jälkeen valtaistuimelle tuli hänen perillisensä Oleg Viisas, jonka onnistui yhdistää kaikki heimot Silkkitien varrella aina Kreikkaan asti. Näin syntyi valtio nimeltään Rûs, jonka pääkaupungiksi tuli Dneprin varrella sijaitseva Kiova. Hän ei koskaan kuitenkaan unohtanut Staraja Ladogaa vaan perusti sinne Venäjän ensimmäisen kivilinnoituksen. Tultuaan vanhaksi hän päätti palata takaisin Skandinaaviaan, mutta slaavilaisten pappien kertoman tarinan mukaan hän kuoli käärmeen puremaan Laatokalla ja haudattiin Venäjälle. Vieläkin suurin ja kaunein pakanallinen hautakumpu on nimeltään Olegin hauta. Oleg Viisaan perustaman valtion saama nimi on sittemmin muodostunut nykymaailman tuntemaksi Russia. 3.34 Varjagit Monet viikingeistä olivat palkkasotureita, jotka liikkuivat varsinaisten kauppiaiden turvana etsien seikkailuja. Kauppiaiden maksamat hyvät palkkiot sekä ryöstösaaliit toimivat myös houkuttimina. Itään päästyään useat heistä jäivät sinne pysyvästi idän hovien palkkasotureiksi tai henkivartioiksi. Jälkimmäisiä alettiin kutsua yleisesti varjageiksi tai varangeiksi. Varangi nimitys tulee Konstantinopolin keisarin henkivartiokaartin sotilaasta. Varjagi nimitys puolestaan perustuu ruotsalaiseen värig-sanaan, joka tarkoittaa valaliittoa. Varjagi sanassa siis kohtaavat länsimaisuus ja bysanttilaisuus toisensa. Edellä olevasta johtuen viikinkejä kutsuttiin myöhemmin varjageiksi koko itäisessä Euroopassa. Varjagien aikana Idäntien asema kaupankäynnissä vakiintui ja vahvistui. Veden pinta oli tuolloin nelisen metriä nykyistä korkeammalla, joten rannikko näytti huomattavasti erilaiselta nykypäivään verrattuna ja näin ollen monet joet olivat myös huomattavasti nykyistä leveämpiä etenkin alavilla alueilla. Vaikka varjagit olivat varsin sotaisia eivätkä juurikaan piitanneet Birk-lain kauppasuojasta, suomalaiset olivat heiltä turvassa jokien yläjuok-

152

ARNSH , http://feefhs.org/ru/asrnh/staraia.html, 1

Esko Passila

66 suilla. Tämä johtui siitä, että koskien ohittaminen maitse oli varsin turvatonta hyvin aseistautuneita suomalaisia vastaan. 3.35 Khazar153 650 - 1016 Juutalainen kuningaskunta Khazar oli viikinkien kaupan tärkeä päätepiste kaakossa. Tämä Suomessa yleisesti varsin tuntematon kansa näytteli hyvin merkittävää osaa Suomen kaupallisen toimeliaisuuden alkuaikoina Silkkitien vuoksi. Sen merkitys Ruotsin taloudelliselle kehitykselle oli vielä monin verroin merkittävämpi. Khazarien valtakunta oli etnisesti monikansallinen ja kielinen. Viranomainen saattoi olla kreikkalainen, turkkilainen, juutalainen, tai myös venäläinen (Rûs). Samalla tavoin eri uskonnot sekoittuivat alueella. Kristityt, juutalaiset, muslimit ja pakanat elivät alueella sulassa sovussa helleenisessä aatemaailmassa. Kuninkaat ja ylhäisö olivat kuitenkin juutalaisia. Valtiolla oli myös poikkeuksellisen voimakas ja hyvin organisoitu armeija ratsuväkineen ja linnoituksineen. Strategiset opit olivat peräisin Makedoniasta, Persiasta ja Bysantista. He poikkesivatkin alueensa kulttuuriympäristöstä edistyksellisyydellään. Khazarian perustajat ovat todennäköisesti tulleet etelästä juutalaisten toisen ja viimeisen kuningaskunnan sekä Jerusalemin pyhän temppelin tuhoamisen jälkeen. Hyvien asevoimiensa ansiosta heidän valtakuntansa ja valtansa laajeni ja ulottui laajimmillaan Itävalta-Unkarista Kiovaan ja etelässä Kaspianmerelle ja Kaukasukselle alla olevan kuvan mukaisesti. Myös nykyinen Tshetshenia kuului khazarien valtakuntaa. Khazarit olivat erityisen kaupallisesti asennoitunut kansa ja tämä seikka vaikutti kansakunnan kaikkiin toimintoihin. He perustivat laajan kauppaverkoston, joka perustui Volgan, Donin, Donetsin ja Dneprin vesireitteihin lännessä ja pohjoisessa sekä vanhoihin karavaanireitteihin idässä, kaakossa ja lounaassa. Kauppapaikkoja (Trading Post) johtivat luotettavat emigranttijuutalaiset ja niiden suojana oli pieniä varuskuntia ja suojajoukkoina yleensä turkkilaisia sotilaita. Tähän verkostoon liittyi siis myös pohjoisessa Silkkitie. Monietnisyys ja monikielisyys olivat eräitä kaupallisen kulttuurin ilmenemismuotoja ja antoivat hyvän mahdollisuuden laajaan kaupankäyntiin sekä idässä että lännessä. Tämä ei vielä riittänyt laajempien tavoitteiden saavuttamiseksi vaan heidän edistyksellisyyttään osoittaa se, että he alkoivat kehittää kansainvälistä kauppakieltä ”lingua comercaa”. Ajatus oli sama kuin esperantolla, mutta kaupallisiin lähtökohtiin nojaava. Kieli käsitti sanoja varhaisgermaanisista, goottilaisista, itävaltalaisista, venäläisistä sekä frankkien puhumasta lingua francasta. Tähän synteettiseen kauppakieleen kuului luonnollisesti sanoja myös hepreasta. Tällä kielellä, joka oli Benediktiini- munkkien konstruoima, oli suuri vaikutus siihen kieleen, joka nykyisin tunnetaan jiddishinä (Jewish, Yiddish, Jiddish) eli juutalaisena kielenä.

153

The Khazar Heritage, http://www.geocities.com/Athens/6784/khazdoc.html

Esko Passila

67 Venäjän vallan kasvu ja ortodoksisen uskonnon leviäminen alkoi kuitenkin murentaa Khazarien valtakuntaa ja sen vaikutusvaltaa. He kuitenkin selvisivät mongoleista ja Iivana Julmasta liittoutumalla Krimin tataarien ja Turkin osmanien kanssa. Venäläisten tuhottua heidän pääkaupunkinsa Itilin khazarit polttivat kostoksi Moskovan 1571. Liekö ollut Jumalan johdatusta vai maallista viisautta, juutalaisylimystö oli kaupankäynnin ohella rahoittanut satojen vuosien ajan ruotsalais-suomalaisten sotia sekä venäjää että katolista Saksaa vastaan. Tällä huippudiplomaattisella operaatiolla he olivat saanet erikoisaseman (favoured jews)154 Ruotsissa. khazaari- kauppiaat saivat näin myös erikoiskohtelun Birkassa, josta onkin löydetty runsaasti heistä kertovaa aineistoa. Samoin sieltä on löydetty runsaasti Khazariasta, Turkista, Persiasta ja Lähi-idästä peräisin olevia rahoja, jotka ovat kulkeutuneet sinne Silkkitietä pitkin. Kuva 3 Khazaria suurimmillaan

Lähde: Khazarian Heritage.

Khazarien erikoisasemaa Ruotsissa todistaa myös se, että juutalaiset khazarit toimivat mm. välimiehinä ja tulkkeina Turkin ja kuningas Kaarle XII välillä, joka joutui tämän vuoksi yhä suurempaan kiitollisuuden velkaan heille. Tästä syystä Ruotsin kuninkaat myönsivät heille laajoja erivapauksia kaupankäynnissä, taloudessa ja maahanmuutossa. Ei siis olekaan ihme, että suuri joukko Khazarian juutalaisia ja kristittyjä asui 1700-luvun lopulta lähtien Ruotsissa, jossa he edelleen jatkoivat rahoitustaan ja toimituksiaan Ruotsin laivastolle. Lisäksi he toimivat mm. Turkin konsuleina ja rahoittivat yleisesti Ruotsin teollistumista aina tälle vuosisadalle saakka perustuen erityisesti heidän laajaan pankki- ja rahoitustoimintaansa. Ovatko Khazarit se puuttuva linkki hellenistisestä yrittäjyyskulttuurista tämän päivän yrittäjyyteen Pohjolassa? Onko pelkkä yhteensattuma myös se, että Khazarian valtion loppu ja maailman vanhimman yrityksen alku sattuvat samaan ajankohtaan? Mitä sitten lopulta tapahtui tälle aikansa kaupankäynnissä ja diplomatiassa edistykselliselle kansalle?: There still was a core of noble Khazar families who among them secretly maintained virtual Khazar kingdom and identity. They decided to definitely move north, along old trading route and collect their capital and vitalise 154

The Khazar Heritage, http://www.geocities.com/Athens/6784/khazdoc.html s 5

Esko Passila

68 the trading. They ended up in Preussia/Lithuania and spread their interest and residence, fairly quickly, to all over the southern shores of the Baltic Sea, through Poland, Pommern and Mecklenburg-Schwerin, merging with Jewry, Christian nobility and merchantry. They eventually got related to the noble and royal families both Germany and Russia.155 Khazarien valtakunnan loppu 1016 A.D. oli myöskin merkittävää Silkkitien kannalta. Vaikka tanskalaiset, läntiset slaavit ja kiovalaiset oli pystytty pitämään aisoissa, kasvoi näiden vaikutusvalta pääasiassa paikallisen kaupankäynnin ansiosta. Kehitys on nykypäivällekin tyypillinen, jakeluketjuja pyritään lyhentämään ja ottamaan haltuun kulujen pienentämiseksi ja oman voiton lisäämiseksi. Toisaalta myös merirosvous Itämerellä kasvoi ja lisäsi viikinkien riskejä. Myöskin tanskalaiset olivat aktiivisia ja ottivat haltuunsa Hedebyn ja yrittivät tehdä saman myös Birkalle ja Vanhalle Laatokalle. Tämä heikensi etenkin Birkan asemaa yrittäjien turvallisena kohtauspaikkana. Nämä eivät kuitenkaan vaikuttaneet ratkaisevasti Silkkitien kohtaloon. Varsinaisen kuoliniskun aiheutti Khazarian pääkaupungin Itilin valtaus ja tuhoutuminen vuonna 967 A.D.. Tämä aiheutti Khazarien katoamisen Silkkitien kauppapaikoilta Hedebystä, Birkasta ja Vanhasta Laatokasta. Tämä puolestaan merkitsi Silkkitien taloudellisen kannattavuuden loppua, joka romahdutti ja lopetti sen käytön n. vuonna 970 A.D.. Samalla loppuivat myöskin reitin Trading Postien taru. Uudet kansallisvaltiot alkoivat muodostua Itämeren ympärille ja ne muuttivat myös oleellisesti kauppareittejä ja tapoja. 3.3 Ruotsin vallan aika 1155 - 1809 Viikinkiajan alussa suomalaiset olivat itsenäisiä ja vapaita Talonpojat tulivat hyvin toimeen omillaan ja maahan muuttavat gootit, ruotsalaiset, baltit, friisit, slaavit ja jopa frankit sulautuivat nopeasti kantaväestöön. Hyvät toimeentulomahdollisuudet olivat nostaneet maan väkiluvun jo kymmenkertaiseksi. Pääosa asutuksesta sijaitsi edelleen EteläSuomessa. Yrittäjyyden kannalta merkittäväksi sekä kulttuurin että toiminnan kannalta muodostui Lounais-Suomessa sijaitseva Kalanti156. Alueelle kehittyi jo varhaisella keskiajalla laajamittaista ase- ja korutuotantoa. Koska tuotanto ei ollut pelkästään omaan käyttöön tapahtuvaa, vaan sitä tehtiin selkeästi myyntiin, täyttyvät yrittäjän näkökulmasta katsottuna yrittämiset kriteerit eli valmistettiin tuotteita suunnitelmallisesti myyntiin. Suomen tuotannollisen yrittäjyyden voidaan siis katsoa alkaneen ainakin Kalannissa toisen vuosituhannen alkuvuosina. Khazarien ja viikinkien aikakaudella paikallinen yrittäjyys ja taloudellinen toimeliaisuus olivat alkaneet siis voimakkaasti kehittyä. Yrittäjyyteen liittyviksi tulkittavia löydöksiä ja kirjoituksia on tavattu tältä ajanjaksolta. Kaupallisesti ja siis myös yrittäjyyden kannalta merkittävimpiä ovat Turun alueelta löydetyt rahat, jotka sijoittuvat ajalle 800-1100, eli juuri viikinkien ja khazarien aikaan. Löydetyt rahat ovat arabialaisia, bysanttilaisia, saksilaisia sekä anglosaksisia ja näin todennäköisesti Silkkitien mukanaan sinne tuomia. Turku oli muodostunut merkittäväksi kauppa- ja hallintopaikaksi ennen ruotsalaisten sinne suorittamaa ristiretkeä. Turkuhan jo nimenäkin merkitsee kauppapaikkaa ja jo sinänsä antaa käsityksen voimakkaasta kaupallisen yrittäjyyden olemassa olosta. Kaupunkiahan ei 155 156

Op.Cit. The Khazar Heritage, http://www.geocities.com/Athens/6784/khazdoc.html, 5 Viita, s.25

Esko Passila

69 koskaan perustettu vaan se syntyi nimenomaan kaupankäynnin tarpeesta. Paikkakin oli alunperin nykyistä idempänä eli Liedon Sauvalan kylässä, mutta maan kohoamisen vuoksi se siirtyi nykyiselle paikalleen Aurajoen suuhun. Tällä alueella katsotaan Suomen esihistoriallisen ajan päättyneen 1150, kun se Itä-Suomessa puolestaan päättyi vasta puolentoista sataa vuotta myöhemmin n. vuonna 1300. Vallitseva historiallinen käsitys on, että englantilaisen piispa Henrikin ja Ruotsin kuningas Erikin ristiretken tarkoituksena oli suomalaisten pakanoiden käännyttämiseksi kristinuskoon. Miksi? Kuten jo aiemmin todettiin alueella, missä kastaminen kristinuskoon tapahtui, asui jo ennestään sinne muuttaneita kristittyjä eikä juurikaan pakanoita. Mikä siis oli todellinen syy tähän ristiretkeen? Olisiko syy voinut olla se, että kreikkalaiskatolisen ortodoksikirkon vaikutusvalta oli nopeasti kasvamassa suomalaisten asuma-alueen itäosissa Laatokan Karjalassa ja Itä-Suomessa. Koska varsinaista rajaa ei ollut ortodoksi munkit pääsivät vapaasti levittämään uskoaan aina Läntisen-suomeen asti. Tämä muodosti roomalaiskatoliselle kirkolle selkeän uhan, joka oli pyrittävä pysäyttämään. Tarkoitukseen oli luontevaa lähteä uskonnollista reviiriä merkitsemään naamioimalla se ristiretkeksi ja pakanoiden kastamiseksi. Ristiretkethän olivat ajankohtana varsin yleisiä ja kristittyjen keskuudessa hyväksyttyjä. Ortodoksien tukikohtana idässä oli puolestaan Rurikin dynastian johtama vahva Novgorodin valtakunta. Ristiretki Suomeen ja Suomen linnoittaminen käynnisti molemminpuoliset ristiretket Näillä retkillä ei tavoiteltu pelkästään uskonnollista hegemoniaa vaan myös taloudellista valtaa. Suomi oli silloin merkittävällä ja keskeisellä paikalla Itämeren markkina-alueella ja Idäntieksi jälleen muuttuneen entisen Silkkitien varrella Euroopasta rikkaalle Venäjälle ja aina Siperiaan saakka. Länsi valtasi aluksi alaa, kun Tyrgils Knuutinpoika teki ristiretken Karjalaan 1293. Matkallaan hän varmisti tärkeän satama- ja kauppapaikan – Viipurin – vallattuihin alueisiin kuuluvaksi. Nevajoen suu ja Kannaksen Karjala valloitettiin myöskin, mutta voimat eivät aivan riittäneet niiden pitämiseen ja niinpä novgorodilaiset ottivat alueen haltuunsa. Molemminpuolinen kahakointi päättyi Pähkinäsaaren rauhaan 1323, jolloin Suomen rajat ensi kerran määriteltiin. Tämän jälkeen vahvistettiin Suomen maakuntajako Ruotsin alaisuudessa 15.2.1362.157 3.31 Oikeusjärjestelmästä uskonpuhdistukseen Kehittyneempi yritystoiminta edellyttää aina järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Kauppateiden suojaamiseen tarkoitetuilla Birk- ym. sitä varhaisemmilla laeilla oli luotu pohjaa tulevalle lainsäädäntötyölle, joka sivusi osaltaan myös Suomea. Varsinainen oikeuslaitos Suomessa muodostettiin Ruotsin mallin mukaisesti 1300-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa. Tällöin luotiin kihlakuntatuomarien- ja laamannien järjestelmä.158 Maunu Eerikinpojan aikana saatiin maahan maalaki ja kaupunkilaki. Keskiaikaisia kaupunkeja olivat Turku, Ulvila, Viipuri, Porvoo, Rauma ja Naantali.

157

Lahelma, A & Olofsson, J., A narrative Finnish History, http://www.lysator.liu.se/ (print)/nordic/scn/faq433.html 158 Aiemmin oli käytetty vanhoja ruotsalaisia maakuntalakeja ja perimätietoa (leges terre).

Esko Passila

70 Saksalaiset hansakauppiaat hallitsivat kaupankäyntiä ja Kaupunkilaki edellytti, että puolet kaupunkien hallintomiehistä piti olla saksalaisia eli siis kauppiaita. Tämä korostaa selvästi kaupankäynnin yhteiskunnallista merkitystä. Määräys kumottiin 1471 Brunkebergin voiton jälkeen, jolloin saksalaisten vaikutus maassa huomattavasti väheni. On tärkeätä huomata, että vaikka Suomi olikin osa Ruotsia, niin kaupunkien kehitykseen vaikuttivat useiden satojen vuosien ajan enemmän saksalaiset Hansat kuin ruotsalaiset. Tämä tarkoittaa sitä, että maamme yrittäjyyskulttuurin synnyn aikoihin vaikuttavat aatteet tulivat suoraan Keski-Euroopasta eli lähinnä Saksasta. Suuntausta täydensi vielä osaltaan uskonpuhdistus 1523-1617, joka on luonut nykyisen työtä ihannoivan kulttuurin. Protestanttinen kulttuurihan poikkeaa tältä osin sekä katolisesta että bysanttilaisesta kulttuurista, joissa työ tapahtuu lähinnä aterioiden välillä eli elämä oli työtä tärkeämpää. Uskonpuhdistuksen aika toi elinkeinoelämään uusia virtauksia. Lohjan Ojamoon perustettiin rautakaivos vuonna 1542. Sahoja alettiin perustaa 1550-luvun puolivälissä. Lisää kaupunkeja alkoi myöskin syntyä ja mm Tammisaaren159 ja Helsingin kaupungit perustettiin. Maaomaisuus joutui verotuksen kohteeksi ja ensimmäinen valtakunnallinen veroluettelo laadittiinkin 1540. Samaan aikaan itärajalla rettelöitiin jatkuvasti ja rauha tehtiin jälleen kerran tällä kertaa Novgorodissa 1557, joilla entiset rajat säilytettiin. Maan kohoamisen johdosta Ulvila oli joutunut liian kauaksi rannikosta ja merenkulun tarpeisiin perustettiin Pori 1558. Itämeren herruus ei kuitenkaan ollut vielä selvä vaan loi pohjan 25-vuotiselle sodalle (1570-1595) Venäjää vastaan. Tältä ajalta ovat perua Käkisalmen ja Narvan herruudet. Kun Täyssinän rauha solmittiin 1595, Ruotsi-Suomi sai pitää Narvan ja Viron, mutta joutui luopumaan Käkisalmesta ja Inkerinmaasta. Ruotsi-Suomen mahtavuuden aika sattui varsinaisesti vuosille 1617-1721. Kuitenkin ilman Suomen suuria uhrauksia suurvalta olisi ollut täysi mahdottomuus. Valtakunta käsitti koko Itämeren ympäristön ja Westfalenin rauha takasi Ruotsi-Suomelle suuret alueet Pohjois-Saksaa. Elinkeinokulttuurin kannalta merkittävää on huomata länsimaisuuden siteiden säilyminen ja vahvistuminen tänä aikana nimenomaan Saksaan. Sotien seurauksena olivat yhä lisääntyvät verot ja mm. pikkutullit, joita kaupungit perivät niihin tuoduista tarvikkeista. Ne olivat aikansa kunnallisveroja. Kaupungit puolestaan jaettiin merkantilistisen talousjärjestelmän mukaisesti ryhmiin, joista kukin sai määrätehtävän valtakunnan kaupassa. Tämän järjestelmän mukaan kaupungit jaettiin maakaupunkeihin ja tapulikaupunkeihin.160 Näin ollen siis kaupungit velvoitettiin rahoittamaan keskushallintoa eikä päinvastoin kuten nykyisin. Tämä tiukka järjestelmä toisaalta lamautti syrjäseutuja ja muutoinkin kurjisti kansantaloutta, koska se suosi keskuspaikkoja. Tästä syystä Suomi kärsi Ruotsiin verrattuna, jossa edullisilla lainoilla ja avustuksilla suosittiin tuotantoa ja ulkomaankauppaa. Yrittäjyyden kannalta merkittävä kauppakaari annettiin vuonna 1734. Tämä oli Birk-lain jälkeen ensimmäinen liiketoimintaan liittyvä laki. Suomi ei muutoinkaan saanut toipua edellisestä sodasta rauhassa, kun jo 1741 aloitettiin uusi sota Venäjää vastaan menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi. Pietari I tytär Elisabet harhautti miehistä joukkoa tekemällä ensin aselevon ja hyökkäämällä sen aikana välittömästi Suomeen. Tämän sodan hän voitti ja armeija antautui Helsingissä ilman taiste159 160

Tammisaari 1546 ja Helsinki 1550 Vain tapulikaupungeilla oli oikeus harjoittaa vientiä.

Esko Passila

71 lua 1742. Venäjä sai tuolloin haltuunsa likimain koko Suomen ja tuota aikaa kutsuttiin Pikkuvihaksi. Rauha tehtiin Turussa elokuussa 1743, jossa Suomi edelleen säilyi jakautuneena. Venäjään lisättiin vain Kymijoen itäpuoliset osat. Rauhan palattua alettiin edistää myös maan taloutta ja ahtaat kauppasäännökset purettiin osittain ja suoritettiin Isojako eli maanjako. Valtiopäiviä 1765-66 hallitsivat aatelittomat suomalaiset myssyt ja aateliset hatut, jotka olivat onnistuneet säilyttämään asemansa. Isojaon jälkeen talojen saamien maiden yli jäänyt osuus jaettiin uudisasukkaille viljeltäväksi. Viinapoltto otettiin valtion monopoliksi 1775, ja sillä alettiin kartuttaa valtion tuloja. Sosiaaliset ongelmat alkoivat jo tuolloin ärsyttää talonpoikia juoppouden lisääntyessä työväestön (so. renkien) keskuudessa. Kustaa III oli edistyksellinen hallitsija, joka seurasi valppaasti ranskalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Jälleen kerran maatamme lähennettiin eurooppalaisen kulttuurin suuntaan – tällä kertaa Ranskaan. Ruotsalaiset ovat kuitenkin aina olleet sotaisia, etenkin kun se on tapahtunut suomalaisten kustannuksella. Niinpä hänkin aloitti jälleen kerran sodan Venäjää vastaan 1788. Tällöin kuitenkin upseerit nousivat kapinaan, joka päättyi Anjalan liittoon. Tässä liitossa näyttivät yhtyvän upseerien, aatelispiirien ja itsenäisyyden kannattajien tavoitteet. Sekasorto maassa kuitenkin jatkui osittain Tanskan ja Ruotsin välisen sodan aiheuttamana ja lopulta salaliittolaiset murhasivat kuninkaan. Huolimatta sodista Ruotsin vallan loppuajat olivat kuitenkin maalle sekä henkisen että taloudellisen elämän voimakkaan kasvun aikaa. 3.32 Suomen ensimmäinen vientituote – terva.161 ” Silloin Jumala sanoi Nooalle, tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita ja tervaa se sisältä ja ulkoa”162. Tämän Raamatun käännöksen mukaan tervanteko on ollut tunnettua jo varsin varhain. Aivan tarkkaa tervan valmistuksen aloituspäivämäärää ei kuitenkaan tiedetä. Ei myöskään sitä, koska vienti Suomessa alkoi, mutta varmuudella tervaa on viety Eurooppaan ainakin jo 1500-luvulla. Suurtuotannoksi tervanpoltto kehittyi Järvi-Suomen alueella ja sekä Iin ja Vaasan välisellä rannikolla 1600-luvulla. Jälleen kerran vaikuttavana tekijänä tervanpolton kasvuun oli kysynnän voimakas lisääntyminen. Kysynnän lisäys aiheutui Hollannin ja Englannin siirtomaapyrkimyksistä, jotka lisäsivät voimakkaasti laivojen rakentamista ja näin ollen myös tervan tarvetta. Sanotaan, että jopa Nelsonin ja Napoleonin laivat olisivat olleet suomalaisella tervalla tervattuja. Näin ollen voitaneen ilmeisesti hyväksyä, että Suomella on ollut merkittävä asema eurooppalaisen kulttuurin leviämisessä. Ilman tervaahan pitkät kuukausia kestävät merimatkat olisivat olleet mahdottomuus! Tervan strategista merkitystä kuvaa osaltaan myös se, että tervan ulkomaankauppa ohjattiin kulkemaan Tukholman tavarakomppanian kautta. Isonvihan päättyminen Uudenkaupungin rauhaan 1721 muutti kuitenkin merkittävästi tilannetta. Suuria osia Suomesta liitettiin Venäjään, jolloin tervaa voitiin myydä ilman ruotsalaisten välistävetoa. Tervanpolton kannalta tärkeitä alueita olivat Saimaan vesistöalue, Käkisalmi ja Viipuri. Tämä aiheutti tervan kuljetusreiteissä muutoksen, joka johti siihen, että tuotanto alkoi siirtyä Pohjanmaalle ja viennin keskuspaikaksi muodostui tapulikauppaoikeudet saanut Oulu. Tervan viennin 161 162

http://www.kainuunmk.fi/terva/perinne.htm Ensimmäinen Mooseksen kirja 6;14

Esko Passila

72 yksi kukoistuskausi sattui 1770-1780-luvuille, jolloin kaupungista tuli eräs maailman johtavia tervanviejiä ja se kilpaili maailman johtavasta asemasta vain Arkangelin kanssa. Huomionarvoista on, että Oulu on vasta nyt saamassa tietotekniikan avulla takaisin yli kaksisataa vuotta sitten menettämäänsä asemaa johtavana vientikeskuksena. Tuohon aikaan tosin kehä kolmosen eteläpuoli ei ollut millään tavoin merkityksellinen alue. Tervanpoltto teknisenä puunjalostusmuotona oli varsin vaativa prosessi. Tervaspuut oli ensin neljänä edellisvuotena kuorittava, jotta niistä yleensä tulisi tervaspuita. Yleisin polttomuoto oli hautapoltto, joka kemiallisesti on kuivatislausta. Varsinainen hauta rakennettiin yleensä keväällä, jolloin puiden kerääminen ja kuljetus oli helppoa. Haudan poltto tapahtui sitten yleensä kesällä. Polttoprosessi oli tarkkaa työtä, josta vastasi erityinen hautamestari. Tämä vaihe kesti yleensä viikon ja saadun tervan määrä vaihteli 40-50 125 litran tynnyriin riippuen haudan koosta. Tervantuotannon huippu Suomessa saavutettiin varsin myöhään vuonna 1865. Tuolloin vientimäärä oli n. 50.000 tynnyriä. Kysyntä alkoi kuitenkin tämän jälkeen hiipua ja sen myötä supistui myös tuotanto. Kysynnän vähenemiseen vaikutti eniten rautalaivojen valmistuksen alkaminen. Näihin ei luonnollisesti enään tarvittu tervaa samalla tavoin kuin puulaivoihin. Toisaalta myös metsien omistusolot muuttuivat ja niiden arvo kasvoi sahojen alkaessa hankkia tukkeja sahatavaratuotannon tarpeisiin. Vaikka kysyntä vielä jonkin aikaa jatkuikin, niin teollisuuden myötä kohoavat palkat söivät lopulta tuotteen kilpailukyvyn halvempaan kivihiilitervaan verrattuna. Tervanpolton alkamisen jälkeen 1600-luvulla alkoi maahan syntyä muutakin teollisuutta. Koskiin rakennettiin ensimmäisenä jauhomyllyjä ja sahoja. Mm. Liuksialan ja Vääksyn kartanoissa toimivat vesikäyttöiset sahat. 1700-luvulla tulivat myös rauta-ruukit, lasiruukit, lankatehtaat ja verkatehtaat. Suomen teollisuuden pohja alkoi kehittyä ja laajentua. Teollisuudella ei ole suoranaisia kytkentöjä tervanpolttoon, mutta koska se loi maahan yleistä vaurautta ja avasi vientiyhteyksiä eri maihin voidaan olettaa, että se on osaltaan mahdollistanut muun teollisuuden syntymisen maahan. Yllä oleva historiikki ei ole pelkästään yleistä historiaa, vaan se on esimerkki talouselämän sopeutumisesta kysynnän muutoksiin vapaassa markkinataloudessa. Devalvaatiota ja kansantalouden –toimintamekanismeja ei oltu vielä keksittykään, mutta silti kysyntä ja sen muutokset ohjasivat tuotannon- ja kaupanrakenteita. Tervanpolton loppuminen vastasi aikanaan hyvinkin 1990-luvun alun Neuvostoliitonkaupan romahdusta kansantaloudellisesti. Se kuitenkin pakotti yrittäjät ja yhteiskunnan sopeutumaan ja niin syntyi sahateollisuus! 3.4 Venäjän vallan aika 1809 - 1917 Sodan päätyttyä Ruotsi oli menettänyt Suomen ja maa liitettiin Venäjään. Virkamiehet olivat maassa kuitenkin jääneet paikoilleen, joten hallintoa oli helppo kehittää. Oloja alettiin helpottaa poistamalla mm. pikkutullit ja antamalla verorästit anteeksi. Viljaa ja suolaa toimitettiin myyntiin sodan näännyttämien olojen vakiinnuttamiseksi. Kesäkuussa 1808 annettiin käsky, jonka mukaan kaikista säädyistä oli valittava edustajia, jotka saisivat esittää maan tarpeita ja toivomuksia. Tästä alkoi hallintokoneiston kehittäminen, joka Porvoon

Esko Passila

73 valtiopäivien kautta johti Keisarillisen Suomen senaattiin. Keisarin edustajana Suomessa toimi kenraalikuvernööri. Koska Helsinki oli lähempänä Pietaria kuin Turku, se määrättiin pääkaupungiksi 1812. Hallitsemisensa loppuvuosina Aleksanteri taipui Euroopassa yleisesti vallitseviin taantumuksellisiin suuntauksiin, eikä kutsunut enään valtiopäiviä koolle. Nikolai I kiristi otetta vielä tästäkin, eikä kutsunut säätyjä koolle kertaakaan. Hän pyrki kuitenkin noudattamaan vahvistamiaan perustuslakeja, vaikka asetti mm. sensuurin valvomaan painotuotteita 1829 ja kielsi Suomen kielen käytön niissä. Merkittävää kuitenkin oli, että uskonnollista ja taloutta käsittelevää kirjallisuutta sai julkaista myös Suomen kielellä. Elinkeinoelämä oli jo tällöin valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Tämä on jälleen eräs lenkki historian kulussa todistamassa yrittäjyyden suurta merkitystä hallitsijoiden päätöksissä! Se todistaa katkeamatonta yrittäjyyden merkitystä korostavaa ketjuamme, joka alkoi jo Viljavan Puolikuun alueelta tuhansia vuosia aiemmin!! Varsinainen suuri talouden uudistus ja kehitys alkoi Aleksanteri II astuttua valtaan 1855. Kuitenkin jo hieman tätä ennen oli teollinen vallankumous alkanut vaikuttaa maahan höyrykoneen voimin. Saimaan kanava oli rakennettu yhdistämään Savon alueita mereen. Painovapauslaki saatiin aikaan 1865 ja rahaksi tulivat markka ja penni. Valtio alkoi puuttua myöskin yksityiseen yritystoimintaan ottamalla viinan polton valtion monopoliksi 1866. Teollinen vallankumous oli tässäkin tapauksessa vain teollinen. Sahat olivat jo olleet olemassa yli kolmesataa vuotta aiemmin. 3.41 Väestönkasvu synnyttää yritystoimintaa Teollinen vallankumous ja populaation nopea kasvu alkoivat liberalisoida maan ilmapiiriä ja kiihdyttää taloudellista toimeliaisuutta. Maan väkiluku oli 1800-luvun taitteessa kohonnut noin 830 000:een, mutta vuosisadan puoleen väliin mentäessä väkiluku oli kasvanut jo 1 640 000: en ja 1900-luvulle tultaessa jo 2 650 000: en asukkaaseen. Elinkeinoelämän aatteellisena soihdun kantajana toimi J. V. Snellman, joka kirjoitti jo 1848 Saimalehdessään monipuolisen teollisuuden puolesta maatalouden ohella. Hän myös kannatti yksityisen yrittämisen suurempaa vapautta ja siihen liittyvän kilpailun tärkeyttä. Tämä käynnisti voimakkaan keskustelun siitä, mihin suuntaan elinkeinoelämää olisi kehitettävä. Kehityksen perustana olisivat huomattavat vesivoima- ja metsävarat. Näitä täydentävät malmivarat olivat myös kohtuulliset, joten vientiteollisuuden kehittymisen edellytykset olivat olemassa. Samaan aikaan myöskin Venäjällä oli käynnissä nopea teollistuminen ja se ei ole voinut olla vaikuttamatta tapahtumiin Suomessa. Merkittävän piristysruiskeen teolliseen kehitykseen oli antanut jo edellä mainittu höyrykoneen keksiminen. Huomion arvoista on, että sen käyttö sallittiin Suomessa sahaukseen 1857. Tästä on pääteltävä, että höyrykoneen käyttö oli luvanvaraista! Tämä päätös merkitsi sitä, että sahat eivät olleet enään sidoksissa vesistöihin. Sahoja alkoikin siirtyä vesistöjen rannoilta sisämaahan, joka merkitsi sahateollisuuden kannalta käänteentekevä teknistä muutosta. Teollinen yrittäminen oli ennen 1800- luvun vaihdetta aivan alkuvaiheessaan. Suuria ja merkittäviä yrityksiä ei ollut kovinkaan monta. Lähestyttäessä vuosisadan puoliväliä Euroopasta alkaneet liberaalit suuntaukset alkoivat vaikuttaa myös Suomessa. Uudet lait muokkasivat infrastruktuuria ja vaikuttivat suomalaisen yrittäjyyden kulttuuriseen kehityk-

Esko Passila

74 seen. Käsityöläisammattikunnat lakkautettiin, jolla vapautettiin kilpailua, maakauppa vapautettiin, sahaustoiminnan harjoittaminen vapautui, yksityispankkien perustaminen sallittiin ja Suomen markka otettiin käyttöön. Vuosisadan puolivälissä yritysmaailmaa hallitsivat sahat, tekstiilitehtaat, lasitehtaat, rautaruukit ja tupakkatehtaat. Suomen teollinen kehitys oli alkanut. Kaikki edellä olevat alat vaativat jo silloin verrattain suuria investointeja, eivätkä sillä perusteella olleet mpk-yrityksiä163 Suomen teollisuuden lippulaiva Nokia perustettiin vuonna 1865 puuta jalostamaan. Ulkomaisten yrittäjien kiinnostus Suomen suuriin metsävaroihin ja pääomien puute maassa oli se merkittävä tekijä, joka toi maahan ulkomaisia investoijia. Etenkin Norjassa oli järeän sahatukin saanti heikentynyt ja he alkoivat tähyillä Suomen puuvaroja. Tärkeimmäksi norjalaisista muodostui konsuli Hans Gutzeit, joka saapui ensi kerran Suomeen 1871. Hän toi mukanaan alan viimeistä teknistä tuntemusta, koneita ja jopa ammattitaitoisia työntekijöitä. Hänen perustamansa yritys on nyt nimeltään, Stora Enso, josta kerrottiin jo maailman vanhimpana yrityksenä edellisessä osassa. Höyrysahojen tultua luvallisiksi senaatti antoi vuosien 1870-75 yhteensä 60 höyrysahalle perustamisluvan ja 1878 lopussa maassa oli höyrykoneilla toimivia sahoja yhteensä 66. Teollistumiskehitys oli tullut siihen vaiheeseen, että suomalainen teollisuus päätti kiinnittää huomiota toimintaansa järjestämällä ensimmäisen suuren katselmuksen. Teollisuuden suurkatselmuksen avasi Helsingissä heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1876 kenraalikuvernööri kreivi Adlerberg. Näyttelyä kuvattiin seuraavasti: ”Näyttelyrakennuksen halki kulki käytävä, jonka oikealla puolella olivat kivi-, savi- ja lasiteollisuuden tuotteet, joiden joukossa herättivät huomiota kauniit posliini- ja fajanssiteokset, kaakeliuunit ym.. Käytävän vasemmalla puolella sijaitsivat etupäässä paperiteollisuuden, kirjapaino- ja kirjansitomotaidon sekä puuhiomojen tuotteet. Lisäksi edustettuina olivat tupakka- ja tulitikkutehtaat, metallitehtaat, pellava- ja puuvillatehtaat jne.”164 Valtiopäiväjärjestys säädettiin ja yrittämisen kannalta tärkeä laki elinkeinon harjoittamisen vapaudesta annettiin 31.3.1879. Jo tällöin teollisuus alkoi tähyillä Venäjän laajoille ja kasvaville markkinoille. Venäjän kaupan perinteemme on siis nyt jo useiden sukupolvien ikäinen. Eli se yleinen uskomus, että sodan jälkeen syntynyt bilateraalinen kauppa olisi Venäjän kauppasuhteittemme alku, ei näin ollen pidä paikkaansa. Kauppa tosin oli tavallaan sisäkauppaa emämaan ja suuriruhtinaskunnan välillä, mutta sillä oli ratkaiseva merkitys yritystoiminnan kehittymiselle Suomessa. Kauppa olikin varsin merkittävää aina 1880-luvulle saakka.. Teräksen käyttö laivojen rakentamisessa lopetti nopeasti laajamittaisen pohjalaisen puulaivojen rakennusperinteen ja viimeinen purjelaiva rakennettiin 1874.165 Samasta syystä alkoi tyrehtyä myöskin tervanpoltto.

163

mpk = mikro-, pieni- ja keskisuuri Op.Cit. Kauppa- ja teollisuusministeriön 50-vuotishistoriikki. 165 Nukari, M. & Syvänen, M., Yrittävä Suomi, 16 164

Esko Passila

75 3.42 Yritysten lisääntymien synnyttää rahoitus- ja vakuutustarpeita. Vilkastunut yritystoiminta vaati toimiakseen myös pankkeja. Säästöpankkeja oli toiminnassa jo kolmisenkymmentä eri puolilla maata. Suomen tämän hetken merkittävin liikepankki – Merita-Nordbanken - aloitti toimintansa 1862. Pankin syntyyn vaikutti voimakkaasti Henrik Borgström nuorempi, jonka päämääränä oli kerätä maan eri puolilta kertyvät varat elinkeinoelämän käyttöön. Eräs suuri syy tähän oli sahateollisuuden leviäminen eri puolille valtakuntaa ja sen kehityksen vaatima suuri pääomatarve. Vakuutustoiminta oli ollut pääosin ulkomaisten hallussa, koska Suomen ensimmäinen vakuutusyhtiö – Suomen Palovakuutuskonttori – oli kaatunut Turun palon aiheuttamiin vastuisiin 1827. Tämä aiheutti puolestaan sen, että vielä 1880-luvulla yli puolet vakuutustoiminnasta oli ulkomaisten yritysten hallussa. Suomalaisella klubilla kansallistunto kuitenkin jatkoi kasvuaan ja synnytti 1890-luvun vaihteessa Kansallis-Osake-Pankin sekä vakuuSuomen suurimmat yritykset 1890/91

1. Finlayson & Co. Tampere 2. Tampereen Pellava- ja Rauta-Tehdas Tampere 3. E. Meyer o (ent. Pitkäranta), Impilahti 4. Forssa Ab, Tammela 5. Paul Wahl & Co, Varkaus-Kotka 6. A Ahlström, Noormarkku 7. Vaasan Puuvillatehdas Oy, Vaasa 8. Crichton & Co (ent. Ericsson & Cowie, Turku 9. W. Rosenlew & Co, Pori 10. Veljekset Åströmin nahkatehdas, Oulu 11. Kymmene Ab, Valkeala 12. N. L. Arppen perilliset, Tohmajärvi 13. Haapakosken ja Oravin ruukki, om. A. Neiglick, Rantasalmi 14. Hackman & Co, Viipuri 15. P. C. Rettig & Co:n tupakkatehdas, Turku 16. Fiskars Ab, Pohja 17. Helsingin laivatokka, om. Rosenlew & Co, Pori 18. Porin konepaja, om. O. Eklund, Helsinki 19. W Gutzeit & Co, Kotka 20. Tampereen paperitehdas, om. J. E. Frenckell & Son, Tampere tusyhtiöt Suomen ja Salaman. Kuva 4 Suomen suurimmat yritykset 1890/91

Lähde: Yrittävä Suomi

Merkillepantavaa on, että tällä aikakaudella suomalainen liike-elämä oli hyvin kansainvälistä ja avointa eikä millään tavoin säännösteltyä. Myöhemmin nimenomaan vakuutus- ja pankkitoiminta olivat eräitä tarkimmin säännösteltyjä ja suljettuja aloja. Edellä olevan luettelon tekee mielenkiintoiseksi se, että ainakin kaksitoista yritystä listalla toimii vielä tänäkin päivänä. Tämä on varsin poikkeuksellista maailman taloushisto-

Esko Passila

76 riassa. Fortunen 500 maailman suurimman yrityksen listalla yritysten keski-ikä on 40-50 vuotta.166 Syynä on usein pidetty yritysten vaikeutta sopeutua uusiin kilpailutilanteisiin eli yritysten sisäisen jatkuvan koulutuksen puutetta. Koko listan yrityksistä yli kolmannes oli hävinnyt tai pirstoutunut vuoteen 1983 mennessä. Mikä siis on pitänyt Suomen listalta niinkin monta yritystä hengissä? Vastauksia on ainoastaan kaksi: 1. Kansantaloudelle tärkeiden yritysten toimintaa on turvattu niiden tarpeisiin tarkoitetulla lainsäädännöllä. Tältä ajalta peräisin olevaa lainsäädäntöä on vieläkin osittain voimassa!! 2. Edellisen lisäksi kasantalous suljettiin, jotta omien hallinnollisten päätösten avulla voitiin vaikuttaa talouden kehitykseen esimerkiksi valuuttakurssien muutoksilla. Tämä toimenpide loi puolestaan mahdollisuuden omaehtoisen verotuksen käyttöönotolle!! Suuryritysten tarpeisiin keskittyvä lainsäädäntö, joka on osittain voimassa vieläkin, ei kohtele tasa-arvoisesti pk-yrityksiä ja niiden täysin erilaisia tarpeita. Korporatistinen lainsäädäntö ei tue pk-yritysten syntymistä ja toimintaa, vaan pikemminkin estää sitä. Uudistettu lainsäädäntökään ei toimi, koska oikeusjärjestelmä ei takaa pk-yrityksille oikeusturvaa taloudellisten resurssien puutteen takia!!! Pakkokeinolaki takavarikointeineen suosii selvästi suuria yrityksiä, ja on täysin kohtuuton riita-asioissa pk-yrityksille. Samoin hirvittävän kalliit pitkään kestävät oikeudenkäynnit. Joilla suuyritykset kiristävät pieniä yrityksiä. Toinen huomion arvoinen seikka listalla on, että W. Gutzeit & Co oli kohonnut näin nopeasti suurimpien listalle. Suomen teollisuuden nykyinen ykkönen – Nokia - ei sen sijaan ollut vielä kahdenkymmenen suurimman joukossa. Samaan aikaan kun Venäjän sorto poliittisella tasolla kiristyi taloudellinen aktiivisuus päinvastoin lisääntyi 1890-luvun puolivälissä. Tämä nelinkertaisti teollisuuden bruttoarvon seuraavan parinkymmenen vuoden aikana ennen I maailmansotaa. Tämä puolestaan lisäsi pankkien tarvetta ja niitä alettiinkin perustaa runsaasti lisää ympäri maata. Maatalous joutui myöskin avoimeksi kansainväliselle kilpailulle, kun viljan tuontitullit oli kumottu 1864. Tämä tapahtui suurien katovuosien vuoksi kansalaisten elintarvikehuollon turvaamiseksi. Viljan tuonti halvempien kustannusten maista mm Amerikasta ja Saksasta aiheutti viljelyn siirtymisen lypsykarjan tarvitsemaan rehuun. Karjatalous kehittyikin vientialaksi, jonka päätuote oli voi. Muutos maatalouden rakenteessa aiheutti maatalouden työvoiman tarpeen vähenemisen myötä väestön muuttoliikkeen alkamista maaseudulta kaupunkeihin. 3.43 Osuustoimintaa ja yksityisiä maakauppoja Kauppojen perustaminen vapautui kokonaan 1879 ja aiheutti sen, että maakauppoja alkoi syntyä nopeaan tahtiin eri puolille maata. Tämä tietenkin paransi jakelua ja lisäsi 166

de Geus, A., The Living Company, 1.

Esko Passila

77 kilpailua. Varallisuuden lisääntyminen ja jakelun paraneminen aiheuttivat puolestaan kulutuksen kasvamisen I maailmansotaan mennessä kaksinkertaiseksi. Peruselintason tultua turvatuksi ihmisten laatutietoisuus samalla lisääntyi ja lisäsi myös kilpailua. Velkakauppa, joka oli jo tavanomaista antiikin Ateenassa 400 eKr., yleistyi nyt myös Suomessa. Se alkoi yleistyä ja vaikka se nähtiinkin ongelmana, niin kilpailutekijät pakottivat myyjät siihen. Toisaalta velkakauppaa käytettiin hyväksi laadultaan heikkojen tuotteiden myyntiin. Korot olivat myöskin varsin korkeita, joka puolestaan johti etenkin maatalouden suhdanteiden heikennyttyä tilojen pakkomyynteihin. Englannissa syntynyt osuustoiminta-ajatus alkoi levitä myös Suomessa aatteellisesti valveutuneisiin piireihin. Aate levisi ensimmäisenä maaseudulle, jossa se koettiin heikentyneissä olosuhteissa tarpeelliseksi. Niinpä osuustoiminta-aatteen isäksi kutsuttu professori Hannes Gebhardin aloitteen pohjalta perustettiin Pellervo-Seura vuonna 1899 eli sata vuotta sitten. Osuustoimintalaki annettiin Keisari Nikolai II toimesta 10. päivänä heinäkuuta 1901. Tämän jälkeen Pellervo-Seura julkaisi osuustoiminnan mallisäännöt, joiden perusteella lukuisia uusia osuuskuntia alkoi syntyä. Samoin monet jo olemassa olevat muuttivat sääntöjään niiden mukaisiksi. Varsin nopeasti tämän jälkeen syntyivät SOK (1904) ja Osuusliike Hankkija (1905). Osuusmeijereiden perustaminen oli alkanut myös jo vuonna 1901 ja ne perustivatkin keskusjärjestökseen Voinvientiosuusliike Valion 1905. Osuuskaupatkin alkoivat puuhata itselleen keskusjärjestöä. Varsin eripurainen perustamiskokous pidettiin Tampereella ja SOK perustettiin 1904. SOK:n perustaminen ei kuitenkaan perustunut suureen yksimielisyyteen. Erimielisyys jäi kytemään pinnan alle. Pääasiallinen syy oli valitaanko linjaksi puolueettomuus vai työväestön haluama edistyksellisyys. Sanojen sisältö ei tässäkään ilmaise asioiden todellisia tarkoitusperiä. Työväenliikkeen tavoitteena oli käyttää osuusliikettä luokkataistelun tukemiseen ay-liikkeen ja poliittisen toiminnan kautta. Niinpä aatteet ottivat yhteen ensin Viipurissa 1911 ja sen jälkeen Kotkassa 1913. Nämä kokoukset johtivat siihen, että osuusliike oli valmis jakautumaan Helsingissä 1915 puolueettomaan Yleiseen Osuuskauppojen Liittoon ja SOK:on. Työväenliikkeen edistysmieliseksi osuusliikkeeksi tuli Kulutusosuuskuntien Keskusliitto ja OTK. Jotain voidaan ratkaisusta päätellä, koska nyt vain toinen on jäljellä! Samanaikaisesti kaupan liberalisointi oli synnyttänyt maahan reilut 4000 maakauppaa ja kauppiasta. Tämä muutti radikaalisti vanhaa kaupanrakennetta, jossa hallitsevina olivat olleet tapulikaupunkien kauppahuoneet. Osuustoiminnan järjestyminen pakotti yksityisetkin maakauppiaat harkitsemaan yhteistoimintaa kilpailukykynsä ylläpitämiseksi. Ensimmäisenä lähti liikkeelle Maakauppiaitten Osuusyhtiö 1907. Tästä muodostui erinäisten muiden tukkuliikkeiden yhtymisen myötä Kesko Oy toisen maailmansodan aikana. 3.44 Teollisuuden ja kaupunkien kasvu Maalta muutto ja väestön kasvu lisäsivät myös rakentamista. Kaupungeissa alkoivat yleistyä kerrostalot ja sen myötä kivirakentaminen. Rakennusten suurenemisen myötä suunnitelmallisten asemakaavojen tarve kasvoi. Rakentamisessa oli selvästi vallalla myös luokkajaon piirteitä. Työläisille rakennettiin omia kaupunginosia ja porvareille huvilakaupunginosia. Esimerkkinä näistä on Kulosaari. Hanketta ajoi Ab Brandö Villastad, joka oli perustettu joidenkin liikemiesten, arkkitehtien ja insinöörien toimesta 1907.

Esko Passila

78 Teollistuminen voimistui ja alkoi keskittyä eteläiseen Suomeen. Puunjalostuksen osuus voimistui ja monipuolistui. Vuonna 1910 joka kolmas sai palkkansa puuteollisuudesta. Bruttokansantuote muuttui myös siten, että vuosikymmenen puoleen väliin tultaessa teollisuus ja palvelut olivat kansantaloudellisesti yhtä suuria maa- ja metsätalouden kanssa. Vaikka sahateollisuus oli edelleen merkittävin puuteollisuudessa, niin ensimmäisen maailmansodan alla myös paperin tuotanto kasvoi. Pietariin saatu rautatieyhteys paransi mahdollisuuksia Venäjän kauppaan, jonne vietiinkin sanomalehtipaperia ja ruskeaa käärepaperia. Vienti Englantiin oli myöskin käynnistynyt ruskean käärepaperin avulla, kun tervakauppa sinne oli puolestaan käytännöllisesti katsoen loppunut kokonaan. Sellun tuotannosta yhä suurempi osa jalostettiin kotimaassa. Paperiteollisuudessa huomattiin jo varsin varhaisessa vaiheessa tuotekehityksen ja jatkojalostuksen tarpeellisuus. Parempia laatuja tietenkin vaati paraneva ja automatisoituva painotekniikka. Sahateollisuudessa säilyi ulkomainen kiinnostus ja yhä useampia vientisahoja rakennettiin ulkomaisen pääoman avulla. Toisaalta tuoteala myös laajeni. Mukaan tulivat kotimarkkinateollisuudeksi muodostunut tulitikkuteollisuus ja vientiteollisuudeksi kasvanut rullien valmistus. Puiset rullat olivat niin merkittäviä, että suomen osuus koko maailman rullatuotannosta ennen ensimmäistä maailmansotaa oli yli 80%.167 Muovien tulosta huolimatta rullien valmistus jatkui vaneriteollisuuden sivutuotteena pitkälle 1960-luvulle. Nykyisillä raaka-aineiden hintasuhteilla ja tekniikalla ala saattaisi olla tuottoisa nykyisessä vihreitä arvoja korostavassa maailmassa. Ensimmäisen maailmasodan syttyminen aiheutti Suomessa suuria muutoksia. Viholliseksi muuttunut entinen kauppakumppani Saksa, katkaisi yhteydet länteen hallitessaan Itämerta. Myös viljantuonti Venäjään kuuluvaan Suomeen loppui Saksasta ja se alkoi aiheuttaa ongelmia elintarvikehuollossa. Myöhemmin viljantuonti loppui myös Venäjältä. Toisaalta taloudellinen toimeliaisuus lisääntyi ja useat teollisuudenalat joutuivat palvelemaan Venäjän militaarisia tavoitteita. Kymmenet tuhannet työntekijät valmistivat tarvikkeita Venäjälle vietäviksi. Ongelma asiassa oli, että Venäjä rahoitti kaupat luottoruplilla, jotka sitten myöhemmin jäivät kuitenkin maksamatta Suomelle. Esimerkki on sikäli mielenkiintoinen, että sama tilannehan toistui Suomen osalta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa. Tämä jälkimmäinen tapahtuma tosin perustui Suomen tietoiseen valintaan, johon kuitenkin vaikutti se, että Neuvostoliiton valtionpankki – Gosbank – tuli yllättäen varattomaksi. Historialla on suuri taipumus toistaa itseään, joka valtioidenkin välisissä kauppasuhteissa tulisi ottaa huomioon!

167

Nukari, M. & Syvänen, M., Yrittävä Suomi, 38

Esko Passila

79 Suurimmat yritykset 1912/13 1. Finlayson & Co Oy, Tampere 2. A. Ahlström, Noormarkku 3. Kymin Oy, Kuusankoski 4. Oy W. Gutzeit & Co, Kotka 5. Valtionrautateiden konepajat, Helsinki 6. Tampereen Pellava- ja Rauta-teollisuus Oy, Tampere 7. Forssa Oy, Tammela 8. Ph. U. Strenborg & Co Ab, Pietarsaari 9. Halla Ab, Kymi 10. Aug. Eklöf Ab, Porvoo 11. Ab John Barker Oy, Turku 12. Hackman & Co, Viipuri 13. Oy H Saastamoinen Ltd, Kuopio 14. Tornator, Ruokolahti 15. Vaasan Puuvillatehdas Oy, Vaasa 16. W. Rosenlew & Co Ab, Pori 17. Karhula Oy, Kymi 18. Trävaruaktiebolaget Kemi, Kemi 19. Ab Kaukas Fabrik (Oy Kaukaan Tehdas), Lappeenranta 20. F. Sergejeff, Saippua- ja tupakkatehdas, Viipuri

Kuva 5 Suomen suurimmat yritykset 1912/1913

Lähde: Yrittävä Suomi

Suomen 1800-luvun puolivälissä alkanut teollinen kehitys oli ollut merkittävää ensimmäiseen maailmasotaan tultaessa. Erityisesti parin vuosikymmenen jakso ennen maailmansotaa oli ollut voimakkaan kasvun aikaa. Teollisten työpaikkojen määrä oli kohonnut yli 2,5-kertaiseksi. Huolimatta Pohjanmaan voimakkaasta muuttoliikkeestä ulkomaille väestönkasvu ja urbanisoituminen oli ollut nopeaa. Bruttokansantuote oli viisinkertaistunut viidessäkymmenessä vuodessa. Yrittäjyyden infrastruktuuri oli luotu ja muun maailman sotiessa Suomi valmistautui itsenäisyyteensä. Eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi 6.12.1917. Maan taloudellinen tilanne oli muodostumassa vaikeaksi Venäjän sotatarviketilausten loputtua. Suomessa kärsittiin nälkää ja elintarvikepula oli huutava. Sisäpoliittinen tilanne muistutti osuusliikkeen hajoamisprosessia eli valtakäsitykset olivat pahasti ristiriidassa keskenään ja suuri erimielisyys vallitsi siitä, mihin suuntaan maan tulisi kulkea. Seurauksena oli kansalaissota, jonka oikeistolaiset voittivat, mutta jonka arpia on paranneltu aina näihin päiviin asti. Ne ovat juurtuneet niin syvälle työväenluokkaan, että vieläkin pienyrittäjyys ja riistokapitalismi saavat väliinsä valitettavasti yhtäläisyysmerkin. Tarvitaanko uusi Karl Marx ideoimaan palkkaorjia vastaava ”yrittäjäorja-käsite”, jota pienyrittäjien asema saataisiin samalle tasolle kuin työntekijöiden? 3.5 Suomen ensimmäinen tasavalta Neuvostohallitus tunnusti heti vuoden 1918 alussa Suomen itsenäisyyden. Itsenäistyminen ei olisi kuitenkaan voinut sattua pahempaan aikaan. Sodan jälkeen kokoontuneella

Esko Passila

80 eduskunnalla ei ollut koko kansan tukea, mutta silti se joutui laatimaan maalle itsenäisen valtion hallintojärjestelmän niiltä osin kuin siinä oli autonomian ajalta puutteita. Tärkeimpiä itsenäisen valtion ulkoisia tunnusmerkkejä olivat oma kansallinen puolustusjärjestelmä eli armeija sekä edustus tärkeimmissä ulkovaltioissa. Näiden lisäksi käytiin vielä ankara kiista siitä tulisiko valtiosta kuningaskunta vai tasavalta. Nyt ei sentään tähyilty kuninkaaksi viikinki Rurikia, vaan kuningasta etsittiin saksalaisesta Hessenin prinssi Friedrich Karlista, joka valittiinkin Suomen kuninkaaksi 9:pnä lokakuuta 1918. Hän joutui kuitenkin kieltäytymään kruunusta joulukuun lopulla kriittiseksi muuttuneen kansainvälisen tilanteen vuoksi. Keväällä 1919 eduskunta hyväksyi sitten tasavallan pohjalle rakentuvan valtiomuodon. Karjalaiset ja inkeriläiset jatkoivat taistelua bolshevikkeja vastaan haluten liittyä Suomeen, mutta joutuivat ylivoiman edessä taipumaan. Tähän vaikutti myös osaltaan se, että Viro teki rauhan Neuvostoliiton kanssa. Tämä nk. Tarton rauha (14.10.1920), jossa Suomi sai entisten alueittensa lisäksi Petsamon, on nyt noussut uudelleen esille balttien uudelleen itsenäistymisen yhteydessä. Petsamon tarina on sikäli mielenkiintoinen, että tsaari oli luvannut sen Suomelle jo 1860-luvulla vaihdossa tärkeään Rajajoen Suomen puolella olevaan asetehtaaseen. Kirjoitusvirheen takia tsaari vahingossa kuitenkin luovutti Suomelle ensin palan Norjan puolelta, joka virhe korjattiin myöhemmin. Tarton rauhasopimukseen liittyi myöskin kaupallisia sopimuksia, joilla taattiin mm. suomalaisalusten vapaa pääsy Nevan kautta Laatokalle. Samalla sovittiin myös kauppasuhteista ja Suomen suosituimmuusasemasta Neuvostoliiton kaupassa. Nimenomaan tämä Tarton rauhan kauppasopimuksen täyttäminen lykkääntyi aina II maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Karjalan historian kannalta mielenkiintoista on, että tässä samassa yhteydessä Suomi myöskin tunnusti Neuvostoliiton vallan Itä-Karjalassa, Repolassa ja Porajärvellä, jotka alueet oli jo otettu Suomen viranomaisten valvontaan. Sopimuksen teossa Neuvostoliitto tunnusti Itä-Karjalan itsemääräämisoikeuden(autonomian) ja Inkerinmaalle sivistysautonomian. Nämä alueet muodostivat ns. Vatjan viidenneksen. Bolshevikit eivät kuitenkaan koskaan pitäneet Itä-Karjalalle ja Inkerille antamiaan lupauksia. Yhteiskunnan kehityksessä yrityksiin ja taloudelliseen toimintaan liittyvä lainsäädäntö ei ollut päällimmäisenä lainsäädäntötyössä. Vanhat autonomian aikaiset lait jäivät käyttöön. Suomen itsenäistyessä taloudellinen tilanne sodan päättyessä oli maailmalla ja siten myös Suomessa heikko. Markan arvo oli heikentynyt, eikä sen arvoa yrityksistä huolimatta pystytty palauttamaan. Muiden vaikeuksien lisäksi alkoi vielä maassa lama, joka vei kuluttajien ostovoiman ja johti tavarapulaan. 3.51 Itsenäistymisen alkuvuodet ja kansainvälinen hyväksyntä Onneksi lama oli kuitenkin lyhytkestoinen ja sen vaikutukset maassa jäivät vähäisiksi. Pahinta kuitenkin oli, että venäläisiltä ei saatu perittyä ruplasaatavia eikä myöskään obligaatioita. Myös tästä oli sovittu Tarton rauhansopimuksen yhteydessä, koska niitä ei olisi muutoinkaan saatu. Toisaalta emigrantti miljardööri Armand Hammer loi omaisuutensa ostamalla näitä obligaatioita Pariisissa 1920-luvulla jopa 10%:lla nimellisarvostaan ja onnistui sitten myöhemmin myymään ne neuvostoliittolaisille paremmasta hinnalla. Suomalaiset yritykset ja pankit menettivät kuitenkin huomattavia summia maan itsenäisyyden lunnaina Neuvostoliitolle. Esko Passila

81 Samaa periaatetta noudattaa pankkikriisin loppuselvitys, jonka mukaan Arsenal myi loput saatavansa ulkomaisille perintäyhtiöille 2000. Etenkin vientikaupan elpymiselle oli tärkeätä itsenäistymisen hyväksynnän saaminen ulkomailta. Itsenäisyystunnustusten saamista oli haitannut sodan hävinneen Saksan joukkojen osallistuminen Suomen sisällissotaan. Voittajavaltiot suhtautuivat tähän hyvin epäluuloisesti. Ensimmäisinä Suomen itsenäisyyden tunnustivat vuonna 1918 Ruotsi, Saksa ja Ranska. Kuitenkin vasta vuoden 1919 jälkeen, kun Englanti ja Yhdysvallat olivat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden, voitiin aloittaa ulkomaankaupan normalisointi. Sotaa ennen alkanut sahatavaran ja paperin vienti Saksan kautta Ukrainaan loppui, mutta virkistyi uudelleen Englannin markkinoiden myötä. Kilpailu Ruotsin ja Norjan taholta oli kuitenkin kova niiden läpi sodan keskeytyksettä jatkuneen kaupan ja modernisoitujen tuotantolaitosten vuoksi. Puupohjaisten tuotteiden vienti oli kuitenkin Suomelle elintärkeää, vaikka se toisaalta aiheutti elinkeinoelämän yksipuolistumisen ja muodostumisen sotien välisenä aikana hyvin kapea-alaiseksi. Vaikka teollisuus elpyikin varsin nopeasti vuoden 1913 taso saavutettiin vasta vuonna 1922. Suomen metsäklusterin markkina-alueiden muotoutuminen alkoi sellaisiksi kuin ne ovat nykyisin jo 1920-luvulla. Tähän vaikutti voimakkaasti Neuvostoliiton synty ja sen voimistuva ote Itä-Euroopan markkinoista. Lopullisesti tilanne muuttui II-maailmasodan jälkeen, jolloin koko Itä-Eurooppa joutui kokonaan Neuvostoliiton valtapiiriin. Tälle alueelle toimitettiin suurin osa puuraaka-aineesta kaukaa siperialaisilta metsäkolhooseilta ja – sovhooseilta aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Tämä säästi metsävaroja etenkin Baltiassa, Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa, jotka ovat nyt nousemassa Suomen kilpailijoiksi EU-markkinoilla. 3.52 Markan arvo ja pankkitoiminnan kehitys Markan arvo oli pudonnut kymmenenteen osaan sotaa edeltävästä arvostaan. Ulkomainen vaihtoarvo aleni vielä tätäkin enemmän. Itsenäisellä valtiolla ei näin ollut enään varaa vapaan kilpailun ylellisyyteen. Käyttöön otettiinkin protektionistiset keinot eli suojatullit ja vientituet. Lisäksi maassa jatkui sota-aikana voimaan tullut säännöstely, joka purettiin vasta vuonna 1921. Hajaantunut osuuskauppaliike aloitti kovan keskinäisen kilpailun ja sivuliikkeitä perustettiin nopealla vauhdilla ympäri maata. Samoin laajeni pankkitoiminta, jossa vallalla oli kaksi suuntausta – valtakunnalliset ja paikallispankit. Paikallisia pankkeja perustettiin Helsingin ohella Ahvenanmaalle, Ouluun, Tampereelle, Turkuun, Vaasaan, Viipuriin ja Uusikaarlepyyhyn. Pankkien kova perustamisvauhti aiheutti markkinoilla ylitarjonnan niin, että pankkeja oli maassa 1920 22 ja niillä oli yhteensä 350 sivutoimipistettä. Epävakaat olot antoivat tilaisuuden myöskin kaikenlaiseen keinotteluun. Etenkin ruplilla keinottelu ulottui myös maamme rajojen ulkopuolellekin. Pankkien suuri määrä aiheutti kuitenkin sen, että ne joutuivat fuusioihin. Niinpä vuonna 1922 maata hallitsi kaksi fuusioiden pohjalta muodostunutta suurpankkia – Yhdyspankki ja Kansallis-Osake-Pankki. Keskikokoisia pankkeja olivat Liittopankki ja Helsingin Osakepankki. Näiden neljän pankin markkinaosuus oli 81%:a liikepankkien yleisötalletuksista.168 Mainittakoon kuriositeettina vielä, että liikepankkien yleisötalletukset olivat 3,69

168

Nukari, M (toim.)., Yrittävä Suomi 1988, 55

Esko Passila

82 miljardia ja säästöpankkien 1,35 miljardia markkaa.169 Jo keskittyneet markkinat jatkoivat edelleen keskittymistään ja aggressiivisin tässä toiminnassa oli Helsingin Osakepankki. Koko 1920-luku meni pula-ajasta selviämiseen ja uuden itsenäisen valtion tarpeiden tyydyttämiseen. Puolustuslaitoksen ja ulkomaanedustustojen lisäksi tarvittiin uusia keskusvirastoja hoitamaan valtion hallintoa. Näiden rahoittaminen tuotti valtiolle alussa suuria vaikeuksia, mutta vähitellen niistä selvittiin. Etenkin vuosikymmenen loppupuolen vahva nousukausi auttoi selviämään vaikeuksista. Kultamarkan arvoa ei kuitenkaan katsottu voitavan palauttaa, vaan vuoden 1925 rahalailla sidottiin markan arvo kultakantaan dollarin arvon 39,70 kautta. Tämä merkitsi käytännössä markan devalvointia, jolloin kultamarkka sai saman arvon kuin paperimarkka. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että Suomen Pankki saattoi kullan lisäksi käyttää markan katteena myös kultaan vaihdettavaa ulkomaan valuuttaa. Markan arvon vakauttamiseen uskottiin elinkeinoelämän piirissä ja se lisäsikin investointihalukkuutta maassa. Samoin säästämishalukkuus lisääntyi, kun rahan arvon säilymiseen alettiin laajemmin uskoa kansalaisten keskuudessa. Rahan arvon järjestelyn yhteydessä tapahtunut rahan ulkoisen arvon aleneminen lisäsi myöskin vientikilpailukykyä ja lisäsi sitä kautta taloudellista toimeliaisuutta etenkin puunjalostusteollisuudessa. 1920-luvun bruttokansantuotteen kasvu olikin yli 50%:a ja vuonna 1928 vielä sitäkin suurempi. Suomen kehityksen historian seuraaminen on erityisen mielenkiintoista, kun sitä voi nyt verrata esimerkiksi Venäjän nykyiseen kehitykseen. Huolimatta tietokoneistuneesta yhteiskunnasta ja nopeista liikenneyhteyksistä maiden ja mannerten välillä, joutuvat siirtymätaloudet periaatteessa käymään läpi saman prosessin kuin Suomikin itsenäistymisensä jälkeen. Kansallisia eroja KIE maiden välisessä sopeutumisessa markkinatalouteen on, mutta siirryttäessä totalitaarisesta järjestelmästä avoimeen talouteen, toimenpiteet näyttävät muodostuvan samoiksi – oikoteitä ei juurikaan näytä olevan! Lainsäädäntö, hallinnon organisointi, verotus, sosiaalijärjestelmät, pankki- ja vakuutuslaitos jne. tarvitsevat samat periaatepäätökset kuin, mitä Suomessa jouduttiin tekemään 1920-luvulla. Venäjän ja entisten Euroopan kommunististen valtioiden välillä on suuri periaatteellinen ero, joka vaikuttaa niiden kommunismin jälkeiseen kehitykseen – valtioiden kehitys oli erilaista I ja II-maailmansotien välisenä aikana. Nykyisen Venäjän on käytävä tämäkin kehitysvaihe siirtyäkseen markkinatalouteen. Tämä on asia, jota länsimaiden on vaikea ymmärtää! 3.53 Lama ja teollisuuden kehittyminen Seuraava vuosikymmen toi kuitenkin taas maailman laajuisen laman, joka kosketti myös Suomen taloutta. Kultakannasta jouduttiin luopumaan jälleen 1931, mutta markan sitominen Englannin puntaan säilytti sen arvon vakaana ja kansainvälisen luottamuksen markkaan. Tällä vuosikymmenelläkin paljon esillä ollut ja muuta maailmaa horjuttanut lama, ei siis vaikuttanut Suomeen likikään samalla voimalla kuin 1990-luvun lama. Bruttokansantuote jatkoi tasaista kasvuaan nousten 1920-luvulta 1930-luvun loppuun mennessä 169

Nukari, M.(toim.), Yrittävä Suomi 1988, 56

Esko Passila

83 yhteensä liki 120%:a. Myös teollisuustyöntekijöiden määrä lisääntyi siten, että lukumäärä oli 1930-luvun lopussa 325 000 henkeä. Samaan aikaan maan väkiluku oli 3 697 700 henkeä. Maataloudessa puolestaan työskenteli n. 1 900 000 henkeä. Nämä luvut merkitsivät toisaalta sitä, että maataloudesta oli 20 vuoden kuluessa siirtynyt teollisuuteen ja pääasiassa kaupunkeihin n. 100 000 henkeä. Tämän lisäksi teollisuus oli työllistänyt huomattavan osan väestönkasvusta. Elinkeinoelämän toiminnan kannalta tärkeää vuoden 1734 Kauppakaari uudistettiin itsenäisyyden aikaa ja muuttuneita olosuhteita vastaavaksi 13.6.1929 liki 200 vuoden käytön jälkeen. Teollisuuden nopeasta kehittymisestä ja merkityksestä huolimatta valtio tuki edelleen voimakkaasti maataloutta. Muistossa olivat vielä pula-ajan kova elintarvikepula. Tukeminen tapahtui tietenkin tuontirajoituksin ja tuontitullien avulla, mutta myös tuotantoa kehittämällä ja etenkin tutkimustoimintaa lisäämällä. Myöskin maatalousneuvontaa ja koulutusta lisättiin. Merkittäviksi muodostuivat Lex Kallio ja Lex Pulkkinen. Etenkin jälkimmäinen laki, jonka tarkoituksena oli palauttaa puutavarayhtiöiden hankkimat maat takaisin asutus- ja viljelykäyttöön, muodostui tärkeäksi. Lain perusteena oli, että maat oli hankittu kiertämällä vuonna 1915 annettua lakia. Näillä laeilla oli se vaikutus, että tilojen määrä lisääntyi 1920-1939 166 000:sta 235 000:een. Peltoala puolestaan kasvoi 600 000:sta hehtaarista 2 600 000:een hehtaariin. Suurimmat teollisuusyritykset 1927 1. Enso-Gutzeit Oy, Kotka 2. A. Ahlström Oy, Noormarkku 3. Valtionrautateiden konepaja, Helsinki 4. Finlayson & Co Ab, Tampere 5. Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Oy, Tampere 6. Kymin Oy, Kuusankoski 7. W Rosenlew & Co Ab, Pori 8. Ab Kemi Oy, ( ent. Trävaruaktiebolaget kemi), Kemi 9. Oy Forssa Ab, Forssa 10. Ab Uleå Oy, Oulu 11. Ab Tornator Oy, Ruokolahti 12. Hackman & Co, Johannes 13. Kaukas Fabrik Ab, Lappeenranta 14. Porin Puuvilla Oy, Pori 15. Sörnäs Ab, Helsinki 16. Oy Rauma-Wood Ltd, Rauma 17. Helsingin kaupungin teollisuuslaitokset 18. Aug. Eklöf Ab, Porvoo 19. Diesen Wood Co Ab, Impilahti 20. Halla Oy, Kymi Kuva 6 Suomen suurimmat yritykset 1927

Esko Passila

Lähde Yrittävä Suomi

84 Teollisuus ilmeisesti katsottiin niin suureksi ja riippumattomaksi, että se pystyi vastaamaan samoista toiminnoista itsenäisesti ja ilman valtion apua. Silti maatalouteen luotiin järjestelmä, jota alettu purkaa vasta Suomen EU:in liittymisen jälkeen. Järjestelmä kasvoi käsittämään Maa- ja Metsätalous ministeriön ja sen alaisuudessa toimineet maaseutupiirit, jotka neuvoivat viljelijöitä korvauksetta maatalouden harjoittamiseen liittyvissä ongelmissa. Näiden lisäksi kunnille tuli maatalouteen liittyviä velvoitteita. Saman tyyppinen järjestelmä kattoi myöskin metsätalouden. Suomen Laki 1992 osasto O 1-O 89 yhteensä 73 sivua käsittelee erilaisia maatalouden tukijärjestelmiä. Mikä olisi yrittäjyyden tila maassa, jos sen kehittämiseen olisi luotu yhtä mittava ja massiivinen tutkimus- ja rahoitusjärjestelmä? Tässä vaiheessa tehtiin tietoinen valinta, jossa maatalous nostettiin yrittäjyyden edelle. Teollisuus oli maassa hyvin suuryritysvaltaista ja nämähän tunnetusti pystyvät valvomaan etujaan yhteiskunnassa. Näin laajamittaista maatalouden neuvontajärjestelmää ei tiettävästi ole missään muualla. Metsäteollisuuden tavoitteita helpotti valtakunnan metsien inventointi 1921-1924. Sen avulla pystyttiin arvioimaan metsien tuottoa ja metsäklusterin toimintapohjan laajuutta. Kuten yhä edelleen tänäkin päivänä, sahateollisuuden toiminta-aste määräytyy rakennusteollisuuden aktiviteetin mukaan. 1930-luvun lama vaikutti näin sahateollisuuteen enemmän kuin paperiteollisuuteen, mutta kokonaisuutena klusteri selvisi lamasta suhteellisen hyvin. Vuonna 1937 sahattiin jo 6 400 000 kuutiota sahatavaraa, jossa oli nousua 70%:a viidentoista vuoden aikana. Vientiin tuosta määrästä meni karkeasti 2/3 ja määrä oli niin suuri, että ulkomaisen kysynnän laskua ei voitu kompensoida kotimaan kulutusta lisäämällä. Kotimaan käyttö oli siis vuonna 1937 n. 1,9 miljoonaa kuutiota. Mielenkiintoisen vertailukohdan antaa se, että vuonna 1992 sahateollisuuden tuotanto oli 6 900 000 kuutiota ja kotimaan myynti siitä 2,2 miljoonaa kuutiota. Luvut eivät tosin ole aivan vertailukelpoisia, koska vuonna 1992 tilastoihin ei sisälly sirkkelisahojen tuotantomäärät, joita puolestaan ei 1937 juurikaan ollut. Edellä oleva vertailu osoittaa sen, kuinka syvälle Suomen sahateollisuus joutui pääasiassa vahvan markan politiikan vuoksi. Vertailussa on otettava huomioon, että myös 1930-luvulla vallitsi lama, joten suhteessa tilanne 1992 on ollut suhteessa aivan katastrofaalinen ja hiemankin pidempään jatkuessaan aiheuttanut koko teollisuuden alan tuhoutumisen!! 3.54 Liikenneyhteyksien kehittyminen Teollisuuden kehittyminen ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman kuljetusolosuhteiden parantamista maassa. Tästä kirjoitti varsin painokkaasti J. V. Snellman Litteraturbladetissa 1856. Vesireitit olivat metsäteollisuudelle oleellisen tärkeitä, mutta valmiita tuotteita ei juurikaan niitä myöten pystynyt Saimaan kanavaa lukuun ottamatta kuljettamaan. Rautatieverkko oli tosin luotu pohjois-etelä suunnassa autonomian aikana. Tarpeellista olikin yhdistää näitä poikittaisradoilla. Rataverkko kasvoikin sotien välisenä aikana liki puolella. Samalla pystyttiin uuden kotimaisen tekniikan avulla hiljalleen nostamaan myös kuljetusnopeuksia. Näin rautatieliikenne alkoi muodostua metsäteollisuuden tärkeimmäksi kuljetusmuodoksi vientisatamiin.

Esko Passila

85 Vientikuljetuksiin tarvittava kauppalaivasto oli myöskin päässyt rapistumaan sodan aikana ja tarvitsi kiireesti uudistamista. Höyrylaivat tekivät tuloaan, mutta purjelaivat olivat vielä merkittävässä osuudessa vientikuljetuksissa. Satamat kehittyivät kuntien voimin vastaamaan suurenevien alusten tarpeita. Samoin kysyntä synnytti uusia varustamoita, joihin myöhemmin tuli kuulumaan myöskin legendaarinen Antti Wihuri. Hän aloitti pienvarustajana Raahessa ja kokosi melkoisen kauppalaivaston, joka loppui sodanaikaiseen omaisuuden luovutukseen. Siitä syntyi sitten vielä nykyisinkin toimiva Wihurin säätiö. Eräänä kansallisena tunnusmerkkinä on pidettävä myös maailman vanhimpiin kuuluvan lentoyhtiön – Aeron – perustamista. Yhtiön perustamisasiakirja allekirjoitettiin Helsingissä 12. syyskuuta 1923 ja yhtiö rekisteröitiin 9.10.1923.170 Yhtiön perustajia olivat konsuli Bruno Otto Lucander, Gustaff Snellman ja Fritiof Åhman. Peruspääoma oli 500.000. Yhtiön ensimmäinen kone oli Junkers F 13 D-335, joka luovutettiin yhtiölle 14.3.1924 ja saapui Helsinkiin kolme päivää myöhemmin. Koska koneet olivat kesäisin vesitasoja ja toimivat talvisin suksilla, lentokenttä olikin lentosatama (aeroport) tässä tapauksessa Katajanokka. Samana vuonna kesäkuussa uusi yhtiö aloitti ruotsalaisen ABA:n kanssa lennot Helsingin ja Tukholman välillä. Idäntie ilmateitse oli saanut alkunsa. Tässä vaiheessa tärkeämmäksi muodostui kuitenkin reitti Tallinnaan, jossa toimi Junkers Flugzeugwerke A.G.:n omistukseen siirtynyt Aeronaut. Tallinnasta oli paremmat jatkoyhteydet Junkersin tukemien lentoyhtiöiden muodostaman Nord-Europa Unionin kautta Königsbergiin ja sieltä edelleen. Aeron alkutaival sisältää mielenkiintoisia piirteitä uuden teknologian markkinoille tuomisessa. Yhteiskunta ei tukenut yritystoimintaa, vaan resurssit menivät maatalouden tukemiseen. Tällöin kuitenkin lentokoneita valmistava yhtiö näki tulevaisuuden sellaisena, että se ryhtyi tukemaan lentoyhtiöitä ja kasvattamaan sillä tavoin omaa kasvupotentiaaliaan. Vuosikymmenen vaihteessa Junkers oli myös Aeron suurin osakkeenomistaja. Suomalaiset sijoittajat hankkivat kuitenkin nopeasti nämä osakkeet haltuunsa. Nykyisin yleinen koneiden rahoitusmuoto on leasing. Toinen piirre on yritysten varsin tiivis yhteistyö. Verkottuminen uudella alalla oli välttämätöntä jo pelkästään jatkoyhteyksien vuoksi. Lentoliikenne vain kahden kaupungin välillä ei tarjonnut riittävää potentiaalia. Kun lentoliikenneyhtiöt nyt etsivät toisiaan ja pyrkivät verkottumaan, ne palaavatkin vain juurilleen vaikka volyymit ovat miljoonakertaisia. Toisaalta se myös kertoo siitä, mitä tapahtuu valtioiden joutuessa purkamaan protektionistiset toimensa. Samaan sarjaan voidaan katsoa kuuluvan 1919 vuoden kieltolain kumoaminen 1931. Tämä puolestaan johti Alkon perustamiseen. Alkon toiminta määrittyi jo alusta alkaen ristiriitaiseksi. Kansaa piti valistaa viinan vaaroista eli harjoittaa negatiivista markkinointia, mutta toisaalta kuitenkin piti hankkia hallituksen edellyttämiä varoja valtion budjettiin. Ensimmäinen tehtävä epäonnistui ilmeisen pahasti, koska siitä lähtien kun myynti aloitettiin 38 paikkakunnalla yhtäaikaisesti 5.4.1932, Alkon ovien takana on ollut ennen ovien avaamista aina jonoja.

170

http://www.finnair.fi

Esko Passila

86 3.55 Tulitikut – tärkeä osa Suomen teollisuushistoriaa Oman mielenkiintoisen historiansa muodostaa suomalainen tulitikkuteollisuus ennen toista maailmansotaa. Tämä aikoinaan niin kukoistava ja merkittävä teollisuus, joka sotien välisenä aikana muodosti tärkeän vientiteollisuusalan, on nykyisin kadonnut maasta kokonaan.. Niiden valmistus on siirtynyt Baltiaan ja Venäjälle. Tulitikun merkitystä ennen sähkön laajaa käyttöönottoa kuvaa hyvin sen värikäs historia. Maassa oli 1920-30 luvuilla suuri viennistä toimeentulonsa saava tulitikkuteollisuus, jota hallitsi Suomen Tulitikkuyhdistys, johon kaikkien yritysten oli kuuluttava. Tämä järjestelmä muodosti itse asiassa nykytermein kartellin, mutta kuitenkin vain kotimaassa. Kilpailu vientimaissa puolestaan kiristyi huomattavasti, kun ruotsalainen omaisuutensa Amerikassa teräsrunkoisten rakennusten uraalkoi vallata markkinoita. Tämän Kalmarissa koinnissa hankkinut Ivar Kreuger 171 2.3.1880 syntyneen ja Tukholmassa huippuarvosanoin insinööriksi 1900 valmistunut liikemiehen biografia on kuin Indiana Jonesin seikkailut ja hänen elämänkerrastaan ollaankin tekemässä elokuvaa. Hänen perustamansa tulitikkukonserni tunnettiin myöhemmin nimellä Svenska Tändstick Ab eli STAB. Suomeen pääsyn edellytyksenä oli, että hänen tuli hankkia täältä pari tehdasta päästäkseen trustin jäseneksi. Saavuttaakseen maailman laajuisen tulitikkukartellin hänen trustinsa käytti jo silloin nykyaikaisia megamarkkinoinnin keinoja. Tämä johtui siitä, että kansallishallitukset olivat varsin kiinnostuneita tulitikuista ja ne asettivat usein tuonnille moninaisia esteitä. Kreuger käytti tätä seikkaa hyväkseen lainaamalla hallituksille rahaa, jota vastaan hän yleensä sai tulitikkujen valmistuksen yksinoikeuksia. Lainaa vastaanottaneita maita olivat mm. Puola 1925, Kreikka 1926, Ecuado´r 1927, Ranska 1927, Jugoslavia 1928, Unkari 1928, Latvia 1929, Romania 1929, Liettua 1930, Bolivia 1930, Viro 1930, Guatemala 1930, Turkki 1930 ja Saksa 1930. Näiden lainojen nykyarvo 1998 oli US$ 35 miljardia sama arvo 1931 oli US$ 387 000 000.172 Edellä olevasta huolimatta tai ehkä siitä syystä hänet löydettiin kuitenkin kuoliaaksi puukotettuna ja huumattuna Pariisin asunnostaan 5, Rue Victor Emmanuel III 12.3.1932. Viimeisen iltansa hän oli viettänyt Pariisissa onnellisesti suomalaisen morsiamensa kanssa, juuri ennen kuin heidät ehdittiin vihkiä avioliittoon. Tämän traagisen ja jopa mystisen murhan jälkeen hänen ystävänsä John Maynard Keynes kirjoitti: ” We have a poignant example today of the helplessness of the individual, however powerful and however great his genius, in the tragic death of Mr. Ivar Kreuger. He was a man of perhaps the greatest constructive business intelligence of his age, a man whose far-flung activities have been in the widest sense in the public interest, who had conceived in his mission in the chaos of the post-war world to furnish a channel between the countries where the resources were in surplus and those where they were desperately required, one who built on solid foundations and surrounded himself with such safeguards as could be humanly devised in the circumstances, - suffering what the ignorant might mistake for the common gambler, but in truth crushed between the icebergs of a frozen world which no individual man could thaw and restore to the warmth of normal life.” London, March 14, 1932. 171 172

http://www.qikrux.com/Kreuger/cronol.htm 29.7.1999 http://www.qikrux.com/Kreuger/bakgrund.htm 29.7.1999

Esko Passila

87 Keynes aivan ilmeisesti piti Kreugeria jonkinlaisena Robin Hoodina, joka tasaa kansojen välistä varallisuutta. Saiko Keynes tästä vaikutteita myöhemmin kuuluisaksi tulleen talousajattelunsa pojaksi, ei ole varmaa, mutta tämä talousmalli omaksuttiin useimmissa Euroopan maissa niiden johtavaksi talousajatteluksi aina EU:in syntyyn saakka. Hänen luomillaan talousteorioilla on vieläkin omat vankat tukijansa?

Puusepänteollisuuden kehittyminen 1937 ja 1947 Yrityksiä

1937 1947 1937

Valmisteiden arvo mmk 1947 1937 1947

12

30

1220

6,8

549,3

266

523

5205 9447

236,8

2963,7

Sorvaustuotteet

9

18

351

201

7,3

48,9

Pyörät, ajoneuvot

7

10

106

329

6,5

90,4

Autokorit, puiset

13

9

631

635

49,6

285,6

Tynnyrit, puuastiat

7

16

164

298

8,9

124,8

Sukset, urheiluvälineet

17

30

395

575

13,5

143,1

Lesti, puuvarret

11

24

161

348

4,5

87,1

4

5

118

267

4,2

63,6

Veneet ja laivat Huonekalut

Kehys- ja listatehtaat

Työvoima

232

Yhteensä 286 675 7371 13320 338,1 4356,5 Rahan arvon kerroin on inflaation vaikutuksesta 10x vuosien 1937 ja 1947 välillä.

Näiden maiden joukossa oli myös Ranska, jolle annettu US$ 75 miljoonan laina 1927 pelasti Ranskan talouden. Tästä avusta hänelle myönnettiin mm. Legion of Honour- kunniamerkin. Siitä huolimatta Ranskan viranomaiset eivät sallineet ruumiinavausta hänen surmansa jälkeen vaan krematoivat hänet ilman omaisten lupaa. Kaikki hänen muistikirjansa olivat myös hävinneet kuolemansyyn tutkinnan yhteydessä. Tämä poikkeuksellinen menettely on kummastuttanut myöhempiä asian tutkijoita. Järkyttävä tapahtuma alkoi horjuttaa tulitikkukonsernin toimintaa, mutta Aktiebolaget Kreuger & Toll, Tukholma, johon mm. STAB vieläkin kuuluu ja joka mm. rakensi Tukholman olympiastadionin, toimii edelleen. Trustin heikkenemisen jälkeen Suomen tulitikkuteollisuus oli kuitenkin menettänyt suurimman terän kilpailukyvystään ja siitä muodostui kotimarkkinateollisuutta. Myös STAB alkoi laajentua muille aloille ja toimii nykyisin edelleen maailmanlaajuisesti etenkin hollantilaisen sijoitusyhtiönsä kautta. Suomessa yhtiöitä ovat olleet mm. Aug. H Soini Oy, Oy Savo (Svenska Dörr Ab), Haapa Oy ja Finska Tändsticksfabrik Oy. Kuva 6 Puusepänteollisuuden lukuja

Lähde: Yrittävä Suomi

Esko Passila

88

Suurimmat teollisuusyritykset 1938 1. Wärtsilä Yhtymä Oy, Värtsilä 2. Enso-Gutzeit Oy, Kotka 3. Finlayson-Forssa Oy, Forssa 4. Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy, Tampere 5. A. Ahlström Oy, Noormarkku 6. Kymin Oy, Kuusankoski 7. Valtionrautateiden konepajat, Helsinki 8. W. Rosenlew & Co Ab, Pori 9. Oy Wilh. Schauman Ab, Jyväskylä 10. Suomen Gummitehdas Oy, Nokia 11. Porin Puuvilla Oy, Pori 12. Oy Suomen Trikootehdas Ab, Tampere 13. Ab Tornator Oy, Ruokolahti 14. Yhdistyneet Villatehtaat Oy, Helsinki – Hyvinkää 15. Yhtyneet Paperitehtaat Oy, Myllykoski 16. Ab Kaukas Fabrik, Lappeenranta 17. Oy Arabia Ab, Helsinki 18. SOK:n teollisuuslaitokset, Helsinki 19. Karhula Oy, Kymi 20. Paraisten Kalkkivuori Oy, Parainen

Kuva 7 Suurimmat yritykset 1938

Lähde: Yrittävä Suomi

Merkittävää yllä olevassa listassa verrattuna edellisiin on, että vaikkakin puuta jalostavia yrityksiä on vielä runsaasti mukana, niin rakenne on huomattavasti monipuolisempi. Suurimpien joukkoon on ilmestynyt tekstiilin lisäksi myös elintarvikkeita, kumia, lasia, vaneria, sementtiä ja porsliinia valmistavia yrityksiä. Teollisuus on siis merkittävällä tavalla monipuolistunut 1930-luvun aikana. Tämä kuvastaa erityisesti 30-luvun lopun voimakasta nousukautta, joka alkoi taittua vuoden 1938 aikana. Sen myötä kotimainen kysyntä oli kasvanut ja monipuolistanut myös kotimaista tarjontaa. Vaikka Suomen teollistuminen tapahtui muuta Eurooppaa myöhemmin, niin teollistumisvauhti oli sitäkin kovempi. Ajanjaksolla 1922 – 1938 teollisuuden tuotanto kasvoi keskimäärin lähes 8%:in vuosivauhdilla eli kaksin ja jopa kolminkertaisesti nykyiseen verrattuna. Metsäteollisuudessa vauhti oli kovin, mutta mm. myös tekstiiliteollisuus kasvoi Finlaysonin johdolla voimakkaasti. Maanviljelystuotteiden vienti väheni ja teollisuustuotteiden puolestaan kasvoi. Samoin tapahtui tulleista huolimatta tuonnin. Maahan tuotiin koneita, laitteita ja raaka-aineita. Vaikka kotimaan tuotanto lisääntyikin kovaa vauhtia niin kysyntä lisäsi kaikesta huolimatta myös kulutustavaroiden tuontia. Sotien välinen aika oli suomalaisen yhteiskunnan jatkorakentamisen ja hyvinvoinnin lisääntymisen aikaa. Myöskin oppi oli tullut kansalle mahdolliseksi ja alkoi muuttaa yhteiskunnan rakennetta. Koulutuksen ansiosta yhä useampi nousi työläisperheistä murtamaan luokkarajoja. Samoin muuttui maatalouden ja teollisuudesta toimeentulonsa saavien suhde. Heikki Wariksen tutkimuksen mukaan väestö jakautui 1940: työväestö 56%, talonpojat 21%, keski-

Esko Passila

89 luokka 10% ja luokittelemattomat 11%. Korkeakoulut olivat kuitenkin vielä varsin harvojen ulottuvilla ja etenkin kielitaistelu Helsingin yliopiston sisällä oli ankara. Tuloksena oppilaitos jakaantuikin sekä suomen- että ruotsinkielisiin laitoksiin. 3.56 Maailman vanhimman yrityksen historiaa Lopuksi on ehkä syytä tarkastella, miten nykyisten yritysten iät korreloivat siihen teoriaan, jonka mukaan yrittäminen on alkanut vasta Teollisen Vallankumouksen myötä. Maailman vanhin vielä toiminnassa oleva yritys löytyykin yllättäen Skandinaviasta tarkemmin sanoen Ruotsista.173Nykyinen osoite on Kanavaranta 1 Helsinki. Toiseksi vanhimman yrityksen on perustanut 1590 Japanissa Riemon Soga174. Tämä yritys toimii nykyisin nimellä The Sumitomo Group. Nämäkin yritykset ovat alkaneet huomattavasti ennen teollista vallankumousta yksityisinä yrityksinä ja toimivat nyt julkisina pörssiyhtiöinä. Stora Kopparberget, joka nykyisin on ruotsalais-suomalainen yritys ja toimii nimellä Stora Enso, alkoi perimätiedon mukaan Kåre-nimisestä pukista. Pukki tuli metsästä punaiseksi tahriintuneena.. Väri oli peräisin ferro-oksidista, jota pukki oli saanut turkkiinsa Kåren laidunmailta Ruotsin Falunissa. Tästä alkoi kuparikaivostoiminta Falunissa n. vuoden 1000 paikkeilla. Lähteen mukaan kaivoksen tiedetään varmuudella toimineen jo vuonna 1080, mutta ensimmäiset dokumentit löytyvät vuodelta 1288.175 Tuolta ajalta löytyy kuningas Maunu Ladonlukon päiväämä sinetillä vahvistettu vaihtokirja, jolla Västeråsin piispa Peter hankki 12,5%:a kaivoksesta. Tästä asiat etenivät siten, että kuningas Maunu Eerikinpoika antoi vuonna 1347 kaivokselle peruskirjan ja sitä täydentävän kaivossäädöksen vuonna 1360. Näissä asiakirjoissa määriteltiin osakkaiden oikeudet ja velvollisuudet. Tätä voisi näin ollen pitää maailman ensimmäisenä osakeyhtiölakina. Malmi jalostettiin 1400-luvulla alueen pienissä kuparihyteissä, jotka olivat omia itsenäisiä yrityksiä, ja toimitettiin pääasiassa Lyypekkiin. Teollinen vallankumous alkoi siis jo Ruotsissa vuonna 1521, kun Kalmarin Unioni päättyi ja valtaan astui Kustaa Vaasa. Kaivostoimintaa tehostettiin hevoskierrolla ja vesirattailla. Nämä vaativat kuitenkin runsaasti erilaisia nahkahihnoja, joita saatiin teurastamalla eläimiä. Eläimiä siis teurastettiin nahan eikä lihan vuoksi. Näin ollen kiusalliselle jätteelle – lihalle – piti keksiä käyttöä, jotta hihnojen valmistus olisi ollut kannattavaa. Näin syntyi lenkkimakkara – Falukorv. Kuparimalmin sivutuotteesta valmistettiin punaista väripigmenttiä – Falunin-punaista. Yhtiö laajensi sitten vuonna 1735 perustamalla rautatehtaan Svartnäsiin ja seuraavalla vuosisadalla rauta syrjäyttikin kuparin. Yhtiön kemianteollisuus alkoi 1878, jolloin raudan valmistus myöskin keskitettiin Domnvarvetin tehtaisiin Borlängeen. Laajentuminen sahateollisuuteen tapahtui puolestaan 1885, jolloin hankittiin Skutskärin saha. Stora Koppargberg Bergslag muodostettiin osakeyhtiöksi vuona 1888 ja se laajensi pian toimintansa myös sellu- ja paperiteollisuuteen. Yhtiöstä on sittemmin muodostunut maailman suurimpiin kuuluva metsäteollisuusyhtiö. Eipä ole pukkia karvoihin katsominen.

173

Arie de Geus, The Living Company (1997), 2 Arie de Geus, The Living Company (1997), 2 175 Enso, Sijoittajan Visio 2 (1998), 8 174

Esko Passila

90 Stora Enso on siis iältään noin 1000 vuotta vanha. Dokumentoitunakin 711 vuotta. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin teollisen vallankumouksen aikoihin syntyneet yritykset, joita ei liene jäljellä ainuttakaan. Yrityksen yksi pitkän iän salaisuuksia lienee se, että Ruotsi ei joutunut osallistumaan I ja II maailman sotaan. Yrityksen merkitys kaikissa Euroopan suurissa sodissa on toki ollut huomattava raaka-aineiden toimittajana. Muita yrityksiä 30-luvun lama ja ko. sodathan lopettivat valtavan joukon yrityksiä eri puolilla maailmaa. Tarinassa piilee myöskin eräs tutkimuksen kannalta tärkeä seikka. Yritys on luonut ympärilleen sille edullista kulttuuria. Tämä on auttanut sen selviytymistä vuosituhannen aikana poikkeuksellisen korkeaan ikään. 3.6 Suomi - toinen tasavalta Kuusi vuotta kestänyt sota oli siis yhdistänyt Suomen kansan, mutta myös jakanut sen poliittisesti uudelleen. Verrattuna suurimpaan osaan Eurooppaa Suomi oli kuitenkin niitä paremmassa asemassa. Laaja ja harvaan asuttu maa oli suurelta osin välttänyt tuhon, joka muuta Eurooppaa oli kohdannut. Teollisuus oli toimintakykyinen, vaikkakin osittain konekannaltaan vanhentunut. Se oli ollut ennen sotia kuitenkin verrattain nuori ja investoinnit juuri ennen sotaa tehtyjä. Samoin suurin osa asunnoista oli säilynyt. Tuhot olivat suurimmat pääkaupunkiseudulla, mutta muualla maassa suurimmaksi osaksi koskematon. Maatalous puolestaan poti työvoimapulaa miesten oltua sodassa, josta osa ei koskaan palannut tai palasi vammautuneena. Sodan jälkeiset lähtökohdat olivat siis nämä. Teoreettisesti tietenkin Suomella oli vaihtoehtoisia malleja maan tulevaisuuden suunnittelulle. Käytännössä niitä kuitenkin rajoittivat tehdyn välirauhan ehdot. Välirauhaa valvomaan 1944 asetettu Zdanovin johtama valvontakomissio vaikutti Suomen päätöksiin sekä suoraan että vahvistuneen kommunistipuolueen välityksellä. Vaikka komission toiminta päättyi Pariisissa solmittuun rauhaan 10.2.1947, jatkoi Stalinin aloitteesta huhtikuussa 1948 tehty YYA-sopimus Suomen päätöksiä rajoittavilla linjoilla. Suomen suuria haasteita sodan jälkeen olivat sotakorvaukset ja menetettyjen alueiden väestön asuttaminen. Molemmat olivat ennennäkemättömiä tehtäviä historiassa. Tähän päivään mennessäkään ei yksikään itsenäinen valtio ole ilman apua joutunut selviämään näin valtavista tehtävistä. On vielä muistettava, että molemmista suoriuduttiin kunnialla. Suomen olisi syytä käyttää näitä ylpeästi ”tuotemerkkeinään!” Karjalaisten asuttaminen tosin aiheutti monenlaista kritiikkiä ja etenkin Suomen Ruotsinkielisillä alueilla. Poliittinen yksimielisyys kuitenkin riitti ja tehtävä saatiin suoritetuksi. Sotakorvaukset olivat toinen suuri haaste. Vielä se jaksoi yhdistää kansan. Sotakorvaussumma oli 300 miljoonaan Amerikan dollaria, jonka kurssina oli vuoden 1938 dollarin kurssi. Summaa on täysin mahdoton suhteuttaa tämän päivän rahaan. Korvaus oli toimitettava täsmällisen tavaraluettelon ja aikataulun mukaisesti. Myöskin laskennalliset hinnat tuotteille oli määritelty, joten minkäänlainen kotiinpäin veto ei ollut mahdollista. Tästä johtuikin, että maailmanmarkkinahintojen nousu ja hinnoittelussa sattuneet selvät virheet nostivat korvaussummaa huomattavasti alkuperäisestä! Vuonna 1952 kokonaiskorvauksen arvioitiin olevan sen vuoden Suomen markoissa 180 miljardia markkaa. Tämäkään taakka ei vielä riittänyt vaan toimitusten myöhästymisille oli asetettu 5%:n sakkokorko! Pääosan – tavarantoimituksista kattoivat konepaja- ja laivanrakennusalojen tuotteet. Tämä on sikäli merkittävää, että Suomen teollisuuden tuotannosta ennen sotaa 80-90%:a oli metsäklusterin Esko Passila

91 tuotteita. Nämä teollisuuden alat oli siis käytännöllisesti katsoen rakennettava alusta pitäen ennen toimitusten alkua. Alkuperäinen toimitusohjelma: Koneet, laitteet, ja tehdaskoneistot

100,9

Uudet alukset

60,1

Paperiteollisuuden tuotteet

59,0

Puuteollisuuden tuotteet

41,0

Kappelituotteet

25,0

Kauppalaivaston alukset

14,0

Yhteensä

300,0

USD

USD

Sotakorvaustoimituksia organisoimaan ja valvomaan perustettiin sotateollisuuden valtuuskunta ja sen alainen virasto SOTEVA. Suomi selvisi velvoitteistaan hyvin. Vallinneet hyvät vientiolosuhteet, pieni ulkomainen pääomatuki ja Neuvostoliiton myöntämät lievennykset toimitusajoissa ja osittain määrissäkin auttoivat suoriutumista tästä raskaasta tehtävästä. Sotevan johtaja Ilmari Harki kuvasi korvauksia näin: ” Kaikkiaan 141 490 sotakorvaustuotteita kuljettavaa vaunua ylitti Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan. Kuljetuskapasiteetti oli kovimmillaan 1945-48 ja kun toimitukset yleensä kasautuivat kuukauden loppupäiviin, aikataulutöistä oli puuhaa. Em. vaunuista olisi yhteenkytkettyinä muodostunut 13 441 550 metriä pitkä juna eli toisin sanoen melkein 16 junaa, joiden veturi olisi ollut Kemissä ja viimeinen vaunu Helsingissä. Kaikista toimitetuista laivoista olisi puolestaan saatu 20 kilometriä pitkä laivajono.” Toisin sanoen sotakorvausjunan päästä päähän lentäminen nykyisillä liikennekoneilla olisi kestänyt liki 20 tuntia. On ymmärrettävää, että sotakorvaukset rasittavat maan taloutta juuri pahimpaan aikaan, jolloin sodan vaurioiden korjaaminen vaati eniten voimavaroja. Toimituksiin kuului kokonaisia metsäteollisuustuotteita valmistavia tehdaslaitoksia koneineen kuten talotehtaita, paperikonelinjoja, vetureita, höyrykoneita jne.. Luettelo käsitti koneita ja laitteita, joita ei oltu Suomessa koskaan ennen valmistettu. Niinpä metalliteollisuuden työntekijämäärä nousi sotaa edeltävän ajan 30 000:sta siten, että sotakorvauskauden lopussa työntekijöitä oli 75 000. Vastaavasti koko teollisten työpaikkojen määrä nousi 220 000 vuonna 1938 286 000:een vuonna 1951. Sodan aiheuttamat kokonaismenot sotakorvauksineen ja siirtolaisväen asuttaminen rasittivat taloutta niin, että rahanarvon alenemiselta ei voitu välttyä vaan rahanarvo laski noin kymmenenteen osaansa vuoden 1938 arvosta. Markka jouduttiin devalvoimaan ensin vuonna 1945 ja sitten kahdesti vuonna 1949. Viimeinen vuoden 1939 devalvaatio 44,4 %:a johtui siitä, että markka oli ollut sidottuna puntaan, joka puolestaan devalvoitui. Kokonaisdevalvointi 1949 oli liki 70%:a. Vaikka hinta ja palkkasäännöstely olikin voimassa niin devalvaatioiden aiheuttamat hinnannousut jouduttiin korvaamaan palkoissa. Niinpä esimerkiksi 1945 elintarvikkeiden hintojen nousu jouduttiin korvaamaan työpalkoissa sata prosenttisesti! Hyppäyksittäinen hintojen ja palkkojen nousu olikin tyypillistä ajanjaksolle. Sään-

Esko Passila

92 nöstelystä päästiin eroon lopullisesti vasta 1956. Tosin tämän jälkeenkin on ollut monia erilaisia indeksisidonnaisuusmalleja. Sotakorvausten maksu vaikutti monella tavoin ihmisten elämään. Ihmiset mm. luovuttivat kultaiset vihkisormuksensa ja vaihtoivat ne rautaisiin sotakorvausten maksamiseksi! Samoin syntyi työmarkkinoilla uudenlaista yhteisymmärrystä ja vaikka poliittisiin valtasuhteisiin ay-liikkeessä ei hyvin sopinutkaan yleissopimus, niin se kuitenkin solmittiin. Yleissopimus lisäsi sosialidemokraattien painoarvoa SAK:ssa, jota ei otettu puolestaan kommunistien johtamissa liitoissa hurraten vastaan. Lakkoasetta ja korpilakkoja käytettiin ahkerasti. Lakkojen huippu sattui vuodelle 1947, jolloin niitä oli 228. Päivissä mitattuna huippu oli puolestaan 1950, jolloin menetettiin yli 4,5 miljoonaa työpäivää vastaten n. 2000 työvuotta. Sosialidemokraattien ja kansandemokraattien valtataistelu levisi ammattijärjestöistä myös muualle yhteiskuntaan ja näin osa lakoista olikin selvästi poliittisia. Talouselämän kehittymistä maassa leimasivat sotakorvaukset ja hyvin elpynyt vientikauppa. Vuonna 1947 oltiin jo varsin lähellä sotaa edeltäviä tuotantolukuja. Etenkin metalliteollisuuden perustamista auttoivat suuresti Ruotsista Yhdysvalloista saadut luotot. Suomelle tarjottiin myös muualla Euroopassa käyttöönotettua Marshall-apua, mutta se kuitenkin torjuttiin 1947. Marshall-avulla oli kuitenkin varsin suuri välillinen vaikutus Suomelle, koska se lisäsi suomalaisten tuotteiden kysyntää Euroopassa. Etenkin puunjalostusteollisuus hyötyi tästä suuresti. Sotaa edeltävän ajan vientiluvut ylitettiinkin jo 1948. Samoin kotimainen aktiviteetti lisääntyi etenkin pääasiassa maaseudulla tapahtuvan asutustoiminnan johdosta. 1950-luvun alkuun sattui vielä Korean sota, joka oli etenkin puuteollisuudelle todellista kulta-aikaa. Elintaso alkoi myös hiljalleen nousta, mutta sitä hidastivat jatkuva inflaatio, jota vastaan taisteltiin monin eri keinoin. Setelien leikkaus 1945 – 1946 oli eräs näitä toimenpiteitä. Tällä toimenpiteellä valtio pakkolainasi puolet kansalaisten hallussa olleista suurista seteleistä. Kuvassa kahdeksan olevassa listassa puunjalostusteollisuusyritysten määrä jälleen vähentynyt ja muiden alojen edustus vastaavasti lisääntynyt. Puunjalostus säilyi kuitenkin suurimpana vientitulojen tuojana. Toisena merkittävänä tekijänä on otettava huomioon, että vaikkakaan sota ei Suomessa aiheuttanut samanlaista kansallistamisaaltoa kuin Euroopassa, niin etenkin sotakorvausten maksaminen edellytti metalliteollisuuden nopeaa laajentumista. Raskaan metalliteollisuuden investoinnit olivat niin suuria, että sodan jälkeen yksityiselle sektorille oli vaikeata yksin tehtävää jättää. Täten Suomessa perustettiin valtion yhtiöitä, koska sosialisoitavia sopivia yrityksiä ei juuri ollut.

Esko Passila

93 SUOMEN SUURIMMAT YRITYKSET 1949 1. Wärtsilä Oy, Värtsilä 2. Valtion metallitehtaat (myöh. Valmet Oy), Helsinki 3. A. Ahlström Oy, Noormarkku 4. Enso-Gutzeit Oy, Helsinki 5. Valtionrautateiden konepaja, Helsinki 6. Kymin Oy, Kuusankoski 7. Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy, Tampere 8. Oy Finlayson-Forssa Ab, Tampere 9. Oy Strömberg Ab, Helsinki 10. W. Rosenlew & Co Ab, Pori 11. Rauma-Raahe Oy, Rauma 12. Yhtyneet Paperitehtaat Oy, Myllykoski 13. Kaukaan Tehdas Oy, Lauritsala 14. Helsingin kaupungin teollisuuslaitokset, Helsinki 15. Outokumpu Oy, Outokumpu 16. Suomen Gummitehdas Oy, Helsinki 17. Oy Vuoksenniska Ab, Imatra 18. Oy Wilh. Schauman Ab, Jyväskylä 19. Paraisten Kalkkivuori Oy, Parainen 20. Oy Suomen Trikoo Ab, Tampere

Kuva 8 Suomen suurimmat yritykset 1949

Lähde: Yrittävä Suomi

Suomen teollisuuden kehitys on ollut sarja perättäisiä pulsseja. Sotakorvaus vaihe loi kolmannen teollisen vaiheen pohjan. Vuoden 1950 tilastot muodostavat eräänlaisen perustan myöhemmin tapahtuvalle kehitykselle. Tällöin runsas 41%:a väestöstä toimi maatalouselinkeinojen piirissä, vajaa kolmannes ja n. 13%:a kaupan ja liikenteen eli palveluiden parissa. Seuraavat kaksikymmentä vuotta olivat nopean kehityksen aikaa. Talouteen vaikuttavat tärkeimmät tekijät olivat nopeasti toistuvat ylisuuret palkankorotukset höystettyinä yritysten lisääntyvillä rasituksilla. Nämä merkitsivät lisääntyviä sosiaalisia tulonsiirtoja ja lyheneviä työaikoja. Jotta vientikilpailukykyä olisi voitu ylläpitää kansainvälistä kilpailukykyä parannettiin toistuvilla devalvaatioilla. Tulleilla suojatut kotimarkkinat ja toistuvat devalvaatiot eivät olleet omiaan parantamaan tehokkuutta ja työn tuottavuutta. Organisaatiot paisuivat tämän mekanismin myötä. Lisääntyvät sosiaaliset tulonsiirrot puolestaan kasvattivat julkistasektoria heikentäen näin edelleen kohoavina veroina maan kilpailukykyä. Suomen talous seurasi suurelta osin samaa kaavaa kuin Englannissakin, jossa valtion yritykset ja niiden monopolit muokkasivat talouselämää. Sekatalouden periaatteita noudatettiin aluksi niin, että työttömät työllistettiin valtion työllisyys töissä pääasiassa rautatie- ja tietyömailla vielä 1950- luvulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Nämä nk. siirtotyömaat työllistivät työttömiä pahimpina työttömyysaikoina ja vaurastuttivat kansallisomaisuutta mm. luomalla ja parantamalla liikenneverkkoa. Silloin ei ollut ammattisuojaa, jokaisen päätavoite oli päästä pois työllisyystöistä vaikka mihinkä muuhun työhön tahansa. Poikkeuksetta kaikki myös pääsivät – ennemmin tai myöhemmin! Tämähän oli eräs Keynesin talouspolitiikan peruspilareista – vastikkeellinen sosiaaliturva.

Esko Passila

94 Myös maan väestömäärä kehittyi nopeasti lisääntyen 550 000:lla vuodesta 1950 vuoteen 1970. Tänä aikana syntyneitä on myöhemmin kutsuttu suuriksi ikäluokiksi. Nämä suuret ikäluokat aiheuttivat monenlaisia ongelmia läpi koko sosiaalijärjestelmän ja nyt odotetaan puolestaan ”eläkepommia” näiden ikäluokkien lähtiessä eläkkeelle toisen vuosituhannen alussa. Elinkeinorakenne muuttui teollisen kehityksen myötä ja maatalousväestön osuus laski 41%:sta 18%:in eli 809 000:een. Teollisuudesta toimeensa saavan väestön määrä puolestaan nousi 29%:sta 31,5%:in eli 1 449 000:een. Nopeimmin kuitenkin kasvoivat palvelut 520 000:sta 839 000:een eli kasvua oli runsaat 60%:a. Tässä vaiheessa on hyvä suorittaa pieni vertaus vaikkapa Ruotsiin ja Englantiin, jotta saadaan kuva tasosta 1950. Suomi Maatalousväestö 46% Teollisuus 27 Palvelut 27

Englanti 5% 48 47

Ruotsi 21% 41 38

Lupaava taloudellinen kehitys 1950-luvulla katkesi vuoden 1956 yleislakkoon. Pääsyy lakkoon oli elinkustannusindeksin 17%:in nousu. Henkilökohtaiset mielikuvat lakosta ovat mellakat kaduilla, julkisen liikenteen loppuminen ja lopuksi bensiinin loppuminen. Lakko tietenkin vain lisäsi inflaatiota ja heikensi jälleen suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja luottamusta maailmanmarkkinoilla. Tämä johtikin taas kerran markan devalvointiin 39%:lla vielä samana syksynä. Silloinen Suomen pankin pääjohtaja Rainer von Fieandt antoi lausunnon radiossa 15.91957: ”Luonnollisesti ei minulle henkilökohtaisesti enempää kuin Suomen pankin johtokunnalle kokonaisuudessaan ole ollut mikään salaisuus, että Suomen kustannustaso on jo monet vuodet ollut kansainvälistä kustannustasoa korkeampi.” Näin suuri devalvaatio ei voinut olla vaikuttamatta nopeasti myöskin vientiin. Vientiä vielä kiihdytti 1958-vuoden lopulla alkanut kansainvälinen noususuhdanne. Devalvaatiopäätöksessä oli siis tällä kertaa myöskin runsaasti onnea mukana. Tämä devalvaatio, niin kuin myös myöhemmätkin devalvaatiot, ovat olleet sisäsyntyisiä. YYA-sopimuksen puitteissa käytiin kauppaa, joka oli bilateraalista ja perustui valuuttaan nimeltään clearingrupla. Kauppaa valvoi lisenssivirasto, jonka kautta niin tuonti kuin vientikin kulki. Lisäksi se valvoi myös länsikauppaa siltä osin kuin se oli lisenssimääräysten alaista. Bilateraalinen kauppa alkoi sotakorvausten jälkeen ja toimi siten, että molemmilla osapuolilla oli kauppavaltuuskunnat, joita johtivat ministeritason henkilöt. Nämä valtuuskunnat sopivat korkealla tasolla kauppatuotteiden pääryhmät, määrät ja kokonaissummat. Sen jälkeen kauppa siirtyi alakohtaiselle tasolle, jossa määrät jaettiin periaatteessa yritysten kesken. Ei kuitenkaan kaikkien halukkaiden vaan harvojen ja valittujen yritysten. Koska yritykset joutuivat näin jakamaan kaupat keskenään, oli myös luonnollista, että hinnoistakin sovittiin. Kun määrät oli näin jaettu, ottivat yritykset suoraan yhteyttä Moskovaan asianomaisiin ministeriöihin ja tekivät lopulliset yksityiskohtaiset tarjoukset. Tavanomaista oli, ettei tarjouksia hyväksytty suoralta kädeltä, vaan yritysten piti lähettää edustajansa Moskovaan lopullisiin neuvotteluihin. Pääasiallinen vastakauppatuote oli öljy, joskin esimerkiksi autoja ja sinkkiämpäreitä tuotiin runsaasti. Öljyntuontia hoitamaan perustettiin Neste Oy, josta muodostui” presidenEsko Passila

95 tin idänpolitiikan kruununjalokivi ja neuvostokaupan väkipyörä, joka nojasi Tamminiemen taustatukeen niin Moskovan suhteissaan kuin vastarintaa herättäneessä, hyökkäävässä laajentumisessaan... Hän käytti lisäksi yhdessä Nesteen johtajan kanssa, Moskovan valttikorttiaan kotimaan poliittisella areenalla...”176 Nesteen ja Kekkosen välille muodostui kiinteä suhde, joka kesti koko Kekkosen pääministeri- ja presidenttikauden. Tänä aikana Kekkonen toimi Suomen valtiojohtoisen teollisuuden merkittävimpänä kannattajana. Tärkeää on huomata, että keynesiläisen politiikan valta-akseli Suomessa oli ns. ”punamultayhteistyö.” Tämä akseli toimi myös muualla politiikassa siten, että Maalaisliiton maanviljelijäväestön etu vaatimuksia vastasivat vasemmiston vaatimukset työväestölle. Toisen osapuolen vaatimukset aiheuttivat aina kompensaation toisen osapuolen taholta. Näin tulonsiirtoja kasvatettiin enemmän kilpalaulannan kuin todellisten tarpeiden pohjalta. Bilateraalisessa kaupassa tuotteiden hinnat olivat keskinäisesti sovittuja ja niillä ei ollut mitään tekemistä ns. maailmanmarkkinahintojen kanssa. Jälkeenpäin venäläiset ovat kertoneet, että he kyllä tiesivät varsin hyvin suomalaisten ylihinnoittelun. Tämä heidän mukaansa kuitenkin kompensoitiin sillä, että Neste puolestaan maksoi maailmanmarkkinahintaa korkeamman hinnan öljystä. Väittämä on varsin mielenkiintoinen, jos se pitää paikkansa. Sehän merkitsi käytännössä tulonsiirtoa kansalta itäkauppaa käyville yrityksille eli piiloyritystukea! Tämä kilpailusta vapaa kauppa oli omiaan heikentämään yritysten kilpailukykyä ja kasvattamaan organisaatioita tarpeettomasti. Neuvostoliiton romahtaessa tämä aiheuttikin vaikeuksia monille pelkästään idänkaupan varassa toimiville yrityksille. Mikäli taas näin ei ollut, niin miten on selitettävissä idänkauppa käyvien yritysten moninkertaiset katteet verrattuna länsikauppa käyvien yritysten katteisiin ja useimpien totaalinen romahdus kaupan loppuessa? 3.61 Integroitumiskehitys Euroopassa oli alkanut maiden välinen integroituminen, jonka ensimmäisenä taloudellisena liittona käynnistettiin Rooman sopimuksen perusteella EEC 1958. Yhteisön tavoitteena oli sisäisten tullien poistaminen ja yhtenäisen tullikäytännön luominen kolmansiin maihin nähden. Jo tuolloin oli myös vapaa pääoman ja työvoiman liikkuvuus tavoitteina. Yhteisön ulkopuolelle jääneet valtiot perustivat puolestaan Englannin johdolla EFTA:n vuonna 1959. Liitto oli muutoin samanlainen, mutta siltä puuttuivat EEC:n poliittiset tavoitteet. Suomi oli tukalassa tilanteessa, koska se oli jäämässä näiden liittojen ulkopuolelle. Kirjaimellisesti ottaen YYA-sopimus ei kieltänyt, mutta ei sallinutkaan tällaista kaupallista liittoutumista. Urho Kekkosen henkilökohtaiset operaatiot (ja Neste) kuitenkin saivat aikaan sen, että Suomi pääsi liittymään ns. EFA-sopimuksella EFTA:n ulkojäseneksi. Tätä sopimusta kutsuttiin FINEFTA:ksi. Tämä sopimus antoi tullien poistamiselle verrattain pitkät siirtymäajat. Tavoitteena oli tullien poistaminen vuoteen 1970 mennessä. Suomen uusintegroituminen Eurooppaan oli alkanut. Sopimusten lunnaat olivat kovat, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Jättäytyminen Euroopan alkaneen yhdentymisen ulkopuolelle olisi epäilemättä johtanut Suomen pelkästään idänkaupan varaan. Tämän poliittinen seuraus olisi ollut Suomen päätyminen ”Kekkosslovakiaksi!” , jota sanaa jo oli alettukin käyttää.

176

Kuisma, M., Kylmä sota, kuuma öljy. Neste, Suomi ja kaksi Eurooppaa Porvoo 1997, 517-518

Esko Passila

96 Sen lisäksi, että integroituminen Eurooppaan avasi aivan uusia mahdollisuuksia ja loi etenkin sotakorvausten synnyttämälle uudelle teollisuudelle täysin uusia vientimahdollisuuksia, se myöskin liitti Suomen kansainväliseen kustannuskehityksen ja kilpailun piiriin. Tullien pienentyessä valtion arsenaali kilpailukyvyn puolustamisessa pieneni. Tämän aikakauden johtava ajatus oli niin kutsuttu uusvienti, jolla tarkoitettiin nimenomaan uusien tuotteiden vientiä. Markkinansa tämä uusvienti löysi aluksi Ruotsista ja Englannista. Näiden maiden kansantaloudellinen rakenne mahdollisti suomalaisten tuotteiden kilpailukykyisen viennin. Uusvientiä pyrittiin kehittämään antamalla avustuksia ja halpakorkoisia lainoja. Uusia yrityksiä alkoikin hiljalleen syntyä etenkin tekstiiliteollisuuteen. Laajeneva idänkauppa lisäsi myös taloudellista kasvunvaraa, sillä yhä useammat yritykset pääsivät osalliseksi idänkaupan kiehtovasta ilmapiiristä. Suurimpana syynä tähän tietenkin oli öljykaupan lisääntyminen teollisen aktiviteetin kasvaessa. Lisääntyvät ostot aiheuttivat myös sen, että rakennuskohteita alkoi avautua yhä enemmän rajan itäpuolella, koska pelkkä tavarakuppa ei enään riittänyt kompensoimaan nopeasti nousevia öljyn hintoja. Maassa noudatettu keynesiläinen talouspolitiikka näytti toimivan ja kansantalouden kasvu vuosina 1958-1966 oli keskimäärin 5,3%. Syynä omaksuttujen keynesiläisten teorioiden toimivuuteen oli nimenomaan taloudellinen kasvu. Tyypillisiä olivat myöskin tilanteessa tehdyt ratkaisut kansantaloudessa. Sokea usko iäti jatkuvaan kasvuun sai päättäjät jakamaan kasvavaa vaurautta. Työeläke-, perhe-eläke- ja sairausvakuutuslaki astuivat voimaan vuoden 1964 alussa. Nämä muutokset alkoivat muovata suomalaista kulttuuria yhä länsimaisemmaksi ja Ruotsin hyvinvointietumatkaa kurottiin kiinni maaotteluhengessä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt myöskin se, että 1960-luvun aikana myös työaika lyheni ja siirryttiin vähitellen 40-tuntiseen työviikkoon vuosikymmenen lopulla. Vuosikymmenen alussa työviikko oli sellainen, että lauantaisin työt päättyivät klo 14:00, sitten klo 12:00 ja sen jälkeen oltiin töissä joka toinen lauantai ja lopulta lauantait tulivat kokonaan vapaiksi. Siirtymävaiheessa oli alakohtaisia huomattaviakin eroja. Kaikki nämä uudistukset lisäsivät sosiaalista turvallisuutta ja alkoivat muokata kulttuuria yksityisvastuusta kollektiivisen vastuun suuntaan. Tätä kehitystä Englannissa kuvattiin sanonnalla ”from cradle to grave.” Kehdosta hautaan tuli myöskin Suomessa tunnetuksi, ellei muuten niin viimeistään saman nimisestä balladista. Tämän muutoksen suurin maksujen välittäjiä olivat maan yritykset, joille sälytettiin suuri osa syntyneistä kustannuksista. Näistä uudistuksista alkoikin kehitys, joilla tulevatkin parannukset pääasiassa maksatettiinkin yrityksillä. Tämä kehitys on jatkunut siitä lähtien kiihtyvällä nopeudella ja pakollisten palkkasidonnaisten kulujen kasvaminen on johtanut osaltaan toisiaan seuraaviin devalvaatioihin. Tämä mekanismi toimi valtion kontrolloimassa talousjärjestelmässä hyvin, mutta avoimessa markkinataloudessa tällainen perinne on rasite. Se tuhoaa kilpailukyvyn ja johtaa ennen pitkää sosiaaliturvajärjestelmän alasajoon. 3.62 Idänkauppa Öljyntuonti oli Suomessa monopolisoitu käytännössä Nesteelle. Sen tarkoitus ja tärkein tavoite oli poliittinen ja taloudellinen tarve ylläpitää idänkauppaa. Suomen kannalta öljy oli helpoin mahdollinen vastaostotuote, kun se puolestaan oli Neuvostoliiton tärkein vientituote. Lisäksi öljyn kulutus oli Suomessa teollistumisen myötä jatkuvassa kasvussa ja se puolestaan lisäsi vientiä Neuvostoliittoon! Tärkein teollisuusala – puunjalostus – kytkettiin liittoon vuonna 1969 perustetun Pekema Oy:n avulla. Metsä-Suomen modernisointioh-

Esko Passila

97 jelmaa tuki kokonaisuudessaan maahan 1970-luvun alussa rakennettu petrokemian teollisuus. Nesteestä tuli myöskin myöhemmin Suomen idänkaupan panttivanki Suomen liittyessä Eftaan ja EEC:iin. Nämä lukkiuttivat sekä Nesteen kotimaisen aseman että idänkaupan toisiinsa. Samalla se antoi Neuvostoliitolle aseman, missä se saattoi sanella öljyn hinnan. Tämä on se mekanismi, jolla Neuvostoliitto saneli öljyn hinnat ja johon Suomi vastasi idänkaupan tuotteiden varsin reippaalla hinnoittelulla. Kumpi voitti? Tähän ei voi kukaan antaa vastausta. Yksi asia on kuitenkin kiistaton. Nesteen monopoliasemasta johtuen suomalaiset maksoivat yritysten kansainvälisesti korkeat voitot polttoaineiden hinnoissa. Yritysten ansaitsematon hyvinvointi puolestaan johti organisaatioiden lihomiseen ja kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemiseen, joka näkyy selvästi edellä olevassa esimerkissä. Öljy siis muodosti tärkeimmän osan Suomen tuonnista Neuvostoliitosta. Näin ollen öljyn kansainvälisten hintojen nousu ns. öljykriisin aikana vuoden 1973 jälkeen aiheutti suuren ja nopean kasvun Suomen itäviennissä. Saman aikaisesti, kun muualla maailmassa öljykriisi ajoi maan toisensa jälkeen taloudelliseen lamaan, Suomen itävienti nousi ennätyksellisiin lukemiin ollen korkeimmillaan n. 25% Suomen viennistä. Koska kauppa oli myöskin erittäin kannattavaa, sen vaikutus kansantalouteen oli merkittävä jopa niin, että Suomea alettiin kustua pohjolan Japaniksi. Nopeasti kasvava kansantulo ja sen myötä lisääntyvät verotulot johtivat myöskin valtiovallan taholta tuhlailuun ja monet sosiaaliset uudistukset pantiin alulle. Suurimpiin näistä kuului koulu-uudistus, jonka vaikutukset alkoivat näkyä vasta 1980-luvun alkuvuosina. Öljyn hintojen turvottama idänkauppa kokikin sitten romahduksen 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajotessa. Tarkkaavaiset Neuvostoliiton tapahtumien seuraajat osasivat ennakoida kaupan loppumista jo vuoden 1989 kesällä, jolloin Gorbatchov ukaasillaan antoi neuvostoliittolaisille yrityksille oikeuden suoriin ostoihin ja myynteihin. Monilta yrityksiltä tämä asia jäi kuitenkin vaille huomiota ja ne jatkoivat edelleen neuvotteluja vanhaan tapaan ministeriöiden kanssa. Jonkin verran kauppoja vielä syntyikin ja se vahvisti yritysten usko siihen, että kaikki tulee jatkumaan entisellään. Jeltsinin valtaannousu kuitenkin lopetti ministeriöiden keskitetyt ostot hyvin nopeasti, josta seurasi ns. idänkaupankriisi. Samanaikaisesti alkoi markan perusteeton pitäminen vahvana heikentää myöskin yritysten vientikilpailukykyä länsimarkkinoilla. Venäjänkaupan loppuminen ja länsikaupan kilpailukyvyn hiipuminen aiheuttivat yrityksissä paniikkireaktion, joka johti ennen näkemättömän laajamittaisiin irtisanomisiin. Edes massiivinen yli 40% markan devalvoiminen vuoden 1992 alussakaan ei katkaissut työttömyyden lisääntymistä. 3.63 1990-luvun lama ja suurtyöttömyys Devalvaation jälkeen markka alkoi ”kellua” ja se puolestaan paransi vientikilpailukykyä nopeasti. Suomen suurteollisuusvaltainen kansantalous alkoikin toipua varsin nopeasti, mutta työttömyys oli tullut jäädäkseen. Oli luonnollista, että teollisuus oli irtisanonut nimenomaan iäkkäämpää ja vähemmän koulutettua väkeä, josta muodostui vuosien mittaan pitkäaikaistyöttömien suuri joukko. Näiden erittäin vaikeasti työllistettävien määrä on nyt vakiintunut n. 150 000 hengen tasolle. Tätä määrää näyttää pienentävän vain eläkkeelle siirtyvät. Markan voimaksa devalvoituminen aiheutti myös katastrofin, joka tunnetaan pankkikriisin nimellä. 1980-luvun pankkien voimakas valuuttalainojen otto ulkomailta ja niiden

Esko Passila

98 myyminen edelleen kaupalle ja teollisuudelle maassa aiheutti lopulta SKOP:in ajautumiseen reaalisesti konkurssiin. Konkurssi kuitenkin vältettiin Suomen Pankin väliintulolla, jolla SP otti SKOP:in haltuunsa. Tästä muodostettiin myöhemmin ”roskapankki” Arsenal, joka aloitti nopean toimintojen lopettamisen. Valuuttalainojen aiheuttamat suurtappiot alkoivat aiheuttaa yritysten konkursseja siten, että niistä seurasi samanlainen aalto kuin työntekijöiden irtisanomisistakin. Arviot Arsenalin ja valuuttalainojen aiheuttamien konkurssien määrästä vaihtelevat, mutta yleisimmän käsityksen mukaan niitä olisi ollut n. 35.000. Ammattiyhdistysliikkeellä oli myös oma osansa etenkin laman syvyyteen. 1980luvun puolessa välissä toteutettu työajan lyhentäminen, jota kutsuttiin ideoijansa nimen mukaisesti ”Pekkas-vapaaksi” alkoi vaikuttaa myös täysimääräisesti vuonna 1991, jolloin vapaapäivien määrä oli maksimissaan 12. Sopimuksen mukaan paperityönantajia edustava Pekkarinen sopi työaikaa alennettavaksi sellaisilla aloilla, joilla se oli 40 tuntia viikossa, noin 37 tuntiin viikossa. Näin hän sai ostettua työrauhan myös paperiteollisuuteen. Paradoksaalista sen sijaan on, että paperiteollisuus ei joutunut kuitenkaan itse tästä kärsimään, koska siellä oli käytössä ns. viisivuorotyö, jossa työaika oli jo ennen sopimusta n. 35 tuntia viikossa. Laman ollessa pahimmillaan ja työttömyyden ollessa liki 500.000 entinen pääministeri Kalevi Sorsa ehdotti palkkojen jäädyttämistä. Tämä ei kuitenkaan sopinut ay-liikkeelle ja niinpä työttömyys edelleen paheni. Päättäjät eivät kuitenkaan ottaneet huomioon sitä, että hyvien vuosien aikana palkkataso oli noussut huomattavasti yli ns. kirjapalkkojen. Tämä puolestaan merkitsi sitä, että työttömyyskortistoista töihin palailevien työntekijöiden palkkataso laski jopa puoleen. Tämä johtui siitä, että puuteollisuudessa esimerkiksi ennen lamaa työskennellyt työntekijä sai 65-70 mk/t. Työttömyyskortistosta uudelleen työllistettynä aloituspalkka oli yleensä 32-35 mk/t. Tätä eivät päättäjät ilmeisesti osanneet arvata ollenkaan. Tilastokeskuksen tiedoissa tämä ilmenee siten, että kun vuonna 1991 palkkojen osuus kansantulosta oli liki 60%, niin vuonna 1998 se oli enään reilut 40%. Tätä asiaa kommentoi Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja tohtori Jukka Pekkarinen seuraavasti: ” Arvaukseni on, että tulonjaossa tapahtuu korjausliike – yliampuminen normalisoituu. Toivon, että se tapahtuu maltillisesti. Raju muutos ei ole nyt perustelu palkankorotuksille. Päinvastoin, muutospaineet pitää hoitaa hillitysti.” Tämä ajattelutapa on kovasti vanhahtava. Avoimessa markkinataloudessa palkkojen osuus kansantulosta muodostuu kansantalouden kilpailukyvyn perusteella! Tämä merkitsee sitä, että niiden osuus kansantulosta on sellainen, minkä yritysten kilpailukyky sallii – ei sellainen, mitä palkansaajat haluavat! Suomen II tasavallan perintö kolmannelle on siis varsin vaikea. Perintönä siirtyvät suuri rakenteellinen työttömyys ja samanaikaisesti työvoimapula kehittyvillä aloilla, yritysten kilpailukykyä rasittavat rakenteelliset ongelmat, vanhenevan väestön mukanaan tuoma eläkepommi, tyhjenevä maaseutu ja lisääntyvät asunto-ongelmat pääkaupunkiseudulla, väestömäärään suhteutettuna maailman suurin julkinen sektori ja pk-yritysten toimintaa rajoittava kulttuuri. Lisäksi suurten sosiaalisten tulonsiirtojen aiheuttama suuri valtion velka, joka rasittaa korkeina veroina yhteiskuntaa vuosikausiksi eteenpäin. Euroopan Unionin avoimessa markkinataloudessa ongelmat korjaantuvat ilman, että hallitus tai eduskuntakaan siihen voisivat suuremmin vaikuttaa. Yhteiseen valuuttaan siirryttäessä vanhat rakenteet murtuvat, koska vaihtoehtoja ei ole.

Esko Passila

99 3.64 Suomen kolmas tasavalta Suomi siirtyi kolmanteen tasavaltaan, jonka sinettinä toimi EU-jäsenyyssopimus. Samalla liityttiin myös yhteiseurooppalaiseen talous- ja kulttuurikehitykseen, jossa oma kansantaloudellinen päätösvalta on kaventunut ja on opeteltava elämään avointen markkinoiden ehdoilla. Sopeutuminen ei kaikilta osin ole vieläkään tapahtunut ja samoin kuin nykyisellä Venäjälläkin kulttuurin muutos kestää varmaankin vähintään sukupolven ajan. Kauimmin muutos kestää julkishallinnossa, sen sijaan yritykset joutuvat sopeutumaan viimeistään euron muuttuessa setelirahaksi. Pelkkä direktiivien kirjaaminen Suomen lakiin ei vielä muuta kulttuuria ja asenteita etenkään suljetulla sektorilla. Hyvän esimerkin tästä antaa vuodelta 1982 peräisin oleva Hallintomenettelylaki, jota ei vieläkään kaikin osin noudateta! Suomi siirtyi kolmanteen tasavaltaansa myös valtavan työttömyyden vallitessa. Täysin työttömänä oli yli 500 000 suomalaista ja erilaisin tukitoimin työllistettynä reilut 200.000. Tästä muodostuikin pidettävien eduskuntavaalien pääteema. Vaalit pidettiin 19.3.1995 ja niissä SDP sai suurvoiton lupaamalla puolittaa työttömyyden. Keskusta puolestaan menetti 5%:a vuoden 1991 vaaleista. Kokoomus ja SDP muodostivat hallituksen pienpuolueiden tuella. Vielä hallitusneuvotteluissa SDP lupasi puolittaa työttömyyden vaalikauden aikana. Työttömyys ei puolittunut laskentatapojen muutoksista, koulutukseen säilömisestä tai muista silmänkääntötempuista huolimatta. Ansiosidonnaiset päivärahat ottivat hallituksen panttivangikseen ja valtion velka alkoi kasvaa kiihtyvällä nopeudella. Lainanoton lisäksi rahaa hankittiin myymällä valtionyhtiöiden osakkeita. Asiasta käyty keskustelu kulki samaa rataa kuin Englannissakin – pöytähopeat menevät liian halvalla. Yksityistämisestä ei voida puhua, koska valtio vain vähensi omistusosuuttaan yhtiöissä luopumatta vallastaan niissä. Vallassa pysymisen takana lienevät samat tekijät kuin Englannissakin. Valtionyhtiöt ovat ay-liikkeen vahvimpia linnakkeita ja mikäli yhtiöiden enemmistöt siirtyvät yksityisille, niin ammattiyhdistysten valta niissä väistämättä pienenee. Uskaltaisiko SDP lähteä ottamaan tällaista riskiä todella yksityistämällä yritykset? Tapahtumat, jotka Englannissa johtivat radikaaleihin uudistuksiin, johtivat Suomessa valtavaan valtion velan kasvuun. Suuri velka oli vähällä estää Suomen liittymisen yhteisvaluuttaan. Tästä selvittiin kuitenkin kätevällä silmänkääntötempulla. Velkojen vastapainoksi asetettiin eläkeyhtiöiden varat ja kas kummaa tilanne ei näyttänyt enään niin pahalta. EU:ssa toimenpide hyväksyttiin kahdesta syystä: 1) siellä ei ymmärretty suomalaista eläkejärjestelmää, koska se oli niin paljon eurooppalaisesta yleisestä käytännöstä poikkeava, 2) koska yksikään valtio ei olisi ilman näitä temppuja selvinnyt vaatimuksista. Samanlaisia järjestelyjä tehtiin muuallakin ja esim. Saksa myi suuren osan Deutsche Telekomia täyttääkseen EU kriteerit. Sekä sosialidemokraatit että heidän hallitsemansa ay-liike olivat uusien ja hämmentävien tilanteiden edessä. Miten voitiin jatkossa toimia omaksuttujen Keynesmäisten sekatalousperiaatteiden mukaisesti. Työttömyys ei pienentynyt millään keinoin ja työttömyyspäivärahat lisäsivät valtion velkaa. Thatcherismia ei voinut missään tapauksessa hyväksyä ja ottaa käyttöön. Yrittäjät oli pahasti petetty ja pelästytetty – uusia työpaikkoja ei syntynyt. Oliko edessä poliittinen U-käännös vai pitikö alkaa hyväksyä tulevan vuosituhannen uusi vapaampaan yrittämiseen perustuva kulttuuri. Tähän kohtaan sopinee lainaus työväenliikkeen perinteisen kannattajan suusta. Englannin työväenpuolueen piiskuri John Vaizey kirjoitti testamenttinsa The Timesille jo 2. päivänä joulukuuta 1980 sairasvuoteellaan St.

Esko Passila

100 Thomasin sairaalassa odottaessaan sydänleikkausta, josta hän ei uskonut selviävänsä. Seuraavassa hänen sanomansa ydin: ” There is no longer a set of social democratic ideas that will work. Keynesianism is intellectually dead. With Trade Unions no income policy can ever work. With our State industries productivity will always be abysmal. Nobody, not even Shirley Williams, has the faintest idea how to redistribute the income; the tax and benefit system is far too complex and arbitrary to yield a simple progressive result free from major anomalies. Social democratic theory is just plain wrong.” Ja Suomeksi: Ei ole enään olemassa ainuttakaan sosialidemokraattista ideaa, joka toimisi. Keynesiläisyys on kuollut. Ainutkaan ammattiyhdistysliikkeen kanssa tehty tulosopimus ei voi koskaan toimia. Valtionyhtiöidemme tuottavuus tulee aina olemaan vailla pohjaa. Ei kellään, ei edes Shirley Williamsilla, ole pienintäkään ajatusta siitä, kuinka tulonjako tulisi suorittaa; vero- ja sosiaaliturvajärjestelmä on liian monimutkainen ja mielivaltainen antaakseen yksinkertaisen ja tehokkaan tuloksen ilman epäoikeudenmukaisuutta. Sosiaalidemokraattinen teoria on yksinkertaisesti väärä.” Sama voitiin todeta vajaat kymmenen vuotta myöhemmin myös kommunismista, kun Neuvostoliiton hajoaminen alkoi ja sen symboli Berliinin muuri revittiin alas. Tehottomuus molemmissa järjestelmissä oli syy, joka ne kaatoi. Vaikkakaan amerikkalainen järjestelmä ei ole Euroopasta katsottuna mitenkään ideaalinen, on se kuitenkin toiminut vapaan yrittäjyyden pohjalta 1930-luvun laman jälkeen kollektiivisen vastuun järjestelmää paremmin. Kuten John Vaizey edellä toteaa, on kollektiivisen vastuun rajanveto sen suurin ongelma. Äänten ostaminen vaaleissa lupaamalla yhä parempaa ja parempaa sosiaaliturvaa, ei ole mitenkään ennen kuulumatonta. Tässä vaiheessa on ehkä syytä puuttua siihen miten muutos kulttuurissa tapahtuu. Sen kuvaamiseksi esimerkki lienee paras. Kulttuuri on verrattavissa ns. lihasmuistiin. Lihasmuisti toimii esimerkiksi vaikkapa soitettaessa pianoa tai kirjoitettaessa kirjoituskoneella. Katsomatta lainkaan koskettimia sormet löytävät oikeat koskettimet tai näppäimet. Kulttuuri toimii periaatteessa samalla tavoin. Ihminen on ainoa olio ainakin maapallolla, jolla on puhekyky. Se on sisäsyntyisenä aivoissa ja ulkopuolisena puhe-elimissä. Kieli ei sen sijaan ole sisäsyntyinen, vaan puhekieli syntyy myöhemmin. Se syntyy lapsen kasvaessa tietyn kieliryhmän vaikutuspiirissä - kielikulttuurissa. Samoin syntyy kulttuuri eli käyttäytymis- ja tapamallit. Ihminen kasvaa niihin samoin kuin kieleenkin. Jokainen tietää, että uuden kielen oppiminen on varsin vaikeaa. Toisille se on vaikeampaa kuin toisille. Nuorille helpompaa kuin aikuisille. Näin ajatellen on varsin loogista, että myös toisen kulttuurin oppiminen on vaikeaa. Täydellisesti ei pysty oppimaan kumpaakaan, koska myös kulttuurin sisällä tapahtuu muutoksia, jotka puolestaan voivat olla pysyviä tai tilapäisiä. Kulttuurin muutosten avulla on paljastettu suuri määrä vakoojia. Kulttuurille ominaisia ovat myöskin paikalliset erot, kuten Raimo Havusela väitöskirjassaan todistaa. Eräs kulttuurin selkeimpiä tunnuksia ovat ns. saavutetut edut! !950 ja –60-luvuilla ei tiedetty tällaisista eduista mitään, eikä niitä niin ollen osattu vaatia. Nyt kun niiden makuun on päästy, niin vaatimukset kasvavat sukupolvi sukupolvelta. Niin kauan kuin oli

Esko Passila

101 olemassa jatkuvaa kasvua, uudistuksia oli mahdollista toteuttaa. Kuitenkin jo verrattain hitaan kasvun vallitessa syntyvä jakovara ei nykyisin riitä edes lama-ajan velkojen maksuun. Kun siis Suomessa on vallinnut II maailmansodasta lähtien yhä laajeneva hallintokulttuuri, jossa hallintoalamaiset hoidetaan kehdosta hautaan ja yrittäjiin suhtautuminen on ollut jopa vihamielistä, niin sitä on vaikea muuttaa nopeasti. Ei edes pakon edessä. Ei edes se, että rahat loppuvat ja valtaapitävien mahdollisuudet pitää kiinni vallastaan vähenevät. Lopulta joudutaan tilanteeseen, jossa hallinto pystyy työllistämään korkeintaan saman verran kuin 1940-luvun lopulla. Sitä paitsi vallan heiltä on ottamassa vielä suurempi valta – Brysselin valta. Auttaisiko kulttuurimuutoksessa koulutus?. Kansalaisten kaikinpuolinen koulutus on lisääntynyt, mutta missä viipyy hallintokoneiston muuntokoulutus avoimeen markkinatalouteen. Väistämättömän edessä ei voi väistyä. Pahimmassa tapauksessa voi vain survoutua jalkoihin. Suurin totuuden hetki kulttuurin muutoksessa on se, että hallituksen asiantuntijat luottavat vielä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Tätä ei kuitenkaan millään tavoin puolusta Euroopan demografisesta kehityksestä tehdyt tutkimukset. Eivät myöskään ennusteet Suomen kehityksestä. Mihin siis perustuu se vaatimus, että yritysten pitäisi ottaa lisää työntekijöitä? Toiveajatteluunko? Ainoa pelastava toimenpide, olisi nopeasti ryhtyä tutkimaan yritysten kilpailukykyä pitkällä tähtäimellä! Näin tehdään mm. Tanskassa.177 Siellä yritysten verotuksesta, työnantajamaksuista ja muista niiden kaltaisista rasitteista päätetään useammiksi vuosiksi eteenpäin, eikä ole pelkoa jokavuotisista muutoksista. Olisiko muutenkin syytä selvittää ”Tanskan malli”, josta he ovat niin vaitonaisia. Ehkä olisi hyvä tutkia myös ”Hollannin mallia”, joka on paljon samanlainen. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittyminen riippuu vastaisuudessa pääosin yritysten menestymisestä. Vastaisuudessa onkin pyrittävä siihen, että yritysten toimintamahdollisuuksien parantamiseksi tehdyt päätökset saavat kaikkien ministeriöiden ja etenkin kaikkien virkamiesten yleisen hyväksynnän. Toisaalta suurten ikäluokkien eläköityminen johtaa siihen, että julkishallinnosta on pakko siirtää ainakin 400.000 henkeä yritysten palvelukseen, jotta uhkaavalta työvoimapulalta vältytään. Tämä on mahdollista yksinkertaistamalla järjestelmiä ja lisäämällä itsepalvelua hallinnossa. Tämä on myöskin välttämätöntä siksi, että suurten ikäluokkien eläkkeet pystyttäisiin maksamaan. Näin ei välttämättä nyt ole! Vallalla on sellainen yleinen harhaluulo, että koska meiltä on vuosikymmeniä peritty eläkemaksuja, kuten myös työnantajilta, niin eläkkeet ovat jossain meitä varten talletettuina. Näin ei kuitenkaan ole! Suomalainen eläkejärjestelmä ei ole rahastoiva, vaan työssä käyvät maksavat eläkkeillä olevien eläkkeet. Kyseessä ei siis ole saavutettu etu! Järjestelmä laadittiin vuonna 1962, jolloin suuret ikäluokat olivat tulossa työmarkkinoille ja eläkeläisiä oli verrattain vähän. Koska syntyvyys ei ole jatkunut samaa tahtia, niin samat ihmiset ovat siirtymässä eläkkeelle ja maksajien määrä vähenee. Tel-maksuprosentit: 1962 5,0

177

1965 5,0

1970 5,15

1975 7,9

1980 13,3 1999 21,

http://www.investindk.com/facts/nyefacts/taxation.htm 30.6.1999

Esko Passila

102 josta työntekijä maksaa reilut 4%. Näin ollen maksut ovat nelinkertaistuneet 35 vuoden aikana, joka heijastaa eläkkeelle siirtyvien määrän kehitystä suhteessa eläkkeenmaksajiin.

Esko Passila

103

44 Y Yrriittttääjjyyyyss uunnhhoossttaa uuuutteeeenn nnoouussuuuunn.. Edellä Suomi on ankkuroitiin tukevasti eurooppalaiseen protestanttiseen työtä ihannoivaan kulttuuriin. Suomalaisen kehityksen arvioimiseksi tarvitaan kuitenkin jonkinlainen perspektiivi siihen, mitä muissa maallemme tärkeissä valtioissa on tapahtunut. Tärkeää tämä on siksi, että Suomi on hyvin riippuvainen ulkomaankaupastaan. Vientikaupan tuloilla ostetaan meille tärkeitä raaka-aineita ja öljyä, jotka puolestaan mahdollistavat vientipanoksen syntymisen. Nykyaikaisia tuotteita ei voi enään kansainvälisen työnjaon mukaan valmistaa ilman tuontipanoksia. Koko hyvinvointimme riippuu näin siis viennin kehittymisestä. Vanhaa fraasia käyttäen Suomen hyvinvointi on kaadettu sen metsistä. Näin ollen meidän vientimahdollisuutemme riippuivat, eivät pelkästään siitä, mitä me teimme, vaan miten muut meiltä puutuotteita ostavat kansantaloudet kehittyivät. Meille on siis olennaisen tärkeää tietää, mitä meille tärkeissä maissa tapahtuu ja on tapahtunut, jotta pystyisimme jotenkin ennakoimaan sitä, mitä meille tule tapahtumaan. 4.1 Rauhanteko Lopullinen rauhanteko Eurooppaan alkoi heinäkuussa 1945 entisessä Saksan keisarin palatsissa Potsdamissa Berliinin lähiössä. Liittoutuneiden johtajien tarkoituksena oli suunnitella II maailman sodan viimeinen operaatio – rauha. Paikalla olivat Franklin Rooseveltin kuoleman jälkeen muutaman kuukauden presidenttinä ollut täysin kokematon Harry Truman, Neuvosto-Venäjän diktaattori Josef Stalin ja Winston Churchill, suuri strategisti ja uupumaton johtaja. Panokset Potsdamissa olivat korkeat ja agenda oli täynnä kovia ja tiukkasävyisiä vaatimuksia. Näiden lisäksi Trumanilla oli vielä hihassaan valttikorttina atomipommi, jota hän aikoi käyttää painostuskeinona Stalinia vastaan. Yllätys ei onnistunut, koska neuvostovakoojat olivat jo informoineet Stalinia aseen olemassa olosta. Yhdeksän päivän tiukkojen neuvottelujen jälkeen seurasi Stalinin ihmetykseksi porvarilliseen demokraattiseen järjestelmään liittyvä keskeytys. Englannissa järjestettiin yleiset vaalit, joiden johdosta Churchill joutui jättämään neuvottelut 25.7.1945. Huolimatta unestaan, jossa hän näki itsensä olevan kuollut, hän uskoi konservatiivien voittavan vaalit ja hän voisi nopeasti palata hieromaan sopimusta Stalinin kanssa. Toive ei kuitenkaan toteutunut vaan Työväenpuolue sai maanvyörymävoiton vaaleissa. Miehelle, joka oli johtanut Englannin läpi sen historian vaikeimman ajan, nöyryytys oli täydellinen. Niinpä Potsdamiin palasikin Churchillin asemesta Clement Attlee, joka myös oli täysin kokematon ulkopoliittisesti. Hän oli niin lyhytsanainen, että jopa itse piti itseään agnostikkona. Vaikka Attlee tunnustautuikin sosialistiksi, niin hän teki vain pieniä muutoksia Englannin delegaatioon. Tässä tilanteessa liittoutuneiden etu oli ehkä siinä, että Stalin ei ymmärtänyt moista demokraattista toimintaa laisinkaan, vaan piti koko tapahtumaa jonkinlaisena harhautuksena. Hän uskoi vahvasti, että Churchill oli ”järjestänyt” vaalien tuloksen mieleisekseen. Vielä vaikeammaksi Stalinille tuli ymmärtää asiaa, koska Attleen uusi ulkoministeri ja työväenliikkeen johtaja Ernest Bevin näytti johtavan Englannin osalta neuvot-

Esko Passila

104 teluja. Kun Attleeltä kysyttiin asiasta, hän vastasi: ”Miksi tarvitaan koiria, jos itse haluaa haukkua ja Ernie on erittäin hyvä koira”.178 Sodan lähestyessä Englannin kannalta voitokasta loppua, Attlee ja hänen toverinsa Työväenpuolueessa (Labour Party), eripurainen joukko oxfordilaisia intellektuelleja, ayliikkeen jäseniä ja hiilikaivostyöntekijöitä olivat pystyneet vakuuttamaan kansan vaaleissa ja aiheuttaneet Churchillille karvaan tappion. Heidän ohjelmansa, jonka tarkoituksena oli valtion määräysvallan lisääminen kansantaloudessa, tuli muodostamaan vuosikymmeniksi johtavan talouspoliittisen vallankäytön ajattelumallin (commanding heights). Tätä termiä käytti tiettävästi ensimmäisen kerran jo Lenin, joka tarkoitti sillä lähinnä puolueen nomenklatuuraa. Yksi- tai kaksipuoluejärjestelmissä käsite on melko helppo ymmärtää, koska niissä vain yksi puolue on kerrallaan vallassa ja tällöin sen korkein poliittinen johto toimii commanding heightsinä. Monipuoluejärjestelmässä käsitettä voitaisiin tulkita termeillä vallankäyttäjät tai päättäjät. Joka tapauksessa aate alkoi ensin vaikuttaa teollisesti kehittyneimmissä maissa rekonstruoinnin, taloudellisen kasvun, täystyöllisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä. Myöhemmin aate levisi myös kehitysmaihin kehityksen, valtion luomisen ja antiimperialismin nimissä. Valtaan nousseet työväenpuolueet Euroopassa laillistivat mallin, joka tunnetaan nykyisin sekatalousjärjestelmänä. Tällä tarkoitettiin valtion voimakasta osallistumista kansantalouteen joko fiskaalisin keinoin tai suoraan omistamalla tärkeitä teollisuudenaloja joko kokonaan yksin tai avoimen sektorin kanssa yhteistyössä. Tämä järjestelmä kesti Euroopassa liki neljävuosikymmentä. Tämä työväenpuolueiden tuote(merkki) levisi yli maailman saavuttaen huippunsa juuri ennen vuoden 1973 öljykriisiä. Syitä sekatalouden suureen suosioon maailmalla voidaan vain arvailla. Epäilemättä asiaan vaikutti työväenluokan vallan lisääntyminen sodanjälkeisissä oloissa. Olisiko toinen syy mahdollisesti ollut kommunismin pelon lisääntyminen Euroopassa? Ennen II maailmasotaa Neuvostoliiton ja kommunismin voimaa ei tajuttu, mutta sota epäilemättä aiheutti pelonsekaista kunnioitusta. Myöhemmin tätä aikakautta alettiin kutsua kylmäksi sodaksi, jolla Eurooppa jaettiin rautaesiripulla läntisiin ja itäisiin valtioihin. Olisiko kommunismi levinnyt muualle Eurooppaan ilman sekatalouden mukanaan tuomaa työväestön vallan lisääntymistä – commanding heighstiä? Useat vahvat voimat ajoivat sekatalouden konsensusta läpi Läntisen Euroopan. Osasyy oli kaikkien silmien edessä – sodan aiheuttama kauhistuttava hävitys. Tuho oli mittasuhteiltaan ennen näkemätön. Ei edes mikään luonnonmullistus historiassa, ehkä lukuun ottamatta meteoriitin syöksymistä maahan miljoonia vuosia aikaisemmin, ollut aiheuttanut vastaavaa tuhoa. Amerikan sotaministerin Henry Stimsonin päiväkirjan sanoin” pahinta mitä luultavasti koskaan on maailmassa sattunut”. Inhimillinen tragedia oli mitattavissa sekä kuolleina että haavoittuneina, mutta myös kymmeninä miljoonina nälkää näkevinä ihmisinä. Kodit ja tehtaat olivat tuhoutuneet, maatalous oli kärsinyt huomattavia vahinkoja, tiet ja rautatiet olivat liki käyttökelvottomia. Yritysten organisaatiot olivat hajonneet, tuotantokoneisto vanhettunut, mikäli se ei ollut kokonaan tuhoutunut ja kotiutetun työvoiman ammattitaito kadonnut. Kaaosta lisäsi vielä Eurooppaa kohdannut poikkeuksellisen kova – siperialainen talvi – vuonna 1947. Tilanne vaati nopeita toimenpiteitä, jotta vielä suurempi inhimillinen katastrofi olisi voitu välttää. Tällainen tilanne oli erittäin otollinen kommunismin leviämiselle koko läntiseen Eurooppaan. 178

Yegin, D. & Stanislaw, J., Commanding Heights 1999, 20

Esko Passila

105 Tämä oli varmaankin se painava poliittinen tekijä, joka taivutti Euroopan konservatiivit hyväksymään konsensuksen ja sekatalouden. Sota oli lisäksi hävittänyt miltei kokonaan toimivan avoimen yksityissektorin ja se mikä siitä oli jäljellä olivat nekin vielä sotaministeriöiden käytössä. Porvaristo oli myöskin näin ollen voimaton sodan jälkeisessä tilanteessa. Samoin kuin puolitoistatuhatta vuotta aikaisemminkin Euroopassa vallitsi valtatyhjiö, jonka vain kansalliset hallitukset pystyivät täyttämään. On vielä muistettava, että sota oli syntynyt maailman laajuisen laman aikana ja osittain sen johdosta. Näin ollen vallan käyttäjillä oli otollinen tilaisuus ottaa tilanne hallintaansa. Sitä mihin kansainvälinen talous on kuluvien vuosikymmenien aikana kehittynyt, on mahdoton ymmärtää ilman taustatietoa tilanteesta, joka Euroopassa vallitsi juuri ennen sotaa ja heti sen jälkeen. Todettakoon tässä yhteydessä, että vaikka tilanne Suomessa oli myös huono, suhteessa huomattavasti suurempi osa asunnoista ja teollisuudesta oli säilynyt koskemattomana verrattuna muuhun Eurooppaan. 1920-luvulla alkanut markkinatalous ei ollut toiminut lainkaan täydellisesti monissa maissa ja oli itse asiassa vasta etsimässä muotojaan. Saksassa se oli totaalisesti epäonnistunut aiheuttaen yli 30%:n työttömyyden ja sen myötä Hitlerin valtaannousun. Tähän ei ollut varaa sodan jälkeisessä tilanteessa ja myöskin se sai monet ekonomistit hyväksymään sekatalouden sodan jälkeisen jälleenrakentamisen järjestelmäksi. Sodan jälkeisessä Euroopassa kapitalismi oli halveksittu tavalla, jota nykysukupolvien on vaikea nyt ymmärtää. Se nähtiin sairaana, kykenemättömänä ja soveltumattomana aatteena sodan jälkeiseen valtavaan rakennustyöhön. Sen ei katsottu myöskään voivan kehittää taloutta ja luoda inhimillisiä elinolosuhteita miljoonille nälkäänäkeville ja asunnottomille. Englantilainen historioitsija A. J. P. Taylor kiteytti yleisen käsityksen sanoiksi ”Nobody in Europe believes in the American life – that is, in private enterprise. Or rather those who believe in it are a defeated party and party which seems to have no more future than the Jacobites in England after 1688” 179 Yleinen käsitys siis oli, ettei yksityisellä yrittämisellä ole sijaa tulevaisuuden Euroopassa. Tämä tilanne on syytä muistaa siirryttäessä myöhemmin käsittelemään Suomessa tehtyjä valintoja. Kaikki tämä aiheutti nykysukupolvelle vaikeasti ymmärrettävän kunnioituksen Neuvostoliiton taloudellista kehitystä kohtaan. Sen viisivuotissuunnitelmat teollisuuden kehittämiseksi, sen ”komenna-ja-hallitse”- talous ja täystyöllisyys muodostivat sellaisen kangastuksen ja vastamyrkyn sotaa ennen luhistuneelle kapitalismille, että etenkin työväenliikkeen johtajien oli helppo innostua siitä. Kun tähän lisätään vielä Neuvostoliiton menestyksekäs taistelu natsien mahtavaa sotakoneistoa vastaan, olivat kapitalistit joutuneet seinää vasten Euroopassa. Kunnioitus Neuvostoliittoa kohtaan ei tässä tilanteessa tullut pelkästään vasemmistosta vaan monet taloustieteilijät ja konservatiivitkin joutuivat myötäilemään näitä ajatuksia. Stalinin hirmuteot eivät olleet vielä tässä vaiheessa paljastuneet koko karmeudessaan. Kommunistisen järjestelmän jäykkyys ja sen suurin heikkous – kykenemättömyys innovaatioihin – eivät olleet vielä selvinneet edes kommunisteille itselleen. Kommunistinen

179

Huomautettakoon, että Englanninkielisten sitaattien kieli on sekä Englantia että Amerikan Englantia, joten oikeinkirjoitus poikkeaa vastaavasti! Yergin,D... Commanding Heights, 22

Esko Passila

106 aate vaani erityisesti tilaisuuttaan sosialidemokraattien ja keskustan joukoissa mutta myös vasemmistokonservatiivit olivat alttiina aatteen vaikutuksille.180 4.2 Iso-Britannia Työväenpuolueen johtajille Englannissa työttömyyden uhka oli heidän suuri mahdollisuutensa toteuttaa I maailmansodan jälkeisen pääministerin David Lloyd Georgesin lupaus sankareille sopivista asunnoista. Lupaus, joka oli jäänyt toteutumatta. Pikemminkin 1920- ja 30-luvut olivat lisänneet työttömyyttä ja luokkaeroja. Tämä aiheutti sen, että etenkin Englannissa työväenpuolueen oli helppo todistaa kapitalismin epäonnistuminen. Yrittäjät olivat heidän mielestään ali-investoineet eivätkä olleet sen vuoksi pystyneet työllistämään vaan päinvastoin nämä ahneet yrittäjät olivat riistäneet työväestöä ja hankkineet näin suuria voittoja. Suomen eduskunnassa on kyselty tällä vuosikymmenellä yritysten investointien ja työllistämisen perään. Olemmeko siis Suomessa vielä II maailmansodan jälkeisellä asennetasolla? Ajatus on varsin pelottava. Englannissa yrittäjien vastaiset asenteet olivat Euroopan kovimmat. Teollinen vallankumous ja yleinen teollistuminen eivät olleet siis luoneet hyvinvointia vielä 1930-luvun lopulle tultaessakaan. Ainoa, mitä teollisen vallankumouksen voidaan siis katsoa synnyttäneen, ovat kansallisvaltiot, joita ei Länsi-Rooman valtakunnan tuhoutumisen jälkeen ollut ollut!! Pikemminkin teollisesta vallankumouksesta oli alkanut slummiutuminen, kurjistuminen ja työttömyys. Tämä kaikki aiheutti kulminoitumisen 1930-luvulla uuteen intellektuaaliseen liikkeeseen, jonka eräs edustaja oli John Maynard Keynes. Tämä tilanne oli johtanut myöskin Clement Attleen valitsemaan uransa Lontoon East Endistä isänsä lakifirman asemesta. Brittiläiset sosialistit olivat koko 1920-luvun katselleet ympäri maailmaa tarkastellen mitä muut hallitukset tekivät. Eräs näistä oli optimistinen ja kokeileva Franklin Rooseveltin New Deal. Toiset puolestaan tähyilivät Neuvostoliiton ja siellä vallitsevan suunnitelmatalouden suuntaan. Tämä osa englantilaista ”inteligentsiaa”, jota johtivat Beatrice ja Sidney Webb, säilytti rakkautensa Neuvostokommunismiin aivan liian pitkään ja antoi myöhemmin aseet Thatcherin käsiin. Toisaalta sosialistien demokraattisemmat voimat Ernest Bevinin johdolla muuttuivat jyrkiksi antikommunisteiksi johtuen taistelusta työväenpuolueen sisäisestä vallasta. Osaltaan sota oli myöskin lisännyt maan hallituksen taloussuunnittelun mahdollisuuksia. Churchillin sota-aikainen hallinto oli todistanut, mitä keskitetty johto voi saada aikaan. Todellakin hallitus oli sota-aikana johtanut taloutta ja puristanut tuotannosta huomattavasti enemmän, kuin 1930-luvun kapitalismi. Luokkataistelukin oli hävinnyt tai ainakin vähentynyt niin, että jopa kuninkaallinen perhekin hyväksyi säännöstelykupongit! Kaiken tämän ahdingon katsottiin johtuvan vuosisadan alusta asti noudatetusta Adam Smithin liberaalista talouspolitiikasta, jopa siinä määrin, että esitettiin julkisesti epäilyjä siitä pystyisikö yksityisyritteliäisyys koskaan enään toimimaan ”kaikkien” hyväksi. Tämä johti siihen, että sodan viimeisinä päivinä valtaan tullut työväenpuolue päätti rakentaa ns. ”Uuden Jerusalemin”. Tähän tarkoitukseen he omaksuivat historian antaman opetuksen ja muuttivat sen perusteella hallituksen asemaa ja valtaa taloudellisessa päätöksenteossa. Tarkoituksena oli tehdä hallituksesta kansan suojelija ja kumppani ja ottaa vastuu kansan hyvinvoinnista. 180

Brinkley, A., The End of Reform: New Deal Liberalism in Recession and War London 1996, 10

Esko Passila

107 Apunaan työväenpuolueella tähän oli raportti., joka oli valmistunut juuri ennen sodan alkua. Raportin tekijä oli entinen London School of Economicsin johtaja William Beveridge181. Raportti perustui viiteen ”jättiläiseen”: Tahto, Ongelma, Välinpitämättömyys, Rähjäisyys ja Laiskuus (työttömyys). Hallituksen painatuskeskus julkaisi kirjan, josta tuli välittömästi bestseller ja työväenpuolueen käyntikortti. Kirja löydettiin jopa Hitlerin bunkkerista sodan päättyessä. Ymmärrettävästi kirjalla oli suuri vaikutus koko maailman talouteen saattaen teollistuneen maailman vis-à-vis valtion sosiaalisten velvollisuuksien kanssa.182 Saattaakseen voimaan raportin suositukset työväenpuolueen hallitus käynnisti ensimmäisenä maksuttoman sairaanhoidon, loi uuden eläkejärjestelmän, paransi koulutusta ja asuntojen saantia. Se myöskin sitoutui täystyöllisyyteen. Kuulostaako jälleen tutulta? Tätä uutta valtion sosiaalista osallistumista työväenliike alkoi ylpeänä kutsua hyvinvointivaltioksi. Termi juonti alkunsa Yorkin arkkipiispan lausumasta, jota hän käytti 1941 kontrastina Euroopan diktatuureille. Tällä ohjelmalla Työväenpuolue muutti Englannin vuonna 1945 liberaalista kapitalismista sekataloutta harjoittavaksi hyvinvointivaltioksi. 4.21 Määräävän aseman valtaus Työväenpuolue oli vuonna 1918 hyväksynyt konstituution, joka sisälsi kuuluisan ”Clause IV”:n. Sidney Webb tulkitsi asian kirjoittamalla ”common ownership of production, distribution and exchange”. Sanoilla ei kuitenkaan ollut käytännön merkitystä, ennen kuin ne realisoituivat ja saivat sisällön eräänä toisen maailmansodan jälkeisenä iltana 1944. Will Cannon niminen eläkkeellä ollut, mutta takaisin töihin kutsuttu rautatieläinen, sattui poikkeamaan paikallisen ay-kokoukseen Lontoon lähistöllä sijaitsevassa Readingin kaupungissa. Kokouksen kestäessä hän päätti tehdä kokoukselle aloitteen, jota hän kutsui nimellä ”nationalization”. Paikallisosasto hyväksyikin aloitteen, jota Suomenkielessä kutsutaan kansallistamiseksi, valtiollistamiseksi tai sosialisoinniksi. Ajatus sai lumivyörynomaisen suosion kansalaispiireissä ja Työväenpuolue joutui ottamaan sen ohjelmaansa joulukuussa 1944. Työväenpuolueen tullessa valtaan 1945 se oli täydellisesti sitoutunut nationalisointiajatukseen ja päättänyt valloittaa määräävän aseman valtion taloudessa. Käsite vallankäytöstä, joka oli lainattu Leniniltä 1920-luvun puolivälissä, sai näin uusia ulottuvuuksia. Palautettakoon mieliin, että samanlaisessa I maailmansodan jälkeisessä tilanteessa Lenin esitti vuonna 1921 siirtymistä uuteen NEPtalouspolitiikkaan. Tämä politiikka puolestaan teki suuria myönnytyksiä yksityisyritteliäisyydelle. Hänen ajatuksensa ”commanding heights” -käsitteestä perustuikin mitä ilmeisimmin varsin opportunistiseen Marxin ajatusten tulkintaa eli totaalista vallan anastusta järjestystä kannattavien joukkojen avulla. Näin ollen neuvostoliittolaisella kommunismilla ei siis juurikaan ollut mitään tekemistä Marxin ideoiman kommunismin kanssa, totesihan Valdimir Iljits myös, että valta ei suinkaan kuulu kansalle vaan puolueen nomenklatuuralle – kaiken vallan käyttäjälle. Edellisen perusteella englantilaiset käyttivät Leninin termejä omalla opportunistisella tavallaan, kuten suomalaiset kommunistitkin tekivät jatkosodan jälkeisessä Suomessa. Englannissa ajatuksen omaksumisesta seurasi ensimmäisenä se, että Työväenpuolue kansallisti 181 182

Timmins, N., The Five giants: A Biography of the Welfare State, London 1995, 34, 25, 12-14 Fyrth, J., Labour’s High Noon: The government and the Economy 1945-51, London 1993

Esko Passila

108 hajanaisen hiiliteollisuuden, joka hallitsi n. 90%:a Englannin energiatuotannosta. Melko nopeasti seurasivat rauta- ja terästeollisuuden, rautateiden ja ulkomaan teleliikenteen kansallistamiset. Sodan jälkeisessä sekasortoisessa tilassa eivät konservatiivit juurikaan pystyneet vastustamaan Työväenpuoluetta ja toisaalta kansallistamisesta oli olemassa myös ennakkotapaus. Ollessaan Amiraliteetin päällikkönä 1911 Winston Churchill oli ostanut valtiolle määräävän osuuden yrityksessä, joka myöhemmin tunnetaan nimellä British Petroleum(BP). Määräysvalta oli tarpeellinen, jotta öljyn toimituksen laivastolle voitaisiin turvata. Ennakkotapaus sinänsä vaikkakin motiivit olivat perin toisenlaiset. Edellä mainittujen alojen nationalisointi oli myös kansantaloudellisesti oikeutettua. Aloihin ei oltu investoitu, ne olivat tehottomia ja auttamattomasti vanhanaikaisia. Myöhemmin tullaan toteamaan, että pääministeri Thatcherin perusteet puolivuosisataa myöhemmin thatcherismille olivat melkein samat. Kansallistamismalli herätti laajaa mielipiteiden vaihtoa ”Post Office Model”, jossa yritykset olisivat olleet suoraan ao. ministeriöiden alaisia osastoja, tuli kuitenkin hylätyksi. Hyväksytyksi malliksi tuli ”public corporation”malli, jota mm. jo BBC oli käyttänyt. Malli tuli tunnetuksi myöhemmin maailmalla ”Valtionyhtiö-mallina”. Tässä mallissa hallitus asettaa yritykselle hallituksen, joka johtaa yrityksen toimintaa. (Neuvostomallissa yritykset olivat suoraan ministeriöiden alaisia.) Nationalisoinnin toimeenpanija Englannissa oli ministeri Herbert Morrison, joka totesi ” These are going to be public corporations, business concerns; they will buy the necessary brains and technical skills and give them their heads”. Tähän asti kaikki näyttää olevan liiketoiminnallisesti hyvin. Seuraavaksi kuitenkin tulee kysymys: kuinka nämä yritykset tulevat noudattamaan Työväenpuolueen aatteita? Kansallistaminen oli uusi ja suuri strategia, jonka Attlee ilmaisi sanoilla: ”the embodiment of our socialist principle of placing the welfare of nation before any section.”183 Suuria sosialistisia periaatteita ei suinkaan voinut jättää sellaisten käsiin, jotka eivät aatetta hyväksyneet saati kannattaneet. Valittiinko siis lopulta valtionyhtiöiden palvelukseen ne parhaat aivot ja asiantuntijat, joita Morrison tarkoitti? Merkittävää tässä tilanteessa on se, että kansallistetut alat muodostivat merkittävän osan kansakunnan strategisia sektoreita, jotka olivat elintärkeitä myös maan yksityiselle sektorille. Tämä tapahtui vielä tilanteessa, missä sodan jälkeinen Englanti oli käytännössä konkurssissa. Tilanteen todellinen kurjuus ja ankeus selvisi 1946, jolloin yleinen taloudellinen kriisi puhkesi. Totaalista kurjuutta tehosti vielä kansainvälinen maksukriisi ja aiemmin mainittu ”siperialainen talvi”184. 4.22 Thatcherismi ja hullun munkin tarina Kuvaus Euroopan II maailmansodan jälkeisestä taloudellisesta ja kulttuurillisesta kehityksestä ei olisi täydellinen ilman thatcherismin tarinaa. Etenkin suomalaisessa kulttuurissa ennakkoasenteet ovat tyypillinen tapa suhtautua uusiin asioihin. Asioihin otetaan asenne, jonka ryhmä hyväksyy. Muutosvastarinta ja uusien asioiden periaatteellinen vastustus. On helpompi kopioida joltain toiselta sitten, kun voidaan olettaa tulosten olevan yleisesti hyväksyttävissä. Kopioinnissa on vain se vika, että se saattaa näennäisesti onnistua, mutta mikäli ei tiedetä syitä ja filosofiaa erilaisten aatteiden takana, rekyyli saattaa olla tuhoisa. 183 184

Hennessy, P., Never Again, 79, 183, 198, 202 Fyrth, Labours High Noon, 37-60,

Esko Passila

109 Väitettä ei liene tarpeellista todistaa, mutta silti voidaan hyvin viitata Suomen sodan jälkeisiin tavoitteisiin saavuttaa Ruotsin elintaso. Tavoitteen saavuttamiseksi lähes kaikki kopioitiin Ruotsista lainsäädäntöä myöten. Erityisen hauskoja olivat käännösvirheet, kun ei ymmärretty mitä käännettiin. David Young oli menestyvä self-made liikemies Lontoossa, kun kiinteistömarkkinat romahtivat vuonna 1972 ja käytännöllisesti katsoen ajoivat hänet konkurssiin. Vuoteen 1975 hän oli juuri ja juuri kaivautunut esiin taloudellisista raunioistaan ja oli hyvin tyytymätön elämäänsä Englannissa. Se ei johtunut pelkästään siitä, että hänen täytyi häpeillen salata olevansa yrittäjä, koska se oli englantilaisessa sekatalouskulttuurissa väheksytty ja aliarvostettu ammatti. ”It was not socially acceptable to work for oneself. People worked for big companies!” hän myöhemmin totesi.185 Syy mikä todella ajoi hänet epätoivoon oli itse tila, missä Englannissa oltiin. Maa näytti lukkiutuneen täydelliseen tuhoon johtavalle tielle. Lopputuloksena olisi lähes sama tilanne kuin 1930-luvun lopussa ennen II maailman sotaa. Inflaatio oli 24%:a. Ammattiyhdistysliike oli juuri kaatanut Edward Heathin johtaman konservatiivihallituksen. Jatkuvat lakot vahvistivat niiden asemaa maan taloudessa ja lamaannuttivat maan. Veroaste oli noussut maksimaaliseen 98%:in tuhoten täysin kaiken innovatiivisuuden. Ihmisten yleinen pelko oli, että maasta oli tulossa toinen Itä-Saksa, korporatiivinen valtio, jossa kaikki omaaloitteellisuus katsottiin suorastaan patologiseksi käyttäytymiseksi, joka oli karsittava pois! Niinpä Young kertoikin vaimolleen, että nyt tämä saa riittää, meidän on jätettävä Englanti ja lähdettävä emigranteiksi Amerikkaan. He saapuivat Bostoniin viikonloppuna ja asettuivat Ritz-Carlton hotelliin. Sunnuntai aamuna he heräsivät sireenien ääneen kyynelet silmissään. Kyyneleet eivät suinkaan johtuneet koti-ikävästä vaan kyynelkaasusta, jolla poliisi yritti hajottaa opiskelijamellakkaa. ”You must be out of your mind if you think I’m going to give up my family for this”, totesi Youngin vaimo miehelleen.186 Samana iltana he lensivät takaisin Lontooseen. Paluumatkalla Young päätti kuitenkin, että jotain pitää olla tehtävissä myös tilanteelle Englannissa. Ainoa keino oli poliittinen muutos ja vaikka hän oli perinteinen työväenpuolueen kannattaja, niin hän päätti arvioida tilannetta uudelleen. Margaret Thatcher oli juuri valittu Konservatiivisen puolueen puheenjohtajaksi ja hänellä näytti olevan uusia ajatuksia. Mutta nainen pääministerinä herätti hänessä kuten monessa muussakin epäilyjä! Päätöksensä jälkeen Young tutustui useiden viikkojen ajan brittiläisen poliitikon Keith Josephin puheisiin. Myöhemmin muut kutsuivat häntä lempinimellä ”Mad Munk”, josta hänen oma kuvauksensa itsestään ”convenient madman” ei juurikaan poikennut. Tämä Hullu Munkki puhui sellaisista asioista kuin yrittämisestä, aloitteellisuudesta ja yrittäjyyden tarpeesta. Oman yrityksen aloittamisessa ei ollut hänen mielestään mitään pahaa, hävettävää saati suorastaan väärää. Itse asiassa juuri yrittäjät loivat ja ylläpitivät hyvinvointia yhteiskunnassa Joseph totesi. Hänen mielipiteensä olivat vallitsevassa kulttuurissa täysin outoja. Youngiin näillä ajatuksilla oli kuitenkin sähköistävä vaikutus. Eräällä hyväntekeväisyys lounaalla hän esitteli itsensä Keith Josephille ja tarjoutui vapaaehtoiseksi avuksi. Vaikka Joseph epäilikin hänen uskoaan Young liittyi ryhmään, jonka tarkoituksena oli talouspoliittisen ajattelun rekonstruointi Britanniassa. 185 186

David Youngin haastattelu. Morrison Halcrow. Keith Joseph: A Single Mind Lontoo 1989, 149,152 Keith Joseph: A Single Mind Lontoo 1989,152

Esko Passila

110 Samalla tavoin kuin sekatalous oli alkanut Englannista ja levinnyt sitten sen rajojen ulkopuolelle, alkoi myös sen arvostelu Englannista levitä maan rajojen ulkopuolelle. Young teki niin paljon kuin yksi henkilö vain saattoi tehdä keskustellen eri puolilla maailmaa hallituksen ja markkinoiden roolista, keräten ideoita ja nitoen ne yhteen voimakkaaksi kritiikiksi sekataloutta kohtaan. Tämän ohjelman toteuttajaksi ja oppilaaksi tuli puolestaan Margaret Thatcher. Hän pani ideat toimimaan. Mutta uuden talouspolitiikan pääarkkitehti oli kuitenkin Hullu Munkki, Keith Joseph, joka 1970-luvun toisen puoliskon aikana loi uuteen ajatteluun perustuvat talouspaketin. Tämä tapahtui aikana, jona kukaan vielä ei virallisesti kyseenalaistanut vallitsevaa ja jossa järjestelmä oli joutumassa vakaviin ongelmiin ja mahdollisesti tulossa kokonaan toimintakyvyttömäksi. Samalla tavoin kuin Attleen käyttöönottama konsensuspolitiikka oli tullut 1940luvulla poliitikkojen ja hallitusten yleisesti hyväksymäksi ”teesiksi”, alkoi Josephin ideoima ja eri tutkimusinstituuttien neuvottelupöydissä 1970-luvun lopulla muovattu uusi ohjelma muotoilla Thatcherin hallituksen ohjelmaa 1980-luvulla, tullakseen kansainväliseksi agendaksi 1990-luvulla. Uudesta ohjelmasta ei tullut josephismia, eikä Keith Josephista niin kuuluisaa kuin Margaret Thatcherista, mutta hän antoi Sir Keithille kuitenkin täyden tunnustuksen thatcherismista. “ I could not have become Leader of the Opposition, or achieved what I did as Prime Minister, without Keith and he was my closest political friend.” Thatcher myöhemmin totesi.187 Yhtä hyvin voidaan tietenkin sanoa, että 1970-luvun korkean inflaation, hitaan kasvun, ay-konfliktien ja sosiaalisen tyytymättömyyden kombinaatio aiheutti kasvavan paineen, johon oli tavalla tai toisella reagoitava. Lordi Blake, Disraelin muistelmien ja Konservatiivisen puolueen historiankirjoittaja, oli niin suorasukainen, että kirjoitti ” There are signs of one of those rare and changes in the intellectual climate which occur only once or twice in hundred years... There is a wind of change in Britain and much of the democratic world – and it comes from the right and not from the left.”188 Tasapaino eri aatteiden välillä ei muutu itsestään, vaan muutoksiin vaikuttavat tapahtumat, kriisit ja epäonnistumiset pakottaen päättäjät kyseenalaistamaan olemassa olevat kiistattomaksikin ajatellut aatteet ja ideologiat. Tämä tapahtui myös 1970-luvun lopun Englannissa, jossa myös itse olin todistamassa tapahtumien kulkua. Kun vuonna 1977 15 työntekijän lakko coventrylaisessa autotehtaassa aiheutti yli 10 000 työntekijän lomauttamisen ilman palkkaa, alkoi kansan mitta täyttyä ay-liikettä kohtaan. Lisää kuitenkin oli tulossa. Englanti oli vaipunut konventionaalisen sosialistisen viisauden horrokseen, jossa kolmekymmentä vuotta jatkuneen sekatalouden normisto muodosti itsestään selvyyksien verkon ilman, että uusille innovatiivisille ajatuksille olisi ollut sijaa. Tilanne loi thatcherismille sosiaalisen tilauksen, jonka taakse kansa tuli vaaleissa. Tällaisessa vaikeassa tilanteessa vaaditaan kuitenkin myös henkilöitä, joilla on halua ja taitoa luoda uutta ja myös toteuttaa sitä käytännössä. Politiikassa halukkaita on aina paljon tarjolla, mutta kyvykkäitä heistä on vain pieni joukko. Konservatiiveilla tällainen henkilö oli Keith Josephissa – intellektuelli poliitikko ja visionäärinen yrittäjä.

187 188

Thatcher, M., The Downing Street Years New York 1993, 251 Thatcher, M., The Path to PolicalPower New York 1995, 26

Esko Passila

111 Keith Joseph oli Sir Samuel Josephin poika, joka valmistui Oxfordista tulevaan uraansa nähden varsin epäsovinnaiselta alueelta – hän nimittäin suoritti alemman korkeakoulututkinnon englantilaisessa kansallispelissä kriketissä. Suomalaisesta tämä saattaa tuntua jopa koomiselta, mutta peliä tuntemattomalle voidaan todeta, että pelkästään lajin sääntöjen tuntemus edellyttää maisterin tutkintoa niin monimutkainen peli on kyseessä. Josephin isä johti perheyritystä nimeltään Bovis, joka on eräs Englannin suurimmista rakennusliikkeistä. Tätä ei siis pidä sotkea saman nimiseen suureen leipomoon. Oltuaan sodassa kuusi vuotta Keith palasi takaisin Sir Keithinä, koska hänen isänsä oli kuollut ja hän oli perinyt isältään baronetin arvonimen ja siihen liittyen Sir-nimityksen. Huolimatta hänen kiinnostuksestaan nimenomaan krikettiin, oli hänen akateeminen taustansa muuten moitteeton ja hänelle tarjottiinkin lakitieteen opettajan virkaa Oxfordissa. Hän kuitenkin torjui tarjouksen ja kirjoittautui sen sijaan Oxfordissa All Souls Collegeen, joka on eräs brittiläisen koulutuksen kehtoja. Yrittäjäperheestä lähtöisin olevana häneen vetosi myös käytännön elämä. Vaikka hän kirjoittikin väitöskirjaansa suvaitsevaisuudesta usein öisin, päivisin hän silti työskenteli perheen rakennustyömailla lapiotöissä. Lopulta Keith kuitenkin luopui molemmista politiikan vuoksi ja aloitti isältään perimässään oltermannin toimessa Lontoon Cityssä. Samoin kuin Attleehenkin häneen vaikutti syvästi East Endin köyhyys ja epätoivo. Hänen sympatiansa heikompiosaisia kohtaan ajoi hänet monenlaisiin hyväntekeväisyystehtäviin. Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteenaan olivat keski-ikäiset kotiäidit, jotka olivat syrjäytyneet yhteiskunnasta kasvattaessaan lapsiaan. Keith Joseph valittiin konservatiivina Parlamenttiin vuoden 1956 vaaleissa 38vuotiaana. Edustajaksiastujaispuheessaan (tapa olisi hyvä myös Suomen eduskunnassa, monet edustajat eivät puhu koskaan) hän istutti kuulijoihinsa siemenen, joka teki hänet kuuluisaksi pari vuosikymmentä myöhemmin. Nämä siemenet olivat inflaation kukistaminen tarjontaa lisäämällä ja yritysten johdon kannustimet. Hänestä tulikin apulaisministeri Harold Macmillanin hallitukseen, mutta hän ei koskaan tottunut parlamenttikeskustelujen vyön alle lyönteihin. Ensimmäisen virkapuheensa jälkeen hän sai onnittelut pääministeriltä – ”Mikäli sinua yhtään lohduttaa, niin tämä vain pahenee jatkossa.” Hullun Munkin ideat valtasivat kuitenkin vähitellen alaa ja hän saikin lisälempinimen ”Minister of Thought.”189 4.23 Talouspolitiikan U-käännös Vaikka kyseistä ministeriötä ei vielä ollutkaan, Edward Heath nimitti Sir Keithin sosiaalipalveluministeriksi tullessaan pääministeriksi 1970. Konservatiivit olivat voittaneet vaalit suurella ääntenenemmistöllä vastalauseena työväenpuolueen epäonnistumiseen talouspolitiikan hoidossa. Sekatalous oli henkitoreissaan. Viisaus ja tieto hallituksen suuresta vallasta ja osallistumisesta kansantalouteen oli osoittautumassa riittämättömäksi käytännön realiteettien edessä. Inflaatiota ei oltu pystytty pienentämään alle 7%:in ja samaten olivat korot varsin korkeat. Työttömyys oli myös suuri ja yhä vain lisääntymässä. Hyvinvointivaltion palvelut ja valtio-omisteinen teollisuus söivät suurella ruokahalulla veronmaksajien rahoja ja kansallisen sairaanhoitojärjestelmät kustannukset kohosivat kiihtyvällä vauhdilla. Kaiken lisäksi kurittomuus hallinnossa lisääntyi uhkaavasti. Maksutase oli alinomaisessa kriisissä ja punta kovan paineen alla. Englannin teollisuus oli tyystin menettänyt kansainvälisen kilpailukykynsä ja valtakunta oli nääntymässä hirvittävän verotaakan alla. Lopulta

189

Halcrow, M., Keith Joseph: A Single Mind Lontoo 1989, 14, 22, 23, 26,132,

Esko Passila

112 verotus iski jopa kaikkein matalimpiin tuloluokkiin niin, että jopa ay-liikekin alkoi napista. 190

Vaaleissa Heath oli luvannut muuttaa kaiken paremmaksi, mutta näin ei käynytkään. Hän ei ollut innovatiivinen uudistaja, joka olisi saanut aikaan radikaaleja muutoksia, vaan pikemmin hän uskoi modernisointiin ja kilpailuun, mutta myös valtion osallistumiseen ja vastuuseen kansantaloudessa. Hän aikoi vain johtaa vanhaa järjestelmää työväenpuoluetta paremmin. Hänen politiikkansa kuitenkin lopuksi vain turvotti julkista sektoria ja lisäsi inflaatiota enemmän kuin kasvua. Tässä tilanteessa 1973 vuoden öljykriisi iski pahasti Englannin talouteen, jota vielä seurasi hiilityöläisten lakko. Ulkomailta palaavat britit palasivat pimeään valtakuntaan, koska sähköä oli saatavilla vain kolmena päivänä viikossa, vain kynttilät valaisivat illallispöytää ja matkaa makuuhuoneisiin. Eräs ministeri jopa meni televisioon neuvomaan kuinka parta ajetaan pimeässä. Kaaoksen keskellä Heath asetti maan hätätilaan ja julisti ennenaikaiset vaalit. Hän hävisi vaalit. Kylmä totuus oli, että hiilityöläiset olivat kaataneet hallituksen jopa käyttäen häikäilemättä ulkoparlamentaarisia keinoja. Harold Wilson astui jälleen valtaan. Tätä Heathin menettelyä kutsuttiin poliittiseksi Ukäännökseksi eli vaalilupausten pettämiseksi. Seurasi aika jossa kuljettiin kriisistä kriisiin ja katastrofista katastrofiin. Keith Joseph oli vakuuttunut, että Englanti oli syöksykierteessä kohti tuhoa ennalta arvaamattomin seurauksin. Kyllästyneenä itseensä ja konservatiiviseen puolueeseen, hän alkoi pohtia konversiota konservatiiviselle puolueelle. Hän totesi olettaneensa olevansa konservatiivi vaikkei ollutkaan. Ongelma ei ollutkaan siinä, että hallitus toimi huonosti, vaan pahin vihollinen olikin staattisuus. Staattisuuden muuttaminen puolestaan edellytti koko poliittisen kulttuurin muutosta. Mutta miten se voitaisiin tehdä? Ainoa käyttökelpoinen tapa tuntui olevan intellektuelli sissisota. Aluksi hän yritti pakottaa puolueen johdon analysoimaan sitä, mistä epäonnistuminen oli johtunut. Vastaus oli kysymättäkin selvä. Kaikkien poliitikkojen käsikirjan ensimmäinen käsky epäonnistumisen jälkeen on, että ”meillä ei ollut riittävästi aikaa toteuttaa suunnitelmiamme.” Tämän vastauksen sai Sir Keithkin Heathilta. Yhä enemmän huolissaan tilanteesta Joseph löysi itsensä The Institute of Economic Affairsin (IEA) ovelta.191 Tästä oli tullut liberaalin talousajattelun saareke Britannian keynesiläisen konsensuksen keskellä. Ja todellakin merkillisiä ovat historian tiet. Tätä instituuttia, jonka oli perustanut tehdaskanaloilla itsensä rikastuttanut maanviljelijä ja jota kutsuttiin piikiksi keynesiläisen konsensuksen lihassa, johti Ralph Harris. Hänen juurensa puolestaan olivat Lontoon työväenluokassa. Harris opetti taloustieteitä St. Andrews Universityssä ja kirjoitti pääkirjoituksia Glasgow Heraldiin, kunnes tuli nimitetyksi IEA:n johtajaksi. Hän oli enemmän kuin vastaanottava Josephin ajatuksille ja teilasi Macmillanin hallituksen politiikan jähmettymisestä keynesiläisen kollektivismin muottiin. Tästä nimenomaisesta syystä hän oli perustanut IEA:n radikaalireaktiona kollektivismille, koska mikään muu ei enään näyttänyt auttavan. Hänen apunaan instituutissa työskenteli Arthur Seldon, joka myöskin oli työväenluokan kasvatti ja opiskellut taloustieteitä London School of Economicsissa. Instituutti oli perustettu 1950-luvun lopulla ja sillä oli jo merkittäviä tutkimustuloksia sekatalouden heikkouksista. Instituutin palveluksessa oli myös huomattavia taloustieteilijöitä mm. Colin Clark, jonka käsialaa olivat alkuperäiset Keynesin tutkimusten kansantulolas190

Timmins, N., The Five Giants: A Biography of the Welfare State Lontoo 1995, 264 Cockett, R., Thinking the Untinkable: Think Tanks and the Economic Counter-Revolution Lontoo 1995, 237-238, 241 191

Esko Passila

113 kelmat. Tulevaisuutta edustivat sellaiset taloustieteilijät kuten itävaltalaisen koulukunnan ylpeys Friedrich von Hayek ja Chicagon yliopiston kasvatti Milton Friedman. Hayek oli eräs ensimmäisiä Keynesin arvostelijoita ja Friedman puolestaan monetaristi, jonka teorioita IEA propagoi Britanniassa. Nämä tiedemiehet saivat Nobel palkinnot sekä vuonna 1974 että 1976. Nämä tunnustukset tulivat juuri oikeaan aikaan ajatellen thatcherilaista talousvallankumousta.192 Instituutista Keith Joseph sai kipinän oman instituutin perustamiseen, jonka nimeksi tuli Centre for Policy Studies. Säälimättä hän koulutti itseään imemällä itseensä kirjoja, kriitikoita ja artikkeleita. Hän pyysi toisen MP (parlamentin jäsen) varapuheenjohtajaksi – nimittäin Finchleyn edustajan Margaret Thatcherin. Poliittisen asemansa johdosta he tarvitsivat keskukselle Heathin siunauksen. Epäluuloisena Josephin aikeista Heath kuitenkin antoi luvan instituutin perustamiseen. Hänen motiivinsa oli lähinnä, että hän ei nähnyt sitä lainkaan pahana, mikäli molemmat MP:t oppisivat jotain muiden maiden talousasioista. Samalla se pitäisi heidät pois hänen tieltään. Päätöksestä voisi todeta, että pieni askel Heathille, mutta suuri Englannille. ”Heath’s intention must have been to give Joseph a chemistry set with which he would hopefully blow himself up”193 Mutta mitä uusi instituutti voisi tehdä yhteisen päämäärän hyväksi? Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa voitiin vain päättää, että Sir Keithin tuli pitää puheita – paljon puheita. Ajan mittaan keskus kuitenkin sai valmiiksi ohjelman, jonka tarkoituksena oli esittää kysymyksiä, joita ei oltu ennen esitetty. Puheita pidettiin paljon seminaareissa, lounailla, päivällisillä, kirjoissa ja pamfleteissa. Nyt oli Josephin vuoro esittää kirjallisuuslista luettavaksi. Ensimmäisenä sen sai varapuheenjohtaja Margaret Thatcher. Listan huipulla oli Friedrich von Hayekin teos The Road to Serfdom (Tie maaorjuuteen). Vaikka Thatcher oli lukenutkin sen opiskeluaikoinaan, hän paneutui siihen uudesta näkökulmasta. Kirja oli julkaistu ensi kerran 1944 ja se oli ensimmäinen kritiikki hyvinvointivaltiota, sekataloutta ja kollektiivista konsensusta kohtaan. Kirjasta muodostui Josephin ja hänen ”iskuryhmänsä” raamattu. Josephin tarkoituksena oli paljastaa sekatalouden luonnollinen ristiriita ja vihollinen oli kolmikymmenvuotinen sosialistinen staattisuus. Sosialistinen tapa, jossa hallitus on se jumala, joka ratkaisee kaikki ongelmat, jonka puoleen käännytään rukouksin, toivein ja painostuskeinoin. Tällainen konsensus oli muuttamassa Englannin Euroopan ”köyhäksi mieheksi”. Hänen kuuluisa teemansa oli hyvinvoinnin luominen, ei yksilölle vaan yhteiskunnalle. Toisin kuin sekataloudessa, vaurauden luomiseksi yksilöiden oli voitava ”tehdä rahaa” ja vaurastua. Se oli ennakkoehtona yhteiskunnan vaurastumiselle. Tavoitteena ei ollut näin puhdas market economy vaan compassionate capitalism. Puhdas markkinatalous ei siis ollut varsinaisesti Josephin tavoite vaan myötätuntoinen kapitalismi. Kansan hyvinvointi oli myös sekatalouden tavoitteena. Tähän tavoitteeseen ei voitu päästä Edward Heathin johdolla, se oli selvää. Myös hänen tavoitteensa lähestyä keskustaa ja saada sen kanssa aikaan koalitiohallitus, antoi Wilsonille syyn vaaleihin 1974. Vaalien tuloksena työväenpuolue saavutti ehdottoman enemmistön parlamentissa. Häviäminen kaksissa perättäisissä vaaleissa merkitsi yleensä puheenjohtajan luopumista tehtävistään,

192 193

Cockett, Thinking unthinkable, Heath 142, 133-135, A Walters 173, M Friedman 236-237 Cockett, Thinking unthinkable, 236-237

Esko Passila

114 mutta Heath oli kuitenkin itsepäinen. Hänen haastajanaan nähtiin erityisesti Joseph, joka halusi olla eturintamassa. Vaurastumista ei voida sitoa työllisyyden panttivangiksi. Työllisyys paranee aidosti vain silloin kun yritykset ovat riittävän vauraita ja kehittyviä avaamaan uusia työpaikkoja. Mikäli valtio rahoittaa työttömyyttä se samalla ylläpitää sitä ja varat siihen joudutaan keräämään olemassa olevista työpaikoista. Tämä puolestaan aiheuttaa ketjureaktion, joka vähentää työpaikkoja ja lisää työttömyyttä. Suomessa vallitsevana käsityksenä on se, että thatcherismi edustaisi puhdasta amerikkalaista kapitalismia ja täydellisesti vapaata markkinataloutta. Totuus ei vois olla kauempana. Tämä ei ollut Keith Josephin eikä Margaret Thatcherin tarkoitus, se tulkoon viimeistään nyt täysin selväksi. Ns. riistokapitalismi ei ole kehittyneissä teollistuneissa tietoyhteiskunnissa enään mahdollista. Joseph kuitenkin teki pahan poliittisen virheen protestoimalla puheessaan köyhien nuorien tyttöjen tulemista äideiksi suurin joukoin ja ehdotti syntyvyyden säännöstelyä. Vaikka ehdotus perustui vasemmistososiologin tutkimukseen, hän sai syyt niskoilleen ja häntä syytettiin rasistiksi. Huolimatta poliitikkojen toisesta teesistä, ”älä koskaan pyydä anteeksi tekojasi,” hän julkaisi anteeksipyynnön The Timesissä, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Lehdistön painostus jatkui niin armottomana, että hänen vaimonsa ei enään kestänyt sitä ja niin Sir Keith päätti luopua Heathin vastaehdokkuudesta. Thatcher joutui epätoivoon. Heathin ei voitu antaa jatkaa. Vaikka Thatcher oli selvästi kunnianhimoinen, hän oli kuvitellut itsensä korkeintaan valtiovarainministerinä. Nyt hän kuitenkin kuuli itsensä sanovan: ”Look, Keith, if you’re not going to stand, I will.”194 Lopputuloksen kannalta näin oli ehkä parempi, koska rautarouva oli kovaksi keitetympi poliittiselle sala-ammunnalle. Aluksi hänen mahdollisuuksiaan ei kuitenkaan pidetty hyvinä ja häntä yritettiin kampittaa sekä lehdistön että kilpailijoiden taholta. ” Näin kuinka he tuhosivat Keithin, mutta minua he eivät tuhoa.” Hän ainoastaan totesi.195 Se mihin sekä Joseph että Thatcher tähtäsivät oli joustava politiikkaa eikä konsensus. ”Nyt ei ole aikaa pehmoiluun”, julisti Sir Keith. Hän aloitti vuosia kestävän puherallin maan kolkasta kolkkaan. Thatcher totesi myöhemmin, että näillä puheilla oli fundamentaalinen vaikutus uuden poliittisen sukupolven ajattelutapaan. Tämä puhekiertue käsitti kaikkiaan yli 150 puhetta yliopistoissa ja korkeakouluissa. Usein häntä ahdistettiin vain kysymyksillä, mutta hän joutui usein myös ruumiillisen väkivallan ja boikottien kohteeksi. Vaikeaa on vallasta luopuminen. Saman aikaisesti kuitenkin maa oli jälleen ajautumassa kriisiin. Hallitus otti yhä enemmän ja enemmän velkaa ja lopulta IMF puuttui asiaan ja vaati mittavia leikkauksia julkisessa taloudessa. Pääministeri James Callaghanin johdolla hallitus alkoi sulkea valtiojohtoisia yrityksiä ja vähentää niiden työvoimaa. Näin se joutui uhraamaan tärkeimmän keynesiläisyyden peruspilarin - täystyöllisyyden. Muistan aikoinaan lukeneeni hänen puheensa työväenpuolueen kokouksessa, jossa hän totesi: ” For too long, we postponed facing up to fundamental choices and fundamental changes in our society and our economy... we have been living on borrowed time. The cozy196 world would go on forever, where full employment would be guaranteed 194 195

Thatcher, The Path to Power, 266-267 Young, H., One of Us: A Biography of Margaret Thatcher Lontoo 1993, 269

Esko Passila

115 at the stroke of the Chancellor’s pen ... that cozy world is gone... We used to think you could just spend your way out of recession to increase employment by cutting taxes and boosting Government spending ... that option no longer exist and ... insofar as it ever did, it worked by injecting inflation into economy.”197 Tämä puhe ei juurikaan kuulostanut työväenpuolueen puheenjohtajan puheelta, mutta sen olikin kirjoittanut hänen vävynsä, Peter Jay, joka oli ekonomisti ja lehtimies ja oli kirjoittanut useita IEA:n pamfletteja. Puheessaan James Callaghan myöntää, että työväenpuolue on siirtänyt liian pitkään fundamentaalisia muutoksia yhteiskunnassa ja taloudessa ja toteaa, että Englanti on elänyt laina-ajalla. Meille oli kerrottu, että kodikas maailma kestää ikuisesti, jos vain pääministeri vähentää veroja ja lisää julkista tuhlausta, mutta tätä vaihtoehtoa ei enään ole, jos sitä koskaan on ollutkaan, ainoastaan inflaatio lisääntyi. Jos tämä ei pelannut kortteja suoraan Thatcherin ja Josephin käsiin, niin ainakin julkisen sektorin yleislakko 1978 sen teki. Suomi elää nyt samalla tavoin laina-ajalla. Valtion velka on niin suuri, että se ei missään tapauksessa kestä lyhyttäkään lamaa, joka lisäisi työttömyysmenoja. Tästä huolimatta rakenteiden korjaamiseksi tehdään vain kosmeettisia asioita fundamentaalisten asemesta! Sairaalat lakkasivat toimimasta, roskat kasaantuivat kaduille, haudankaivajat kieltäytyivät hautaamasta kuolleita, rekkakuskit eivät kuljettaneet teollisuuden tuotteita vain elintarvikekuljetukset toimivat jotenkin. ”There are no trains today” julisti British Rail. Työmatka autolla työpaikalleni kesti tuolloin liki kolme tuntia suuntaansa, silloin kun polttoainetta saii. Maaliskuun 28 päivänä 1979 jopa House of Commonsin palveluskunta oli lakossa ja työväenpuolueen hallitus hävisi luottamuslauseäänestyksen yhdellä äänellä. Callaghanin vaihtoehdot olivat lopussa ja ennen aikaiset vaalit edessä. Tässä tilanteessa oli selvää, että muutto Downing Street 10:stä oli vain muuttoautoa vailla. Konservatiivit voittivat vaalit 1979 ja Margaret Thatcherista tuli pääministeri. Poliittinen valmistautuminen oli kestänyt riittävän pitkään ja se oli valmistanut Thatcherin poikkeuksellisen perusteellisesti. Nyt Thatcherin tehtävänä oli implementoida uusi talouspolitiikka käytäntöön. Se ei tulisi olemaan helppoa ja muutosvastarinta tulisi olemaan murhaavaa. Aloittaessaan työnsä uusi Tory hallitus huomasi perineensä vielä huonomman taloudellisen tilanteen, kuin se oli osannut edes kuvitella. Callaghanin hallitus oli pitänyt talouden koossa laastareilla, jotka alkoivat pettää. Korko oli 16%:a, inflaatio oli nousemassa yli 20%:n ja budjettivaje oli kasvussa. Lakon vuoksi valtavat palkankorotukset julkisen sektorin työntekijöille oli jo luvattu. Valtion yhtiöt imivät rahaa suoraan valtiovarainministeriöltä. Tory puolueessakaan eivät kaikki olleet vielä valmiita uudistuksiin. Thatcher joutuikin toteamaan, että Englannin taloudella on kaksi suurta ongelmaa: monopolisoitu valtion teollisuus ja monopolisoitu ay-liike. Näiden kahden muuttaminen edellytti ”avointa sotaa.”198

197 198

Coopley, R & Woodward, N., Britain in 1970s: The Troubled Economy Lontoo 1996, 74-77 Yergin, D., Stanislaw, J., The Commanding Heights, 109

Esko Passila

116 4.24 ”The Lady’s Not for Turning ja Thatcherin laki199 Ensimmäinen Thatcherin hallitus yritti korvata keynesiläisyyden monetarismilla. He yrittivät turvata tasaisen rahantarjonnan, jonka puolestaan uskottiin johtavan talouden kasvuun. Tämä oli suora hyökkäys konsensusta vastaan. Valtavat leikkaukset julkisessa kulutuksessa mitätöivät käytännössä liki neljän vuosikymmenen aikana tehdyt päätökset. Taloudellista kasvua ei kuitenkaan välittömästi tapahtunut. Pikemminkin öljykriisin aiheuttamat valtavat öljyn hinnan korotukset alkoivat vaikuttaa ja kiihdyttivät inflaatiota. Myös työttömyys jatkoi kasvuaan samoin jatkuivat yritysten konkurssit. Suuri laiva kääntyy hitaasti. Jopa Thatcherin oma hallitus alkoi rakoilla. Tämä oli tärkeä vaihe. Moni poliitikko olisi jo tässä vaiheessa luovuttanut, mutta ei Thatcher. Rautarouvan päätä ei käännetty. ” Ainakin 365 akateemista taloustieteilijää on minulle kertonut, että tämä ei toimi ja, että brittiläinen yritys on tuhoon tuomittu ajatus” hän totesi. ”Heidän vakuuttuneisuutensa omista ennustajankyvyistään on suorastaan henkeäsalpaavaa. Koska minut on kuitenkin valittu johtamaan tätä putiikkia, haluaisin tietää, olisivatko he halukaita lyömään vetoa omilla rahoillaan ennustustensa puolesta?” Hänellä ei siis ollut minkäänlaisia aikeita tehdä Ukäännöstä kuten Heath, vaikka useat sitä konservatiivien puoluekokouksessa 1980 hänelle ehdottivatkin. Paraneminen syövänkaltaisesta kalvavasta taudista ei ole kivutonta, koska narkoosia ei voi käyttää kipeissäkään leikkauksissa. Vaikea tilanne jatkui ja hän joutui erottamaan hallituksestaan ohjelmasta lipsuneen Christopher Soamesin perustoryn, joka vielä sattui olemaan Winston Churchillin vävy. Tämä lisäsi hänen vastustajiensa arsenaalia häntä vastaan. Myös kansansuosio laski ollen alhaisimmillaan vain 23%:a eli pienin ”pollauksen” alusta alkaen. Tällöin toteutui Thatcherin laki - odottamaton tapahtui. Tämä odottamaton tekijä oli Falklandin sota, joka alkoi 2. pnä huhtikuuta 1982. Huolimatta suurista riskeistä hän lähetti armadan valtaamaan saaret takaisin. Hän ei suostunut luovuttamaan brittejä diktatuurivallan alle vaikka riskit olivat suuret. Falklandin sota voitettiin, mutta todellinen testi oli vielä edessä nimittäin 1983 yleisvaalit. Vaalitaistelu oli kova ja häikäilemätön puolin jos toisinkin. Thatcher ei ollut laisinkaan varma voitostaan ja hän jopa teki muuttokuorman valmiiksi, jos vaikka joutuisi lähtemään Downing Street 10:stä. Pelko oli kuitenkin turha ja Maggie saavutti maanvyörymävoiton 144 paikan enemmistöllä. Nyt hän oli saavuttanut sellaisen aseman, jossa hän saattoi alkaa toteuttaa suunnitelmaansa. Keynesiläinen aikakausi Englannissa oli ohi ja thatcherisminä tunnettu aikakausi oli alkamassa. Ohjelma, joka käsitti valtion yritysten yksityistämisen ja hallituksen markkinainterventioiden lopettamisen, aloitettiin nopeasti. Samoin toteutettiin rankaisevan ja absurdin verotuksen muutokset sekä budjettivajeen korjaaminen. Suomessa thatcherismi sai melko yksimielisen tuomion ilmeisesti suurelta osin siksi, että taustoja ja teoriaa ei juurikaan tunnettu. Aktiivisena lukijana en muista nähneeni tieteellistä kritiikkiä tai kannanottoja suomalaisessa keskustelussa - perustelemattomia kylläkin. On olemassa tietenkin muutosvastarinnalle tyypillisiä opportunistisia kirjoituksia, joissa puolustetaan nykyistä omaa järjestelmäämme subjektiivisin perustein. Näissä kaikissa kuitenkin unohdetaan se, ettei thatcherismin tavoitteena suinkaan ollut lyötyjen lyöminen pikemminkin päinvastoin. Kuten aiemmin jo todettiin Keith Josephin tarkoituk199

Thatcher, M., The Path to Power, 122, 151

Esko Passila

117 sena oli aikaansaada vastuuta kantava kapitalismi taloudellisessa tilanteessa, jossa jatkuva taloudellinen kasvu oli loppunut. Tämä tärkeä seikka on suomalaisilta tutkijoilta jäänyt jollain tavoin varsin vähälle huomiolle. Aina valpas ja nuorekas intellektuelli Jaakko Iloniemi, on asiaa viimeaikoina jonkin verran käsitellyt, mutta hänen mielipiteensä Evan johtajana on helppo leimata myöskin opportunistisiksi. Vanha sanonta kuitenkin on ettei totuus pala tulessakaan. Viisaat oppivat toisten kokemuksista, mutta tyhmät eivät omistaankaan. Suomessa jatketaan edelleen niiden osittaiskorjausten tiellä, jotka Thatcherin I hallitus totesi toimimattomiksi, ja luotetaan edelleen jatkuvaan kasvuun. Viimeistään nyt olisi esitettävä kysymys! Entä jos jatkuvaa kasvua ei enään olekaan? Mitä tehdään sitten? Seuraako uusi konkurssiaalto, koska yritykset toimivat valtion nyrkin ja markkinoiden kiristyvän kilpailun välissä? Jos kasvu kääntyy negatiiviseksi sen johdosta, että suomalaiset yritykset eivät pysty pitämään markkinaosuuksiaan kilpailevilta eurooppalaisilta yrityksiltä, seuraa konkurssiaalto ja kansantalouden romahdus. Ennusteet Euroopassa osoittavat, että demografinen kehitys on muuttumassa kasvua hidastavaan suuntaan! Väestönkasvua ei ole, kansa ikääntyy koko Euroopassa, syntyvyys pienenee liki kaikissa maissa ja eläkeläisten määrä kasvaa. Toisaalta elinikä pitenee. Nämä merkitsevät Suomen teollisuudelle merkittävillä aloilla miinuskasvua pitkällä tähtäimellä yhä kovemmaksi kiristyvää kilpailua amerikkalaisten, kanadalaisten ja Kaukoidän yritysten kanssa. Silloin ratkaisee vain yritysten kilpailukyky eivät hallituksen interventiot. Tämä on thatcherismin opetus! Kaksi voittoa – Falklandin sota ja vaalit – antoivat Thatcherille uudet aseet taistelussa maan kääntämiseksi uudelle kurssille. Talous oli saatava uudelle uralle ja suurin hidastusmomentti oli käsittämättömän vallan saanut ay-liike. Thatcherin Raatteen tieksi muodostui marxilainen ay-kenraali Arthur Scargill ja hiilityöläisten liitto. Taistelusta oli muodostuva ratkaiseva Thatcherin talouspolitiikan kannalta. Hiilikaivosteollisuus oli kansallistettu sodan jälkeen vuonna 1947 ja se tuotti kiihtyvällä nopeudella tappiota. Sanottiin, että nopeuskerroin oli sama kuin maanvetovoiman kiihtyvyys. Alan subventiot olivat liki 7 miljardia markkaa vuodessa. Tämä edellytti laajamittaista rationalisointia ja kannattamattomien kaivosten sulkemista. Scargill ja hänen militanttinsa eivät halunneet joustaa tuumaakaan. Heidän kannaltaan kyseessä oli puhtaasti luokkasota, jolla ei ollut mitään tekemistä modernisoinnin kanssa. Thatcherin hallinto puolestaan tiesi katkerasta kokemuksesta, kuinka määräävässä asemassa hiiliteollisuus oli. Olihan se kaatanut jo Heathin hallituksen! Valtakäsitys oli, että Hiilityöläisten liitto oli kuninkaantekijä – se teki tai kaatoi hallituksia. Tästä johtuen Thatcherin kenraalit varautuivat siihen, että Central Electricity Board (ymmärrä: Imatran Voima) alkoi varautua taisteluun alkamalla kasvattaa polttoainevarastoja. Tällä haluttiin taata se, ettei kävisi samoin kuin Heathille. Silloisen lakon aikana sähkötuotanto loppui, koska varastot ehtyivät muutamassa päivässä. Taistelu alkoi maaliskuussa 1984. Se oli katkera ja osittain väkivaltainen. Ulkoparlamentaarisia keinoja käyttäen Scargill yritti säilyttää kasvonsa ja tuhansia hänen liittonsa jäseniä pidätettiin. Pitkittyessään lakosta kehittyi kansainEsko Passila

118 välinen juhla. Sosialidemokraatit ympäri Euroopan keräsivät lakkolaisille rahaa katujen kulmissa, Libyan eversti Qaddafi lähetti heille rahaa ja samoin tekivät Neuvostoliitto ja jopa köyhä Afganistan ( raha tosin oli neuvostoliittolaista). Taistelu kesti yli vuoden, mutta se päättyi vihdoin, toisinkuin Heathin aikana, kaivostyöläisten täydelliseen tappioon. Ayliikkeen kartelli, joka oli tuhonnut Englannin talouden lakkoilullaan ja ylisuurilla vaatimuksillaan, oli murrettu. Parlamentti oli nyt valmis liberalisoimaan ay-lainsäädäntöä Siitä lähtien, kun ay-liike oli kaatanut Heathin hallituksen ja tajunnut todellisen voimansa, sen vaatimukset olivat kasvamistaan kasvaneet. Lopulta se ajautui tilanteeseen, missä kaikenlaisten pienryhmien lakot alkoivat purra ay-liikkeen omaa nilkkaa ja samanaikaisesti kansa alkoi kääntyä sitä vastaan. Thatcherin taistelu hiilityöläisiä vastaan tuskin olisi onnistunut ilman yleistä hyväksyntää. Yleinen mielipide, sisältäen tietenkin myös suuren osan ayliikkeen jäseniä, ei yksinkertaisesti enään jaksanut hyväksyä anarkian tasolle edennyttä ay-valtaa. Näin lopulta ay-liikkeen oma näköalattomuus yhdessä käsistä riistäytyneen lakkoilun kanssa tuhosi sen. Viimeisessä taistelussa ei sitten enään auttanut edes vetoaminen luokkataisteluunkaan. On psykologisesti helposti ymmärrettävissä, että tietyssä vaiheessa ay-johtajan oma etu ajaa jäsenten edun edelle. Mutta mikä siihen johtaa näköalattomuus, innovatiivisuuden puute, markkinatalouden mekanismien tuntemuksen puute vaiko omanvoitonpyyntö? Suomessa SAK on ehdottanut kansainvälistä yhteistyötä työntekijöiden aseman turvaamiseksi! Millä tavoin? Onko tarkoitus palauttaa sekatalous Globaaliksi? Entä jos se ei onnistu ja ainoastaan oman maan yritysten kilpailukyky heikkenee niin, että yritykset lakkaavat olemasta! Missä ovat silloin työpaikat? Ay-liikkeen maltillinen palkkapolitiikka on toistaiseksi taannut Suomen kilpailukyvyn kasvavilla markkinoilla, mutta kuinka kauan. Palkka ei olekaan sinänsä ongelma! Palkan maksuvaraa olisi jopa enemmänkin, elleivät palkkoihin sidotut muut kustannukset söisi tätä varaa! Yleissitovuus pitäisikin nähdä siten, että sekä yritykset että työntekijät olisivat yhteisrintamassa puolustamassa kansallista kilpailukykyä, vain se takaa työpaikat – eivät tulonsiirrot! Normaalista suomalaisesta käytännöstä poiketen myös meillä on Kokoomus hallituksessa olostaan huolimatta voittanut jo kaksissa perättäisissä vaaleissa, kun päähallituspuolue on puolestaan hävinnyt. Monipuoluejärjestelmässä eivät muutokset ole koskaan yhtä radikaaleja kuin Englannissa. Kuitenkin on kysyttävä ollaanko Suomessakin tiellä, missä kokonaisverotuksen jatkuva kiristyminen ja ay-liikkeen jatkuvasti lisääntyvä vallanhimo laajemman yleissitovuuden nimissä johtavat ay-liikkeen itsetuhoon kuten Englannissakin kävi? 4.25 Yksityistäminen ja miten se tehtiin Seuraavana oli vuorossa Keith Josephin puheissaan ympäri maata painottama yksityistäminen. Tämän toimenpiteen toteuttamiseen antoivat mahdollisuuden voitetut vaalit ja Falklandin sota. Ajatus oli kuitenkin niin uusi, että aluksi oli vaikea edes löytää sille oikeaa termiä. Eräs vaihtoehto ”privatizationille”, josta Thatcher ei erityisemmin pitänyt, oli ” deEsko Passila

119 nationalization.” Sekään ei kuitenkaan tuntunut hyvältä ja niin lopulta Thatcherkin taipui hyväksymään ensin mainitun. Niinpä sitten yksityistäminen levisi sanastoihin ympäri maailman ja aina Suomen saakka. Samalla tavoin kuin entrepreneur-sana on yksityistäminenkin vain sana, joka päätettiin ottaa käyttöön useista eri vaihtoehdoista. Englantilaiset valtionyhtiöt olivat ajautuneet aivan onnettomaan tilaan, jopa niin etteivät edes ministeriön virkamiehet enään tienneet mitä niille pitäisi tehdä. Niistä oli tullut virkamiesten, johdon ja ay-liikkeen ”hiekkalaatikoita”, joissa kaikilla intressipiireillä piti olla sanansa sanottavana. Niiltä ei vaadittu niinkään tulosta vaan työllistämistä ja nimenomaan aluepoliitikkojen työllistämistä. Päätökset yrityksissä olivat poliittisia ja niillä ei ollut yhtiön edun kanssa mitään tekemistä. Miten tämä järjestelmä poikkesi neuvostojärjestelmästä? Useimmat yritykset olivat myös vankassa kartelliasemassa markkinoilla, joka sekään ei kuitenkaan taannut positiivista tulosta, vaan kaikki menettivät rahaa. Oli siis selvää, että pelkkä osakkeiden myynti ei enään riittänyt. Yritykset oli ensin saatava taloudellisesti jonkinlaiseen tilaan, jotta ne voitaisiin yleensä myydä vapailla markkinoilla. Toisekseen myöskin monopolit piti purkaa. Osakeomistus tuli hajauttaa mahdollisimman laajalle ja pyrkiä saamaan mahdollisimman monta Matti Meikäläistä omistajiksi ja luopua täysin valtion määräysvallasta. Englannin tilanteen tarkastelu aloitettiin David Youngista, joka tässä vaiheessa palaa jälleen mrkittävään tehtävään Keith Josephin tärkeimpänä neuvonantajana. Muutosvastarinta oli vähäisimmissäkin yksityistämisissä kova, mutta yllättäen se ei tullut virkakoneistosta vaan yritysten johdon, yrityksissä toimivien ammattiosastojen ja jopa lehdistön taholta. 4.251 British Gas Mutta toinen suuri sota oli vielä edessä – British Gas! Yrityksen monopoliasema oli niin laaja, että se oli kuin valtio valtiossa. Sillä oli jopa monopoli kaasupolttimien ja muiden tarvittavien laitteiden myynnissä. Näiden myyntiin oli muodostettu koko maan kattava myymäläverkko, jossa oli yhteensä yli 900 myymälää. Monopoli esti alan kehittymistä ja nosti huomattavasti kustannuksia, joten hallitus ilmoitti aikovansa myydä myymälät. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää BG:n merkitystä kansallisena instituutiona Englannissa ja sen asemaa eräänä maan talouden ”komentokeskuksena” (commanding height). Asia on ehkä helpompi hahmottaa tarkastelemalla yhtiön toimipisteiden sijoittumista. Yhdenkään kylän tai kaupungin sydän ei nimittäin ollut sen paremmin kirkko kuin pubikaan vaan paikallinen British Gasin showroom – myymälä. Se edusti brittiläistä elämäntapaa ja siksi sen yksityistämisellä oli suuri ideologinen merkitys. Lopulta vastarinta oli niin massiivinen, että yksityistämistä jouduttiin siirtämään. Yksityistäminen ei siis ollut lainkaan helppoa ja yksinkertaista. Valtion talouden kannalta ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Myyntihinta oli tässä sinänsä siis vain osa yksityistämisstrategiaa. Tärkeämmän osan muodostivat valtion kulujen väheneminen subventointien pienenemisen vuoksi, sekä yhtiöiden hallinnon uudistuminen osakepohjan laajenemisen ja valtion määräysvallan vähenemisen myötä. Eräs tärkeä periaate siis oli yksityistäminen nimen omaan luopumalla valtion määräysvallasta! Tällöin ei siis olekaan kyse varojen hankkimisesta valtiolle myymällä yhtiöiden osakkeita vaan nimenomaan yksityistämisestä! (Suomessa on puolestaan korostettu valtion varainhankintaa myymällä valtionyhtiöiden osakkeita) Korostettakoon vielä, että yksityistäminen on toteutunut vasta silloin, kun Esko Passila

120 määräysvalta yrityksessä on siirtynyt valtiolta avoimelle sektorille! Suomessa on usein vaikeuksia ymmärtää, miten laaja-alainen ja merkittävä valtion omistus ja samalla monopolit olivat Britanniassa. Jopa puhelinkoneiden myynti oli monopolisoitu, eikä paikallisia puhelinyhtiöitä ollut kuten meillä. Näin ollen on ymmärrettävää, että yksityistäminen kesti kauan ja kosketti syvällisesti suurta osaa kansalaisista ja koko Britannian vuosisataista kulttuuria. Tämä huolimatta siitä, että koko järjestelmä oli rakennettu vain vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa. Näin laaja yksityistäminen ja valtion vetäytyminen yrityksistä edellytti myöskin muita lainsäädännöllisiä toimia, jotka eivät olleet mahdollisia aiemmin. Tärkein näistä oli kuluttajalainsäädäntö ja sen edellyttämät elimet, joilla voitiin taata kuluttajan edut ja oikeudet. Olisi ollut helppo ottaa käyttöön amerikkalainen malli ja parantaa sitä, mutta siihen ei haluttu mennä. Haluttiin myös saada kansan hyväksyntä toimenpiteelle ja niinpä käyttöön otettiin brittiläinen malli. Jokaiselle alalle nimitettiin ”The Regulator.” Tästä kuitenkin jouduttiin kovan vastarinnan vuoksi luopumaan ja ottamaan käyttöön tavanomaisempaan kuluttajavalvontajärjestelmään. 4.252 Brirtish Coal, British Airways, British Steel jne. Massiivisen yksityistämisen tiellä seurasivat British Gas, British Airways, British Steel, British Coal, ja British Rail sekä massiivinen valtiojohtoinen sähköntuotanto- ja jakelumonopoli. Yksityistäminen herätti laajaa kritiikkiä, jota kesti toistakymmentä vuotta. Keith Joseph oli kuitenkin osannut odottaa arvostelua, koska kansa vain käytti hyväkseen uutta mahdollisuutta mielenpurkauksilleen. Yhtiöiden ollessa valtion omistuksessa valittamisesta ei ollut mitään hyötyä. Nyt valituksilta voitiin sen sijaan odottaa tuloksia. Toisaalta oli myös selvää, että suurten yritysten oppiminen uuteen yksityisomisteiseen avoimeen palveluun vaati varsin paljon aikaa. Jollain tavoin tutulta tuntuu myös se, että yksityistämishintoja arvosteltiin laajasti joko liian korkeaksi tai liian alhaiseksi. Sekataloutta kannattava oppositio ja jopa jotkut omatkin puoluejäsenet moittivat hallitusta ”kruununjalokivien” tai ”perhehopeiden” myynnistä. Näihin hallitus puolestaan vastasi, että ”perheellä ei ollut enään varaa jatkuvaan hopeiden kiillottamiseen”. Yksityistäminen ja siihen liittyvät rationalisointitoimet vähensivät yhtiöiden henkilökuntaa 20-40%:a. Tästä huolimatta palvelu parani ja yritysten tehokkuus nousi. Yritysten saattaminen ”lean and mean” kuntoon aiheutti kuitenkin massiivisen työttömyyden kasvun. Kaiken lisäksi suuri joukko työttömiksi joutuneita oli uransa loppuvaiheessa eli reilusti yli 50 ikävuoden. Tästä huolimatta Englannin työttömyys on 1990-luvun lopulla eräs Euroopan alhaisimpia (11.8.1999 4,2%:a) ja yksityisten yritysten määrä tasaisessa kasvussa.200 Yksityistetyt valtionyritykset toimivat yksityistämisen jälkeen kannattavasti ja ainoastaan rautateiden osalta prosessi ei ole vielä johtanut täysin tyydyttäviin tuloksiin. Kuitenkin rautateilläkin lippujen hinnat ovat laskeneet kolmannekseen siitä, mitä ne olivat yksityistämisen alkaessa. Lippujen hintojen nousu olikin ollut varsin kovaa. (Ostaessani ensimmäisen vuosilippuni 1996 sen hinta oli £ 450 ja kolme vuotta myöhemmin hinta oli jo £ 1150.) Thatcherin kolmas vaalivoitto 1987 todisti, että kysymyksessä ei ollut enään satunnaisesta vallanvaihdosta opposition ja hallituspuolueen välillä. Kysymyksessä oli jotain paljon suurempaa – talouspolitiikan suunnanmuutos! Kansa oli vihdoin alkanut pitää uusis200

Yergin, The Commanding Heights, 120

Esko Passila

121 ta vapauksistaan ja myös hyväksynyt Maggien ja hänen uuden politiikkansa. Maggiesta alkoi kehittyä instituutio. Hän lisäsi työtaakkaansa kuitenkin vielä yhden henkilökohtaisen projektin. Hän oli päättänyt lukea uudelleen läpi Vanhan Testamentin. Näin hän tekikin ja raportoi päivittäin henkilökunnalleen, mitä oli lukenut. Lopussa hän totesi ”Minulle on opetettu, että Vanha Testamentti on laki ja Uusi Testamentti on armo, mutta enpä ole varma, olenko samaa mieltä.”201 Pidetyt vaalit olivat kuitenkin alku hänen uransa viimeiselle kaudelle. Hallituksen radikaalit muutokset paikallisverotuksessa,202eli erilaisten maksujen muuttaminen yhtenäiseksi kunnallisveroksi, saivat vastaansa vastalauseiden myrskyn. Lisäksi hänen kansallistuntonsa kasvoi ja hän tuli vihaiseksi tavoitteista EC vallan kasvattamiseksi, jonka hän koki uudeksi suureksi byrokraattiseksi hirviöksi. Hänen suurin pelkonsa oli, että yhtenäinen valuutta johtaisi Saksan hegemoniaan Euroopassa. Hänen asennettaan on tarkasteltava hänen tekojensa perusteella. Hän oli juuri saanut Englannin valtavan byrokratian purettua parikymmenvuotisen työn seurauksena ja nyt uusi byrokratia kohosi ja vahvistui hänen silmiensä edessä. 4.26 Vallanvaihtuminen Tiukoilla asenteillaan Maggie kuitenkin vieraannutti eräät uskollisimmista kannattajistaan, jotka katsoivat, että Englannin on oltava mukana rakentamassa yhtenäistä Eurooppaa, eikä syrjässä siitä. On aivan ilmeistä, että hänet valtasi pitkään vallassa olleen ongelma – vauhtisokeus, mutta toisaalta tunnetaanko yhtään pitkään vallassa ollutta poliitikkoa, jota tämä tauti ei olisi lopulta suistanut vallasta. Hänen uskonsa omiin ajatuksiinsa ja lisääntyvä itsepäisyytensä vieraannuttivat jopa hänen tärkeimmät kannattajansa. Väliin tuli kuitenkin Saddam Husseinin hyökkäys Kuwaitiin elokuussa 1990. Hyökkäyksen aikana Thatcher oli Aspenissa George Bushin vieraana. Falklandin sodan kokemusten perusteella hän vakuutti Bushille, että ei ole olemassa minkäänlaista puolustusta Husseinin teolle. Tapahtunut vaati päättäväisiä vastatoimia. Kotona hänen valtansa oli kuitenkin heikentymässä ja marraskuussa 1990 pidetyssä konservatiivien puoluekokouksessa hän tuli vielä ensimmäisellä kierroksella voittajaksi saamatta kuitenkaan vaadittavaa enemmistöä. Tästä hän veti johtopäätöksen, että hän tulee häviämään toisella kierroksella ja vetäytyi seuraavalta äänestyskierrokselta. Jättiläinen oli kaatunut. Puheenjohtajaksi valittiin John Major. Hänen perintönsä kuitenkin säilyi. Luvut antavat parhaiten kuvan tapahtumista hänen hallintokaudellaan. Vuoteen 1992 mennessä 2/3 valtio-omisteisista yrityksistä oli yksityistetty yhteensä 46 suuryritystä käsittäen yhteensä 900 000 työntekijää. Valtion saama myyntitulo yrityksistä oli $ 30 miljardia, jonka lisäksi tulevat pois jääneet suuret subventiot. Vaikutus valtion budjettiin oli valtava. Yksityisten osakkeenomistajien määrä kasvoi 9 miljoonasta 20 miljoonaan eli käytännössä kaikki perheet olivat osakesäästäjiä. Kaikkein tärkein saavutus oli kuitenkin se, että ay-liike, joka oli ollut koskematon instituutio vuodesta 1945 lähtien, oli reformoitu. Se oli saanut valtakunnan polvilleen 1979, jolloin lakkopäiviä oli 1274 jokaista tuhatta ihmistä kohden. Tämä luku oli pudonnut vuoteen 1990 mennessä 108 eli alle kymmenesosaan. Englannin poliittinen ja taloudellinen kulttuuri oli peruuttamattomasti muuttunut. Hullun Munkin älyllinen vallankumous oli onnistunut ja tuottanut kaikista kiistoista ja massiivisesta vastustuksesta huolimatta ennakoidun tuloksen. David 201

Yergin, D... The Commanding Heights, 121 Englannissa ei ollut 1980-luvulla varsinaista kunnallisveroa (poll tax) vaan ainoastaan kiinteistövero ja jätehuoltomaksu. Kunnalliset virkamiehet olivat valtion palkkalistoilla. 202

Esko Passila

122 Youngista, joka melkein emigroitui tuli Thatcherin hallituksen ministeri. ”Thatcherin aikana Englanti muuttui tuotantojohtoisesta taloudesta kuluttajajohtoiseksi taloudeksi, joka on myös kilpailukykyinen. Vakaumus toteutti muutoksen!” Young totesi.203 Muutos alkoi ideasta ja uskosta ideaan sekä peräänantamattomasta tahdosta sen toteuttamiseksi. Samaa politiikkaa jatkaa nyt puolestaan työväenpuolueen Tony Blair. Kestääkö tämä aate ja malli seuraavat kolmekymmentä vuotta, vai onko muutosvauhti nopeutumassa? Onko maailma jatkuvan muutoksen tiellä, missä pysyvää on ainoastaan jatkuva muutos? 4.3 Ranska Samoin kuin Englannissakin valtion roolin kasvu nousi myös Ranskassa sodan tuhoisista seurauksista. Ranska ei ollut kärsinyt sinänsä tappiota, muttei myöskään ollut saavuttanut voittoa. Sota aiheutti Ranskalle romahduksen, nöyryytyksen ja oli pakottanut sen yhteistyöhön vastarinnassaan natseja vastaan. Sodan jälkiseurauksena syntyi eräänlainen legitimiteettiongelma. Kolmanteen tasavaltaan ei enään ollut paluuta; se oli epäonnistunut kuten liberalismi Englannissa. Kapitalistinen järjestelmä nähtiin myöskin Ranskassa ”mätänä.” Konnia olivat samoin jäykät perheyhtiöt ja liikemiehet, joiden sanottiin potevan yritteliäisyyden puutetta (lack of entrepreneurship), jotka suojautuivat kartelleihin estääkseen kilpailua ja pyrkivät vain säilyttämään perheensä aseman karttamalla luovia riskejä. Itse asiassa edellistä kantaa tuki jo ennen toista maailmasotaa 1939 tehty havainto, että ranskalaisen teollisuuden konekanta oli neljä kertaa vanhempaa kuin Amerikassa ja kolme kertaa niin vanhaa kuin Britanniassa. Työntehokkuus oli puolestaan vain kolmasosa amerikkalaisesta ja puolet brittiläisestä. Hyvinvointi ei ollut myöskään lisääntynyt vaan oli edelleen vuoden 1913 tasoa vielä vuonna 1939204. Toisen maailmansodan kokemukset kiihdyttivät kapitalismin ja yrittäjyyden arvostelua kolmella eri perusteella: 1) teollinen ja taloudellinen taantuminen olivat syynä heikkoon menestykseen sodassa, 2) vanha järjestelmä ei ollut kykenevä kohtaamaan jälleenrakentamisen vaatimuksia, 3) merkittävä osa Ranskan elinkeinoelämästä ja sen johtajista oli pahasti tahraantunut yhteistyössä natsien ja Vichy’n hallituksen kanssa. Koska markkinatalous oli osoittautunut heikosti toimivaksi sotaa edeltävänä aikana, oli hallituksen vallan lisäämisellä Ranskassakin laaja poliittinen kannatus. Väliaikaisen hallituksen pää kenraali Charles de Gaulle totesikin 1945:” The state must hold the levers of command”. Tämä oli suuri poikkeus sotaa edeltäneeseen aikaan. Hän totesi myös, että etuoikeutetut luokat olivat toiminnallaan diskvalifioineet itsensä. Samoin kuin Englannissakin syntymässä oli uusi ja erilainen Ranska, jossa talouselämä oli jaettu kolmeen osaan: 1) yksityiseen sektoriin, 2) kontrolloituun sektoriin ja 3) valtio-omisteiseen sektoriin. Tarkoituksena Ranskassakin oli, että nationalisointi parantaa yritysten investointimahdollisuuksia, kiihottaa yritysten modernisointia ja teknologista kehitystä sekä ratkaisee monopoli-ongelmat. Pääperiaatteet olivat siis aivan samat kuin Brittein saarillakin. Ranskalaisilla oli kuitenkin myös tarkoituksena rangaista tehottomia ja monopolisoituneita yrityksiä ottamalla ne pois omistajiltaan ja siirtämällä ne ”kansalle”. Koska kommunismi oli saanut Ranskassa Englantia suuremman vaikutusvallan ay-liikkeessä, niin kansallistamisella yritettiin myös sitoa kommunistijohtoinen ammattiyhdistysliike jälleenrakentamiseen205.

203

Howe, G., Conflict of Loyalty Lontoo 1995, 691 Hoffman, S., In Search of France: The Economy, Society and Political system in the Twentieth Century, Cambridge 1963 205 Einaudi, Byé & Rossi, Nationalization in France and Italy kirjassa Commanding Heights, 28 204

Esko Passila

123 Kansallistamiselle oli jälleen myöskin Ranskassa olemassa ennakkotapaus. Se oli sattumoisin sama kuin Englannissakin nimittäin 1910-luvulla perustettu Campagnie Francaise des Petroles. Vaikka myös rautatiet oli kansallistettu 1937, niin nationalisointi ei ollut perinteisesti ranskalaiseen kulttuuriin kuuluva tapa. Kaikki tämä kuitenkin muuttui sodan ja muun Euroopan kehityksen seurauksena. Suuri osa elinkeinoelämästä kuten pankkitoiminta, sähkö, kaasu ja hiili ”liberalisoitiin” kansan haltuun. Rangaistukseksi sosialisoitiin myös ne yritykset, jotka olivat miehityksen aikana vehkeilleet Vichy’n hallituksen kanssa. Toimenpiteiden seurauksena Ranskan kansantalouden rakenne oli muotoutunut täydellisesti uudelleen. Yhtä nopeasti kuin kansallistaminen oli aloitettu se myöskin lopetettiin jo 1947. Valtiollistettujen yhtiöiden käyttöön otettu hallintomalli antoi kommunistien hallitsemalle ayliikkeelle määräävän aseman yritysten hallituksissa. Tätä valtaa kommunistit alkoivat häikäilemättä käyttää omien tavoitteidensa saavuttamiseen ja itse aiheuttivat tällä toiminnalla voimakkaan vastareaktion. Pakollisten reformien ja uusien poliittisten allianssien kautta valta yrityksissä saatiin pois kommunisteilta, mutta kansallistamisen vieno liekki jäi heikosti kytemään kommunistien riveihin. Tämä johti lopulta kommunistien ulosmarssiin koalitio hallituksesta toukokuussa 1947 kesken juuri alkaneen kylmän sodan aikakauden. Moskovan määräyksestä kommunistit aloittivat massiivisen lakkoaallon hallitusta vastaan. Kommunistinen kansallistamisen aikaisesta toiminnasta vastuussa ollut ministeri katsoikin 1950, että kansallistaminen olikin kapitalistinen ase vastustaan kommunismia. Joka tapauksessa kaiken tämän lopputuloksena oli se, että myös Ranska oli siirtynyt sekatalouteen, jossa valtiolle oli tullut määräävä asema kansantaloudessa. 4.31 Konjakkikauppias – Euroopan isä Elinkeinoelämän alojen kansallistaminen kuitenkin vaatii muutakin kuin puolueiden edustajien sijoittamisen yritysten hallituksiin. Toimiakseen tarkoitetulla tavalla se vaatii avukseen keskitettyä suunnittelua. Tästä prosessista, jossa keskityttiin priorisoitiin ja osoitettiin kansantaloudellinen suunta kansallistetulle osalle elinkeinoelämää, muodostui Ranskan sodanjälkeinen tuotemerkki – se joka erotti sen neuvostoliittolaisesta talousjärjestelmästä. Sen tarkoituksena olikin nimenomaan muodostaa uusi kansantaloudellinen toimintamalli kommunismin ja markkinatalouden väliin. Millaiseksi tämä keskitien politiikka tulisi muodostumaan, tulisi riippumaan eräästä vasemmistoa äänestäneestä kapitalistipankkiirista. Hänen nimensä oli Jean Monnet. Vaikka hänellä ei koskaan ollut minkäänlaista merkittävää virallista asemaa, tuli hänestä eräs sodan jälkeisen ajan merkittävimpiä henkilöitä. Hänet muistetaankin parhaiten ”Euroopan isänä” – Euroopan Unionin ideoijana ja rakentajana. Ensin hänen oli kuitenkin tehtävä suunnitelma, joka tulisi ravistelemaan Ranskan irti sen talouden pattitilanteesta ja modernisoisi sen perustuksiaan myöden. Monnet oli maailman kansalainen, joka tarvittaessa käyttäytyi kuin itsepäinen ranskalainen talonpoika. Tosiasiassa hänet ajoi kansainvälisyyteen viina. Hän nimittäin syntyi alkoholista toimeentulonsa saavaan perheeseen Cognacissa. Hän jätti koulunkäyntinsä kesken ollessaan vasta kuusitoista ja siirtyi myymään konjakkia ympäri maailmaa. Hänen myyntialueensa alkoi Länsi-Kanadan preerioilta päätyen Niilin yläjuoksun kyliin Egyptissä. Sanottiin mm., että hänen Englanninkielen sanastonsa oli laajempi kuin Ranskankielen. Käännekohdaksi hänen kansainvälisessä ajattelussaan hän itse pitää tapausta, joka sattui Esko Passila

124 hänelle Calgaryssä hänen ollessaan matkalla Lääkehatusta (Medicine Hat) Hirventurpaan ( Moose Jaw). Hän oli etsiskelemässä Calgaryssä vossikkaa kuitenkaan löytämättä sellaista. Tällöin hän kysyi paikalliselta asukkaalta lähintä tallia hevosen saamiseksi. Tällöin mies oli kehottanut häntä ottamaan oman hevosensa ja lähettämään sen takaisin, kun ei enään tarvitsisi sitä. Eli kanadalaisittain ”Take my horse and when you’re through with hitch it up here”. Myöhemmin Monnet totesi tämän olleen hänen ensimmäinen opetuksensa kansainvälisestä resurssien yhteiskäytöstä. Ensimmäisessä maailmansodassa hänellä oli tärkeä tehtävä liittoutuneiden huollon – logistiikan – organisoinnissa. Tässä tehtävässään hän alkoi kehittää laajaa kansainvälistä ystävyysverkostoa molemmin puolin Atlantin. Tästä muodostuikin tärkeä elementti hänen myöhemmille toimilleen. Vuonna 1919 olleessaan 31-vuotias hänet nimitettiin korkeaan virkaan, mutta kyllästyneenä hän luopui siitä pari vuotta myöhemmin ja palasi takaisin perheyritykseen. Pian hän kuitenkin luopui kokonaan konjakista ja siirtyi kansainvälisen pankkitoiminnan pariin. Luomaansa ystävyysverkostoa hän käytti niin tehokkaasti hyväkseen, että häntä voitaisiin hyvin kutsua myös verkostotoiminnan kehittäjäksi. Historiallisesti merkittävät tapahtuvat alkavat usein mitä ihmeellisimmistä tapauksista. Niin tapahtui myös Jean Monnetin kohdalla. Hänen kykynsä ja kreatiivisuutensa joutuivat äärimmäiseen testiin intohimoisen rakkauden edessä. Hän rakastui toivottomasti italiattareen 1929. Hänen mielitiettynsä oli paitsi katolinen niin myös taidemaalari ja naimisissa. Eikä tässä kaikki Silvia di Mondinilla oli myös tytär. Katolisessa maailmassa ei juurikaan ollut mahdollisuuksia avioeroon – ei ainakaan niin, että lapsen huoltajuus olisi voinut säilyä. Ongelma vaikutti täysin ratkaisemattomalta kunnes Monnet ollessaan palaamassa matkaltaan Siperian halki Kiinasta, jossa hän oli osallistunut pankkiirien kokoukseen. Hän poistui junasta Moskovassa, jossa hänen mielitiettynsä oli odottamassa. Suhteittensa avulla Monnet hankki hänelle Neuvostoliiton kansalaisuuden ja muutamassa päivässä Silvia di Bondinille myönnettiin avioero. Tuhlaamatta hetkeäkään enempää aikaansa Moskovassa hän palasi junalla vaimonsa kanssa Pariisiin. Vaikka Monnet oli mies, joka ei kauan viihtynyt aloillaan, niin kuitenkin heidän avioliittonsa kesti 45 vuotta. Monnet ehkä kaikkein parhaiten ranskalaisista tajusi II maailmansodan jälkeisen tilanteen vakavuuden. Ranskaa rasittivat sodan jälkeen mittava maksutaseen vaje ja teollisuuden rappeutuminen. Tilanne tarvitsi nopeasti toimenpiteitä ja niinpä syntyikin ”Monnet Plan”. Hän esitti suunnitelmansa de Gaullelle Washingtonissa elokuussa 1945, joka pyysikin häntä ryhtymään heti toimeen. Monnet aloitti perustamalla toimistonsa aluksi hotelli Bristoliin Pariisissa sijoittaen työpöytänsä kylpyammeen päälle. Myöhemmin hään muutti toimistonsa pääministerin asunnon läheisyydessä sijaitsevaan kaupunkitaloon, joka oli aikaisemmin kuulunut taiteilija Cèzannen agentille. Siellä hän suunnitteli pienellä henkilökunnalla ja erittäin salassa pidetyillä operaatioilla Ranskan talouden tulevaisuuden suunnitelman. Suunnitelman päätarkoitus oli määritellä tärkeysjärjestys tehtäville toimenpiteille, valita tärkeimmät investointikohteet ja kartoittaa rahoituslähteet kansallistettujen teollisuuden alojen uudelleen rakentamiseksi. Monnetin tarkoituksena ei ollut tieteellisen tarkasti suunnitella toimenpiteitä vaan pikemminkin luoda optimistinen tulevaisuuteen suuntautuva järjestelmä, joka tavallaan olisi samalla suunnitelman loppu ja joka itsenäisesti alkaisi generoida taloudellista aktiviteettia. Tämä muodosti tärkeän eron verrattuna sekä neuvostoliittolaisiin että brittiläisiin järjestelmiin. Se jätti tietoisesti tilaa innovatiivisuudelle. Se myöskin

Esko Passila

125 varasi selvän tilan pienyrittäjyydelle kansantaloudessa kuitenkaan mitenkään korostamatta tätä mahdollisuutta Edellisten lisäksi ranskalaiset tarvitsivat kipeästi suunnitelman amerikkalaisen talousavun saamiseksi. Tästä ongelmasta heille antoi yksityisesti tärkeitä neuvoja eräs Marshall avun pääsuunnittelijoista alivaltiosihteeri Will Clayton. ”Palatkaa kapitalismiin tai suuntautukaa kohti sosialismia, mutta mitä tahansa teettekin laatikaa täsmällinen ohjelma, joka sallii Ranskan saavuttaa kansainvälisen kustannustason työtuntia kohden mitattuna.” Toisin sanoen hänen ohjeensa oli, että Ranskan tulee luoda järjestelmä, jossa se pystyy kohtaamaan kansainvälisen kilpailun. Neuvo on erittäin ovela, koska sen laatiminen ja noudattaminen edellytti kilpailuelementtien läsnäoloa maan kansantaloudessa. Se puolestaan merkitsisi jatkuvaa vertailua kansainväliseen hintatasoon. Monnetin filosofia oli samansuuntainen ja hän laatikin nerokkaan järjestelmän pitääkseen poliitikot erossa ohjelman toteuttamisesta. Tämä menetelmä oli Commissariat Général du Plan, joka oli poliitikkojen manipuloinnista riippumaton elin ja raportoi suoraan pääministerille. Tämä suunnitelma takasi Ranskalle amerikkalaisten rahoituslähteiden avautumisen. Käytännössä tämä rahoitus Ranskaan kulki Marshall avun kautta. Huolimatta tästä nerokkaasta suunnitelmasta, joka takasi myös hankkeiden rahoituksen, tulokset olivat kuitenkin varsin sekavat. Osa niistä onnistui, mutta huomattava osa myös epäonnistui. Vuoteen 1950 mennessä vain hiilikaivosteollisuus oli saavuttanut suunnitellut uudistustavoitteet. Muutoin tavoitteita ei oltu täydellisesti saavutettu ja talouden kasvu jäi naapurimaita heikommaksi. Suunnitelma oli kuitenkin antanut Ranskalle vaikeana aikana tarvittavan kurinalaisuuden, suunnan, vision, mission ja ennen kaikkea toivon paremmasta. Nämä tekijät johtivat 1950-luvun ranskalaiseen talousihmeeseen. 4.32 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, Nato ja OEEC Vaikka Monnet laatikin mittavia suunnitelmia, hän ei itse erityisemmin pitänyt suunnitelmien teosta käytännössä. Hän ei myöskään ottanut kantaa kansallistamisen puolesta tai sitä vastaan, mutta ymmärsi sen, että poikkeuksellisista olosuhteista ei ollut mahdollista selvitä ilman valtion merkittävää osallistumista talouteen vaikkapa vain väliaikaisesti. Talouden modernisointi tai totaalinen rappio olivat ainoat vaihtoehdot. Hänen työnsä ei suinkaan vielä ollut lopussa. Winston Churchill oli Zürichin yliopistossa 19.9.1946 pitämässään puheessa esittänyt Saksan ja Ranskan liittoa ensimmäisenä askeleena yhtenäisempään Eurooppaan. Perimmäisenä syynä lienee ollut ajatus tulevaisuuden sotariskien minimointi. Tätä puhetta seurasi Eurooppaa yhdistävien sopimusten sarja. Ensiksi muodostettiin 17.3 1948 kollektiivisen puolustuksen ja taloudellisen yhteistoiminnan liitto (Western Union), johon kuuluivat Iso-Britannia, Ranska ja Benelux- maat, sitten OEEC (Organization for European Economic Cooperation), 4.4.1949 NATO ( North Atlantic Treaty Organization) ja Strassburgin sopimus Euroopan neuvostosta 5.5.1949. Ehkä Euroopan kehityksen kannalta tärkeimmän tapahtuman muodosti ns. Schumanin julistus 9.5.1950. Jean Monnetin aloitteesta Ranskan ulkoministeri esitti, että Ranskan ja Saksan liittotasavallan hiili- ja terästeollisuus saatettaisiin maiden yhteisen elimen alaisuuteen. Järjestelmä olisi avoin kaikille halukkaille eurooppalaisille valtioille. Tämä ehdotus johti 19.4.1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC, European Coal and Steel Community) perustamiseen. Jäseniksi tulivat Belgia, Ranska, Italia, Luxemburg, Alankomaat ja Saksan liittotasavalta eli ns. kuutoset. Tätä sopimusta pidetään nykyiseen Euroopan UnioEsko Passila

126 niin johtaneena sopimuksena. Vuodesta 1985 alkaen toukokuun 9. on juhlittu Eurooppa päivänä. 4.4 Saksa – savukevaluutan maa Missään muualla Euroopassa ei kapitalismia arvosteltu samoin kuin sodan jälkeisessä miehitetyssä Saksassa. Tämä johtui suuressa määrin Hitleristä ja hänen toimenpiteistään ennen sotaa. Natsit olivat organisoineet ja johtaneet ”sodankäyntivaltiota”, joka oli säilyttänyt yksityisomaisuuden, mutta kontrolloineet sen käytön omiin tarkoituksiinsa. SPD eli sosialidemokraatit olivat ainoa puolue, joka vastusti kansallissosialismia ensimmäisestä viimeiseen päivään. Näin se katsoi oikeudekseen sodan jälkeisessä Saksassa rakentaa ei-kapitalistisen tulevaisuuden. Maa oli sodassa täysin tuhottu ja kansa näki nälkää. Rahan arvo ei vastannut edes sen paperin arvoa, jolle se oli painettu. Leipä, jos sitä oli yleensä saatavana, maksoi miljoonia Saksan markkoja. Rahan arvo oli vain 1/500 alkuperäisestä arvostaan. Valuutta ei ollutkaan ”reichsmark” vaan kartonki ”Lucky Strike”-savukkeita. Kauppaa ei käytykään rahalla vaan vaihtaen – elettiin barter-taloudessa. Se mitä omaisuutta oli jäljellä vaihdettiin ruokaan. Jopa Kölnin katolinen arkkipiispa hyväksyi ruoan ja hiilen varastamisen vaihtoehtona nälkään tai kylmään menehtymiselle. Näissä olosuhteissa sosialismi näytti varsin houkuttelevalta. Sosialidemokraatteja johti Kurt Schumacher, joka oli viettänyt kymmenen vuotta natsien keskitysleireillä ja niistä kahdeksan pahamaineisessa Dachaussa. Sodanjälkeisessä Saksassa hänen johtamansa puolue sitoutui korvaamaan kapitalismin paljon Englannin työväenpuolueen viitoittamien periaatteiden mukaisesti. Tämä näytti sillä hetkellä ainoalta mahdollisuudelta ja jopa kristillisdemokraatit hyväksyivät periaatteen 1947. Niinpä vuoden kuluessa Saksa suunnitteli liberaalista kapitalismista täydellisesti poikkeavan kansantalouden mallin. Vähäisin vaikutus valittuun linjaan ei myöskään ollut sillä, että kommunismi kehitti omilla opeillaan taloutta vain toisella puolella rautaesiripulla jaettua Saksaa. Neuvostoliiton ekspansionismille oli tärkeää johtaa talouskilpailua läntä vastaan ja se panostikin tässä tarkoituksessa voimakkaasti Itä-Saksaan. Sen tarkoituksena oli lisäksi saattaa Saksan sosialidemokraatit huonoon valoon, korostaakseen siten kommunismin saavutuksia. Länsi ei voinut toisaalta sallia kommunismin laajempaa leviämistä Euroopassa ja nimenomaan tätä estämään suunniteltiin Marshall apu. Kuvaus Saksan tilanteesta sodan jälkeen antaa hyvän vertailukohdan Venäjän nykyiseen tilanteeseen. Sielläkin eletään barter-taloudessa jopa niin, että palkatkin maksetaan tuotteissa. Toreilla palkkatuotteet sitten vaihdetaan tarvittaviin tuotteisiin tai rahaan. Länsimaiset asiantuntijat vaativat venäläisiltä tiukempaa veronmaksun valvontaa. Jos palkatkin on maksettava tuotteina, niin todennäköisesti eivät yritykset pysty maksamaan verojaankaan muutoin kuin tuotteina. Rahan lainaamisessa Venäjälle näyttävät myöskin pätevän samat perusteet kuin toisen maailmasodan jälkeisessä Saksassa – kommunismin leviämisen estäminen. Nyt se vain todetaan ehkä selkeämmin toteamalla, että ennen

Esko Passila

127 presidentin ja duuman vaaleja ei ole mahdollista antaa Venäjän ajautua nykyistä suurempaan kaaokseen. Ruokatilanne Saksassa oli katastrofaalinen. Keskimääräinen päivittäinen kaloriannos oli n. 1300 kaloria ja joskus jopa niin alhainen kuin 800 kaloria. Tämä oli vain neljännes sotaa edeltäneen ajan tasosta. Syynä ei ollut pelkästään sota ja sen jälkiseuraukset, vaan myöskin vuoden 1947 kylmyys ja kansainvälinen elintarvikepula. Esimerkiksi koko Euroopan vehnäntuotanto oli vain puolet verrattuna vuoden 1938 satoon. Amerikkalaiset alkoivat antaa voimakasta elintarvikeapua Saksalle. Apu oli suureksi osaksi maissia eikä vehnää, johon saksalaiset olivat tottuneet. Niinpä sitä arvosteltiinkin julkisesti kitkerähkösti toteamalla, että amerikkalaiset lähettävät saksalaisille ”hühnerfutter”, joka puolestaan kääntyi englanniksi sanoilla ”chicken feed”. Tämä sai asian kuulostamaan tietenkin kiittämättömyydeltä amerikkalaisten korvissa, mutta se oli myöskin kulttuurieroista johtuva väärinkäsitys. Saksassa maissia nimittäin syötettiin kanoille, eivätkä ihmiset juurikaan osanneet sitä arvostaa, koska Saksassa kasvanut maissi oli rehumaissia. Sitä kasvatetaan vieläkin runsaasti, karjan ruoaksi eikä se ole varsinaisesti syötävää maissia206. (Venäläiset puolestaan arvostelevat eurooppalaisten liha-avustuksia ja yrittävät myydä niitä takaisin esim. Suomeen).207 Mikään ei siis näytä historiankulussa muuttuvan! 4.41 Ordoliberaalit Silloisessa Saksassa arvostelu kuitenkin aiheutti ministerin vaihdoksen ja asiasta vastaavaksi ministeriksi nousi entinen Bavarian talousministeri Ludwig Erhard. Hän kuului ryhmään talousmiehiä, jotka kutsuivat itseään Ordoliberaaleiksi208.(voisi ehkä tulkita Uusliberaaleiksi) Heitä kutsuttiin myöskin Freiburgin koulukunnaksi, koska he olivat pääosin Freiburgin yliopistoon sidoksissa olevia taloustieteilijöitä. Heidän tavoitteensa oli vapaa markkinatalous. Syynä liberaalin kapitalismin tuhoutumiseen natsien aikana he pitivät natsien suosimia kartelleja ja tiukkaa valvontaa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna natsien talousjärjestelmä olikin lähempänä sodan jälkeistä sekataloutta kuin Adam Smithin liberaalia kapitalismia. Ordoliberaalien tavoitteena oli markkinatalous, jossa vallitsi vapaa kilpailu ja kartellit olivat kiellettyjä. He myöskin uskoivat löytäneensä vastauksen siihen, miksi natsien totalitarismi209 oli voinut syntyä Kantin, Goethen ja Beethovenin maassa. Vastaus tähän saatiin vasta vuosituhannen lopulla, kun Saksan talous oli ilman valtion kontrollia kartelloitunut ja keskittynyt saavuttaen taloudellisen ja poliittisen totalitarismin tason. Uusliberalismi merkitsi heille tiettyä järjestystä ja hierarkiaa yhteiskunnassa. Tämä oli yhteydessä keskiajan käsitykseen luonnollisesta järjestyksestä. He uskoivat vahvaan valtioon ja vahvaan sosiaaliseen moraaliin. Eräs ryhmän jäsenistä Wilhelm Röpke ilmaisi asian: ”We want no restriction of the market economy of competition and on freely floating price mechanism. Nor do we want a mixed economy... We also 206

Giersch, H., Paqué, K-H. & Schmieding, H., The fading Miracle: Four Decades of Market Economy in Germany Cambridge 1992, 12, 37 207 Radiouutiset 3.8.1999 208 New Political Economy, Volume 1, number 2, June 1996, Sally Razeen: Ordoliberalism and the Social Market: Classical Political Economy from Germany 209 Bark, D & Gress, D., A History of West Germany: From Shadow to Substance, 1945-1963, Oxford 1989, 207-208

Esko Passila

128 well know that if we seek a pure free market economy based on competition, it cannot float freely in a social, political, and or moral vacuum, but must be maintained and protected by a strong social, political and moral framework. Justice, the state, traditions and morals, firm standards and values... are part of this framework as are the economic, social and fiscal policies which outside the market sphere, balance interests, protect the weak, restrain the immoderate, cut down excesses, limit power, set the rules of the game and guard their observance”. Lähes viisi vuosikymmentä myöhemmin tarkasteltuna tässä on jotain tuttua. He eivät halunneet rajoituksia markkinatalouden kilpailumekanismiin ja vapaasti kelluviin hintoihin, mutta katsoivat, että markkinatalous ei voi vapaasti toteutua sosiaalisessa, poliittisessa ja moraalisessa tyhjiössä, vaan vaatii suojakseen vahvan sosiaalisen, poliittisen ja moraalisen kehyksen. Tämä on siis jonkinlainen sekamuoto sekatalouden ja vapaan markkinatalouden välissä. Ongelmaksi tässä muodostuu nimenomaan oikeudenkäytön, valtion, traditioiden ja moraalin ylläpito. Muistuttaako Suomen valitsema malli juuri tätä? Sortuuko malli jonkun tai joidenkin ryhmien moraalin puutteeseen tai etuusahneuteen? Millä keinoin moraalia pidetään yllä? Miten tulonsiirrot toimivat moraalin kannalta demokraattisesti? Alkaako järjestelmä kasvaessaan tietyn rajan yli elää omaa elämäänsä ja toteuttaa omia tavoitteitaan yhteiskunnan tavoitteiden asemasta? Tästä kuitenkin tuli Saksan sodanjälkeisen taloudellisen kehityksen johtava malli. Heidän suunnitelmissaan hallitus saattoi tehdä paljon interventoimalla tarpeen vaatiessa markkinoilla määräämällä hinnoista ja säännöstellen taloutta. Valtion kontrolliin johti pelko sotaa edeltäneestä hyperinflaatiosta, jota ei haluttu päästää toistumaan. Vakaa valuutta, jota hallitsi Bundesbank, kuului myöskin suureen suunnitelmaan. Tultuaan onnekkaasti nimitetyksi ”kananruokakriisin” jälkeen johtamaan maan taloutta, Erhard alkoi noudattaa ordoliberaalien ideoimaa teoriaa. Näin ideoitua malliaan Ludwig Erhardin avustaja Alfred MüllerArmack kutsui ”sosiaaliseksi markkinataloudeksi” ja se kuvasi Saksan noudattamaa talouspolitiikkaa II maailmasodan jälkeen. Neuvostoliiton kunnianhimoiset ja aktiiviset alueelliset toimenpiteet pakottivat liittoutuneet luopumaan ns. neljän vallan yhteistyöstä ja länsivallat sitoutuivatkin tukemaan Saksan sitomista Länsi-Euroopan kehitykseen. Tähän tarkoitukseen suunniteltiin ja otettiin käyttöön jo aiemmin mainittu Marshall apu. Talousavun tarkoituksena oli integroida Saksan tuhoutunut teollisuus muun Euroopan teollisuuteen. Ensimmäinen tähän tähtäävä toimenpide oli markan vakauttaminen210. Kesäkuussa 1948 amerikkalaiset ja britit toteuttivat yhden yön valuuttareformin, jolla arvoton reichsmarkka muutettiin deutsche markaksi. Tällä operaatiolla luotiin taloudellisen kehityksen edellyttämä vakaa perusta. Kenraali Clay kertoi asiasta Erhardille vain joitakin tunteja ennen operaation toteuttamista. Erhard suuttui asiasta ja kosti julkistamalla asian omassa viikoittaisessa radioohjelmassaan lähes omana ajatuksenaan. Samalla tavoin hän toimi joitakin vuosia myöhemmin, mutta omalla auktoriteetillaan, siirtäessään maan sosiaaliseen markkinatalouteen. Saksa oli perinyt natsivallalta massiivisen säännöstelytalouden, josta oli joka tapauksessa pakko luopua. Tässä hän maksoi Claylle takaisin rahareformissa saamansa kohtelun. Oli nimittäin niin, että minkäänlaisia hintoja koskevia muutoksia ei ollut mahdollista tehdä il210

From Shadow to Substance, 192

Esko Passila

129 man länsiliittoutuneiden hyväksyntää. Sen sijaan koko järjestelmän uudistamiseen ei tarvittu kenenkään lupaa. Niinpä Erhard muutti koko talousjärjestelmän yhdessä yössä kertomatta Claylle asiasta lainkaan. Yhtäkkiä Saksan talous toimi jälleen. Harmaat ja pimeät markkinat olivat kadonneet. Näyteikkunoihin alkoi ilmestyä tuotteita yhä enemmän ja enemmän. Erhardin ja Calyn välillä kerrotaan tapahtuman jälkeen käydyn seuraavan keskustelun: ”Herr Erhard, my advisers tell me that what you have done is a terrible mistake. What do you say to that? Herr General211, pay no attention to them! My own adviser tell me the same thing. Historioitsija ovat myöhemmin sanoneet, että tämä oli Saksan sodanjälkeisen historian kohtalokkain keskustelu. Muutamia päiviä myöhemmin 23. kesäkuuta neuvostoliittolaiset asettivat Berliinin saartoon estääkseen rahareformin ja vaikeuttaakseen länsiliittoutuneiden toimintaa Berliinin kolmella länsisektorilla. He katkaisivat maantie- ja rautatieliikenteen kansainvälisillä tarkastuspisteillä Berliiniin. Tarkoitus oli yksinkertaisesti pakottaa Berliini polvilleen katkaisemalla sen huolto ja elintarviketoimitukset. Kommunistit eivät ottaneet kuitenkaan huomioon, että liittoutuneilla oli vielä Euroopassa käytössään mahtava lentoarmada. Näin alkoi kuuluisa Berliinin ilmasilta. Mikäli neuvostoliittolaiset olisivat yrittäneet estää ilmasillan toiminnan, he olisivat vaarantaneet koko rauhan ja saattaneet aloittaa III maailmansodan. Loppujen lopulta koko Berliinin saarto aiheutti heille suuremman vahingon kuin hyödyn. Heidän olisi pitänyt ottaa tästä myös opikseen haastaessaan lännen kilpavarusteluun. Nämä tapahtumat johtivat myös osaltaan NATOn perustamiseen huhtikuussa 1949. Tapahtumat vain lähensivät länttä ja lisäsivät niiden epäluuloja ja päättäväisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Nämä tapahtumat käynnistivät myöhemmin aikakauden, joka tultiin tuntemaan kylmän sodan kautena. 4.42 Wirtschaftswunder – Saksan talousihme Vaikka suuri poliittinen yhteisymmärrys sosiaaliseen markkinatalouteen siirtymiseksi oli luotu, niin olivatko kaikki tahot todella sitoutuneet siihen? Koko poliittinen ja taloudellinen tulevaisuus oli uuden parlamentin, Bundestagin ja valittavan uuden liittokanslerin varassa. Vaaliennusteet ennustivat Kurt Schumacherin sosialidemokraateille voittoa vaaleissa. SPD:llä oli toisenlainen näkemys Saksan tulevaisuudesta kuin Erhardilla. Vastaan vaaleissa asettui vuodesta 1917 vuoteen 1933 Kölnin pormestarina toiminut katolinen liberaali Konrad Adenauer. Natsivallan ajan hän oli käyttänyt lähinnä ruusujensa hoitamiseen kieltäytyen yhteistyöstä natsien kanssa Hitlerin ehdottaessa sitä hänelle vieraillessaan Kölnissä. Hänet vangittiin vuonna 1944 saksalaisupseerien epäonnistuttua Hitlerin salamurhayrityksessä. Hänen sanotaan kirjoittaneen ystävälleen, että mikäli liittoutuneiden tunkeutuminen Saksaan ei olisi tapahtunut niin nopeasti, hänet olisi todennäköisesti siirretty muualle ja Gestapo olisi teloittanut hänet.

211

sama, 202

Esko Passila

130 Syyskuun 1949 vaalit käytiin Adenauerin mukaan pitkälti suunnitelmatalouden ja sosiaalisen markkinatalouden välillä. Vaalit päättyivät tasapeliin, koska SPD saavutti äänistä n. 30%:a ja samoin teki kristillisdemokraattien ja kristillissosialistien vaaliliitto. Loput äänet jakautuivat useiden pienpuolueiden kesken. Näin ollen liittokanslerin valinta jäi Bundestagin suoritettavaksi. Ratkaisevaan asemaan jäivät vapaat demokraatit, joka oli ainoa täysin vapaata markkinataloutta kannattava puolue. Valittaessa Kekkosta presidentiksi äänestys ratkesi yhdellä äänellä, jonka antajasta ei ole vieläkään tietoa. Adenauer212 valittiin liittokansleriksi myös yhdellä äänellä – hänen omallaan. Lääkärit sanoivat, että hän pystyisi hoitamaan tehtävää korkeintaan kaksi vuotta. Toisin kuitenkin kävi: Adenauer oli virassaan kaikkiaan 14 vuotta. Talousministeriksi tuli Ludwig Erhard, jonka tehtävänä oli implementoida sosiaalinen markkinatalous maahan. Seurauksena oli nk. Saksan talousihme – Wirtschaftswunder.213 Sosiaalinen markkinatalous muistutti hyvin paljon Englannin ja Ranskan valitsemaa sekataloutta. Vuonna 1969 valtio omisti vähintään neljänneksen yli 650 yrityksestä. Samoin liittotasavaltojen kohdalla liittovaltion omistus oli myös melko laaja ja käsitti rautatiet, kuljetusjärjestelmät, puhelin- ja teleliikenteen, postin, radion, television yms. Lisäksi hallitus oli omistamassa teräs-, hiili-, laivanrakennus- ja muita teollisuuden aloja. Saksassa oli kuitenkin eräs perustavaa laatua oleva ero verrattuna Ranskan ja Englannin sekatalouksiin, joissa valtio oli ottanut suoran määräysvallan tärkeimmillä alueilla. Saksassa sen sijaan valtio osallistui tiettyyn rajaan asti tärkeimpiä aloja ympäröivien organisaatioiden verkostoihin, jotta markkinat voisivat toimia tehokkaammin. Talous toimi ns. kolmikannan johdolla, johon osallistuivat valtio, elinkeinoelämä ja työntekijät. Tämän korporatiivisen järjestelmän ydin oli neuvoa antava ”raati” – Betriebsräte, joka koostui kaikkien edellä mainittujen tahojen edustajista. Adenauerin ja Erhardin johdolla tämä järjestelmä johti Saksan sen taloudellisesta nadiirista Euroopan taloudelliseksi veturiksi. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että sosiaalisessa markkinataloudessa oli lakisääteisesti tietyn kokoisissa yrityksissä työntekijöiden edustus yrityksen neuvoa antavassa elimessä. Tämä on se tekijä, joka takasi työrauhan Saksan yritysmaailmassa aina näihin päiviin saakka. Työrauha puolestaan takasi talouden kehitykselle välttämättömän matalan inflaation 4.5 Sekatalouden isä – John Maynard Keynes? Kun talouden uudelleen muotoilu oli päässyt alkuun ja ensimmäiset vaurastumisen merkit alkoivat näkyä, sekatalouden johtaminen alkoi tukeutua uusien taloustieteilijöiden luomaan tieteelliseen perustaan. Perusta ei johtunut sosialismista, vaan kapitalismin uudelleen muotoilijasta John Maynard Keynesistä, joka oli 1900-luvun vaikutusvaltaisin taloustieteilijä. Hän oli viktoriaanisen ja edwardiaanisen ajan tuote, jolloin vakauden, hyvinvoinnin ja rauhan takuina olivat Brittiläinen Imperiumi, joka johti maailmantaloutta. Keynesin nimi mainittiin jo Ivar Kreugerin yhteydessä, jolla saattoikin olla vaikutusta Keynesin suureen itseluottamukseen ja optimismiin maailmantalouden uudesta järjestyksestä. Polveutuen ritarista, joka Wilhelm Valloittajan kanssa ylitti Englannin kanaalin, Keynes oli Cambridgen yliopiston ekonomistin poika. Saatuaan koulutuksen sekä Etonissa että Cambridgessa hänestä tuli laaja-alainen joskin koppava ja elitismistä piittaamaton intellektuelli. Hän kutsui itseään oppineeksi porvariksi, jossa yhdistyy sosiaalinen ja intellektu212 213

From Shadow to Substance, 110, 251, 244 Hardach, K., The Political Economy of Germany in the Twentieth Century, Berkeley (UCP) 1980, 155-177

Esko Passila

131 aalinen kapinallisuus. Hänessä myös matemaattinen lahjakkuus yhdistyi poikkeuksellisiin kirjallisiin kykyihin. Hän oli monella tavalla aikansa nuori kapinallinen, jonka mielipiteet perustuivat tarkkaan todellisen maailman tapahtumien tarkkailuun, tarkkaan tilastolliseen analysointiin ja saatujen tulosten ymmärtämiseen. Osallistuessaan neuvonantajana Versailles’n neuvotteluihin 1919, hän tuli sellaiseen johtopäätökseen, että Saksan pakottaminen puunilaiseen214 rauhaan, johtaisi Euroopan taloudelliseen kaaokseen ja lopulta uusiin kriiseihin ja mahdollisesti uuteen sotaan. Tympääntyneenä hän erosi ja vetäytyi Englannin maaseudun rauhaan, missä hän kirjoitti kriittisyytensä teokseksi The Economic Consequences of the Piece. Kirja teki hänestä hetkessä kuuluisan. Seuraavalla vuosikymmenellä hän keskittyi monetaarisiin kysymyksiin. Seuraavassa kirjassaan The Economic Consequences of Mr. Churchill hän sätti Winston Churchilliä vaatien häntä palauttamaan Englannin takaisin kultakantaan. 4.51 The General Theory of Employment, Interest and Money Koko 1930-luvun hän käytti aikansa opettamalla King’s Collegessa Cambridgessa ja keinottelemalla Lontoossa valuutoilla, arvopapereilla ja tuotteilla. Tämän lisäksi hän oli useiden suurten sijoitus- ja vakuutusyhtiöiden hallituksissa. Hän oli mestari markkinoiden psykologian tuntemuksessa. Ollessaan King’s Collegen kvestorina hän kymmenkertaisti sen rahastovarat. Samanaikaisesti hän kartutti omaa salkkuaan taitavilla markkinaoperaatioillaan. Hän ei välttänyt riskinottamista vaan oli pikemminkin uhkapeluri: ” Business life is always a bet”.215 Sitkeä työttömyys Britanniassa ja massatyöttömyys suuren 1930-luvun laman aikana, käänsivät hänen mielenkiintonsa monetaarisista asioista työttömyyteen. Tämän seurauksena syntyi hänen kuuluisin teoksensa The General Theory of Employment, Interest and Money, joka julkaistiin1936. Mielenkiintoista olisi tietää, mikä oli Ivar Kreugerin mahdollinen osuus teoksessa esitettyihin ajatuksiin? Olihan Kreuger toiminnallaan kansainvälisillä markkinoilla omista lähtökohdistaan pyrkinyt samansuuntaisiin tavoitteisiin. Kirja oli uusi todiste Maynardin kapinoinnista vallassa olevia liberaalin kapitalismin periaatteita vastaan puuttumalla niiden heikkouksista ja puutteista syntyneeseen lamaan ja suurtyöttömyyteen. Uudet teesit olivat tarpeen ja siihen hänen ”lastentarhansa” opetuslapset Cambridgessa olivat valmistautumassa. Hänen teoriansa oli yksinkertaisesti se, että puuttuvat yksityiset investoinnit tuli korvata julkisilla investoinneilla vaikka ne tiedettäisiinkin tappiollisiksi. Valtion tuli ottaa velkaa ja sijoittaa se julkisiin töihin. Tämä puolestaan toisi tappion takaisin luomalla uusia työpaikkoja ja ostovoimaa. Valtion budjetin tasapainottaminen laman aikana ajaisi tilanteen vain huonompaan suuntaan. Todistaakseen teoriansa hän loi uusia työkaluja kuten standardisoidun kansantulon laskentamallin (joka on GNP:n eli BKT:n laskentamallin perusta), kokonaiskysyntäkonseptin ja kertoimen, jolla lasketaan valtion investointien uusia työpaikkoja luova vaikutus. Nämä analyysit loivat perustan taloustieteen alueelle, jota kutsutaan nykyisin makrotaloudeksi. Vastaavasti noususuhdanteen aikana toimenpiteistä tulee pidättäytyä ja mieluimminkin kerätä varoja seuraavaan lamaan. Makrotalouden mallin kunnianhimoisena tavoitteena oli saavuttaa täystyöllisyys. Tämän vuosikymmenen laman aikana Suomessa noudatettiin kirjaimellisesti makrotalouden teorioita niissä puitteissa kuin rauhansopimus sen mah214 215

puunilainen = karthagolainen rauha eli rauha missä vastustaja pannaan polvilleen. Skidelsky, R., Keynes Oxford 1996, 10

Esko Passila

132 dollisti. Makrotalouden teoriat toimivat silloin, kun valtio pystyy kontrolloimaan valuuttoja, rajoja ja tulleja, eli kun toimitaan suojelumekanismeilla varustetuissa oloissa. Teoria myös edellyttää talouden jatkuvaa kansainvälistä kasvua. Negatiivisen kasvun aikana valtion lainaotto kasvaa ja ylittää lopulta kansantalouden sietokyvyn! Sen sijaan makrotalouden teoriat unohtavat ordoliberaalien perään kuuluttaman sosiaalisen moraalin. Tämähän tarkoitti sitä, että kenenkään ei tulisi aiheetta hyötyä tai etenkään väärinkäyttää valtion auttamishalua. Makroekonomisteilta on näin ollen unohtunut eräs tärkeä Keynesin teorian osa – hänen tarkoituksensa ei ollut antaa vastikkeetonta hyötyä – vaan työllistää työttömät valtion töissä. On tärkeää muistaa ajatuksen perustana oleva teoria. Valtio lainaa rahaa joko veronmaksajilta tai pankeilta, jolloin sen on myös järkevää kartuttaa omaa omaisuuttaan rakentatamalla itselleen. Lainatun rahan antaminen ilman vastiketta on laina-ajalla elämistä! Suojamekanismien poistuessa, kuten Suomen tapauksessa liityttäessä EU:in, Keynesin teoriaan on sijoitettava valtion tilalle yritysten kilpailukyky, joka nousee tärkeimmäksi aseeksi taistelussa työpaikkojen luomisesta ja hyvinvoinnista. Kääntäen tämä merkitsee sitä, että mitä enemmän yrityksiä ja niiden kilpailukykyä rasitetaan millä tahansa niitä ympäröivän kulttuurin rasitteilla (työnantajamaksuilla, kilpailijoita kovemmilla normeilla, tulleilla, infrastruktuurikorvauksilla jne.) sitä heikompi on niiden kansainvälinen kilpailukyky ja mahdollisuus luoda uusia työpaikkoja ja hyvinvointia. Yhteinen keynesiläisyyden hyväksyminen, vaikkakin kansallisista lähtökohdista, auttoi Eurooppaa yhdistymään huolimatta monista kansallisista ja kulttuurieroista. Jean Monnetin esiin tuoma käytännön yhteistyön tarve valtioiden välillä kansallisen hyvinvoinnin takaamiseksi sekä Keynesin teoriat valtion osallistumisesta aikaisempaa voimakkaammin kansantalouden kehittämiseen ja valvontaan, synnyttivät nykyisen Euroopan Unionin. Yhdistymisessä oli apuna Marshall apu, joka takasi Euroopan jälleenrakentamisen pitkäjänteisyyden ja vauhdin. 4.52 Common Market Seuraava merkittävä vaihe yhdentymisessä tapahtui myöskin hämmentävien tapahtumien seurauksena. Syksyllä 1956 alkanut Suezin kriisi, joka jakoi lännen rivit, ja Neuvostoliiton joukkojen tukahduttama Unkarin kansannousu, aiheuttivat seuraavan askeleen Euroopan yhdentymisessä. Tapahtumat vaikuttivat ns. Rooman sopimuksen (Treaty of Rome) solmimiseen, jonka pohjalta syntyi Common Market, joka tunnetaan Euroopan talousyhteisönä eli European Economic Community (EEC). Tämä sopimus edellytti konsensusta seuraavissa kolmessa kysymyksessä: 1) yhteisymmärrys sekatalouden noudattamisesta, 2) tahto ratkaista Saksan kysymys ja 3) Neuvostoliiton uhka. Suomen kannalta tärkeäksi muodostui 4.1.1960 solmittu European Free Trade Association eli EFTA. Tämä sopimus aloitti amerikkalaisten ja englantilaisten viranomaisten tavoitteleman kaupan ja investointien esteiden purkamisen, joka johti myöhemmin näitä tavoitteita vahvistavien organisaatioiden kuten Kansainvälisen kauppajärjestön (International Trade Or-

Esko Passila

133 ganization ITO), Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund IMF), General Agreement on Tariffs and Trade (GATT) ja Maailman Pankin (World Bank) perustamiseen. Kaikki nämä olivat kuitenkin vielä kaukana Korean sodan aikana 1950-53. Sotilaallisen varustelun aiheuttama kysynnän kasvu aiheutti taloudellisen piristyruiskeen läpi teollistuneen maailman. Myöskin Suomen puunjalostusteollisuus koki sellaisen tuotteiden kysynnän huipun, jota ei koskaan sen jälkeen ole tapahtunut uudelleen. Tätä lisäsi vielä Idän ja Lännen välinen kilpailu maailman taloudellisen ja sotilaallisen herruuden saavuttamisesta. Laukaisemalla ensimmäisen satelliitin – Sputnikin – 1957 Neuvostoliitto saavutti osavoiton tässä kamppailussa. Isku aiheutti lännelle luvunlaskun ainakin kahdeksaan – tyrmäystä ei vielä tapahtunut. Länsi-Euroopan maissa käyttöönotettu sekatalous loi elintason, jota ei edes oltu osattu kuvitella. 1950- ja 1960-luvut tulivat tunnetuiksi nimellä ”golden age”. You never had it so good tuli tunnetuksi iskulauseeksi Harold Macmillanin johtaessa puoluettaan vaaleihin 1957. Sodan ajan sarkastinen slogan ”What no bananas?” oli korvautunut uudella toivoa antavammalla slogaanilla. Ranskassa tätä aikaa on kuvattu sanoilla Les Trente Glorieuses – kolmekymmentä loistokasta vuotta. Saksa puolestaan saavutti omalla sosiaalisella markkinataloudellaan talousihmeen – Wirtschaftswunderin - matkallaan kohti Ludwig Erhardin lupaamaa ”hyvinvointia kaikille” tavoitetta. Kaikki tämä näyttää siis siltä, että sekatalous oli tuonut mukanaan, jos nyt ei maanpäällistä paratiisia, niin ainakin sellaisen hyvinvoinnin, jota ei kansa ollut koskaan ennen nähnyt216. 4.53 Yksityistäminen muualla Euroopassa Yksityistämiseen jouduttiin kuitenkin 1980-luvulla myös muissa EU-maissa. Suuret määrät valtionyhtiöitä oli yksityistetty vuoden 1985 jälkeen. Kokonaismäärä ylitti arvoltaan $ 100 miljardia. Osittainen tai täydellinen yksityistäminen kosketti kaikkia kansallisista symboleista kuten Lufthansa, Volkswagen ja Renault suuriin kansallisiin öljy-yhtiöihin kuten ranskalainen ELF ja italialainen ENI. Myös teleyhtiöiden yksityistäminen oli käynnistynyt ja esimerkiksi saksalaisesta Deutsche Telekomista tarjottiin 26%:a myytäväksi. Tämä on toistaiseksi Euroopan suurin yksityistämisoperaatio. Jo tehdyt päätökset merkitsevät vielä yli $ 300 miljardin yksityistämisiä vuoteen 2000 mennessä. Monissa maissa yksityistäminen ei ole aatteellista vaan hallitusten keino toteuttaa Maastrichtin sopimusta saada budjetti vajeet ja valtion velka sovitulle tasolle. Tähän valtion yhtiöiden myynti on kuitenkin vain tilapäinen apu, mikäli julkista kulutusta ei saada kuriin. Maastrichtin sopimus edellyttää myöskin sosiaalijärjestelmien korjaamista. Sopimusta tehtäessä koko Euroopan sosiaalisten tulonsiirtojen taso oli 42%:a BKT:stä.217 Tämä aiheutui sodan jälkeisestä kehityksestä, jossa sekatalous ja hyvinvointiyhteiskunta olivat tavoitteina. Sekatalouden uskottiin takaavan jatkuvan kasvun ja täystyöllisyyden sekä ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ensimmäinen varoitus saatiin työttömyyden alkaessa kasvaa. Esimerkiksi Ranskassa työttömyys kohosi vuoden 1970 262 000:sta yli miljoonaan 1982, jolloin Ranskan sosialistit pelkäsivät sen kohoavan pahimmillaan yli 2 000 000:an. Vuonna 1997 työttömyys kuitenkin ylitti 3 000 000:an 216 217

Yergin, D. & Stanislaw,J., The Commanding Heights, 44-45 Eurostat

Esko Passila

134 rajan. Koulunsa keskeyttäneiden kanssa työttömyysprosentti oli 29%. Keskimääräisesti Euroopassa liikutaan 10-15%:n työttömyys luvuissa ja Euroopan eteläosissa vielä huomattavasti suuremmissa. Keynesiläisyyden tavoite oli kuitenkin ollut täystyöllisyys! Euroopan maista Hollanti sairastui ehkä kaikkein pahimmin ns. ”Hollannin tautiin.” Sen aiheutti kaasun löytyminen Hollannin rannikolta, joka houkutteli hallituksen tuhlaavaiseksi. Kuten pääministeri Ruud Lubbers totesi: ”Hyvinvointi yhteiskunta paloi pohjaan.” Tämä tapahtui poliittisen sokeuden ja suurten houkutusten myötä. Hallitus teki yhä suurempia ja suurempia sosiaalisia myönnytyksiä. Mm. työttömyyskorvaukset nousivat niin lähelle palkkatasoa, että kiinnostus työntekoon alkoi hiipua. Pian olikin kolmannes työvoimasta työttömänä, työkyvyttömänä tai muilla sosiaalisilla tuilla. Lääkkeenä Hollannin tautiin hallitus hylkäsi ortodoksisen keynesiläisen talouspolitiikan ja alkoi muuttaa talouspolitiikan suuntaa pienentämällä budjettivajetta, leikkaamalla veroja, kohtuullistamalla palkkoja tekemällä työhön ottamisen ja erottamisen helpommaksi sekä helpottamalla yritysten mahdollisuutta käyttää osa-aikatyöntekijöitä. Työttömyyskorvauksia pienennettiin. Tämän jälkeen talous alkoi nopeasti elpyä ja työttömyys laskea ollen nyt selvästi naapurivaltioita pienempi. Kaikesta tästä huolimatta Hollannin sosiaalijärjestelmää ei voi kutsua vieläkään muuksi kuin anteliaaksi! Pohjoismaista Tanskassa on myös helpotettu yritysten taakkaa käytännöllisesti katsoen poistamalla palkkoihin perustuvat pakolliset maksut yrityksiltä. Edellä kuvatun työttömyyskehityksen perusteella näyttäisikin siltä, että kansantalous reagoi avoimessa markkinataloudessa julkisentalouden kasvuun ja kansallisen kilpailukyvyn heikkenemiseen kasvavalla työttömyydellä. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että kansantalouden virheliikkeet muuttuvat yritysten kilpailukyvyn kautta työttömyydeksi. Näin ollen markkinataloudessa yritysten kansainvälinen kilpailukyky on työllisyyden kannalta oleellisen merkittävä seikka!! 4.6 Laajentuva Euroopan Unioni Laajentuessaan 1990-luvulla EU on lisääntyvässä määrin alkanut kiinnittää huomiota MSME yrittämiseen218 siten, että ensin huomio kiinnittyi pk-yrityksiin (SME) ja sen jälkeen myös itsensä työllistäjiin eli mikroyrityksiin219. Kiinnostuksen asiaan syntyi laman aiheuttaman suurtyöttömyyden seurauksena, kun havaittiin yksityisten yritysten suuri työllistävä merkitys. Mm. tässäkin tutkimuksessa kuitenkin todetaan huomattavan suuret kansalliset erot pienten yritysten määrissä eri puolilla Eurooppaa. Syitä suuriin eroihin on varsin vaikea tieteellisesti todistaa, koska yksilöiden into perustaa yrityksiä vaihtelee eri kulttuureissa monista sisäisistä syistä johtuen. Asiaan vaikuttaa varmasti kulttuurin lisäksi myös perimä ja siitä johtuva luonne.

218

The European Observatory for SMEs. Mikro-, pieni- ja keskisuuri yritys Euroopan komissio: Pk-yritysten ja käsityöläisammattien harjoittajien hyväksi toteutettu toiminta ISBN 92-828-2858-1 Micro-, Small- and Medium size Enterprises (MSME) 219 Huijigen, F., Self Employment Nijmegen 1999

Esko Passila

135 Ainakin sellainen johtopäätös voidaan tilastollisesti vetää, että niissä maissa, joissa tulonjakoa on voimakkaasti tasattu erilaisin sosiaalisin tulonsiirroin, yrityksiä on suhteellisesti ottaen vähemmän kuin maissa, joissa tuloerot ovat suuret. Tämä voidaan puolestaan liittää käsitteisiin kollektiivinesta- ja yksilöllisestä vastuunjaosta. Korkean kollektiivisen vastuun maissa halukkuus yrittäjyyteen on vaimeampaa kuin yksilövastuun maissa! Väitetään myös, että ihmisen luontainen laiskuus on aikaansaanut kaikki merkittävimmät keksinnöt. Kollektiivinen vastuu antaa kenties parhaat mahdollisuudet ihmiselle toteuttaa luovaa ja luontaista lasikuuttaan. Yksityinen yrittäminen puolestaan muodostaa kollektiivisen vastuun täydellisen vastakohdan! Kollektiivisen vastuun määrää voidaan tutkia kansantalouden sisäisten tulonsiirtojen kuten verotuksen ja muiden sen luontoisten siirtojen perusteella. Maailman korkeimmat veroasteet ovat Pohjoismaissa. Nämä ns. skandinaaviset kansankodit kuuluvat siis korkean kollektiivisen vastuun maihin. Kollektiivinen vastuu on luotu näihin maihin Keynesin talousteorioiden avulla säännellyn valuutan ja valtion aktiivisen interventiotoiminnan avulla. Tällainen talousjärjestelmä on muuttunut jo näiden valtioiden kulttuuriksi. Näissä maissa on todettavissa myös suhteessa populaatioon vähiten yrityksiä verrattuna vähäisempien tulonsiirtojen maihin. EU on lähtenyt omalta osaltaan voimakkaasti tukemaan pienten yritysten syntyä niiden suuren työllistävän vaikutuksen vuoksi antamalla erilaisia suosituksia. Se miten eri kansallisvaltiot suhtautuvat näihin riippuu paljolti siitä, miten tärkeäksi paikallinen poliittinen järjestelmä asian näkee. Tämä johtuu siitä, että korkeiden tulonsiirtojen maissa rakenteelliset muutokset muodostuvat suuriksi. Näissä maissa tulojen tasaaminen on aiheuttanut kustannuspaineen, joka toimii kilpailua rajoittavana tekijänä ja samalla ehkäisee näin yritysten luonnollista työllistämistarvetta. Tällöin etenkin palvelulaoilla itsensä työllistäminen väistämättä lisääntyy, jotta yhteiskunnan välttämättä tarvitsemat palvelut voitaisiin saada hoidetuiksi siedettävin kustannuksin. Avoimessa markkinataloudessa kilpailu on se, joka oikaisee rakenteelliset vääristymät joko niin, että poliittinen järjestelmä ohjaa muutosta tai sitten ilman sen ohjausta. Suomen EU puheenjohtajuuskausi päättyi huippukokoukseen 10-12.12.1999. Tässä kokouksessa todettiin Euroopan kahtiajaon viimeinkin päättyneen, kun ehdokkaaksi liittyviä maita lisättiin kuudella ja myös Turkki otettiin jäsen ehdokkaaksi. Etenkin Turkin ottaminen tulevaisuudessa jäseneksi merkitsee suurta kulttuurin muutosta EU:ssa. Turkki olisi väkimäärältään Saksan jälkeen toiseksi suurin EU maa, mutta sen hallintokulttuuri poikkeaa kuitenkin suuresti muualla Euroopassa nykyisin harjoitetusta. Yrittämisen kannalta muutos on myöskin suuri, koska tuloerot ja näin ollen koko vero- ja sosiaalipoliittinen hallintomenettely poikkeaa esimerkiksi Pohjoismaissa harjoitetusta kuin yö ja päivä. Mielenkiintoista on kuitenkin todeta, että tässä entisessä Itä-Roomassa eli Bysantissa kaupankäynnin ja yrittämisen perinteet ovat vanhempia kuin monissa muissa Euroopan maissa. Esitelty Silkkitie puolestaan todistaa, että kun rahaa jo käytettiin yleisesti maksuvälineenä Turkissa, Skandinaviassa käytettiin maksuvälineinä vielä oravan nahkoja!

Esko Passila

136

55 LLooppppuuppäääätteellm määtt jjaa ppoohhddiisskkeelluu Perustelut näinkin laaja-alaiselle yrittämisen historian tarkastelulle antaa etenkin yhdentyvä Eurooppa. Historiallisesti ja talousmaantieteellisesti ollaan palaamassa Rooman Imperiumin aikoihin ja alueellisesti jopa vieläkin laajempaan. Kansallisvaltiot ja niiden harjoittama talouspolitiikka joutuvat valtavien uusien haasteiden eteen. Vaikka kulttuurit törmäävätkin uudessa laajenevassa yhteisössä, niin niiden on pakko oppia ymmärtämään ja hyväksymään toisensa. Kilpailu ei tunne rajoja, eikä perusta kulttuureista. Valtiot voivat itsekkäillä syillään hidastaa kehitystä, mutta eivät pysty sitä pysäyttämään. Suljetussa taloudessa ja syrjäisessä maantieteellisessä asemassaan Suomen on myöskin hyväksyttävä nämä faktat. Rusinoita voi noukkia pullasta vain niin kauan kuin niitä riittää! Erityisesti näistä syistä on tärkeää Suomessa ymmärtää yrittäjyyden syntyhistoriaa ja niiden kehittymistä eri kulttuureissa.. 5.1 O tempora, O mores Yrittämisen aatteen kannalta on tärkeintä havaita se, että jokaisella aikakaudella suhtautuminen yrittäjyyteen on ollut silloisista olosuhteista ja kulttuureista kumpuavaa. Näin ollen jälkikäteinen arvostelu voi vain hyväksyä kulloisenkin vuosituhannen, -sadan tai vuosikymmenen yrityksen sellaisena kuin se on ollut. Vertaaminen nykyajan yritykseen on paitsi väärin myös tieteellisesti arveluttavaa. Esihistoriallinen yrittäminen syntyi pakosta kaupankäyntiin ihmisten asettuessa aloilleen viljelemään maata, harjoittamaan kaivostoimintaa ja asuttaessaan kaupunkeja. Kaupunkivaltioiden Kreikassa antiikin aikana henkisen kulttuurin harjoittaminen oli voimissaan, mutta yrityksiä tarvittiin kuitenkin rahoittamaan ihmisten kulttuurin nälkää ja hyvä niin. Mikä olisikaan maailma ilman Sokrateen, Platonin ja muiden suurien filosofien antia? Valtava Rooman valtakunta kehitti tiestöä ja ne puolestaan lisäsivät majatalojen ja ravitsemusliikkeiden tarvetta. Kauppamatkat muodostuivat turvallisemmiksi ja kauppiaat kulkivat yhä pitempiä matkoja siten, että keskiajalla käsityöläisten ja maatalouden tuotteita myytiin yhä kaukaisempiin paikkoihin. Turkikset, puutavara ja malmit kulkivat vesireittejä tuhansien kilometrien matkoja. Kauppamatkat etsivät reittejä kaukaisiin maihin ja valtamerten ylitse jopa niin, että hallitsijoiden rahoittamien tutkimusmatkojen perimmäisenä tavoitteena oli kauppatavaroiden ja rikkauksien löytäminen Euroopan ylimystölle. Höyrykoneen keksiminen aloitti teollisen vallankumouksen, jonka myötä siirryttiin käsityöläisyydestä teollistuotannolliseen yhteiskuntaan. Suuret investointitarpeet kuitenkin aiheuttivat myös kartellien syntymisen ja kilpailun puute ei vaatinut tuotannon uudistamista ja uudistumista. Tämä puolestaan johti lopulta yritysten tehottomuuteen ja 1930-luvun lamaan ja lopulta II maailmansotaan. Lama ja sodan seuraukset pakottivat yhteiskunnat sekatalouteen, jossa yksityisen yrittäjän arvostus hävisi ja valtion- ja suuryritysten arvomaailma astui johtavaan asemaan. Jatkuvaan kasvuun perustunut sekatalous johti lopulta aivan samaan kuin Adam Smithin liberaali kapitalismi ja nosti jälleen tehokkaan pienyrittäjyyden arvoonsa vuosituhannen lopulla. Suomalainen kulttuuri joutuu myöskin uudessa avoimessa Euroopassa sopeutumaan kansainvälisiin trendeihin ja yrittäjyyden renessanssiin. Kuten useissa jo aiemmin mainituissa Havuselan, Mäen ja Lahtisen tutkimuksissa on todettu, kulttuurin vaikutus yrittäjyyden syntyyn ja kasvuun on ratkaisevasti riippuvainen ympäröivästä alueellisesta ja paikallisestakin kulttuurista. Kulttuurin ilmeneminen tässä Esko Passila

137 tapauksessa heijastuu siitä, miten yrittäjyyteen ja yrittäjiin suhtaudutaan yleisellä tasolla. Suomalaisten geeniperimässä oleva kateus on sekä kannustava että yrittäjyyttä voimakkaasti estävä tekijä. Asenteiden muodostuminen alkaa jo koulutasolta, joissa sodan jälkeisinä vuosina vallitsi yksityistä yrittäjyyttä torjuva asenne. Kouluissa ei yksinkertaisesti opetettu eikä kannustettu yrittäjyyteen. Vielä 1970-luvun alussa perustettu ”oppikirjalautakunta”, joka hyväksyi kaikki käytössä olevat oppikirjat oli äärivasemmistolaisten hallitsema, eikä päästänyt ainuttakaan yrittäjyydenoppikirjaa läpi sensuurin. Yritystoiminnalle haitallisia kulttuuripohjaisia esteitä on todettu myös Pekka Sillanpään raportissa.220 Merkittävimmät esteet olivat: 1. Yhteiskunnan välitön ohjaus (ankara verotus, lainsäädäntö) 2. Työmarkkinoiden laadulliset tekijät (tiukka työsopimuslaki, koulutus) 3. Taloudelliset tekijät (rahoituksen saatavuus) Sillanpää on tutkinut pohjois-karjalaisia pienyrityksiä ja tullut siihen tulokseen, että vain 10-15% yrityksistä on edes kiinnostunut laajentamaan toimintaansa. Syinä tähän todettiin olevan mm. se, että vain hyvin pientä osaa yrittäjistä ajaa eteenpäin voitontavoittelu. Suurin osa pienyrityksistä on perustettu torjumaan työttömyyttä (34%) ja toisena oli elämäntapa (32%). Suomen kulttuuriin on eniten vaikuttanut sen II maailman sodan jälkeen valitsema Ruotsin malli ja siihen vaikuttanut YYA-sopimus. Tätä ennen historian kulussa tehdyt ratkaisut eivät ole pystyneet vaikuttamaan kulttuurin kehittymiseen samoin kuin monissa muissa maissa. Poikkeuksen tästä tekee lainsäädäntö, joka oli suurelta osin peräisin Venäjän vallan ajalta. Kulttuurin suurta merkitystä yritystoiminnan kehitykselle todistavat myös entiset eurooppalaiset valtiot, jotka alistettiin kommunistiseen järjestelmään vuosikymmeniksi. Ne ovat vapautuneet näistä kahleistaan eri nopeuksilla kuitenkin niin, että vanhat vahvat talousvaltiot ovat sopeutuneet huomattavasti nopeammin. 5.2 Suomen tie Euroopan Unionissa – rusinat pullasta Suomen johti Euroopan yhteisöön ilmeisesti pakko. Pakko selviytyä yleislakon jälkeisen politiikan aiheuttamista lisääntyvistä rasitteista yhteiskunnalle. Pohjoismainen kansankoti-politiikka on kestävää vain devalvaation takana. Kansainvälinen yhteisö oli kuitenkin kypsynyt tällaiseen valtion subventiopolitiikkaan ja vaarana oli tullien ja muiden kaupanesteiden käyttö Suomen viennin kohdemaissa. Suomen ulkomaankaupasta riippuva talous ei olisi kestänyt viennin rajoituksia ilman huomattavaa elintason laskua! Pian kuitenkin huomattiin, että siirtymäajat eivät olleet riittäviä, jotta myös EU:ssa ei jouduttaisi sopeuttamaan taloutta yhteiselle eurooppalaiselle tasolle. Mallioppilaaksi itseään mainostava Suomi hoitikin prosentuaalisesti säädösten implementoinnin Suomen lainsäädäntöön hoitamalla pikkuasiat kuntoon. Todella merkitykselliset asiat kuitenkin jäivät vitkuttelun kohteeksi. Tällä en tarkoita viinan hintaa tai autoveroja vaan rakenteellisia muutoksia.

220

Sillanpää, P., Yrittäjyyden monet muodot Helsingin Yliopisto Lahti 1999

Esko Passila

138 5.21 Ihmisoikeudet Uudessa perustuslaissa Suomi on sitoutunut noudattamaan niin YK:n kuin Euroopankin kanssa tekemiään ihmisoikeussopimuksia. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut! Suomi vetäytyy sellaisten asioiden taakse kuin sosiaaliturva tai verotus, jotka ovat kansallisia oikeuksia? Mutta onkohan näin?


Jos ihmisoikeussopimus edellyttää, että jokaisella ihmisellä on oikeus valittaa kahteen puolueettomaan oikeusasteeseen, niin onko verotuksesta valittaminen verotusta vai lainkäyttöä. KHO harkitsee itse, mitkä asiat se ottaa käsittelyynsä. Oikaisulautakunta ei ole puolueeton eurooppalaisessa mielessä, koska sen jäsenet valitaan poliittisin perustein!




Sama koskee myös koko Kelan hallinnoimaa kenttää sosiaalihuollosta ja eläkkeistä. Kelan päätöksistä ei voi valittaa yhteenkään puolueettomaan tuomioistuimeen. Onko epäoikeudenmukaisista ja puolueellisista päätöksistä valittaminen sosiaalipolitiikkaa vai oikeudenkäyttöä?




Kun verottaja pyrkii verottamaan omilla päätöksillään ulkomaille muuttaneita suomalaisia aina kolmeen vuoteen saakka heidän ulkomailla saamistaan palkkatuloista, niin onko se oikeusturva- vai verotuskysymys?




Suomalaisten omistamat ulkomaiset yritykset joutuvat myös verotuksen kohteiksi Suomessa verottajan omilla sisäisillä päätöksillä. Miten nämä ovat sopusoinnussa ihmisten työvoiman ja pääomien vapaan liikkumisen kanssa?




Suomessa asuva Suomen kansalainen ei saa ajaa ulkomailla rekisteröityä autoa! Tämä määräys estää puolestaan suomalaisten autonkuljettajien toimimasta ulkomaisten kuljetusyhtiöiden palveluksessa, jotka eivät ole valmiita maksamaan suomalaisia diesel- yms. veroja. Sama kysymys kuin edellä!




Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on suomalaisia yrityksiä rasittavat 23 erilaista pakollisesti kerättäväksi määrättyä veroa ja muuta maksua, jotka rasittavat suomalaisyritysten kilpailukykyä! Päästäksemme Euroopan markkinoille meidän on jo maksettava sinne sisäänpääsymaksu eli rahti. Muita lisärasituksia ei enään tarvita!

Kaikki edellä olevat vaikuttavat tavallisen suomalaisen elämään paljon enemmän kuin ne sopimukset, jotka on täytetty. Onko siis oikein sanoa, että Suomi on poiminut vain rusinat pullasta ja jättänyt kansan ja yritysten edut huomioimatta? Pidemmän päälle tämä ei onnistu vain kovakorvaisuudella, vaan joudutaan sopeutumaan eurooppalaiselle kustannustasolle! Missä ovat sopeutumista koskevat strategiat ja suunnitelmat? 5.3 Missä se syntyi Vallitseva yleisen käsityksen mukaan paimentolaiset ja riistan perässä kulkevat metsästäjäheimot olivat omavaraisia tarpeissaan. Tarpeet perustuivat elämisen ylläpitoon ja sen jatkamiseen. Näitä tarpeita he pystyivät itse tyydyttämään. Tästä voidaan päätellä, että kysynnän syntyminen edellyttää liikkeen pysähtymistä ja aloilleen asettumista. Nykyisen käsityksen mukaan tämä pysähtyminen alkoi tapahtua ihmisten ryhtyessä viljelemään maata Mesopotamiassa n. 10 – 12.000 tuhatta vuotta sitten. Tämä Viljavan Puolikuun alue alkoi Persian lahdelta ja ulottui Eufratia ja Tigrisiä pitkin Syyriaan ja Palestiinaan. Tämä viljava

Esko Passila

139 suojaisa alue muodosti perustan Babylonian ja Assyrian mahtaville kulttuureille. Samaan aikaan alueelle alkoi myöskin syntyä väestökeskittymiä – esihistoriallisia kaupunkeja. Ensimmäinen kaupunki on tällä tietoa Catal Hüyük, joka on perustettu n. 6000 eKr. Viitteitä ollaan parhaillaan saamassa jopa 10.000 vuotta eKr. olevasta kaupungista samalta alueelta. Tiukasti määriteltynä kaupunki edellyttää joidenkin tutkijoiden mukaan asemakaavallista rakentamista. Catal Hüyükissa ei ollut katuja vaan asuntoihin kuljettiin kattojen kautta, joten katuja ei tarvittu. Koska tarkastellaan kysynnän syntyä, ei ole tarpeellista paneutua kaupungin muotoon tai määrittelyyn. Kaupungit kuitenkin olivat aluksi hallintopaikkoja eli hallitsijoiden asuinpaikkoja. Vähitellen ne muodostuivat linnoituksiksi vihollisia vastaan. Viimeistään tässä vaiheessa maanviljely on tullut mahdottomaksi ja elintarvikkeita on jouduttu ostamaan muodossa tai toisessa. Tällöin kaupungit alkoivat muotoutua kauppapaikoiksi toreineen. Maanviljely ja esiurbanisoituminen ovat siis luoneet otollisen perustan kysynnän syntymiselle. Tutkimuksen lähtökohdan eli yrittäjyyden syntymisen ajankohdan määrittelyn kannalta ei ole enään tärkeää ovatko kaupungit syntyneet 10.000 vai 6.000 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Voidaan vain todeta, että yrittäjyyttä on ollut huomattavasti (liki 8.000 vuotta) ennen entrepreneur sanan ja käsitteen syntyä. Ajankohdan tietenkin ratkaisee se, miten yritys määritellään! Ne, jotka väittävät yrittämisen syntyneen teollisen vallankumouksen ja entrepreneur-sanan myötä, eivät tieteellisesti määrittele sitä, mikä on yritys. Kiistämätön tosiasia näyttääkin olevan se, että jokaisen aikakauden yritykset ovat aikakautensa luomuksia. Esihistoriallisina aikoina yritykset olivat erilaisia kuin nyt ja vastaavasti tulevan vuosituhannen yritykset toisenlaisia kuin nyt. Yrittämisen alkukohdan perustuminen sille, että vain modernin ajan yrittäminen on oikeaa yrittämistä ja primitiivinen yrittäminen väärää, ei ole tieteellisesti perusteltua. Kiistämätöntä on puolestaan myös se, että teollinen vallankumous ja etenkin höyrykoneen keksiminen, aiheutti selvän kehityspulssin yrittämisen laadullisissa ja määrällisissä mahdollisuuksissa. Tämänkaltaisia määrityksiä tehtäessä tutkijan on oltava riittävän oppinut asiassaan ja uskallettava tutkia sitäkin, mikä tuntuu mahdottomalta. 5.4 Mistä se syntyi Popper221 toteaa tästä, että oppineisuutta on myöskin uteliaisuus kaikkea kohtaan ja heittäytyminen tutkimaan hyvinkin tieteellisesti kaikkea mahdollista. Viisautta puolestaan on valita lukemattomien ratkaisujen joukosta ihmiskunnan kannalta merkittävin. Tämän tutkimuksen kannalta merkittävintä on se, että kauppiaat katsotaan yrittäjiksi! Kauppias on todistanut itsensä ihmiskunnan kannalta merkittäväksi, koska se ei ole hävinnyt monien muiden tavoin vuosituhansien saatossa. Tämä nimenomainen valinta tutkimuksen suunnasta lähtee yrittäjän omasta näkökulmasta ja kokemuksesta, joka saattaa poiketa huomattavastikin tieteellisestä ajatusmallista pelkästään kokemuksen vuoksi, joka perustuu pitkäaikaiseen toimimiseen yrittäjänä ja ”elävässä elämässä” toisten yrittäjien parissa. Yrittäminen muodostuu katkeamattomasta ketjusta simultaanisia päätöksiä olemassa olevin tiedoin ja niiden pohjalta tehtyihin yrityksen kannalta merkittäviin valintoihin. Jokin sana tai kuollut kirjainyhdistelmä ei tätä kuvaa. Nykyajan yrittäjistä suurin osa ei 221

Popper, (1957), 55

Esko Passila

140 myöskään tiedä teollisesta vallankumouksesta mitään, saati sitten perusta yritystään tuon tapahtuman pohjalta Yritysten perustamispäätökset perustuvat kysyntään ja oletettuun ylivoimaisuuteen valitun kysynnän täyttäjänä. Yrittäjän päivittäisessä päätöksenteossa ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä tieteellistä tutkimusta päätösten pohjaksi, vaan päätöksiä joudutaan tekemään ”mutu” pohjalta. Tämän vuoksi epäonnistuneiden yritysten jälkeenpäin tehty arviointikin on vailla tieteellisiä perusteita, koska tapahtunutta ei voi muuttaa myöhemmin esiin tulevien asioiden perusteella. Käytäntö puolestaan muokkaa todistettavasti kieltä, eikä suinkaan päinvastoin. Suomessakin käytetään yhä enenevässä määrin sanontaa ”mulla on oma bisnes”! Todellisessa elämässä vallitsee – ja on aikojen alusta vallinnut – kysynnän ja tarjonnan laki. Niistä muodostuu yritystoiminnan viitekehys, jota ilman taloudellista toimintaa ei voi syntyä. Tutkimuksessa esitelty aineisto todistaa, että luonnollisin yritystoiminnan alkamisajankohta oli, kun ihmiset pysähtyivät viljelemään maata, jolloin alkoi syntyä myöskin taajamia. Taajamista muodostui kaupunkeja, jotka eivät olleet enään omavaraisia. Näin puolestaan syntyivät kauppapaikat - turut. Näissä kauppapaikoissa vallitseva kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja synnyttivät kauppiaan – yrittäjän. Oliko kauppamies ensimmäinen yrittäjä vai ei, ei ole tutkimuksen kannalta relevanttia. Hän kuitenkin osti tuotteita myydäkseen niitä voitolla, jolla sitten itse hankki elantonsa. Tämä on tänä päivänäkin kestävä elinkeinon harjoittamisen – yrittämisen perusta. Tätä teoriaa puoltavat myös uusimmat kansainvälisiä tutkimuksia vertaileva tutkimus222todeten, että kysyntään liittyvät tekijät muodostavat yritysten perustamiselle kaikkien olennaisimman perusteen. Sama tutkimus toteaa, että nykyisin kysynnän lisääntyminen näyttää korreloivan tilastollisesti yritysten perustamisten kanssa. Tutkimuksen mukaan myös kaupungistuminen (urbanisoituminen) lisää yritysten perustamista tilastollisin perustein tarkasteltuna. Morris Silver223puhuu tutkimuksessaan ”gap:eistä” tai market vacua:sta, joita innovatiiviset yrittäjät täyttävät. Innovaattorit ovat yleensä kauppiaita, suuryrityksiä tai matkailevia yksilöitä, jotka löytävät markkinoilta ”gap:in” täytettäväksi. Riskinotto on jo yleisesti hyväksytty yrittäjyyden tunnusmerkki Aineiston perusteella voidaan myös todeta, että kauppiaat ovat ottaneet suuria henkilökohtaisia riskejä pyrkiessään tyydyttämään markkinoilla ilmenevää tarvetta. Lait ja sopimukset heidän suojakseen puhuvat selkeästi tämän seikan puolesta. Raskaat, pitkät ja vaaralliset matkat merten yli ovat myöskin todisteena kauppiaiden riskinottohalusta. Teollinen vallankumous puolestaan ideoi yrittämisen riskien vähentämiseksi osakeyhtiön, jolla yrittäjäriskit jaettiin voittoa etsiville sijoittajille. Teollistumisen vuoksi tarvittavien investointien määrä kasvoi käsityökaudesta oleellisesti ja tällaiselle ratkaisulle oli näin olemassa ”sosiaalinen tilaus.” Suomalaisen yrittäjyyden historia näyttäisi myöskin siirtyvän varsin kauas aikaisemmista käsityksistä turkisten ja tervan myötä. Näitä korvaamaan tulleen puun suuri vaikutus Suomen kehityksessä saa vahvistusta tässäkin tutkimuksessa. On myös tärkeää huomata se tosiseikka, että vuoden 1155 ristiretki oli se viimeinen käännekohta, joka liitti maamme länsimaiseen yrityskulttuuriin. Ristiretken tarkoitus on paljastunut uskontokuntien raadolliseksi taisteluksi markkina-alueista! Tosin jo tätä ennen goottilaiset ja friisiläiset olivat tuoneet maahan yrittäjyyttä, jota kuitenkin varjostivat bysanttilaisuuden airuet ortodoksimunkkien muodossa. Voidaan siis todeta, että Suomen sitoutuminen EU:iin ja sen

222

Reynolds, Storey ja Westhead, Cross-national Comparisons of the Variation in New Firm Foundation Rates: an Editorial Overview, Regional Studies 28 (1994a), 343-346 223 Morris Silver, Enterprise and the Scope of the Firm (1984), 1-3

Esko Passila

141 liittovaltiota lähenevään olomuotoon, on johdonmukaista seurausta Suomen historiallisesta pyrkimyksestä sitoutua läntiseen kehitykseen. Tässäkin siis historia toistaa itseään. Suomalaisen yrittäjän syntymistä on puolestaan hidastanut se, että maamme asuttamisen edellytykset ovat syntyneet huomattavasti myöhemmin kuin alueilla, jonne jääkausi ei yltänyt. Länsimaiseen kulttuurikehykseen Suomi on joutunut sekä länsieurooppalaisten uudisasukkaiden että katolisen ja myöhemmin luterilaisen uskonnon kautta. Etenkin saksalaisten voimakas vaikutus maan kaupungistumisessa ja siteiden jatkuminen Saksaan kiinteinä liki tuhat vuotta ovat vaikuttaneet suuresti maahamme. Aikaisemmat käsitykset ensimmäisen Suomeen suunnatun ristiretken vaikutuksista muuttuvat suuresti Idäntien ja Silkkitien historioiden myötä. Vaikka turkiskauppaa ei aiemmin ole ymmärretty yritystoiminnaksi, niin tämän tutkimuksen perusteella sillä on kuitenkin ollut kaksi merkittävää vaikutusta maan kehitykseen. Ensinnäkin turkikset herättivät kiinnostuksen –Suomeen ja toivat tänne kauppiaita Länsi-Euroopasta ja Bysantista. Sijainti kauppareitin varrella puolestaan lisäsi siirtolaisten tuloa Länsi-Euroopasta Suomeen. Tämä avasi maan alkuperäiselle väestölle yhteydet kansainväliseen kaupankäyntiin, joka on paljon kuviteltua laajempaa. Edellä mainittujen tutkimusten perusteella on myöskin kiistatonta, että niin suomalainen yrittäjyys kuin kansainvälinenkin kaupankäynti (lue: yrittäjyys) ovat syntyneet tarpeista. Ensin oli edellä mainittu kohonnut turkisten kysyntä Euroopassa. Tämän jälkeen eurooppalaisten valtapyrkimykset synnyttivät tervan tarpeen. Laivojen rakentaminen puolestaan hävitti melkein tyystin metsät esimerkiksi Englannista ja näin siellä syntyi tarve puutavaran ja sen jalosteiden tuontiin. Näin Suomen koskemattomat ja mittaamattomat puuvarat tarjosivat perustan teollisuuden syntymiselle. Toisaalta tällainen kehitys ei suosinut pkyritysten syntymistä, eivätkä palvelualat saaneet yhtä merkittävää osaa kulttuurissamme kuin muualla Euroopassa. Tähän vaikuttivat sekä talouden rakenne että maamme syrjäinen asema eurooppalaisessa poliittisessa kehityksessä. EU:n myötä asetelma on nyt muuttunut ja Suomen edessä ovat uudet haasteet. Mukautuuko Suomalainen kulttuuri näihin uusiin vapaaseen yrittäjyyteen vahvasti tukeutuviin uusiin tuuliin, jäänee historian arvioitavaksi. Varmaa kuitenkin on se, että vain yritykset voivat tuoda kansantalouteen sitä lisäarvoa, jolla yhteiskuntaa rahoitetaan. Mikään muu yhteiskunnan rakenne ei siihen kykene!

Esko Passila

142

K Krroonnoollooggiiaa 1776 1867 1882 1906 1914 1917 1918 1919 1921- 22

1927 1928 1936 1939 1941 1942 1944 1945 1946

1946-47 1947 1949 1956 1957

1960 1962 1968 1973 1974

Adam Smith julkaisee teoksensa The Wealth of Nations Karl Marx aloitta Das Kapitalin julkaisemisen Bismarck käynnistää Saksan eläkejärjestelmän Englannin liberaali hallitus luo perustan ”ambulanssi valtiolle Kansainvälisen talouden kultainen aika päättyy I maailmansotaan Venäjän vallankumous alkaa I maailmasota päättyy Versaillesin sopimus Lenin ”Uusi Talouspolitiikka” mahdollistaa joitakin yksityisiä aktiviteetteja mm yksityisiä yrityksiä. Hän vastaa arvosteluun ”commanding heights” teorialla Stalin ottaa vallan Venäjällä Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma Neuvostoliitossa John Maynard Keynes julkaisee teoksensa The General Theory II maailmansota alkaa 7.12. USA liittyy sotaan Japanin hyökättyä Pearl Harbouriin Beveragen raportti Englannissa luo hyvinvointivaltion perus teet Friedrich von Hayek julkaisee kirjansa The Road to Serfdom II maailmansota päättyy liittoutuneiden voittoon Työväen puolue voittaa Englannin vaalit ja Attleestä tulee pääministeri Ranskassa otetaan käyttöön Jean Monet-sunnitelma Keynes kuolee neuvoteltuaan USA:lta lainan Englannille Milton Friedman nimitetään Chicagon yliopistoon Talouskriisi Euroopassa Berliinin saarto; Saksan rahauudistus; Marshall apu Ludwig Erhard lopettaa hintasäännöstelyn ja käynnistää Saksan talousihmeen Monnetin ja Schumannin Euroopan hiili- ja teräsyhteistyö suunnitelma julkaistaan Neuvostojoukot tukahduttavat Unkarin kansannousun Suezin kriisi Bundesbank perustetaan Rooman sopimus pohjustaa EEC Englannin pääministeri Harold Macmillan kertoo kansalle ”You never had it so good” Friedrich von Hayekin The Constitution of Liberty julkaistaan Milton Friedman julkaisee teoksensa Capitalism and Freedom Neuvostotankit Tshekkoslovakiaan; Prahan kevät Englanti liittyy EEC:in; Öljykriisi Englannin hiilityöläisten lakko pimentää maan ja kaataa hallituksen

Esko Passila

143 1975 1976 1978 1978-79 1979 1980 1981 1982

1983 1984 1985 1989

1990

1991 1992 1993 1997

1998

1999

Margaret Thatcher voittaa Edward Heathin ja valitaan Tory-puolueen puheenjohtajaksi Milton Friedman saa talous Nobelin Puolalaisesta Karol Wojtylasta tulee paavi John Paul II EMS yhdistää Saksan ja Ranskan valuutat Julkisen alan lakko Englannissa Thatcherista tulee Englannin pääministeri Puolan Solidaarisuus liike alkaa Francois Mitterandista tulee Ranskan ensimmäinen sosialisti presidentti George Stigler voittaa talous Nobelin Helmut Kohlista tulee Saksan liittokansleri Falklandin sota Thatcher saa maanvyörymävoiton Jacques Delorsista tulee EC:n komission presidentti Mikhail Gorbatschow nousee valtaan Neuvostoliitossa Berliinin muuri kaadetaan Kommunisti hallitukset kaatuvat Puolassa, Tshekkoslovakiassa, Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa Länsi- ja Itä-Saksojen rahat yhdistetään; Saksat yhtyvät Solidaarisuuden johtaja Lech Walesa valitaan Puolan presidentiksi Irak hyökkää Kuwaitiin Thatcher luopuu Tory puheenjohtajuudesta ja John Major tulee tilalle Neuvostoliitto hajoaa ja Boris Jeltsinistä tulee presidentti Maastrichtin sopimus ja Euroopan yhteisvaluutta luodaan Venäjän suuri yksityistämisohjelma käynnistyy WTO perustetaan Tony Blairista tulee Englannin pääministeri ja hän jatkaa thatcherismia Lionel Jospinista tulee Ranskan pääministeri Idän talous- ja valuuttakriisi Idän kriisi leviää maailman laajuiseksi Venäjä laskee ruplan kellumaan Gerhard Schröder johtaa Saksan sosiaalidemokraatit voittoon vaaleissa Euro tulee 15 Euroopan maan yhteisvaluutaksi Englannissa otetaan käyttöön ylihinnoittelu sanktiot

Esko Passila

144

LLäähhddeekkiirrjjaalllliissuuuuss LÄHDETEOKSET JA AIHEESEEN LIITTYVÄÄ KIRJALLISUUTTA: Aaltio-Marjosola, I. (toim.), Organisaatio ja yrittäjyys WSOY 1997 Absannullah, A., Pienyrityksen johtamisen erikoisia piirteitä. Teoksessa Valtakunnallinen pienyritysseminaari, Osa I HKK Helsinki 1983 Ahvenainen, J., Suomen sahateollisuuden historia, Helsinki 1984 Alasuutari, P., Laadullinen tutkimus Tampere 1993 Alasuutari, P., Toinen tasavalta Suomi 1946-1994 Jyväskylä 1996 Allan, J. L., Aristotle the Philosopher Oxford University Press 1981 Allen, F. L. , Only Yesterday: An Informal History of the Nineteenth-Twenties New York 1931 American Society of Russian Naval History, http://feefhs.org/ru/asrnh/ staraia.html, Anderson., A.H., & Woodcock, P., Effective Entrepreneurship Oxford 1996 Ansoff, I., Corporate Strategy New York 1971 Ash, T., The Polish Revolution London 1991 Ashton, T. S., The Industrial Revolution 1760-1830 London1948 Autio, A., Markkinoinnin Perusteet, Markkinoiti-Instituutin kirjasarja 1971

Jyväskylä

Baldwin, R., Operations Management in the Forest Products San Francisco 1984 Balcerowicz, L., Socialism, Capitalism, Transformation London 1995 Bark, D. L., Gress, D. R., A History of West Germany: From Shadow to Substance, 19451963 Oxford 1989 Barber, W., History of Economic Thought London 1967 Barkhausen, M., Government control and free enterprise in Western Germany and the Low Countries in the eighteenth century’, Peter Earle (toim) Essays in European Economic History London 1974 Barnet, R., The Alliance: America, Europe, Japan, Makers of the Post-war World New York 1983 Baumol, W., Entrepreneurship in economic theory’, American Economic Revue New York 1968 Baxter, W. T., Davidson, S., (toim.) Studies in Accounting Theory New York 1962

Esko Passila

145 Beck, U. & Giddens, A. & Lash, S., Nykyajan jäljillä Tampere 1995 Beckhard, R. & Dyer, W. G. Jr., Managing Change in the Family Firm – Issues and Strategies. Sloan Management Review, Spring 1983 Bell, D., The Cultural Contradiction of Capitalism New York 1976 Bennet, R., Management London 1991 Benson, H., (toim.) Essays on the Philosophy of Socrates Oxford 1992 Berger, S & Dore, R., (toim.) National Diversity and Global Capitalism Ithaca, N.Y. 1991 Betger, F., Miten minusta tuli huippuluokan myyjä Porvoo-Helsinki 1968 Bhatt, V.V., Economic development: an analytic-historical approach. World Development 1976, July Birka Arkeologerna, http://hoem.swipnet.se/-w-4723/birka/birke05.html Bower, M., Tahto johtaa Tampere 1972 Braun, R., ’The rise of a rural class of industrial entrepreneurs.’ Journal of World History 1967 Brenner, R., Agrarian class structure and economic development in pre-industrial Europe.’ Past and Present 1976 February Brinkley, A., The End of Reform: New Deal Liberalism in Recession and War London 1996 Brittan, S., Capitalism with a Human Face London 1995 Brook, K. A., The Jews of Khazaria USA 1999 Browaldh, T., Företagaren och samhället Helsinki 1961 Burns, P & Dewhurst, J. (toim.) Small Business and Entrepreneurship London 1989

Caircross, A., Years of Recovery: British Economic Policy, 1945-1951 London 1985 Cantillon, R., Essai sur la nature du commerce en général 1755 Caplan, L., Up Against the Law: Affirmative Action and the Supreme Court New York 1997 Caron, F., An Economic History of Modern France New York 1979 Casson, L., Ships and Seamanship in the Ancient World London 1971 Casson, M., The Entrepreneur: An Economic Theory New York 1982 Chandler, A., Strategy and Structure: Chapters in the History of Industrial Enterprise Cambridge 1962 Chapman, S.D., Textile History and Economic History London 1973 Churchill, N.C. & Lewis, V. L., Growing Concerns: The Five Stages of Small Business Growth. Harward Business Review no. 3 May-June, 30-40 ja 48

Esko Passila

146 Cockettt, R., Thinking the Unthinkable: Think-tanks and the Economic Counter-Revolution, 1931-1983 London 1995 Conner, K. R. A Historical Comparison of Resource-Based Theory and Five Schools of Thought within Industrial Organization Economics: Do We have a New Theory of the Firm? Journal of Management 1991 Vol. 17, No 1 Coopley, R., & Woodward, N., (toim.) Britain in the 1970s: The Troubled Economy London 1996 Crosby, M., Hesperia Cambridge1957 Cunningham, J., Barton & Joe Lischeron, Defining Entrepreneurship. Journal of Small Business management 29:1 Davidson, P., Kultur och entreprenörskap Stockholm 1993 Davis, R., The Rise of English Shipping Industry London 1962 De Geus, A., The Living Company Boston 1998 de Roover, R., Money, Banking and Credit in Mediaeval Bruges London 1948 de Vries, M., Family Business London 1996 Demosthenes, Six Private Speeches by Lionel Pearson New York 1972 Dertouzos, M-L., Lester,R.K. & Solow, R. M. Made in America: Regaining the Productive Edge. Boston MIT Press 1989. Dornbush, R., & F., & Helmers, C. H., (toim.) The Open Economy: Tools for Policymakers in Developing Countries New York 1988 Douma, S., & Schreuder, H., Economic Approaches to Organizations (UK) 1991 Drucker, P. F., Yrittäjyys ja innovaatio Helsinki 1986 Duchêne, F., Jean Monnet: The First Statesman of Independence New York 1994 Easton, G., Industrial Networks: a review, - a New View of Reality, toim. Björn Axelson ja Geoffrey Easton. London: Routledge 1992 Ekiert, Gr., The State Against Society: Political Crises and Their Aftermath in East Central Europe Princeton 1996 Enso, Sijoittajan Visio 2 Helsinki 1998 Encyclopedia Fennica, Vol 1-10 Keuruu 1960-1965 Eräheimo, T., Lantto, J., Lehtomaa, A., (toim.) Yrittäjyyden sadat tarinat Espoo 1998 Eräheimo, T., Lahti, A., Tanskalaisten kokemukset talouden verkottamisesta. HKK:n julkaisuja D-173 Helsinki 1993 Eskola, J. ja Suoranta, J., Johdatus laadulliseen tutkimukseen Tampere 1998

Favorin, V.A., Pyhä Evankeliumillinen Walkeus 1848 (sukuraamattu) Esko Passila

147 Finley, M.I., (toim.) Studies in Ancient Society Cambridge 1976 Finley, M.I., Economy and Society in Ancient Greece Cambridge 1982 Finley, M.I., Studies in Land and Credit in Ancient Athens New Brunswick 1952 Finley, M.I., The Ancient Economy Berkeley 1973 Francotte, H., L´industrie dans la Grèce ancienne Paris 1900 French, A., The Growth of the Athenian Economy New York1964 Friedman, M., Capitalism and Freedom Chicago 1982 Fritsch, M., Regional Differences in New Firm Formation: Evidence from West Germany, Regional Studies 1992 Fyrth, J., Labour’s High Noon: The government and the Economy 1945-51, London 1993

Garofoli, G., New Firm Formation and Regional Development: The Italian Case. Regional Studies 28 1994 Glader, M., Småföretgsforskning i olika länder, Små företag i brännpunkten Umeå 1983 Giersch, H., Paqué, K-H. & Schmieding, H., The fading Miracle: Four Decades of Market Economy in Germany Cambridge 1992

Gilroy, B.M., Network in Multinational Enterprises. The Importance of Strategic Alliances. Columbia, South Carolina: University of South Carolina Press 1993. Gomme, A.W., The Population of Athens in the Fifth and Fourth Centuries B.C. 1933 Gorbachev, M., Perestroika: New Thinking for Our Country and the World, New Updated Edition London 1988 Grouzet, F. (toim), Capital Formation in the Industrial Revolution 1972 Grönfors, M., Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät Helsinki 1982

Haataja, L. yms., Demokraattinen Journalisti Juva 1996 Habbakkuk, H.J., Industrial Organization Since the Industrial Revolution Southampton 1968 Halcrow, M., Keith Joseph: A Single Mind Lontoo 1989 Hamilton, E., Huntington, C., Plato: The Collected Dialogues Princeton University Press 1982 Hamilton, H., The English Brass and Copper Industries to 1800 London 1926 Hardach, K., The Political Economy of Germany in the Twentieth Century, Berkeley (UCP) 1980

Esko Passila

148

Harisalo, R & Miettinen, E., Yrittäjyys on vapautettava Suomen Kuvalehti 1993 32, 44-47. Hart, M., Entrepreneurship in Ireland: Comparative study of Northern Ireland and the Republic of Ireland 1980-1990. Regional Studies 28 1994, 367-380. Havusela, R., Kulttuuri – yrittäjyyden kehto Vaasa 1999 Hayek, F. A., The Road to Serfdom Chicago 1994 Helin, K., Tuplavoimin muutoksiin 1993 Hennessy, P., Never Again London 1993 Hietala, K., Yrittäjyyden edistäminen Helsinki 1987 Hobaek, K., Tuotekehitystyö Helsinki 1971 Hoffman, H.A., Hittite Law, Critical Edition 1997 Hoffman, S., In Search of France: The Economy, Society and Political Twentieth Century, Cambridge 1963

system in the

Hoselitz, B.F., ’Entrepreneurship and capital formation in France and Britain since 1700.’ In Malcolm E. Falkus (toim.) Readings in the History of Economic Growth London 1968 http://www.finnair.fi 21.6.1999 http://www.evo.hamkk.fi/luonto/mtulo.htm 11.7.1999 http://www.qikrux.com/Kreuger/bakgrund.htm 29.7.99 http://www.qikrux.com/Kreuger/cronol.htm 29.7.99 http://home port.tcs.tulane.edu/~august/H310/handouts/Finances.htm http://www.investindk.com/facts/nyefacts/taxation.htm 30.7.1999 http://www.kainuunmk.fi/terva/perinne.htm http://www-oi.uchicago.edu/OI/AR/97-98/97-98_Amuq.html http://www.pirkanmaa.fi/suomi/asualku.htm http://www.pirkanmaa.fi/suomi/teollis.htm http://www.tt.fi/inter/cgi-bin/arkisto/gethtml.pl?ft_cid=157 http://www.utu.fi/agricola

Howe, G., Conflict of Loyalty London 1995 Huomo, T., Mäkelin, M., Vuoria, A., Visio 2000 HM&W Research Oy 1995

Esko Passila

149 Huuskonen, V., Yrittäjäksi ryhtyminen ja sen koettelu TKKK julkaisuja, Sarja A2 1992 Härkki, J., Lehtinen, U., & Huotari, A.,. Kansainväliset kilpailustrategiat ja vientimenestys. Metalliteollisuuden pk-yrityksiä koskeva analyysi. Tampere: MET, FINTRA 1995.

Jeannin, P., Merchants of the Sixteenth Century New York1972 Jenkins, D.T., The West Riding Wool Textile Industry New York 1966 Johnson, C., The Economy Under Mrs. Thatcher, 1979-1990 London 1991 Jones, W.T., The Classical Mind Harcourt, Brace 1952 Juslin, H., Neuvonen, J., Metsäteollisuustuotteiden markkinointi Helsinki 1997. Järvinen, T., Fiksu ryhtyy harvoin yrittäjäksi Kauppalehti 26.8.1997, 16 Kanniainen, V (toim.) Yritykset kansantalouden perustana 1998 Keith, J., A Single Mind Lontoo 1989 Keynes, J.M., The General Theory of Employment, Interest and Money New York 1936 Kohonen, T., Pienten teollisuusyritysten vientikykyisyys (kalusteala), lisensiaattityö HKK Helsinki 1998 Kortteinen, M., Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona Hämeenlinna 1992 Kotler, P., Marketing Management: Analysis, Planning, Implementation and Control New Jersey 1988 sixth edition Kovero, M., Suomen teollisuuden kehitys, Liike-elämä Kaupan ja teollisuuden tietokirja XIV, toim. Järvinen, K., jne. Helsinki 1926 Kovero, M., Suuretollisuuden synty ja kehitys, Suomen kulttuurihistoria IV, JyvsäkyläHelsinki 1936 Kraut, R., Socrates and the State Princeton, University Press 1984 KTM: Toimialabarometri , Mekaaninen puunjalostus, KTM Toimiala-Infomedia Kevät 1997-1 Kuisma, M., Kylmä sota, kuuma öljy. Neste, Suomi ja kaksi Eurooppaa Porvoo 1997 Kurtzman, J., The Death of Money: How the Electronic Economy Has Destabilized the World’s Markets and Created Financial Chaos New York 1993 Kyrö, P., Yrittäjyyden tarinaa kertomassa Lahelma, A., & Olofsson, J., http://www.lysator.liu.se/(print)/ nor

dic/scn/faq433.html

Lancaster, G., Reynolds, P., Introduction to marketing London 1999 Lane, F.C., Riemersma, J.C., (toim.) Enterprise and Secular Change 1953 Larsson, J. H., Nykyaikainen Markkinointi Helsinki 1968

Esko Passila

150 Lehmus, H., Miksi pk-yrittäjä ei työllistä, Kauppalehti 10.9.1997, 18 Lévy, J-P., The Economic Life of the Ancient World Chicago 1967 Lloyd, G.I.H., The Cutlery Trades London 1913 Lovio, R., Suomalainen menestystarina. Tietoteollisen verkostotalouden läpimurto Helsinki 1989 LTT 1993. Verkostoituminen PK-yritysten kansainvälistymistä edistävänä tekijänä. Helsinki: Liiketaloudellinen tutkimuslaitos, Sarja B 103. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 5/1995: Puu-Suomi kannolta maailmalle. Maarek, G., An Introduction to Karl Marx’s Das Kapital: A Study in Formalization New York 1979 Maier, C., Dissolution: The Crises of Communism and the End of East Germany Princeton 1997 Malinen, P., (toim) Proceedings of the First Finnish SME Research Forum Turku 1997 Malinen, P., Ostaa, myy, vaihtaa ja valmistaa, väitöskirja TKKK Sarja A-3:1998 Turku Marjosola, I., Yrittäjyys tahtona ja mahdollisuutena Jyväskylä 1979 Marx, K., Capital Vol. I New York1906 Marx, K., Capital Vol. II Chicago 1909 Marx, K., Value, Price and Profit Int.Publ. 1935 Mater, Jean yms. Marketing Forest Products San Francisco 1992 Mayne, R., The Recovery of Europe, 1945-1973 New York 1973 McHugh, P. & Merli, G. & Wheeler, W.A.III., Beyond Business Process Re-engineering. Towards the Holonic Enterprise. Chichester-New York-Toronto-Singapore 1995.: Wiley 212 s. Metsäteollisuus ry, Vuosikirja 1992,1996 MMM, Petäjistö yms. Metsäsektorin rakenne ja työllisyys Suomessa, Itävallassa ja IsossaBritanniassa Helsinki 1996 Mustaniermi, T., Teikari, I., Aidot yrityssyntymät ja –kuolemat eroon epäaidoista, Tietoaika 1995 New Political Economy, Volume 1, number 2, June 1996, Sally Razeen: Ordoliberalism and the Social Market: Classical Political Economy from Germany Nukari, M. & Syvänen, M., (toim.) Yrittävä Suomi Elinkeinoelämän vuosisata Helsinki 1988 Näsi, J., Arenas of Strategic Thinking Liikesivistysrahasto 1991 Oliver, J.L., The Development and Structure of the Furniture Industry London 1966 Passila, E., Metsistä markkinoille Lahti 1999 Esko Passila

151 Passila, E., Puu-Suomi I evaluaatio Lappeenranta 1998 Passila, E., Yrittäjyyden aakkoset Lahti 1997 Passila, E., Verkostot mekaanisessa puunjalostusteollisuudessa, Diplomityö LTKK 1997 Peltonen, M., Yrittäjyys Helsinki 1985 Peura, P., Yrityksen ydinprosessien uudistaminen yrityskaupan avulla, väitöskirja TKK Otaniemi 1996 Plato’s, Republic, (egl. käänn.) Grube, G.M.A. Hacket 1980 Pojman, L.P., Classics of Philosophy New York 1998 Pollard, S., The Genesis of Modern Management New York 1965 Polanyij, K., The Great Transformation Boston 1957 Polanyij, K., Dahomey and the Slave Trade New York 1966 Popper, K., The poverty of Historicism New York 1957 Porter, M. E., The Competitive Anvantage of Nations London 1990

Reve, T., The firm as a Nexus of Internal and External Contracts, Teoksessa: Aoki M, Gustafsson B, Williamson O. The Firm as a Nexus of Treaties. Reynolds, Storey ja Westhead, Cross-national Comparisons of the Variation in New Firm Foundation Rates: an editorial overview, Regional Studies 1994a Ronen, J., Entrepreneurship Lexington 1983 Routamaa, V., Yrittäjyys, luovuus ja innovaatiot Vaasa 1993

Schumpeter, J.A. The Theory of Economic Development: An Enquiry Into Profits, Capital, Credit, Interest and the Business Cycle Cambridge 1934 Sillanpää, P., Yrittäjyyden monet muodot Helsingin Yliopisto Lahti 1999 Silver, M., Ancient Economies I-II 1999, http://members.tripod.com/%7 Esondmor/index.html Silver, M., Econbomic Structure of Antiquity Boston 1995 Silver, M., Enterprise and the Scope of the Firm Boston 1984 Silver, M., ja Auster, R., ’Entrepreneurship, profit, and limits on firm size.’ Journal of Business 1969 July Silver, M., Prophets and Markets: The Political Economy of Ancient Israel Boston 1983 Skidelsky, R., Keynes Oxford 1996 Sloan, A.P.Jr., Vuoteni Genral Motorsissa Kirja-Mono Oy 1968

Esko Passila

152 SMKL, TIEDOTE 1990. Helsinki. Starr, C.G., The Economic and Social Growth of Early Greece, 800-500 BC. New York 1977 Tann, J., The Development of the Factory New York 1970 Thatcher, M., The Downing Street Years New York 1993 Thatcher, M., The Path to Political Power New York 1995 The Khazar Heritage, http://www.geocities.com/Athens/6784/ khazdoc.html 1999 Thompson, W.E, ’The Athenian Entrepreneur.’ L´Antiquitè classique 1982 Timmins, N., The Five Giants: A Biography of the Welfare State London 1995 Timwood AB, Global Drivers and Megatrends jne. Stockholm 1998. Tiusanen, T., Fifty ways of doing business in Transitional Economies Tiusanen, T., International Business Methods, LTKK luentomoniste. Tomlinson, J., Government and the Enterprise Since 1900: The Changing Problem of Efficiency New York 1994 Webb, B ja S., Soviet Communism: A New Civilization? London 1935 Weber, M., Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki Porvoo-Helsinki-Juva 1980 Wideri: Widenius, Sederholm & Someri Oy Yhteisyritykset Neuvostoliitossa Porvoo 1989 Williamson, O.E., The Economic Institutions of Capitalism New York 1985 Williamson, O.E., Economic Organisations: Firms Markets and Policy Control Brighton 1986 Williston, E.D.M., Value added wood products San Francisco 1991 Wilson, M., Value added wood products Manufacturing and Marketing Strategies Viita, P., Kalevala ja muinaiset elinkeinot Vantaa 1999 Vuorikoski, M., Lyhyt Venäjän historia, http://www.uta.fi/~tmmavu /russia.htm Välitalo, H., Neljän markan maa Espoo 1975.

Yeltsin, B., The Struggle for Russia New York 1994 Young, H., One of Us: A Biography of Margaret Thatcher London 1993 Yergin, D., Shattered Peace New York 1990 Yergin, D., Stanislaw, J., The Commanding Heights New York 1998 Ylikortes, K., Möller, K., Pkt-yritysten markkinointiosaaminen

Esko Passila